Piiiiit-kän lomani ( kolme vapaa päivää perätysten! ) "kunniaksi" tänään änkesin sitten mustikkaan tyyliin "mummo meni mustikkaan - ja tuli sieltä pois". Meinaan että jos meinaan saada talveksi mustikoita talteen niin nyt miul siihen oiva hetki on. Ka´ kun vähän kehtuuttaa työpäivien muutamilla vapailla tunneilla mihkään marjastaa lähtiä sillä juuri kunne olisin perille päässyt niin kohta pitis jo takasin suoriutua. Eihän siin välleen kerkees ku - pierasta!
   Näinpäs mie sit aamusta ennen kuin täl kylä"pahasella" kettään teillä näkkyili, karautin Poika Poloisellain tyttärein miun kertomalle marja paikalle saareen miettiin että siel ei pitäs ainakaan noin tavan käsitysten ker olla pahemmin hirviä tahi kahuja... mitä jos jokunen on sinne eksynyt: uinut klooraten salmen poikki tahi köpötellyt teitä ja siltoja myöten... joita ois siel tarvinnut pelätellä!
   Sain mielestäin oiva saaliin; 2,5 litraa pakkaseeni. Ja jos jonkinlaista "mittaria" pittäis niin itteeni kehhuin kerron että täsä alla on sit kaik ne roskat jota oli tuon 2,5litrasen marja määrän seassa! Pistäkeeppä paremmaksi!
Tää "puhtaus" juontaa juurensa jonnekkii kauaksi lapsuuteeni; en ole koskaan osannut kerätä mittään marjoja poimureille - ain käsin. Enkä ole osanut kerätä marjoja "likasina" - ain puhtaina. Ja kerään aina kaksin käsin, työskennellen, poimiin, kahdel käjellä yhtaikaa.
Liekkö siin sit "vika" sille et kerreen suht hittaasti ( ainakin mielestäin - vertain että 2,5l mustikoita kolmessa tunnissa kera noin kymmenen kilometrin meno- ja tulomatkoine ) vahi ei. Mee ja tiijä.


 

   Kunne olin saanut pakkaseeni eka eräni mustikoita otimma mie ja suorimma uudelleen poimintaan. Nyt kuitenkin ihan päinvastaiseen suuntaan - etelään päin. Sillä täsä taannoin, vuosi sitten syssyn eka notskiretkilläin hokasin että seudulla tällä voisi olla marjasia poimia... jotenka siis sit sinne "hepo hopia". Seudulle josta kylläkin tiedän näillä main muidenkin marjansa poimivan. Niin mustikkansa kuin puolukkansa.

   Eiks vaine olekkin huikeat maisemat? Rinnettä uimarannan kohdalla on 23 metriä nousta rannalta laelle. Luulisin että se on suurin piirtein sitä ympäri koko lammen. Mutta se oli ainaskin tänään hyvä täsä nousussa että tuuli pääsi puhkua puhaltamaan niin jotta ei inissyt itikan itikkaa! Sai poimiskella ns. ihan yksiksensä. Mitä nyt uimarannalta uijien äänet kuuluivat...  
   Rinnettä tätä milloin alas päin ja sit tuokion kuluttua ylös päin marjoja keräten ja kavuten lulisi, luulin, että ainaskin saan samalla kuntoiltua ihan kivasti. On se sen verta jyrkkää rinnettä jokahisessa kohdassa. Ja ajatellas että tää rinne jatkuu viel tuolla lammen vejen alla yhä alemmas. Syvimpään kohtaan kun on se 16metriä!  Elikkäs yhteensä pudotusta ainakin tuo 39metriä ennen kuin pohjan tapaat!

   Siellä, täällä, mustikoita kerräissä mietin KAIKKEA! 
  Mm. sitä ettäs me puhutaan ain että mustikka, mustikka ja mustikka. Kuin marja tää olisi musta kyljeltänsä vaikkas se onkin vaine sininen. Joko vaaleamman tahi tummenmman sininen. Miksi ei puhuta sinikasta? Miusta se olis oivallisempi nimitys kun...

