Päivä 1.

   Se oli sitten 3.5. Armon Herran vuonna 2017 ( eli viime keskiviikkona ) kun meikä likka reissuunsa lähti. Määränpäänäni oli tosiaan, ei enempää eikä vähempää, kuin itse capital elikkä pääkaapunki armaassa Suomemme maassa, sekä siellä sitten yökortteeri Reissaaja tyttäreni tykönä.
   Aamun tunteroiset lähtökuoppia kaivellessain meni 24/7 tyttärelleni aamutoimia tehden ja häntä kotiinsa lähtökuntoon laittaissa. Sekä sitten vasta itselleni kamppeita kasaamalla ja rinkkaani pakkaamalla. 



   Mielestäni laittelin ihan järkevästi vain vähän kampetta mukaan... vain ihan välttämättömimmät vaatteet ja kamat kasaan: Mekko ylleni junamatkoille ja sitten yhdet housut perille katuja stallatessa ja kylmemmille kelille - iltoihin.
Välttämättömät hygienia-jutut ja tabut. Sekä kenkkäsiä useammat kun ei tiedä mitkä kengät milloinkin jalkani hyväksyvät yllensä; punaiset maiharit tänne pohjoiseen matkaan lähtiessä ( ja poies tultaessa ) jalkaani miun, tennarit perille kylmiin iltoihin ja sit ihan tavan balleriinat päiviin katuja lämpimillä keleillä stallatessa.
Elikkä vain välttämättömät kamppehet mukanani läksin matkaani miun vaikkas sit juuri ennen kotiani takaisin lähtiessäin tyttärein tämä Reissaajainen miuta torumaan alkoi ettäs kun nuin paljon mukaasi olet ottanut...
Sillä sain sieltä häneltä itsellein ihan oikian suht ison/pienen matkalaukun johka sitten kaiken tämän kamppeeni ahdoin kera rinkkaseni tämän - sekä muutaman pienen tulijaisen... pari pienen pientä korun helyä ( mikä se onkaan se oikia nimike taasen, kun en saa sitä mieleeni miun - se pieni koru joka keikkuu vitjassa, eikä siis koko korunen vitjoineen kaikkinensa? ) muoskani mukeloille, yksi pieni, ihana, tulijainen George Clooney´lle ja itselleni pieni Unisieppari. Siin kaikki. Eikäs - ahdoin myös yhden ISON tulijaisen itsellein sinne matkalaukkuun... vanhan, kunnon, talousvaa´an jonka löysin pilkkahintaan ( 5e ) kirpparilta enkä malttanut olla ottamati sitä mukaani miun kun se ihan järissäänkin oli! Vaikka painavahan se kyl oli kantaa...
Muttas kaikkinensa ei siis oikeestaan mitään ylimääräistä - tätä vaakaa lukuun ottamati.




   Näin jättelin hyvästit tälle nykyiselle paikkakunnalleni junan akkunasta kattoissain...



... ja sitten entisellenikin.
   Tässä jouduimme vuottamaan tovin kun edellämme matkanneeseen tavarajunaan oli tullunna jokin tekninen vika ja näin sitten raide ei ollutkaan edessämme vapaa kulkea ielleen.
  
   Näin kun nyt junalla "saavuin" seuduille näille tutuille ja muistorikkaille niin tajusin olevani kuin joku "Heppa Höperöinen" kun pääsin näkemään ja kulkemaan taasen entisen kotiseutuni lävitse.
Aivan sama näköjään on Poika Poloisellain ohitsensa hurahtaissain tahi sitten kunne siellä muuten tuttujeni tykönä - tahi valokuvaamassa käyn... aivan saman moiset ovat tuntemukset; kuin kotiinsa tulisi. Yhä ovat yhtä rakkahat tienoot nämä. Ei sitä näköjään tienoot nämä ihmisestä poies milläskään pääse vaik ihminen tienoilta näiltä poies pääsisikin.

