keskiviikko, 7. joulukuu 2016

Hajatelmia 13.

   Vihdoinkin aikaa itselleni. Tai no, aikaa ja aikaa mutta sanotaan nyt että tuokio, varastettu sellainen, kun en enää jaksa paneutua aivojeni kera asiapapereihin. Ei ajatukset enää kulje ns. kaiken maailman tärkeissä jutuissa. Joten - sitten panaudun kaikkeen muuhun nyt. Mm. tähän Hajatelmaan.
   Kiirettä se on pitänyt. Tuntuu että vuorokaudessa saisi olla se 24 tuntia lisää että kerkiis ihan kaiken tehdä ja mielellään viel sit lisäksi aikaa ihan vain itselleni. Mutta mistäs se Luojakaan tähän maailmaan lisää aikaa lykkis?
Aikani on kulunut nyt viimoaikoina tyystin tyttäreni asioita hoidellessa ( jotenka se tulee sujumaan viel tiiviisti lähiaikoina kaiken vähäkään liikenevän vapaan aikani... ) ja sitten asiassa ni moisessa et olen apukätenä eräälle ystävälleni muutaman tovin. Paikassa jossa ennenkin olen ollut ja jossa TYKKÄÄN olla sitten viimosen päälle. Siel ei "työ tekemällä lopu" ja siellä on TOSI IHANA ympäristö hommailla kaikkea. Siellä ei ole pomoja ja työntekijöitä - on vain me. Siel on siis kaik kohillansa tälläsen Mummo-Hupakon käyskennellessä ja hyöriessä ylt´ ympäriinsä.
   Sitä olen mietiskellyt viimeaikoina että miksi toiset saa ja toiset ei? MIKÄ kumma siin on että mie en saa... kumppania? Vaik kuin halluisin.
Tosin olen miettinyt sitäkin että tuskinpa vaine mie häntä ( sitä mahdollista persoonaa joka sit joskus toivottavasti toiseksi puoliskokseni käy ) saman katon alle hyväksyisin vakituiseen asumaan. Ei enää. Ei enää "tässä iässä" ja tällä tietämyksellä mitä elämä on mukanaan tuonnut. Eli paremminkin kumppanuutta olisin vailla. Tasavertaista kumppanuutta pienellä elämän sokerilla sänkkykamarin puolella. ( Ne suolat mie heitän poies ihan sujuvasti. Enhän mie muutenkaan suolaa "viljele" esim. leipomuksissani ja ru´uissani. )
   Lunta on tupaan työntänyt tänä vuonna aivan antaamuksella.
On se jännä että miten sanonta: "Vuodet eivät ole veljeksiä keskenänsä.", pitää tässäkin tapauksessa paikkansa. Tai oikeestaan tänä vuonna etenkin sillä onhan se nähty nyt viimeisimpinä vuosina kuin on maailmamme ollut vähälumista. Melkeinpä poikeuksetta jokahinen vuosi. Vuosi vuoden jälkeen. Se vaine et milloin se vähäinen lumi on sitten laskeutunut maamme kamaralla on tapahtunut hivenen eri aikoina ja useimmiten vasta joulun jälkeen - joskus jopa vasta tammikuun puolella.
Ja nyt - nyt se tuli jo marraskuussa iloksi Maan Mataajille. Todellakin iloksi sillä itse ainakin tykkään siitä että sitä on kun se valkasee tienoot niin ihanasti. Ei ole seutukunnat sysi mustan pimeyden syleilyssä vaan loistavat lumivalkeiden hankien loisteessa. Vasite kun pimeään aikaan tuolla ulkona kuljeksii aamuin ja illoin.
Onhan se ihan toista kuin sellainen sysimusta pimeys kera loskaisen ja rutaisen, loskakelin. Seutukunnat ja jokahinen paikka mustan mudan pinnoittamana, puut lehdetönnä, riivittyinä kuin luurangot ikään - raiskattuina ettenkö sanoisi.
Kyl mie vaan mielluummin tälläistä keliä pitelen. Vaikkas nyt alvariinsa tuuppaa lunta tupaan tullakkin niin ettäs jokahinen päivä saa ainakin kertaalleen josko ei useamminkin lunta olla ulkona siirtelemässä paikasta toiseen jotta siellä voisi niiden "muutamien" lumihiutaleiden välissä kulkea johkin suuntaan. Tokihan sekin harmittaa että AINA pitää olla sitä tuuppimassa poies kulun tieltä anivarhain ennen Hommiin lähtöä ja sitten ehtoolla Majaan Mahtavaan palatessain ainaskin kertaalleen. Tottahan toki. Jokahinen kerta noidun että sais jo nämä lumen tulot loppua, eiköhän ne jo riitäis... mutta kun ei se tuo Ukko-Ylimmäinen tätäkään pyyntöäni taida "soveltaa".
   Pohdin tuokioittain että miksi sitä näkee erinäisiä asioita toisten parisuhteista ja sitten vastaavasti ei varmaan kukaan näe itse itsensä parisuhteesta vastaavia? Tai sitten sitä on vaine näkevinään...
