... mutta kummiskin kummasti nää päivän tunteroiset tuntuvat päivä päivän jälkeen kesken loppuvan. Voi jospa jossain myytäsi lisä tunteja. Vaik vaine pari tunteroista tahi sitten vaik roppakaupalla, tukuttain, useampien kappaleiden kömpsinä. Mie olisin varmaan yksi niihin varma ostaja... tietty riippuu kyl hinnastansa :(
   On se vaine kumma kun tässä meni tää mennyt endi ensin kera tyttärein miun ( 24h/vrk. ) ja sit perähän kotvan kuluttua neljän vikkelä kinttusten muoskiein mukeloihin kera, että kuin sitä tällänen vanha mummero väsyy näistä tohinoista?
   Ensin tosiaan tuli tyttärein miun tyköin yökyläilemään. Tytär jonka aikana ei oikein passaa suunnitella tekevänsä muuta ku normi arkiaskareet. Ei mitään ylimääräsiä viritelmiä ja tekemisiä - ei hänen läsnäollessaan. Aika kun kuluu hänen kera touhutessa arkisia askareita ru´uan laittoineen, vessattamisineen, pukeutumisien avustamisessa, yms.. Nämä kaik normi elämisen rutiinit kuluttavat kaiken hänen läsnäolo aikansa ja sitten siin samalla kummasti väsyttämät miuta, äitiä. Onneksi nyt "sain", kerkesin,  tänä endinä kuiteskin hiukan elppasta ennen kuin tulivat mukelot tyköin.
Mukelot jotka ovat sitten kaikki samaan aikaan neljässä erisuunnassa kuten aina vain voivat tällaset pienet 3v., 3v., 5v. ja kohta 8v. lapsoset, olla. Kiitinkin vanhempiaan siitä että hakivat lapsensa sitten ajoillaan poies, tykönsä. Kun tää vanhuus painaa näköjään jo sen verta että rasittavaahan se loppuin lopuksi on. Etenkin kun on tottunut nyttemmin asustelemaan ylhäisessä yksinäisyydessään ilman mitään ylimääräsiä ääniä ja vilinää. Ei ole mitenkään tarvista huolehtia toisesta/toisista ihmisistä... ei pienistä eikä isommistakaan. On vaine syvä hiljasuus jos ei sit joku aparaatti huuda tuottain musiikkia tahi sitten noi kotitalouskoneet tee omaa ääntänsä kun käytän niitä. Mut sillon kun pirpanaiset ovat tykönäin niin se sanonta että ei kuule edes omia ajatuksiaankaan, niin se pitää kyl aikaslailla paikkansa. Ei sen siunaamaa hetkeä että olisi hiljaisuutta tahi edes vähemmän ääntä jostain päin huushollia. Paitsi tietty yönseudut kun kaik nukkuvat, ja nukkuvatkin ihan kivasti jo läpi koko yönseudun. Ei ole tarvista kellään heistä millaisillekaan väliheräämisille; pissallakin käyvät ihan omatoimisesti - useimmiten. Välillä kuuluu vaine ilmoitus:"Mummo, minua pissattaa."
Jotta tää ei menis nyt ihan kokonaan vain "raskauden" paasaamiseksi heidän huolehtimisestaan niin VOI että se on sitten IHANAA kun he ovat täälä tykönäin! On vilinä, vilskettä, tekemistä, huushollaamista, huolehtemista, peräänkatsottavaa, avitettavaa. On kavereita keskenänsä leikkiä, on itkua, on naurua. On ihania "A-haa" -elämyksiä kun joku heistä hokasee jotain ( neiti 5v. opetteli ekakertoja laskemaan ns. miinuslaskuja piirellen ensin kaksi banaania ja vähensi niistä sit toiset kaksi piirettyä banaania... pikkuhiljaa se siirtyi siitä numeroin toteutettavaan laskentaan jossa sit tulikin himpun vaikeampaa pähkäilyä vastaan... ).  On tovia kun kaikki me yhdessä pidätämme "pissiämme" ja nauraa rätkätämme kippurassa yhteenääneen kun joku kertoo tilamekoomillisesti jotain hassua. Tahi sitten mie vaine hymyilen hiljaa sisällepäin ja katselen sivusta kun joku heistä tekee jotain hassua... Ennen kaikkea iloitsen isseksein VAIN heidän läsnä olostaan, siitä että ovat olemassa - ovat luonani käymässä.



