Oletteko huomanneet Lukijani Armahat ettäs kevät on tehnä tuloaan täsä jo muutaman viikon ajan? Mie ainakin olen huomannut sen...
Ain kun nokkain ulos pistelen käydäksein asioilla tahi muuten vaine tarvittaissa niin ilmasa on sellanen kevään tuoksu. Sen siis tuntee nokassa ihan hyvin - tai mie ainakin tunnen ja tunnustan sen. Samaten lintuset nuo taivahan käköset, laulelevat jo kevät-virttään. Ensimmäisiään sellaisia tälle keväälle.
Onhan se vähän hassua että ne jo nyt lirkuttelevat ja viheltelevät... saati ettäs muutenkin tuo Ukko-Ylimmäinen on antanut tätä kevättä edistävää seerumiaan näinkin paljon jo nyt - nuin yleensä nyt keväällä, ( tosin juuri nyt on tulossa pieni pakkaskausi: n. -5 - 10´C. ) sillä nythän parhaillaan sen OIKIAN talven pitis olla olemassa läpi koko Suomemme  maan. Tämä helmikuuhan se oikiasti olisi se ihan vakain ja varmin talvikuukausi, lumisin ja pakkasin kuukausi. Muttas minkäs teet - ei ole vastaansanomista Ukkoselle tuolle...
   Nyt kun tätä "hellekautta" on täsä piellyt jo kotvan aikaa niin mie olen pikkuhiljaa ottanut esille ns. keväisempiä ulkotamineita käyttööni. Siis sellasia kevään ja syssyn takkeja, hattuja ja käsineitä. Hassua sinällään että näin helmikuulla jo mutta kun eihän tuolla ulkona "tarkene" paksuissa talvitamineissa. Liian kuuma, hiki suorastaan, tulee jos ne päällänsä sinne pukkaa mennä. Enpäs tuota olisi osannuta joskus aikasemmin ( vaikkas nyt silloin kun pakkanen pani -30´C ja rapioissa ) kuvitella ettäs jo nyt, jo helmikuulla, saan tällasissa tamineissa ulkona kuljeskella.
   Ja oletteko huomanneet kuin on Aurinko Armahan "asento" muuttunut? Se on jo nyt sellainen TIETTY. Sellainen ettäs ihan kevättä on silkin rinnassansa. Voi tuota valoa ja säteittensä loistetta! Tänään koppasinkin kamerain mukaani kun lähdin tytärtäin avittelemaan....

2016.2.16.%20Tyt%C3%B6t%20kerhoon%20%289


2016.2.16.%20Tyt%C3%B6t%20kerhoon%20%281

... ja nautiskelinhan mie tänään Aurinko Armaasta toisellakkin tappaa: otimma kaffeekupposen ( sokeritonta, lämmitettyä memua ) kätösiini, avasin takaoveni takapatiollein ja istahhin siihen kynnyksellein hörppäämään juomaani ihan rauhassain, kiiretönnä, nauttien. Ah ihanuutta!
   Tuntuu ain tuolla ulkona käppäilessä että oih, voih! On se vaan todella ihanaa jokahinen kevät kokea ja tuntea tää kaikki uudelleen ja uudelleen. Jokahinen kevät saa tuta sen kuin kevät alkaa tulla. Sen kaiken ihanuuden ja viehkeyden mitä se tuo tullessansa vähä kerrallaan...
   Ajatelkaa kevät tulee! Pikkuhiljaa mutta kuitenkin - sieltä se tulee. Tänäkin vuonna, tänäkin keväänä.

   Valmistelen täsä niitä sydäreitäni. Leipoilen melkein päivittäin jotahii ja laittelenkin varmaan tänne leipomuksistain lisää kuvia kunne paremmin jouvan...
   Ihanaa kun pääsen leipomaan ihan tarkoitukseen enkäs vaine huvin vuoksi. Leipoilen ns. normaaleja leivottavia, normaaleille immeisille ja normaaleille syöjille mutta mm. eilen leivoin itellein gluteenittomia, maidottomia ( ja luonnollisesti hiivattomia sekä sokerittomia ) Sipanniekkuja. Voih että tuli hyviä! Vaikkas nyt tään ite sanonkin... mutta kerrankin voin ihan puhtahin mielin sanoa että TODELLAKIN hyviä. Ihan ovat Sipanniekkujen näkösiä ja maultaankin saapi sanoa et ei paljoa normaaleille vastaaville häviä.

2016.2.15.%20Gluteenittomat%2C%20maidott

Ja kun viel puurosensa tein riisimaitoon joten sekin riisipuuron nestehen onkkelmani ratkesi sillä sillä ehdin jo tuokion pohtia pääni puhki että kumpaan makuun kallistun - soijamaitoon vahi kookosmaitoon? Kookoksesta kun en maultansa tykkää ja soijakaan ei oikein houkuttele piiraisiin näihin. Onnekseni kuitenkin "löysin" kaupan hyllyltä riisimaidon! Vau, sehän käy siihen ku nappi silmään; riisipiiraisiin riisimaitoa!
( Täsä huomasin tuolla kaupan hyllyjen välilöissä seilatessain ettäs soijakermassa on seassansa SOKERIA! Oih ja voih: mie kun olin jo tykästynyt soijasta kerman muodossa kertaaleen sitä jo ostettuani ja syötyäni; kun kookosta en voi sietää sit yhtään - vain ihan pakosta vaine muristen nielen! )
   Nyt leipoilin aamupäivästä muropikkuleipiä appelsiiniraasteella ja sitruunamemulla maustettuna, sekä suklaiset viipalepikkuleivät Stevia-suklaarouheella höystettynnä - soveltain löytämiäni ohjeita....