Silloin aikoinaan kun Joku seurusteli ( oliko peräti kihloissa? ) silloisen kumppaninsa kera näin ja taisimpa sanoa ääneenkin muutamia kertoja että heidän suhde ei kanna. Se suhde ei tule onnistumaan. Ja niinhän siinä sitten kävi; se suhde kuoli yksinkertaisesti mahdottomuuteensa. Liian pitkät välimatkat ja muita erinäisiä henkilökohtaisia perhesyitä tuli väliin.
Nyt on ystävissäni eräs nuori heppu jolla on perhe. Perhe jossa he vanhemmat "kipuilevat" varmaankin puolin ja toisin. Itse tiedän vain tämän miespuolisen tunnot ja ajatukset heistä. Mutta sekin näyttäisi varmaan riittävän että voisin todeta heistäkin että siinä on parisuhde joka ei kanna. Kyllä - se voi kantaa aikansa mutta jossain vaiheessa se repeää. Ei tule onnistumaan vaik he kuin sitä soutaisivat ja huopaisivat. Vaik he kuinka puolin ja toisin välleen sitä "tekohengittäisivät". Se on vain yksinkertaisesti suhde joka ei onnaa niin ei onnaa.
Ja "kolmannen konkkaronkka" on sitten erään iäkkäämän ystäväni parisuhde. Heillä menee näennäisesti hyvin. Uusi ja tuore parisuhde. Liekkö jo kuin mones suhde molemmille muttas sen mitä olen sitä rinnallansa katsellut, kuullut ja kuullostellut niin sekin taitaa olla aikaslailla tuhoon tuomittu pitemmän päälle.  Siinä suhteessa on vain liikaa "rakosia" joihin jää liikaa ilmaa väliinsä. Heillä siis on liian löysät siteet toisiinsa. Liian piiiiiit-kä "lieka" että he voisivat sitoutua toisiinsa, että he SITOUTUISIVAT toisiinsa. Kasvaisivat yhteen ja muodostuisivat me-persoonaksi.
   Kiittelen Ukko-Ylimmäistä siitä että olen ollut viimeaikoina aika terveenä. Noin ulkoisesti. Ei pahemmin nuhia jotka kaataisivat sängyn pohjalle. Ei oikeestaan olleskana ( kop, kop - koputan puuta ) viime aikoina kun ei lasketa mukaan nyt tätä tään hetkistä poskiontelojen tulehdusta jonka sain kun putsi-putsitin vaatekaappiani josta löysin useammankin villakoiran kätköistänsä lymyilemästä... sain sieltä allergisen reaktion, nuhan.
Olen laskeskellut ettäs oiskoon tähän "taudittomaan" ihanuuteen "syyllisenä" se tyttäreni noin vuosi sitten neuvoma aamu-smootien naposteleminen? Olisiko siinä jotain tehoa ja vaikutusta elimistöni "kokoonpanoon"?
Mutta jotta ei suinkaan kaik olisi liian hyvin, liian ruusunpunaista, niin sitten on se paljon puhuttu karma. Se sellainen elämän karma että jos jotain on hyvin niin sitten on pakko olla myös jotain huonoa. Eiks vain?
Miulla se on se että kroppain pettää jälleen tuolta alhaalta... Ei, ei sieltä alapäästä vaan viel alempaa. Ihan sieltä juuresta asti. Jarpaitteni tykönä; jarpaani ovat täysin pas-ka...na. ( Odotankin parhaillaan lähetettä keskussairaalaan erityislekurin luokse mennä. ) Nyt viel kun vietän päivät pitkät seisten suunilleen ilman enempiä taukoja niin tuntuu näin ehtoon korvalla ettäs jalkateräni ovat kuin tulisilla hiilillä. Särkee, kolottaa, vihloo... tekee kaikea muuta kuin olla ihanasti.
Jo kertalleen leikattu vaivaisenluu kipuilee ja vääntyy yhä pahempaan asentoon vaik sitä kuin tukisi. Se sitten heijastuu muihin varpaisiin luoden niihinkin virheasentoja, ja ihan pienimmäinen... se pienen, pieni ihanaisen kipakka pikkivarpaani... se kärsii pahiten hankautuessaan kaikkien kenkien kylkeen niin että siihen muodostuu tämän helekat...in ahdingon takia jokin kumman kyhmy. Ehken niveltulehdus tai jokin muu sellainen. Siihen KOSKEE todella paljon. Mikään kenkä ei käy "hänen arvolleen". Kaik ovat liian "alempi arvoisia" että hän niiden kera sinuksi tulisi. Auts!
   Muttas nyt. Nyt alan lopettelemaan tään jahkailuni ja asetun koht´ sillään maate tuonne omaan makkariini jotta sit huomenissa taasen jakselen leipoilla kaiken maailman ihanuuksia siellä Homma-paikassani.
Huomenna on tulossa Glögi-kirsikkajuustokakku... tänään leipoilin Minttujuustokakun, katetun Kinkkupiiraan ja Luumu-omenabritan...ihanuus kun saa leipoa ja toteuttaa ittesää. Ihanaa.
 

