Olo on kuin... nyt astuisin korkille jos osaisin sen jalon taidon. Mutta kun en osaa niin tyydyn vain kelamaan ajatuksiani aivojeni tippaleipä kiemuroissa. Ei sillä että päivä olisi ollut vaikea tai haastava mutta kun olo ja tila on vaine sellainen. Jotain puuttuu tai jotain on liikaa. Mitä? En osaa eritellä sitä tunnetta nyt mutta jospa se ratkiais tässä seuraavan yön pitkinä, pimeinä, yksinäisinä, tunteina. Niin ne pruukkaavat ain tehhä. Aamuhan on ain iltaa viisaampi!
Aamusta hommiin - vielä himpun taudin kielissä. Siinä sitten hurahtikin päivä-syön.
Ajatuksissa ja suunnitelmissa oli lenkille lähtö - kuulin kuitenkin sattumoisin päivän mittaan että se voikin käydän pahasti syvämen päälle jos kipiänä lähet liikkeelle... No, sitten ainakin kävelylle: tytär perheineen olikin tullut käymään - senkin "haaveen" unohdin samoin tein kuin se syntyikin. ( Hommailtiin yksissätuumin ja erikseen pihalla. Oli mukavaa! )
Murusta rinnan alle, tupa lämpiimään ja - hommiin.
Ensimmäiseksi painuin ikuisuus-projektini kimppuun. Suuren suurella takatontillani on pienen pieni kuusen alku jota olen "koulinut" jo vuoden jos muutamankin verran.
Tähtäin on valioyksilöön joka olisi tuuhea kuin takkuinen angorakissan turkki! Mutta totuuden puhuakseni olemme, minä sekä kuuseni, ainakin tässä vaiheessa yhtä kaukana siitä kuin aurinko Pluto-planeetasta! Mutta unelmiahan saa olla! Saahan?
Sitten lastattiin tyttären kera se tontiltani haravoimani törkykasa ...
...talikolla ja toisellakin sen...
...laina-peräkärryn kyytiin. Kuvat ovatkin ajatuksella: tuossa se oli, tähän se siirtyi - kahden rivakan nais-immeisen voimalla!
Nappasin vielä päivän päätteeksi, illan lähestyessä...
...kuvan Sinivuokoistani. Vaikka ne kumartavatkin kohti ilta-aurinkoa niin todellisuudessa ne taitavat jo nuokkua ehtoopuoltaan...
Kommentit