Se että vuottaa toista ja toinen ei tule on - sanonko mistä? Se on sieltä ihan viimosesta, syvältä ja se sattuu. Tulee mieleen että "tietää miltä vartaamaton rakkaus tuntuu" -sanonta, muttas kun eihän tässä ole kyse rakkaudesta vaan aivan jostain muusta. Silti, silti se sattuu. Ja vietävästi. Sano miun sanoneen. Ei yhtään hyvä, ei missään nimessä.
Kun saisi oman mielen asennoitumaan aivan toisin koko hommeliin niin olis varmaan paree. Kaik olisi toisin, kaik olisi hyvin. Ja kaik sujuisi hyvin. Mutta kun "ihminen on heikko" ja heikoksi jää... se tekee silloin kipeää...
   Sitten reissuni tuon eteläisen aloitin Työni. Työni siis isolla T-kirjaimella sillä se on ihan oikiaa työtä eikäs mitään harrastapohjaista puuhailua sekä sekin viel ettäs saan sitä palkkaa eka kerran sitten pentuvuosieni omalle tililleni! Eihän tästä olekkaan väliä kuin sen... vuotas... noin 35 vuotta kun viimeksi olen näistä maallisistä töistäni palkkaa saanut. Joo-o.
No, nyt olen pakertanut sen toista viikkoa ja täytyy sanoa että töitähän siel riittäisi kun vaine olisi palkan maksajaa. Eli ain löytyy ja on tekemistä kun vain aikaa olisi tehdä niin paljon kuin sieltä sitä tekemistä eteen tulee. Voi että; olisi kuunaamista, järkkäämistä, leipomista, tarjoilemista, palvelemista, opeteltavaa, neuvottavaa... vaikkas mitä. Riippuen miltä kantilta katsoo milloinkin ja mitä asiaa. Mutta kaikkea kivaa ja mukavaa tekemistä olisi.
Se ihanuus kun tekee jotakin ja kättensä jäljen näkee! Se on sanoin kuvamattoman ihanaa ( kuten yleensäkin kaikessa mitä tekee ja siitä jälkensä näkee ). Se ihanuus kun jossakin onnistuu ja jopa yli odotustensa! Ja se ihanuus kun yllättää itsensä ja muutkin kenties siin samalla osaamisellaan ja taituruudellaan! Wau, sitä tunnetta. Saa tunteen että mie-kinhän osaan, mie taidan jotahii! En olekkaan "peukalo keskellä kämmentä" tahi "poropeukalo"inen vaan ihan jopa joltain kantilta varteen otettava osaaja.
Raskastahan tämä Työni on, sen myönnän. Jatkuvaa jalkojen päällä seisomista - vasiten näiden miun TenkkaPoo-Jarpaideni. Selkäkään tämä nikama-kulumainen ei paljoa kiittele pitkimpien päivin jälkeen. Puhumattakaan klyyvaristani joka ottaa itteensä kaiken sen niin asumis/elämis- kuin leivontapölyn itteensä... Mutta silti: "päivääkään en vaihtaisi pois"... mitä nyt muutaman ehken...
   Mökille suku kiirehtii. Sinne saisi mennä siivoilemaan huushollia kesäkuntoon. Taitaa vaine tänä vuonna, tänä keväänä, jäädä miun osaltani se "riemujan rikkaus" kokonaan kokemati. On sen verta haipakkaa Töissä ja sen mitä olen vapaana niin se aika menee sitten omia asioita maailmalla tahi kotona hoitaessa ja muoskain mukeloihin sekä tyttäreni 24/7 kera touhutessa. Ei vaine tuo Ukko-Ylimäisen luoma aika yksinkertaisesti riitä ihan kaikkeen. Vasiten kun piti viel välleen itse huohahtaa ja elppasta jotta sit Töissään jaksaa touhuta palkkansa eteen. Eihän sinne ole palkattu "lepämään" ketään.