( "Tilannekuva" otettuna kännyllä... )

En vaihtais päivääkään poies heidän ja miun yhteisistä hetkistämme, yhteisistä elämistämme vaikka tosiaankin sitten kun he lähtevät, huo´ahdan helpotuksesta kun saan taasen kotini ihan itsellein. Kuulen ajatuksein, paikat pysyvät kuosissaan, tuolit ovat istumista varten eivätkö osana jotain majarakenelmaa, tyynyt ovat sohvallansa selkänojan pehmikkeinä eivätkä jonkin leiriytymisen mattona, alustana. Sanuakin on vain saunomista varten eikä sinne ole perustettu kauppamyymälää tahi sitten kuten heidän luonain ollessa teemme: kannamme sinne kaik ulkotamineet kastuttuaan kuivamaan - "miinoitettu" märillä vaatteilla.
   Miulla meneekin niin näiden muoskieni mukeloihin kuin usein tyttäreinkin jälkeen ( vasiten jos hän vaeltaa ja valvoo yönsedut... ) ain se heijän poieslähtöpäivä ja sen ehtoo elppasemisessa. Nytkin kun muistelen eile´ ehtoota niin tuntuu että tiedostan kyllä sen olleen olemassa mutta muuten on kuin olisin ollunna pöhnässä. Ei ns. mitään tietoa mistään kummemmasta. Olla-öllöttelin vain ja odotin yön pimeän tuloa jotta olis aika painaa tokkurainen pääni tyynyllein miun...
  
   Tänään taasen... tänään alkoi ns. arkeni miun, yssiksein. Alkutaipaleellain tätä päivää kauniin aurinkoista, otimma ja imuroin läpi huushollini; kaik roskat ja enimmät pölyt poies. Sitten riensin asioille keskustaan kertaa kaksi perätysten. Kunne palsin vihoin kotiain aloitin huomiselle lupaamani leivonnaisten teon tämän neiti 5v. kaverisynttäreille: Prinsessalinnakakun pohjan täyttö ja tekeytymään laitto ( elen paistoin pohjat ). Mokkapaloja pellillinen kera nompparelli hippusten yllänsä. Sekä Piip-paritaikinan teko tekeytymään viileään: ylihuomenna leivomme Piip-parit siellä neitosen kodissa kera äitinsä ja hoitolapsiensa...
Näistä kaikista ovat siis pienet tytöt tehty - vasiten tämä neiti 5v.
   Näinhän se päivä tää sit siinä ehti jo ehtoon korvalle touhutessain kera näihin leivottavien. Niin että huomasin taasen että joo - kyllä mie siinä jotain puolen päivän korvalla oltin suupalasta mutta että mitähän sitä tänään söisin? Jotenka ei kun vaine itelle evästä loihtimahan - ehtoolla kellon tikittäissä jo viidettä käyden. Pilkottuja kasviksia ja juureksia uunin uumeniin... Niihin kypsyessä leivonnan tiskien hoitoa ja sitten kimppuun paperisten asioiden hoitoa.
Nyt kun elämme jo aikarautaa jälkeen seitsemän ehtoolla olen palastanut tämän päiväin ru´uan, nakutellut asiain netissä, hoidellut pyykit sekä tiskini ( myös käsintiskit ) ja kirjottanut tämän tekstinikin. Jee! Hyvä mie! Jotahii saan miekin tälle päivälle aikaseksi! Katotaan... kohta voisin laitella simmuin kohti töllötintä - ei kun taijan napata kirjan tosta pöydältäin luettavaksein ja olla vaine. Viettää vihoinkin tällekkin päivää "omaa aikaa", "laatuaikaa" - keskenäin. :)