... mitä miun on pitänyt tehhä jo noin kuukausi. Ensin olisin ollut menossa het´ sillään, sitten jänistin pari kertaa ja vihdoin tänään tohdin lähteä sekä mennä perille asti.
Kävin katsomassa eläimiä. Niitä tuttuja, entisiä. Ihana oli tavat heitä. Nuuskivat, tuhisivat. Niillä oli ihanan sileät, pitkät talvikarvat yllänsä. Sellaiset pehmeän, untuvaisen näköiset. Ihania ovat.
Tytär kyl sanoi että hullu olet jos menet - jälkeen kaiken. Mut millos mie olisin kuunellut ketään? Ja sitäpaitsi kun olen Kaurista sarvista kiinni tarttuvaa ihmistyyppi niin miksi en olisi mennyt? 

Menomatka taittui hyvin valokuvaten kun oli näin kaunis, aurinkoinen, keli. Aurinko Armas töllisteli Taivaankaarelta täydellä teholla ja lämmitti mukavasti. Mikäs oli kuvatessa kauniita alkukevään maisemia.
Perille päästyäni menin tervehtimään eläimiä - en kuikuillut ympärille. Katselin vain ystäväisiäni enkä puitteita missä ne ovat. En olisi kestänyt...