tiistai, 6. joulukuu 2016

Piippareita.

   Olen nyt Hommissa, avittamassa ystävääni, ja siten olen vähän leipoillut mm. piippareita monenmoisia.
Tässä erään viikkoni aherruksieni tuloksia:

2016.11.23.%20Piparit%20%281%29.jpg

   Piippareita monenmoisia yhes´ koos.


2016.11.23.%20Piparit%20%283%29.jpg

   Tuli mieleeni että miks ei? Miksi ei voisi piippareihin painella reikiä keskellensä kuten esim. täytettyihin pikkuleipiin?
"Tasan tarkkaan voi!"; ja niinpäs aloin tuumasta toimeen. Piippareihini tuli kuin tulikin "reijät" keskelle. Osaan sydänpiippareistani.
Koristelin nämä myös "piikkerillä" mutta surukseni en ottanut niistä yhtään kuvaa. Niistä tuli mielestäni ihan hyviä. Nyt nämä kaik´ reijälliset piipparit kiikkuvat Homma-paikkani joulukuusen oksistossa.


2016.11.23.%20Piparit%20%285%29.jpg

   Piirsin yhdet kaavat piipparitaloille ja leipoilin sekä paistelin kahden talon verran osiansa.

2016.11.23.%20Piparit%20%288%29.jpg

Yhden päivän ehtoon pakersin koristellen näitä pipparitalojen koristuksia...

2016.11.23.%20Piparit%20%289%29.jpg


2016.11.23.%20Piparit%20%2810%29.jpg

... ja viimotteeksi viel "sivalsin" loppuja koristemassoja tavan piippareiden ylle kera "trösseleidensä".

