Hain eilen kotiini kesäkukkia. Laittelin ne nätisti astioihinsa ja esille.

 

   Tuossa tuolilla "istua" nakottavi miun entinen, matallinen riippuamppeli. Siitä on aika "jättänyt" amppelin vitjaset jonnekkin unholaan. Kuin myös junttikankaan sisältänsä. Laitoin koriin tuohon vanhasta jyvä/jauhosäkistä palasen pohjimmaiseksi, ulkosyrjään näkyväksi. Sitten kiviä sisälle suodattimeksi ja kukkasia: pelargonioita ja muraatteja.
   Saappaissa näissä iäkkäissä, kukkivat marketat vaikkas kenkien omistajana oli aikoinaan mummoin miun, Anastasia, Nasti-mummo. Pienet ovat kengät nämä ( 36-37 ) kuin pieni oli käyttäjänsäkin niiden. Mummoin miun jolla "pituutta" oli peräti jotain 156cm.
   Pohjan pahnimmaisena porstuastain kaikki sisälle käviät tervetulleiksi toivottavi vanha, jo elämää nähnyt ( muoskat sen joskus pirstaleiksi saivat ), Franklin. Tuo ovia kilpparini miun joka nimensä saanut on aikoinaan telkkarissa pyörineestä lasten ohjelmasta. Siinä kun seikkaili Franklin-kilpikonna.

 

   Kaksi kuvaa laitan samasesta amppelistain kun tuo ensimmäinen on vähän epätarkka ja näistä kuvista yhdessä saa oivan käsityksen kuin on soikian muotoinen korini tää.
   Kori on alkujaan sellainen sisustus/koristelaukku. Ripoineen kaikkinensa. Sisällänsä oli broderauspitsireunainen kangaspussikka. Mie siitä pussukasta tei kassin muoskain mukelolle. Laittelin pohjavahvikkeen vanhasta, ohuesta mutta kantavasta muovipalasta ( siis sellaisesta pehmeestä... sellaisesta jota käytetään mm. pefleteissä, polvien alusena, jne. - teidäthän sie lukijain sellaiset? ) Tein vuoren, kantorivat ja muut sellaiset...
No, siis toi kori, se oli nyt sitten tyhjä. Laittelin tähänkin ensin suojakankaaksi vanhaa säkkikangasta, sitten kivet salaojitukseksi ja mullan kera kukkaset: verenpisaran ja koristebataatin.
Koristebataatista tykkään aikaslailla. Se on vaatimaton, iso- ja näyttävälehtinen koristekasvi. Viihtyy vähän varjoisemmallakin paikalla. Kuten nyt tässä miulla pohjoisen puolella johka paistavi vain ilta-aurinko. Ja sekin vain tovin ehtoosta.

 

   Tässä lisää palasia historiasta.
   Miun lapsuuden aikasessa maitotonkassain on riippupelargkoni kera jonkin pieni ja valkokukkaisen kukan kera. Nimeänsä en muista. Mutta se ei ollut lumihiutale tai se toinen... se joka yleensä on joka paikassa... se, se... en nyt muista. Joku se nyt kuitsekin on, joku jolla on nimikin.
   Potassa tuossa ovat niin ikään pelargoniat. Pottasen tämän "löysin" jälleen 2009 synnyinpaikkani, mökkimme, metsästä ja koppasein sen silloin sieltä mukaani.

Olen koko "pienen" ikäni, jo ennen vuotta 2009, tiennyt sen siellä "majailevan" mutta sen on annettu ain vain siellä olla ja elää aivan rauhassansa. Kunne 2009 tuli tieto että se metsä, "hänen" asuinympäristönsä, kaadetaan: mie säikähdin että mitäs jos mettäkone ajaa sen potan ylitse, jos sen mettäkoneen ajaja kaataa puun juuri siihen kohtaan... ja niin jää pottanen tää, unhohon ikiajoiksi alle kaadetun ja myöhemmin kynnetyn mettäpohjan. Siksipä siis kekasin sen sieltä silloin taltehen ottaa itellein. Luulisin että tuohon pottahan sitä ollaan me kaikki ( mie ja sisaruksein ) pienenä tyttösenä pyllistetty. Ja kun sitten aikanaan puhki kulunut on niin "rutakkoonhan" se siihen aikaan joutavana on joutanut...
   Pöllistä, tuosta pottasen alla olevasta, tuosta ihanan harmaasta ja moottorisahalla kylkiinsä sahatusta tein mennä yön aikana salapoliisin työtä tuttuni, ystäväni, kera "naamatalulla". Selvittelin sen alkuperäisen ajan historiaa, joka oli miulla itelläin kokonaan teillä tietämättömillä. Sillä näyttäisi olevan arvoa arvaamatonta. Kuin myös toisella samanlaisella joka hallussain on...
Pölli on lähtöisin Iisalmen vanhasta aluesairaalasta. Tuttuni, ystäväni, oli mennyt sinne töihin vuonna 1987 mutta silloin jo ns. uudelle puolelle, vanhemman puolen toimiessa vielä opiskelijoiden ja päivystävän lääkärin majapaikkana.