... on olemassa sitten tällasiakin marjoja! Meinaan et nää ne ovat vasta oikeita MUSTIKOITA! Nää ovat mustia kyljeltänsä...

... ja ennen kypsymistään tällasia kauniin punaisia. Tummeten pikkuhiljaa syvän punaisiksi ja sit mustiksi - oikeiksi mustikoiksi. Näiden varvutkin ovat himpun erilaiset kuin sinikoiden varvut.

Ja se mikä on jännää niin huomaa kuin nämäkin marjaset ovat "laumasieluja" ( tahi sitten lisääntyvätkin juuristonsa välityksellä eikäs pölyttäin, kuten ain marjoista kerrotaan ) koska mistä löytää yhden tällasen varvun niin sit siin on sellainen kokonainen "esiintymä" näitä samanlaisia. Tänäänkin meni tuolla rintehellä sellasia "juonteita" pitkin rinnettä ylös ( tahi alaspäin ) että ihan selvästi näki kuin nää ovat "juurellisesti" esiintyviä - sieluja.

   Sieluja tosiaan. Mietin tässä että puolisoni se piti marjastamisesta. Tai pitkin hampahinhan hääkin sinne ain lähti mutta kuiteskin piti siitä. Marjastamisesta. Ei se hänelle loppuin lopuksi vastenmielistä ollut. Paremmin hää siel viihty kuin mie. Mustikassa ainaskin, ja puolukassa.
   Puolukka... hän kertoi että ennen muinoin hänellä kun oli saksari, Panu nimeltänsä, niin hän ain meni sen kera kotipaikkansa harjua pitkin suolle päin ja saatteli muorin ( äitinsä ) sinne marjaan. Milloin puolukoita tahi karpaloita pomimaan. Milloin mustikkaan. Muttas koiruli oli mukana. Muori meni mettään marjaan ja kunne tuli aika häntä sieltä etsiskellä niin Panu jäljitti muorin.
   Monta muutakin tarinaa koirasta tästä hän kertoili mutta eivät nyt täsä mieleeni tule. Sen muistan ettäs puolisoni sen oli kouluttanut ja häntä se totteli. Ei esim. muita hänen veljiään....
   Ai niin... Joskus olivat ajalleet illan kähmällä kapakkiin. Puolisoni raittiina immeisenä kuskina. Siin sitten oli kyytiin pakkaillut joku hemmo joka oli tunnettu vähän riitasemmasta käytöksestään. Kysellyt oli kyytiä... puoliso oli osoittanut takapenkkiä ja kertonut ettäs sinne vaine: "Kyydin saat." Ja niinhän se oli kyytiin tullut "riitapukari" ja ihan kiltisti oli ollut - KOSKA Panuhan se oli siellä kyydissä ollut mukana, siellä takapenkillä. Ja kun tämä Panu nyt sattui olemaan himpun tavallista saksaria kookkaampi kappale niin ei ollut "pukari" hievahtanutkaan suuntaan tahi toiseen kun Panu oli laittanut tassunsa oikoselleen tämän istujan jalkoin ylitse. Ei ollut immeisellä tällä ieti liikahdella tahi "aivastella" suuntaan tahi toiseen...