   Tätä reissuain edeltävästä junamatkastain on jo vuosikymmeniä. Näin olin itse junaan päästyäni aikas täpinöissä siitä mahtavauudesta jota junamatka ihmiselle tuottaa kun siihen "ensi kerran" pääsee.
Mietin vaine ettäs mitkä ovat sitten fiilikset ja tuntemukset pikku likoilla, muoskain mukeloilla, kun me kesän mittaan yhdessä lähdemme junamatkalle? Heureka! Se on varmaan pilviä hipova tunnetila, se.
Voin vain sieluni simmuin nähdä ja mielessäin kuvitella kuin siinä jännityksestä ja innostuksesta kolme pientä tytön tylleröä kihelmöi sisuksisaan niin että kaikki tämä ilo kuplien ulos heistä ulos purkautuu. Siin on puheen pulpetta ja ilon kiljaisuja runsain mitoin ilmoilla ihmetykseksi kanssa matkustavaisten.

   Tämän reissuni tein lainarahoilla, ja sitten serkkuni miun ihanaisella avustuksella kun hän puolisonsa kera yli vuosi sitten miulle synttärilahjakseni antoi matkan etelään heidän tykönsä. Matkan jonka saan tehdä haluamalla tavallani ja milloin vain. Ja nyt se sitten oli - kiitos SUURI siis heille tästä matkastain.
   Mietin tätä matkaani selvitellessäin ja sit viimeteeksi matkaani tehdessäin että miten sitä ihminen ( vasiten mie )
pyrkii yksinkertaisuuteen, muuttumattomuuteen ( kuten tyttärein 24/7 tahi autistinen ihminen yleensäkin )?
Matkani tämän varatessaini pyrin siihen että en tarvitse vaihtaa junaa mtakallani olleskana. Ei minkään laisia muutoksia matkani tekoo tahi sen varrella. Ei junan vaihtoa esim. Pieksänmäen kohdalla kuten moni näytti tekevän...
Nämä vaihdot olisivat olleet miulle "kauhistuksen kanan häkki" - vasiten näin kun siitä on jo tovi kun olen tätä ennen junalla yleensäkään matkustanut. Ihan jo senkin perusteella että tämä maailma on muuttunut aikaslailla siitä viimeisestä reissustain; junienkin teknologia ja vempaimet ovat muuttuneet ja näin luoneet miulle oman onkkelmani jo tällekkin matkallein...
   Pelkän junan sisäisen oven avaaminen ei onnistunut miulta ennen kuin sain toiselta ihmiseltä, kanssa matkustajalta, opastetta kuin se nykyään tapahtuu! Ja sitten viimetteeksi kotiain palatessain jos ei joku sivullinen auttavainen olisi neuvonut kuin junan ULKO-oven saan auki niin junaanhan mie olisin ielleen jäänyt ja sitten ainakin seuraavalle asemalla asti matkustanut - tahi kunne joku olisi miuta "valistanut" ovien avaamisessa.
Kuin sitten tällainen "Taukki Talleroinen" osaisi junan kesken matkan vaihtaa? Siinä kyl olisi ollunna yhdellä kerralla ihan liikaa haastetta miulle.
   Saati että Reissaaja-tyttärein kera vävy-kokelaani miuta perillä passittivat että siitä vaine hankit jonkin seutulipun tahi vastaavan lippusen sinne Hesan keskustaan ja sit "hyppäät vain" ratikkaan tahi linjuriin, tahi metroon, ja matkaustelet niillä paikasta toiseen! Kyllä, senhän mie teenkin/teinkin! Ihan tosta vaine... joo...
Ei sellainen onnaa ihan nuin vain - ei ainakaan miulta. Ja sitä paitsi jos ja kun mie olisin niin tehnyt niin miten monta eri paikkaa miulta olisikaan jäänyt näkemäti ja kokemati? Miten monta kohdetta löytämäti ja ihastelemati? Miten monta erilaista kokemusta ja tunnelmaa kokemati ja tuntemati? Kysyn mie vaine...