Ei sen puoleen mökille mieleni miun tekevi todella paljon vaikkas tiedänkin etten siel voi yökunnissa oikein hyvin nakoilla. Ei vaine ole kiva olla öitä siellä... Muttas noin muutoin, päivisi. A´vot sie, se on mukavaa. Ja kun viel saisi sinne näin talven seljän jälkeen vejet kulkemaan kaivosta putkia pitkin niin pääsisi SAUNOMAAN!
Voi kuin mie olen halajanut sinne jo täsä koko kevät talven saunomaan - kuten aikoinaan puolisoni kera. Sinne saunaan lämpimään mutta kun ei ole ollut vettä saada talven jäädyttämistä putkista ja lunta sitten taasen ei sen vertaa keväämmällä että siitä vettä tekisi - siihen aikaan ettäs voisi sitä saunaamme siel lämmähyttää ilman ettei hormit sanoisi poks liiasta lämmityksestä kylvyn edellä kun tulen tuikkaisi tii-piihin kiukaan sekä muuripaan alle.
Jotenka ilman tätä riemua sitten olen ollunna ja vuotan ielleen jotta koska - oi koska, sinne saunomaan pääsisin.
   Se sitten Ukko-Ylimmäinen antoi meille Maan Matosille vihdoin ja viimein luvan tuta kevättä.
Kauan sitä vuotettiinkiin. Kauan sitä kaivattiinkin. Muttas nyt - vihdoin ja viimein - saimme sitten YHDEN lämpimän päivän tällekkin levelille niin että maat pääsivät edes joten kuten sulamaan ja kuivumaan jotta esim. maanilmeilijät pelloillensa viljojen ja kaiken maailman kylvöjensä perään pääsivät ja me muut stallaajat sitten krapsu krapsuttelemaan esim. puuterhoihimme kukkapenkkiemme, nurtsiemme ja muiden sellaisten kimppuun. Kyllä sitä vuotettiinkin, tätä kevään tuloa kuin kuuta nousevaa sysi mustalle Taivaankannelle.
Nyt on jo täällä ( ei pohjoisessa Suomemme maassa kuitenkaan viel ) kevät. On vihreää maankamaralla nurtsin voimalla ja ihan aavistuksen verran ( jos mielikuvitusta riittää ) pientä vihreää puiden oksistossa. On ensimmäisiä kevään kukkasia kukkapenkeissä ja siemeniä vaossa maanilmeilijän pelloilla. Ja mitä se on sitten kun nyt näin rovottaa vettä taivahan täyveltä - mitä se on kun maa janoinen saa juodakseen ensin ja sitten roihahtaa kunnolla kasvuun? Jos vaine ei iske heti taasen kylää kautta peräänsä...
Oi, jospa se tästään KESÄ jo tulisi!
   Olen mietiskellyt viime aikoina onko Ukko-Ylimmäinen mies puolinen vahi naispuolinen? Ja olen siitä keskusteluakin käynyt miuta tietäveisemmän henkilön kera. Onnekseni miulla on tällainen henkilö johon voin turvata tällaisissä asioissa joissa olen täysi ummikko! Onneksi hän ei nokkaansa nostele ja sano että onkki vaine itse tietosi tahi että katso sieltä Isosat Kirjasta vaan hän käy kanssani ihan ihanaia ja rakentavia keskusteluja näistä aiheista. Ns. puolueettomasti ja järjen kera. Ei mitään "kiihko-uskomista", ei mitään puolueellisuutta suuntaan tahi toiseen. Eli ompas onni omistaa tällainenkin ystävä!
Elikkäs... lopputulema oli sitten jutussani täsä että Ukko-Ylimmäinen ei ole mies - eikä nainen, vaikka mie Häntä miespuoliseksi nimittelenkin. Hän on sekä että. Ja ei ole kumpaakaan. Hän on meille Maan Matosille ajatuksia suurempi, ajatuksiemme ulottumattomuuksissa oleva juttu. Juttu nimen omaan koska Hän ei ole oikein henkilö, eikäs mikään näkyväinen tahi muutoin konkreettisesti kosketeltava, seliteltävä, olevainen. Hän on vain sellainen ajaton, tietämätön, "olematon", hahmoton - kaikki. Voisi sanoa että Hän on sinä, minä, metsän puut, niityn kasvit, ilma jota hengitämme, vesi jota juomme, ruoka mitä syömme - jokin, joku, joka on jossain ja kaikialla. Mutta meidän näkymättömissämme mutta tiedostamassamme maailman sfääreissä. Siis kuitenkin olemassa ja meidän uskottavaissamme, meidän turvanamme, meidän kanssamme. You know?