   Sitten tuli toisen päivän toinen ehtoo ja sain seurakseni yhden muoskistani kokoamaan näitä piipparitaloja. Kyselin häntä kaverikseni kun hän on jo "vanha konkari" näissä kokoamis-jutuissa kanssani; viime joulun alla kokosimme kahteen pakkaan jo muutamia -taloja.

2016.11.24.%20Piparit%20%289%29.jpg

Täsä yksi talo edestä ja takaa...

2016.11.24.%20Piparit%20%2812%29.jpg


2016.11.24.%20Piparit%20%2815%29.jpg

... sekä toinen talo sivulta...

2016.11.24.%20Piparit%20%2814%29.jpg

... toiselta...

2016.11.24.%20Piparit%20%2813%29.jpg

... ja takaa.


2016.11.23.%20Piparit%20%286%29.jpg

   Tässä olen piirtänyt kaavat kahden samanlaisen rakenteen piipparikuuselle, ja TÄSSÄ sitten ennen kokoonpanooan "matsailen" että mimmottiis kuusi niistä alkaisi kehkeytymään?

2016.11.24.%20Piparit%20%2817%29.jpg

Tällattiis alkoi tulla toisesta kuusesta...

2016.11.25.%20Piparit%20%285%29.jpg

... josta viehkeytyi miusta näistä kahdesta kuusesta parhaimpani. Mie kun tykkään ihan sellaisesta yksinkertaisesta mutta kauniista koristeleusta - kuusissakin.

2016.11.24.%20Piparit%20%2816%29.jpg

   Toinen Konkka-Rokka sai tällaisen koristelun. Tämä olisi ehken enempi lasten mieleinen.

    Sitten tuli mieleeni että tehdäänpäs viel toisenlainen kuusi myös... Ei kun suunittelemaan. Mielessäni idea moisesta "kummallisuudesta"...

2016.11.24.%20Piparit%20%281%29.jpg

Niinhän se vaine sitten syntyi tämäkin Kuusi Kummajainen,

2016.11.25.%20Piparit%20%286%29.jpg

joka sitten loppuin lopuksi sain tällaisen koristelun yllensä: oikein kuusen koristelunauhoineen.

   Ja sitten... sitten pälkähti mieleeni että viel yssi talonen. Yssi joka olisi erilainen kuin aikaisemmat. Kenties korkia, jotenkin erottuva toisistansa.
Piirtelin, kehittelin mielessäni. Raapustin paprulle, mittailin. Niin vaine tämäkin viimein muotonsa sai ja ihan ain valmihiksi asti.
( Tämä laitettiin Homma-paikkani arvontapalkkioksi... )

2016.11.25.%20Piparit%20%284%29.jpg

Tässä talonen tää etukulmastansa...

2016.11.25.%20Piparit%20%282%29.jpg

...toiselta ja...

2016.11.25.%20Piparit%20%283%29.jpg

... toiselta takakupeeltansa.
"Muumitalo"; toteaa moni tämän ensikerran nähdessänsä.


2016.11.25.%20Piparit%20%288%29.jpg

   Ja vihon viimeiseksi mie sit viel koristelin lisää ( loput ) piippareitani.

tiistai, 22. marraskuu 2016

Piipparit.

Gluteenittomat, maidottomat.