Omissa perhekuvissain kyseiset pöllit esiintyvät eka kerran 1994.
Ne toi silloin tahi sitten jo muutamia vuosia tätä aikaisemmin, pihaamme silloinen puolisoni oltuaan sen kyseisen rakennuksen purkuhommissa mukana. ( Vai saikohan sieltä kukatahansa hakea purettua tavaraa ja materiaalia itsellensä... ? )
Meillä tehtiin niistä vielä ihan käyttökuntoisista hirsistä, lapsille hiekkalaatikon kehikko ja naapuriemme kera yhteisen nuotiopaikkamme istuimet. Järeää tavaraa kun olivat. Ei tarvinut laittaa kuin sopivat pölliset maahan ( joissa oli "jalatkin" jo valmiina: pätkäset toisista pölleistä jämerillä, vahoilla, puutapeilla kiinnitettyinä = hirsien kiinnitystapit ) ja pääsi istumaan tukevasti. Ei keikkunut, ei kiikkunut.
Aikanansa purettiin tää notskipaikka poies: tyttärein takia kun piti rakentaa järeä aita juuri sen nuotiopaikkamme läpi, ja hiekkalaatikossakin aika teki tehtävänsä; hiekka ja aika kuluttivat, lahottivat, järeätkin pölliset puhki. Tuli "purku" laatikolle... ja olivathan muoskatkin jo sen verta isoja ettei sitten enää rakenneltu uutta uljasta paikallensa.
Pienemmät pätkät niistä tuoduista pölleistä toimivat pihallamme "joka paikan höylinä". Milloin korokkeena johonkin, milloin painona jossakin; esim. puupinon suojaressun painona. Loppujen lopuksi viimeisimpinä vuosina omakotitalossa asuissamme ne toimivat auton peräkärrin aisan alusena, kannakkeena. Ollen taivas´ alla hyvinkin kosteassa, sateisessa, lumisessa ja märässä ympäristössä. Luulis et vähemmästäkin pölli lahois ja hajoais. Mutta ei, eihän toki: vielä "henki" pihisee pölleissä näissä vanhuuden harmaissa!
   Saviruukuissa on markettaa ja mustasilmäsusannaa.
   Enkeli... niin, se on yksi enkelini niistä monista enkuleista kodissain jossa niitä asustelee yksi siellä ja toinen täällä... Muoskain mukelot niitä ain ehtii ja laskeskelee että kuis monta niitä mummolla onkaan. Samoin on laita vanhojen patinoituneiden avainten...
   Ja tuon heinäseipäistä tehdyn tikapuun olen mie tehnä puolisoni avustuksella aikoinaan... Siin on lapsuuden aikasia heinäseipäitä "jalostetussa" muodossa. Näille seipäille sitä ollaan aikoinaan nuorempana seivästetty useammankin kerran heinää tahi viljaa. Kuta milloinkin.
Seipäistä nuista olen tehnyt eräänkin kappaleen tikapuita. Kelle koristeeksi, kelle vaateripustimeksi - ja yksi sellainen vaateripustin on itsellänikin alvariinsa käytössä.
Vaikkas itte sanonkin niin nuo tekemäni tikapuut ovat kauniita. Ehkenpä siksi että niitä ei ole "vain" kyhätty kasaan vaan ne ovat tieten ja taiten tehtyjä. Päivän tahi kahenkin projektia jokahinen. Poikkipuut ovat puolikkaita seipäitä eivätkä sellaisia kokopyöreitä kapuloita. Ne laiteltiin pysyvästi ruuveilla kiinni pystyseipäisiin, tikapuiden jalkoihin.

Sitten olen viel punonut niihen kiinnityspaikkojen ylle kauniit punokset, kuviot. Tiukalle. Ja lopuksi viel päätellyt ne kauniisti näkymättömiin - pisteeksi iin päälle liimannut niiden päät varmuuden vakuuksi pikaliimalla "ikusti" kinni. Eivätpähän solmut nuo taitavaiset aukia hyvin heppoisesti.