   Junan vauhdissa mukana pysyessäni ja penkillään istuessaan nousi joltakin asemalta mukaamme yksi nais´ immeinen jolla "sattui" olemaan hivenen runsaammin "Eau de Cologne´a".
   Ymmärrän kyllä että ihmiset pruukkaavat käyttämään "kaunistukseen" hajuskeja yms. mutta sitä en ymmärrä et miksi sitä sit pitää lykkiä "kystä kyllä" ylleen? Miksi laittaa "koko purkillinen" kerralla kun sitä voisi pienesti sipaisemallakin laitella?
Tällainen yliherkkä ihminen jolle pienikin ylimääräinen, vasiten erilainen ja voimakas, hajuski klyyvariin ottaa, saa tuta ihan tosissaan kun tällainen ihminen seutuville sattuu. Siin on nenun limakalvot heti turpeessa ja hajun MAKU kielen päällä! Se on sanoin kuvaamaton tuska ja tunne. Eikäs sitä tilannetta vasiten junassa oikein voi mitenkään "korjailla" kun kummallekin on oma paikkansa tilattu ja merkattu - ja kun "hajurakoakin" on/oli ihan normi; toinen toisella puolella käytävää ja yhden penkin päässä sen lisäksi viel.
Miksi eivät ihmiset voi ajatella toisin? Miksi eivät ihmiset tajua ajatella että on olemassa tällaisia yliherkkiä ihmisiäkin? Miksi he eivät tajut ajatella kanssa kulkijoitaan, kanssa eläjiään? Mikä niistä hajuskista tekee niin tärkiät että niitä pitää "viljellä" jokahisen ja joka paikassa?

   Helsinkiin, juna-asemalle, päästyäni vastaani tuli serkkuni miun jonka kera tärskyt olimme sopineet. Olipas ihanaa nähdä häntä pitkästä, pitkästä, aikaa, ja kuulumisis vaihdella.



   Serkun kera asemalta ulos astuessain piti ihan ekaksi ikuistaa nämä Kivimiehet jotka nyt näin Kiss´n naamiot naamallensa olivat saaneet Kiss-yhtyeen tullessa juuri tämän reissuin aikana esiintymään Helsinkiin.
Näitä näyttivät miun lisäkseni moni muukin kamerallaan ja kännyllään ikuistavan...

   Tästä mirs-marssimme serkku-flikan kera kohti tyttäreni työpaikkaa vuottain että hän sieltä päivänsä työt lopuilleen saa.
Käväisimme pikaisesti huikopalaa ottamassa kera kaffeen yhdessä Kampin Date + Kate -kaffiossa. Oli muuten hyvä Kaiketonta minttu-suklaa pallero se jonka mie sieltä itselleni valitsin syödä! Kandee mennä muidenkin sinne nautiskelemaan sen paikan antimista. Se on siellä Kampin ylimmässä kerroksessa...
   Sitten otimma jalkasemme allemme ja käppäilimme kolmeen pekkaan tyttäreni kotia kohen jutellen ja rupatellen, huikaten heipat kun serkun kera erottiin tahoillemmen hivenen ennen tyttäreni kotia.

   Tyttäreni tykönä, ja vävyn tämän kotia päivän töiltään palattuaan, huomasin kuin heillä ainakin näin sivusta seuranneena menee ihan hyvin yhteen josko ei kahteenkin...
   Mietin ja katselin siin kateellisena että onhan se ihan toista kun on miestä talossa. Kun on mies elämässä ihan noin niin kuin ns. laillisesti. On isot kengät, isot vaatteet - miesten vaatteet. On miehinen olemus ja miehiset tavat sekä liikkeet ja teot. On joku johka turvata, johka tukeutua. On "ME", eikäs vain "mie".
   Tulipahan ( taasen ) muutamankin kerran tällä reissullain kaipuu toiseen ihmiseen... Snif.