011.jpg

125g leivontakasvisrasvaa
1dl sokeria tai kookossokeria tai karppisokeria tai...
1dl tummaasiirappia
1tl kanelia jauheena
1tl neilikkaa jauheena
0,5tl pomeranssinkuorta jauheena
0,5tl inkivääriä jauheena
1 kananmuna
3dl Jytte vaaleaa jauhoa
2dl tattarijauhoja
1tl leivontasoodaa

- Kiehauta ( ÄLÄ keitä! ) kattilassa siirapin seassa kaikki mausteet ja jäähdytä sitten seos kylmässä.
- Kun siirappi on jäähtymässä, vatkaa rasva ja sokeri valkaksi, kuohkeaksi, vaahdoksi niin että sokerikiteitä ei oikeestaan enää tunnu kun vatkaat seosta.
- Lisää kananmuna joukkoon ja vatkaa sekaisin.
- Mittaa jauhot ja lisää niihin sooda.
- Kaada osa jauhoista rasva-sokeri-muna vaahdon sekaan.
- Kaada jäähtynyt siirappimassa taikinan sekaan ja hämmennä kaatessasi koko ajan vaikka vatkaimella hitaasti ja tasaisesti sekaisin.
- Lisää lopuksi loput jauhot ja kauho käsin lusikalla tai vastaavalla välineellä taikina sekaisin - taikina ei tarvitse enää vatkausta.
- Paista kiertoilmauunissa +180´C kunne piipparit ovat saaneet ihan vain nimeksi väriä reunoillensa.

   Kyseessä on pienen pieni taikina ( n.48 piipparia ) joten tämän määrän vaativa siirappi jäähtyy äkkiä. Mutta jos käykin niin että se kerkiääkin jähmettyä niin lämmitä kattilaa hivenen uudestaan liedellä - juuri ja juuri sen verta että se alkaa uudestaan notkistumaan.
   Rasva-sokeri-muna seokseen kannattaa laitta ensin hivenen jauhoja joukkoonsa jottei kananmuna ns. juoksetu jos siirappimassa sattuukin olemaan hivenen liian kuumaa vielä kun lisäilet sitä taikinaan.
   Kun olet lisänyt kaikki jauhot taikinaan, tunnusteli käsin sitä lusikalla käänellessäsi että onko jauhoja nyt jo hyvin seassa vai kaipaako hivenen vielä lisää. Sen oppii tuntemaan kun useammin jotain leipoo... mutta jos esim. saat kääneltyä taikinaa kulhossasi niin että se alkaa irtoamaan kulhosi reunoilta niin silloin alkaa olla jauhoja jo sopivan verran.
Älä kuitenkaan lisäile jauhoja liikaa "varmuuden vuoksi"...
   Paisto aika on todella lyhyt. Äkkiä kärtssävät; varto äärellä jotteivät pala karrelle.
   Koristele makusi mukaan.

Esimerkki koristemassasta:
0,5 kananmunan valkuaista
1,5dl tomusokeria
2 tippaa sitruunamehua

- Vatkaa kanamunat vaahdoksi lisäten tomusokeria pikkuhiljaa sekaan kaataen.
- Lisää sitruunamehutipat joukkoon - vatkase vielä hivenen.
- Annostele koristemassa pursotuspussiin ja koristele.

   Pursotuspussiksi käy ihan tavallinenkin muovipussi josta leikkaat kulmasta palasen pois.
Leikkaa siitä ensin mahdollisimman pieni palanen - kokeile - ja jos tuntuu että ei vielä riitä pursoitusjäljen "laajuus" niin leikkaa vielä hiukan isompi reikä.
Helpompi on leikata isommaksi kuin sitten vaihtaa massan pussia uuteen ja siitä leikellä ensimmäistä reikää pienempää reikästä.
   Koristemassa säilyy jääkaapissa hyvänä vielä vuorokaudenkin kun suojaat sen pinnan jollakin ettei siihen kerry kalvoa. Pidät suljetussa pursotuspussissa, laitat tuorekelmun astian päälle, jne....

perjantai, 18. marraskuu 2016

Vispilänkauppaa.

   Milloin tietää milloinka se on sitä?