   Miulle on nyt tiedossa epävirallisesti muutaman päivän loma edessä. Olen hivenen jutskannut että lähtisin kenties sillon serkku-pojan tykö maanilmeilemään muttas jos en sinne mene niin tiedän kyllä mistä löydän itseni: entisiltä asuinsijoiltani ja kemerani kera. Tahi sitten ilman kameraa muttas sinne vaine mieleni tekevi. Ja mökille kans. Sekä pitisi kesäkukkasia lähtiä jostain bongaa tuonne ulos kuistilleni. Jostain kaupasta niitä katselemaan. Edes muutamia - jos ne jo ulkona menisivät täsä koleassa kevät säässä.
Ja vasiten täällä Kulmakunnan "tuulitunnelissa" joka on osottautunut olevaiseksi täsä miun etukuistini kohdalla tätä Kulmakuntaa. Siis suomeksi: tämän Kulmakunnan "kaik" puhurit käyvät ain tuolta Pohjan kylmien tuulilta ja puskevat isomman järven seljän ylitse, läpi kahden rivarin välisen solakon, nousten keskuspihamme lävitse ja suunnaten sitten tänne vastapuolella ylös miun ja viereisen rivarin väliin niin että siinä juuri tämän rivarien solakon kulmalla olevaisen etukuistini kukkaset ja mahdolliset muut kasvit saavat "tuta kystä kyllä" = eivät tykkää kasvaa ja olla kun siin käy vinkka kuin tuulitunnelissa olisivat. Näimpäs siihen pitäisi sitten etsiskellä kasvustoa joka kylmän tuulen sietää, joka ei niin Aurinko Armasta kaipaisi muttas joka kuitenkin jollakin tapaa näyttävääkin olisi kesän kera. Nyt olen tapiunut pikku hiljaa ajatukseen et oliskohan se jokin havukasvi kera vaik Muraattien?
Aikoinaan kun tänne Kulmakunnalle, Majaani Mahtavaiseen tulin niin edelliset asukit täsä kodissain kyselivät et tokka mie haluan pitää ne isot ruukkuset ja niiden havuset itselläin kun he täältä muuttavat poies, jotka tuossa etukuistin kahta puolta ovat? Sanoin etten halua kun mielessäin ihmettelin että miksi havuja moisessa paikassa ja eiköö tuota kesäiseen aikaan kukkaset paree oisi? Tietämätön kun olin... Nytten ajan tajuamaan miksi heillä ne havupuut siin olivat ja miksi siin ei kukkasia ollunna. Mie Taukki Tolleroinen...
  Koleassa ja kevät... ne ovat muuten ne miun Jarppi-tassuseni osottautuneet oiviksi Työkengiksi. Niillä on TODELLA hyvä tassutella vaik päivänsä pääskytysten töitä tehden. Ei rasitu Jarppit ja toi miun vinksahtanut vaivaisenluunikin kera koko Jarppirivistönsä mukautuu hirmu hyvin sinne tassusen sisälle. Jopa niinkin hyvin ettäs katson sen vaivaisimman Jarppni hivenen ain oikiavan kun ne tassuset jalkaani vejän! Ja mikä paree: ei jalkoja pakota, ei kolota eikäs Jarppeja koske, kun niillä tassuttelee. Onpas riemu ja ilo omistaa nuin oivalliset ja "hoitavat" tassukat.
   Joo-o, nyt nakutukset seis ja Töihin kiirus. Heippate taasen ja hyvää työn täyteitä päivää kaikille Armaat Lukijain miun.