   Ehtoon korvalla päätimme käväistä syömässä Sushia yhdessä ravntelissa ja sinne meidät kyyditsi tämä vävyseni autollansa.
Siin katuja pitkin hänen "kurvaillessa" katselin tienoita nuita ja vasiten kaikkia niitä ihmisiä siellä kaduilla sekä rakennuksia, taloja ympärillämme.
   Mietin ettäs jo ihan nuinkin pienen ajan kuluttua olen/olin sitä mieltä ettäs ei miusta kyllä tekemälläkään, ei sitten milläskään, saisi tällaisen kaupungin asukasta. En haluaisi asustella näin isossa keskustassa, en kyllä esim. Kalakukko sity go-go:n kokoisessakaan. Näissä olisi kolkkoa asustaa. Olisi liikennettä monen moista kera sen millonan ihmisen. Ei yhtään miun mieleen. Eihän siinä saisi minkään laista "hermorauhaa" koskaan?! Ei sen siunaamaan rauhaa milloinkaan. Ihan toisin se on tällaisissa pienemmissä keskustoissa, jollaisessa nyt itse asustelen - tahi oikeemmin sellaisen reunustalla, joissa on oma rauhansa ja hiljaisuus. On tilaa olla ja asustaa. On tilaa AJATELLA!
   Ja sekin viel että kun juttelimme siinä ehtoon aikana niin se mitä he maksavat sen kokoisesta asunnostaan n.30m2 ( yksiö ), niin samalla summalla mie saan täältä kaukaa "hiljaisuudesta" tällaisen ihanaisen, tuplaten isomman ja jopa kokonaisen huoneiston!


   Päivä 2.
 
   Toinen päivä valkeni kera Aurinko Armahan ja lupaavan säätilan.
   Talonväen töilleen lähdettyään aamupalasemme jälkeen, otimma mie tarvittavat tamineeni mukaani kera kamerain ja lähdin suunistamaan heiltä kohti keskustaa - jalkaisin. Karttanani kännyni sovellus.




   Kallion kivikirkko.
   Joku sanoisi varmaan että ajalleen tyypillinen kivikirkko mutta miepä sanon että ei niinkään kaunis ulkoa päin...



... kuin mitä sitten on täältä sisältänsä.
Voi miten osasikin olla harmonisen kaunis kirkko. Siis ei mitään ns. ylimääräisiä kiemuroita tahi krumelinkisia maalattuja kuvia/kuvioita seinillään mutta silti kaunis ja harmoninen kokonaisuus. Sekin viel ettäs juuri tänä päivänä Aurinko Armas loisti kirkkkosen tään akkunoista sisälleen luoden todella kaunista valoa ja kuvioita sisälleensä sekä lattioilleen - kuten tässäkin kuvassa tuohon lattialle.
   Tässä kirkossa oli mielestäni erikoista se että tuolla alttarilla oli alttaritaulun sijalla tuollaisen suuri Krusifiksi roikkumassa ns. vapaasti katostansa. Kaunis oli sekin.
   Sitten viel olivat nuo Kultaköynnökset jotka roikkuvasti kasvoivat tuolleen kahta puolta alttaria. Tosi pitkinä ja kauniin, hyvin voivan näköisinä. Mikäs oli hyvin voida ja kasvaa kun tuon vasemman puoleisen Kultaköynnöksen takana, tuosta hivenen ulkonevan pylvään takaa, suihkusi kokoajan ja aina silloin tällöin oikein ilmoille suhahtain, höyryä niille! Siis voitteko kuvitella että joku kirkko, seurakunta, on näin paneutunut kirkkonsa ruukkukukkiin että jopa hoitavat näin antaamuksella niitä? Pitävät siis niistä huolta kuin ikään Ukko-Ylimmäinen kansaansa.
   Ja vielä sekin näin reissuni ensimmäisessä kirkossa käydessäni ettäs sinne sisällensä yleensäkin pääsi tähän aikaan vuodesta! Nyt kun ei ollut mikään varsinainen tienvarsi- tahi kesäkirkon aikakaan viellä ( toisin kuin esim. viimeviikolla kun matkasin pohjoisessa ).
Olipas mukava päästä sinne sisälleen asti katselemaan, ja jopa toviksi hiljentyä kera kenkiini taipumattomien jarpaideni....