   Nuoruuteni aikaiset ja jopa aikuisuuteni ajan parisuhteeni ovat rakentuneet kasaan ns. jotenkin vain. Silleen ajautumalla, jotenkin puoli vahingossa kulkeutumalla suhteeksi. Sanoisinko että ihan näin arkipäiväisesti. Sitä vain on alkanut jotenkin "olee sun kaa". Ja siitä sitten pikkuhiljaa puolin ja toisin pienen kipinän ( kait kipinän ) mukana ollessa on rakennettu suhdetta pitempää. Utelijaisuutena että millainen tuo toinen on? Mitä tästä tulee? Onko tässä mitä?
Ei siis mitään salamarakkautta, yht´äkkistä ihastumista. Ei mitään taivailta putoavaa tähtisadetta tai ilotulitusrakettien paukuntaa. Ei mitään sellaista - vain arkista mielenkiintoa toista kohtaan.
   Kunne tuli sitten aika puolisoni josta muistissani oli kipinät välillämme. Sen verta sitä oli miun suunaltani etten tohtinut suoraan häntä silmiinsä ensi alkun katsoa. ( Tästä sainkin sitten jälkikäteen häneltä pientä kuittausta kun en "edes" sitä tohtinut... ) Hän kertoili kohdaltansa että oli huomannut ihmisen joka topakka oli. Ihmisen joka viehätti, ihastutti. Eli kipinöitä jonkinmoisia ilmassa sinkoili puolin ja toisin. Jahka vaine siitä sitten pitemmälle päästiin; likipitäin 13 vuotta.

   Toissa keväänä maailmaani astui eräs ihminen jonka silmiin upposin tosta vain. Siis silleen että kipinöitä tuntui sinkoilevan puolin ja toisin niin paljon että pakkohan se oli selvittää mitä tämä on? Kysyä että onko tämä totta? Mitä tässä on? Miksi se tuntuu kuin kipinöitä sinkoileisi puolin ja toisin? Selvisihän se; nämä kipinät ja tuntemukset olivat molemmin puolisia. Mutta sitä ei sitten voinutkaan tulla mitään... ei voinut rakentaa mitään tietyistä syistä... "Surku rannalle jääviä laivoja"...

   Noin kolmisen vuotta on elämäni piirissä ollut toinen henkilö jonka nähdessäni tuntuu aina etten tiedä oikein mihkä simmuin laittaisin? Katsoisinko kohden vahi kääntäisinkö katseeni "hävelijäästi" poies päin? Mitä oikein tekisin, kuis olisin ja juttelisin hänen kanssaan?
Tunnelma hänet kohdatessain on aina sankken iloinen vaik asiainhoito mitä pitää kulloinkin hoidella, ei olisikaan mitenkään ylitsevuotavaisen iloista asiaa. Tuntemus on siitä huolimati kuitenkin että mielelläni jäisin tykönsä rupattelemaan ihan vaikka puuta heinää jos se vain olisi mahdollista, MUTTA kun hän on juuri silloin palveluammatissaan töissä palvelemassa asiakkaita ja mie vain siellä tykönänsä asiakkaana niin eipäs siihen sit jäädäkkään liikoja porisemaan.
   Kysäisin tässä Reissaaja-tyttäreltäin neuvoa juttuun moiseen; mitenkä nykymaailmassa toimitaan vastaavissa tilanteissa? Kuin on sovelijasta toimia? Mitä sanoisin? Miten kysyisin tai ilmaiseisin että jotahin nyt ilmoissa sinkoilee - onka asia molemminpuolista, vahi onkoo kaik vaine miun aivojeni aikaan saamaa kuvitelmaa? Sillä kummasti sitä näin kauan sitten viimeksi rii´anneena on hyvinkin epätietoinen ja epävarma liikkeistään suhteessa siihen et mitenkä nykyaikana passaa ns. aloitusta tehdä? Ja sekin viel että oletan tämän kyseisen henkilön olevan miuta vähintäänkin himpun nuorempi... O-ou! ( Tai mikä luultavampaa: varattu jo! )