2016.2.16.%20Gluton%2C%20maiton...%20app

Ja leipoinhan mie myös jo jokusen aikaa sitten sellaset yhdet toisetkin viipalepikkuleipäset... ne epäonnistu surkeasti. Mutta otin ne epäonnistuneet "luomuksein" kuitenkin taltehen ja käytän niit sit myöhemmin vaikkas juustokakkujen pohjissa muruseoksena...
   Ehtoon korvalla otin kauniisiin kätösiini oikian leivontakirjasen ja kaivelin sieltä esille T - tupla-ii - kerien kahvikakun ohjeen. Glutenittoman, maidottoman, jne. eli ns. á la mie -kakun. Tein, leivoin ja paistoin tismalleen sen ohjeen mukaa muttas siit( -täkin ) tuli "pannukakku". Tämä koko kakkusen kuvatus jouti ihan suorilta käsin roskiin sil tälle epäonnistuneelle "läjälle" mie en kyl kekassut mitään "jatkokäyttöä".

050.jpg

No, mutta - ei tätä mummosta niin vain lannisteta: teimmä kotvan kuluttua uuden version. Ja nyt sit sellasen ettäs tään ohjeen otimma omasta päästäin, aivoin syvistä sopukoista, tehden ihan vain entisten tiedostoissani olevien ohjehiin mukaan. Arvatkaas mitä - siitä tuli mainio! Ihan on kahvikakun näköinen...

2016.2.16.%20T%20-%20tupla-ii%20-%20keri

... eikä makunsakaan ole mikään keheno. Vau!

   Kaikkien näiden arkisten tohinani keskellä yrittelen lukea kirjaa joka kertoo suoliston tärkeydestä ihmisen hyvinvointiin. Yritän nimen omaan sillä tuntuu että kun kaiken tään päivällä tekemäni työni olen tehnyt ja saanut hoidettua niin sitten kun ehtoo tulee ja hämärä hiipii tienoolle niin tuntuu etten millään enää jaksais syventyä jonkin kirjasen tietouksiin, ja ajatuksien kera sitä ymmärtää niin ettäs siit jotahii sais jäämään muistiinkin. Halluisin mieluummin relata ja olla vaine. Öllötellä ajattelemati mitään..
   Mutta kun pitis ni pitis vaine...
Omaan itte tään hiivasyndroomaan ( joka tosa kirjassa teilataan kokonaan: ei sellaista ole olemassakaan kuin ihmisen omaissa aivoissaan - siis nyt täsä tapauksessa miun aivoissain! Ja jota kirjassa täsä nimitetään mieluummin dysbioosiksi = hiivan liiallinen kasvu suolistossa joka taasen kuuluu osana tähän dysbioosia, suoliston häiriintynyttä olotilaa. ), ja ns. erilaisella tyttärelläin on onkkelmia hormoonalisella puolella joka taasen aiheuttaa menkkojen kuin myös ulosteen kera onkkelmia... äidilleni diaknisoitiin juuri Crohnin-tauti ja se jos mikä on osoitus suoliston ja elimistön hätä-tilasta!
Joten pitis vaine lukia...
   Sillä jokin roti pitäis saada meitin kaikkien hommiin! Kova-lääketiede ei taida eistää meistä kenenkään tilannetta sillä sehän ei tunnetusti hoida ITSE TAUTIA tai SAIRAUTTA vaan "peittää" taudeista ja sairauksista esiin tulevat oireet. Esim. jokin infulenssa tahi virus on itessään jokin sairaus tms. joka johtuu jostain sellaisesta että kyseisen ihmisen elimistö ei kykene torjumaan sitä luontaisen torjuntamekanismin turvin vaan se "iskee päälle" ja siitä tulee sitten esille kuumetta, särkyä, itkua ja hammasten kiristystä... Näimpä lekuri sit "työntää" kipiälle immeiselle kuumetta alentavaa ja kipua pois sulkevaa lääkettä - eikä ajattele ihmistä kokonaisvaltaissesti: missä mättää? "Mitä tämä ihminen tekee, syö, tms. jotta hänen elimistönsä ei esim. kykene torjumaan itsestään näitä tauteja?" "Onko hänellä jostain puutostila tahi onko jotain liikaa?" "Tuottaako elimistö jotain ainetta liikaa vahi liian vähän?" Ja näinpäs sitten me lekureille kuulijaisina hemmoina kuunellaan heitä. Kiitetään ja kumarretaan syvään kun saamme jonkin reseptin jonka mukaisesti napsimme ne lääkkeet kitusiimme ja ka´ - olo paranee! Ja totta kait se paranee kun ne lääkkehet peittoavat ne oireet "tällä kertaa" pois näkysältä mutta mites se on sitten vastaisuudessa? Miten tää ihmispolo voisi välttyä vastaavalta taudilta uudelleen? Mitä hänen pitis tehdä jotta elimistönsä ei reagoisi tahi oirehtis ( esim. miun nyt puskemalla ain hiivaa "pintaan" ) uudelleen samoin?
   Oispaan se vaine ihanuus kun joskus voisi eliä ihän terveenä! Ei kolottas, ei vetäs, ei työntäs, mistään eikä mihkään suuntaan. Ei miulla, ei tyttärelläin - tahi kellään muoskallain - tahi nyt yleensäkään kellään. Ossaisko sitä sillon ollakkaan ollenkaan? Oiskoon se sellanen olo ja tila et sitä alkaiskiin ajattelemaan et nyt kyl pittää olla jotahii päin mäntyä ku on tällanen "oloton" tila?