Tällä porukalla mitä meitä täällä mökillämme pääsääntöisesti on paikalla (ns. perus/vakioporukka) on tämä "oleminen" täällä rattoisaa.
Se mikä on "sietämätöntä" tässä meidän täällä "olemisessa", ainakin varmaan noin muiden ulkopuolisten silmin katsottuna, on se ettemme me todellakaan vain ole. Aina joku puuhaa ja tekee jotain jossakin nurkassa tai paikassa.
Joko luomme kokonaan uutta, korjaamme, fiksaamme tai muuten vain olemme todenneet että jokin olisikin paremmin näin päin kuin noin huonosti entiseen malliin...
   Ja tästä "olemisesta" syntyy sitten se "sietämätön" keveys.
Voi sitä akkain pauketta, voi sitä riemun rätkettä mikä meistä irtoo ilmoille aina hommia tehdessä! Viimestään sitten kun ehtoo saa (me emme) ja alkaa päänuppi itsekullakin jo läikkyä niin pahasti yli ettei tähän "keveyden" riemuun tarvita sillä "keveällä", riemukkaan puuhakkaalla hetkellä muuta kuin yksi ainut sananen jonka joku on suustansa ilmojen teille lausunut toisemme kuullen. Siinä vaiheessa nauramme vedet silmillä, kätkätämme taipun kaksin kerroin jutellen samalla että riittäköhän Tenan suoja vai vuotaakohan sekin kohta sivustansa...

2014.5.24-25.%20Taimien%20istutus%2C%20j

   Ah tätä autuutta, tätä riemua. Näitä nauravaisen keveitä, kuplivia ja "sietämättömän" hauskoja muistorikkaita hetkijämme!