   Miksi se elämä kuljettaa ihmistä näin että tulee vastaan ihmisiä joihin haluaa tutustua mutta ei sen enempää? Tuntuu vain että joku ihminen kiinnostaa silleen että haluaisi hänet ystäväkseen eikäs mitään muuta. Ihan kuin vaikka... vaikka... no - vaikka toinen nainen, nyt kun näin hameen heiluttaja itse satun olemaan ja "miehiin menevää" sorttia.
Sitten on ja tulee vastaan ihmisiä, joita kohtaan tuntee jotain epämääräistä syttyä. Ei mitään maailmaa mullistavaa euforiaa mutta sit toisaaltaan ei tuntus kuiteskaan oikein riitävän pelkkä ystävyskään.
Mitä se merkitsee, sitä tiedä en. En osaa eritellä tätä sen kummemmin mutta tiedän vain että itsellänikin on ystävissäni vastaavia henkilöitä; pienellä "kutkalla" olevia henkilöitä, mutta en kuitenkaan haluaisi heidän kera sen kummempaa, SILLÄ tiedän että se ei tulisi kantamaan pitempään suhteeseen - suhteeseen pysyvään. Se olisi vain ns. kertalaaki ja se siitä sitten. Jäisi vain karvas maku suuhun ja sen jälkeen kyräillen ohitse kulkemista kun vastatusten sattuisi. Ystävyys siinä vain pilalle menisi.
Sokerina ( vai olisiko sittenkin suolana - kun ei oikein tiedä miten pitis toimia; on tietoudessa kirvelevänä kuin suola haavassa ) pohjalla ovat sitten nämä kipinöitä sinkoilevat persoonat. 
On kiva että heitä on olemassa. He piristävät ja valoistuttavat muutoin tasapaksua ja "harmaata" arkea. Mitenkä riemulla sitä meneekään toista "tapaamaan" jonnekkin kun tiedossa on ne ihanan kauniit, syvyyksiinsä upottavat silmmut - ja henkilö niiden silmmujen takana.
Mitenkä sitä tahtoisi päästä sinne silmiensä syvyyksiin ja tutustumaan toiseen ihmiseen -kun vain tietäisi MITENKÄ?
 

perjantai, 18. marraskuu 2016

Makiaa massuun eli "voimapatukat".

Gluteenittomat, maidottomat, sokerittomat, hiivattomat.
Toisin sanoen KAIKETTOMAT eli á la mie.


009.jpg
 

2dl cashewpähkinöitä
125g mantelirouhetta/manteleita
250g kivettömiä taateleita
1dl kuivattuja karpaloita
n.1/4dl mustikoita
n.1/2tl TULISTA ciliä
n.1/4dl sitruunamehua

- Liota pähkinöitä yön yli.
- Murskaa, soseuta, blenderillä pähkinät ja mantelit.
- Lisää sekaan taatelit. Soseuta.
- Lisää karpalot, mustikat - soseuta.
- Mausta cilillä ja sitruunamehulla - sekoita kunnolla sekaisin.

011.jpg

- Levitä massa tasaisesti voipaperin päälle laakean astian pohjalle tai muuten laakeaksi massaksi.
- Paloittele veitsellä sopiviin annospaloiksi, patukkapaloiksi.

015.jpg

- Muovaa mieleiseesi muotoon ja laita kylmään jähmettymään.

   Minä tein osa-massaisena eli laittelin blenderiin vain osan aineksista kerrallaan ja sitten soseutin.
Lopuksi laittelin kaikki massat samaan astiaan ja sekoitin suloisesti sekaisin.
   Levitykseen käyttelin ruokalusikkaa ja tasakärkistä ruokailuveitstä.
On aika tarttuvaa massaa heti tehtynä - käytä veitseäsi välillä kylmässä vedessä jos tuntuu että ei muuten levitys oikein onnistu.
   Sopivasti kylmässä olleena tai pakastettuna on helpompi käsitellä ( massa pysyy koossa ) ja kuljettaa.

028.jpg

   Pakkaile somasti vaikka lahjaksi jolle-kulle.