Siitä on nyt tovi kun viimeksi skriivasin tänne. On sen verta matalalentoo ollut taasen et tuntuu kuin... sanoinkin tässä tänään Puuma-pojalleni että (se on toi Puuma-poika sit ihan toinen juttu se...) unelle tuntuu et ei oo oikein aikaa kun jää muuten tää elämäni elämäti! Vaarallinen yhdistelmä: vähillä unilla ja elää silti eteenpäin. Tään tietää jokainen että silloin elämä häviää. O-ou! Tähän täytys tehhä jotain.... Mut kun elämä on niin makiaa ettei milläskään malttas sekunttiakaan jättää elämäti, valvomati. Vaik väsyttäiskin.

   Totta puhhuikseni onhan se makiaa mutta ajatukset on ne jotka aikani vievät nyt. Sekä ennen kaikkea vielläkin muuttoni miun. En ole viel saanut Majaani Mahtavaa kuosiinsa täysin. Viel on uudessa kodissani valaisimia laittamati ( jotka Puuma-poika laittelee kattooni kiinni... liittää sähköt, yms. siihen), tauluja laittamatta, hyllyt yhteen kaappiin laiitamati, remppaa tekemäti ja sit pitäs toisten hakia poies tään kotini entinen jääkaappi ja toisten pakastekaappi... remppa etenisi siitä ja sais sit uuden jää-pakastekaapin laitettua uusien, ehtojen tasojen kera paikoillensa jahka nekin tasot aikanansa sit saapuvi kotiani.  Putkimies käväisi jo kertaalleen ja toi entisestä kodistani suihkusysteemit tähän uuteeni ja vei mennessänsä täältä entiset sinne entiseen kotiini uusille omistajille. (Asia josta heidän kera etukäteen sovittii.)  Eli jahka tasot saapuvi niin sitten putkimies käy uudelleen laittelemassa pieniä jutskia yhteen tasoon niistä (pyykkikoneeni vesiliittimen/kytkimen - nyt pesen pyykkini tyttäreni tykönä tosa lähellä...)  ja sitten saapuvikin remppamies (naapurini ihanainen entisestä kodistani) laittelemaan tasot paikoillensa....

   Ja sitten viel sekin että siel entisessä koissani vuotin ku kuta nousevaa et kunne pääsen uuteen kotiini, ja pienempään "piiriin" siinä kodissani eli pienempään boxiin niin sitten varmaan uni maittaa hyvin. Eikä ole mitään entisiä "haamuja" jotka unen vievät. No, tulimma tähän uuteeni... sattu sopimoilleen olemaan muoskiin syyslomat jotenka siskoni saapuvi pienten alakouluikäisten tyttäriensä kera ja tästä läheltä tyttäreni tyttäret sekä poikani tytär myös. Jotenka heti alkuunsa oli ain joku samassa asunnossa, kodissani miun, miun kera yötä. Ei ollut yksinäistä yönseutua. Oli turva. Sitten loppuvi lomat ja jäin yksin... Eka yösyön meni ns.riijaamiseen netin kautta... ja loppu yö potiessa sitä että olinkin nyt yksin Majassani Mahtavassa. Unta tuli täytehen peräti pari tuntia! Eli tää uusi kotini miun vaatii sittenkin totuttelua yksin nukkumiseen. (Toinen yö meni jo ihan ok.... kolmannen olinkin sitten ylkän luona....)

   Toisin sannoin elämä on tosiaankin liian lyhkänen tuhlattavaksi moiseen asiaan kuin yöuni. On tätä tekemistä sen verta paljon!