   Päätin marjahan mennessäin notta otan uikkarit mukaan kera pyyhkehen ja sit marjastuksen päätteheksi käyn uimas."Kun nyt kerta täällä asti valmihiksi olen." "Jos ei sää sil aikaa kovinkaan kehnone." 
   Niimpäs sitten sinne rannalle tupsahdin - tavaten tutun huushollin, monien muidenkin myös siellä ollen. En siis ollutkaan nyt yksinäni siellä, kuten olen tässä taanoin ain ollunna. Ja vaikkas kuin pitkitin marjastustain ( saaden muuten himpun vajaata 3litraa kasaan ) rannan ääniä kuunnellen jotta kun äänet nuo vaimenevat - ranta tyhjenee ja saan sen ITSELLENI kokonaan. Ei, näin ei tapahtunut. Ei onnistunut, sillä rantahan tää on ihan yleinen uimaranta ja kun näin nyt tänään taasen Aurinko Armas meitä "armollansa" suosi niin tottahan toki sitä muutkin uimahan mielivät. En vaine mie.
   Ratautuessain päätin että juttusille en rupia jos "nuorikko" on siellä Jonkun kera. En taatusti. En osaa olla sen verran "koria" ettäs siihen alkaisin "jaarittelemaan"... tahi jos Nuorikko tää siel yksinänsä on niin ei kiitos. En halua tuttavuutta tehhä. Jotenka kunne ves´rajaan ennättäävyin niin otimma sit tään kesän ensimmäisen "spurtin" ja painelin sammakkoa vettäin lammen pokki vastarannalle - ja takaisin. Siin se. Koko uintini. Sain mettän pölyt huuhdottua poies, sain näppilöistäin sinikoiden väriä poies ( loput lähti illalla ihanaisessa saunassain "lilluin" ) ja - niin - no, sain uida. Eli kaikki hyvin. ( Enkä tarvinnut rupatella Nuorikon kaa.... )
   Mitein kot´ matkallain että tietääköhän tää Nuorikko kuka olen? Mitä on tapahtunut? Onkohan miut "esitelty" hänelle? Toivottavasti vastaus näihin kaikkiin on: "Ei." Sillä tuntuu se vaine mielessäin ja ajatuksissain ikävältä jos hän tietää nuo kaikki ja miulle ei ole tästä "kerronnasta" sanottu mitään. Ollaan ja tullaan nääs monessa kohtaa viel vastatusten. Ollaan samoissa tilaisuuksissa - ja kylillä. Joten tuntuu vaine kiusallisesta et hää tietäs ja mie en. Tää täytyvi ottaa selville viel... Joo.

   Mustikoita meinaan käydä - ei kun sinikoita siis... poimimassa viel uudelleen kun ne ovat "halpoja". Se vaine et kehtaa vaivaa nähhä lähteä, mennä, poimia ja tulla kotia. Saan talveksi leipomisiin marjoja. Sillä en raaski marjojani näitä popsimalla popsia pakkasesta suuhuni koska niitä poimin kuiteskii sen verta vähäsen ettei niillä ole "pröystäilemistä".
Ja kampsikoita noita ostaisin jos vaine "likvititeettini" kestäisi mut kun ei kestä. Elikkäs taitavat jäädä tältä vu´uelta kampsikat toisten pelloille ja pakkasiin. Kerätä en jaksaisi. Selkäni ja niveleni vastahan laittasi - ja nekin marjaset  kun maksavat. Itse kerättynäkin. Elikkäs se vaiva että viel kukkaroin "vaivaksi" maksaisin ei ole sen väärtti.
Ja muista marjoista en nyt sen enempää piittaa. ( Lakkoja ottasin jos saisin - pomimaan en lähde. )
Viinimarjoja saan ja varmaan taasen syssymmällä kerään äitillein mehhuin keittoa varten muttas kun en tykkää niistä olleskana niin enpäs nuita ihmeemmin pakkaseenikaan työnnä taltehen. Tietty jonkun "roveen" verran, jottain leivontaa varten... tahi sitten enempikin ja teen taasen mustaviinimarjamarmeladia. Joo.
Ja karviaisista kans. Ne kun ovat sukumme mökillä olleet viimottees vuodet ns. miun marjojain. Mie olen tainnut ne vähäset ( noin sankollisen ) ain saaha ja olemma sit keitellyt niistä hilloa jota olen sit jaellut sukulaisillein talven myötä....
   Näin se vaine marja miutai "mettähän" kaikkinesa vetää vaikkas en tykkää sit ollenkaan koko marjastamisesta. Mutta minkäs teet kun jos niitä tarviit ni marjastaa pittää - jos et sit ole kroisos ja voi ostaa kaikki ne valmiiksi poimittuina... :)