Miten ihanaa! Olla omassa kotona, ( nakutella konetta, tätä tekstiä ), ja kuunella kuin ulkona, tuolla kotini seinien ulkopuolella sataa-ropistaa kaatamalla. Tuuli käy ylitse näiden tienoiden piiskaten Luojan luomaa kamaraa sen minkä vain on mahdollista näin nyky maailman ilmastomuutoksellisessa tilassa...
Puuttuvi vain kodin lämpöisen sisältä ihanaiset kynttilän valojen lepatukset, lämmin takkatulen loiste ( miul ei ole takkaa... ) ja hän. Hän joka omani olisi.
Ei paljoa puutukkaan, mutta mennähän nyt näillä "eväillä" mitä olen saanut: ihana koti, ihana ilma ja ihan ihana olotila.
   Olin tänä ehtoona tienoilla likimain niillä jossa aikoinaan Jokusen luona kävin. Muistelin mennessäin kuin aikoinaan matkasin näin syssyn puolla tykönsä. Muistelin kokkani kotia kohden käänettyäni kuin sitten yön pimeydessä matkani kotiani kohden kääntyi. Tosin silloin viel kohti Majaani Matalaista eikä tänne nykyiseen kotiini.
Muistelin niitä tuntemuksia, niitä tekemisiämme - sitä kaikkea. Ikävähän se niitä on - pakko myöntää. Kade olen hänelle kuin hänellä on nyt "kaik hyvin". Jopa niinkin hyvin että täsä taanoin hokasin kuin "papin aamenta" ovat ottamassa... Ollappa miulkin JOKU...
   Joo, olimma ehtoon korvalla valokuvaamassa erästä tapahtumaa. Tästä on tainnut tulla miulle sellainen ns. joka vuotinen tapahtuma jossa "roikun" mukana enempi tahi vähempi.
Ei siin mitä; kivahan siel on touhuta kaikkien toisten mukana ja seassa. Kiva nähdä osaksi tuttuja ja osaksi tulla tutuksi tuntemattomienkin kera. Vaihtaa sananen siellä, toinen täällä. Saan opetella sosiaalisuutta joka ei ihan niin helppoa, luontevaa, miulle näytä vielkään olevan.
   Kävin tänään aamupuolla lenkillä. Juosten. Olen nyt täsä mennä viikolla ja tällä viikolla yrittänyt ängetä lähes päivittäin itteni jonkinlaiselle lenkille sitten viime kevään jälkeen. Kesällä kun en kerennyt enkä yksinkertaisesti jaksanutkaan, Homma paikkani hommien lisäksi...
On se vain sellaista pakkopullaa yhä edelleen vaikka tiedän että terveydellehän se hyväksi on. Niin ruumiin kuin sielunkin terveydelle. Paitsi ettäs ruumiillinen ilo ja hyvä on aikas kaukana välleen kun nää miun lonkkani näyttävät alkavan ilmottelemaan tästäkin vähäisestä rasituksesta että HEKIN ovat OLEMASSA! Joukseppa sit siinä NAUTTIEN tekemisestäsi.
Onneksi kuitenkin voin nauttia "sieluni silmin" kauniista syssyisistä maisemista ja nyt näistä lämpimistä säistä jotka ovat vallineet meidän Maan Matosten iloksi.
   Joulua olen tässä pikku hiljaa alkanut jo aattelemaan: yksi muoskistani vannoi viime vuoden vaihteessa että sit TÄNÄ jouluna hän Koti-Suomessa on... mutta niinhän se vaine on taasen käymässä että hän lentävi "sini-valkoisin siivin" ( tai minkähän tahansa värisin siivin ) juuri jouluksi ja Uuden Vuoden tiimeeksi kauaksi, kauaksi, poies.
Olen alkanut kulkiessain pikkuhiljaa katselemaan kirppareilta erilaisia joululahjoja, löytäin ihan passeleita ja ihania juttuja. Juttuja jotka nähdessäin tiedän että kelle JUURI SEN tulen antamaan? Kenelle se on aivan passeli?
Osan olen suunnitellut tekeväni itse; olen ostellut tykötarpeitaan kirppareilta... Jahka täsä joudan muiden hommieni hiljetessä talvea kohti mennessämme ( Tai näin ainakin on ennen tapahtunut. Saas nähhä hiljeneekö tahti ja työt tänä vuonna? ) niin alan tehdä niitä.
   Kuis mie vuotankaan marraskuuta ja sitä kuin ME, mie ja mukeloin miun kera heidän puolisoidensa ja muksujensa, kokoonnutaan yhteen yhden päivän ajaksi!
Laitamme nyyttäri periaatteella tarjottavaa itsellemme, olemme, juttelemme, ja nautimme yhdessä olostamme pitkästä aikaa. Viimeksi olemme näin tehneet synttärini aikaan!
Onkin siinä ollut pitkä tovi järkkäillä ettäs kaikki ( lukuisat muoskani ) pääsee paikalle, että kaikilla on vapaat töiltään, koulustaan, armeijasta yms.. Onneksemme löytyi edes yksi endi jolloin tämän voimme toteuttaa; olemme yhdessä, juhlimme nuorimmaiseni kihlajaisia, kahden mukelon ja yhden muoskani synttäreitä. Vietämme tavallaan myös tämän reissuun lähtiän jouluakin, sekä Isänpäivää kun se nyt sattuu olemaan Isänpäivä se päivä jolloin kokoonnumme... muoskieni isäkin on kutsuttu paikalle...
Nautin kovasti että näin tapahtuu. Tai ainakin on suunnitelmissa tapahtua sillä eihän kukaan voi viel tietää että se tulee varmasti toteutumaan.
   Pitis joutua täsä jokunen päivä käväisemään mökillä hakemassa havusia kukkapenkkini köynösten suojaksi talven ajaksi. Ja puolisoni haudallekkin olisi mukava talvea vasten niitä viedä. Olisi kauniimpaa ja suojaisivat siinä kasvavia perennakukkasia.
On se kenkku kun ei ole mettää minkäänlaista täsä lähellä josta niitä voisi hakia. Eikää tuota saisikaan ilman maanomistajan lupaa käydä ottelemassa. Mutta jos vaik sattumalta OMA mettä olisi täsä tykönä... Olisi se helpompaa.
   Kohta vaihtuu syyskuu lokakuuksi. Sitten voin jo sanoa että TÄMÄN kuun lopulla lähden lomalleni. JEE! Ajatella se on SIT jo niin lähellä. Ihanaa.
Yssin olen ielleen sinne menossa. Sukulaistani kyl kysäsin seurakseni reissullein tälle muttas häl on juuri silloin himpun kiirusta erään asian takia joten ei hän sit pääse rupatteluseurakseni tälle reissullein.
Saa nähhä kyselenkö ketä ystävääni sinne? Oiskoon kukaan vapaaehtoinen, halukas ja ennen kaikkea vapaa juuri silloin muilta menoiltaan, lähtemään seuraani miun?
   Mutta voi miten pieksää Tuima Tuulonen Humisevanharjun tienoota... taijan nyt lopetella tähän ja hiljentyä Itulaatikolleni kuuntelemaan kuin Kulmakunta valittaa liitoksistaan sateen piiskatessa sen kylkijä, tuulten kokeillessa rakennusten kestävyyttä... Öitä.