   Tekstiä siinä on monen moista mut selkoa en vaine saa. Kaunista tekstiä näin näitä sanasia ymmärtämättömänä mutta kuitenkin kirjaintensa kuvauksellista kanttia katsoen.
   Toinen lie jotain kiinaa tahi japania ja toinen varmaan jotahin arabiaa tms. kieltä. Sanoma vaine varmaan kaikissa näissä Kallion kirkon lappusissa oli saman hakuinen kuin yhdessä suomen kielisessäkin jonka sieltä joukostaan porstuassa löysin: "Jumala kutsuu sinua tänään - et tiedä kutsuuko Hän vielä huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna. Niinpä tule Hänen luokseen - tänään!"




   Kallion kirkon kupeessa, siin aivan kirkkoa liki oli jokin rakennus rempassa ( kuten tuntuu ettäs jokahisessa kohin koko Helsingissä oli jotahin remppaa meneillään... Liekkö tapana - varmaankin sillä onhan se Hesakin sen verta iso keskusta että varmasti jatkuvaan löytyy rempattavaa mutta silti tuntui ettäs se jatkuva porain jyrinä, vasarain kalke yms. alkoi jo muutaman työmaan jälkeen tympiä ja "hermon päälle " ottamaan ) jonka porttikongin pielustat olivat laitettu näin sanomalehdellä suojaten.
Oliko syy suojaukseen, esim. raapapuksen tahi maalauksen roiskeiden estäminen - vahi mikä lieneenkään, niin olipas vaine hivenen hämmentävää tehdä tällainen "löytö" keskellä urbaania stadin keskustaa; joku käyttää sanomalehtiä suojaukseen eikäs esim. jotain uudempaa ja "ajankohtaisempaa" suojamateriaalia kuten vaikkas muovista pressua.
   Mutta oli nyt aisan laita niin tahi näin niin mielestäni kaunista kuitenkin...



   "Kun Kolmatta linjaa takaisin kuljen kerran, niin tiedän, yhtä en koskaan saa. On nuoruusaika tuo jäänyt taa.": laulelee Fredi mutta miepä kuljinkin viidettä linjaa ja ihastelin sen kauneutta tuskastellen ikiaikaista aikaa joka armotta käy ja taakseen kaiken vanhan jättää - sitä ei takaisin saa.
Tuo vanha on kuitenkin kaunista kuten vaikkas näiden talojen ihanainen "rytmi" ja maalaus.

   Se joka miut tuntee ja tietää niin se "ensimmäinen" jonka mie tänne pääkaupunkiin saavuttuani halusin nähdä ja jonka luokse mennä oli tietenkin MERI tuo aava ja sininen!
Sinne siis suuntasin matkani tämän torstaisen heti kun se vain suinkin mahdollista oli - ja olihan se: keskustaa lähetessäin saavuin Tervasaareen. Saareen joka on pienen piskuinen mutta siellä se kuitenkin on... Ihanainen lävitseen nähtävän pienoinen, ja sopiva pitopaikka kaikenlaisille perheiden ja ihmisten elämän juhlille - jos ei tarvitse vartoa vettä esim. perheen pienempien tahi lemmikkien varalta.



   Tässä näkymä Tervasaaren tulorannalta kohti Helsingin keskustaa. Uspenskin katedraalin ja Tuomiokirkon tornit näkyvät horisontissa hyvin.



   Puu käkkäräinen.
   ( taustalla vastarannalla jäänmurtajat Kontio, Urho ja Voima. )
   Liekkö Lehmus vahi joku muu mutta ihastuimpa kuitenkin häneen napaten kuvan vasten Aurinko Armasta ja...



... Aurinko Armahan puoleltakin.



   Ikuista onneva.
   Vaikka saarinen tämä piskuinen onkin niin silti sieltä löytyi oman siltansa paikkakin jonka kaiteisiin ovat jotkut rakkautensa pitävyyden kuvaamiseksi ripustaneet lukkoja erilaisia. Ja varmaan sitten heittäneet sen avaimen jonnekkin sinne mereen...
   Kaunis ja mukavat tapa tämä on muttas onko kukaan ajatellut että mites silloin kun se rakkaus lopahtaakin? Ottavatko nämä parit ja yksissä tuumin kahdestaan ( tahi jompi kumpi heistä yksinänsä ) käyvät sahaamassa lukkonsa poies kaiteesta tästä kun sitä avaintakaan ei enää ole olemassa - kun se nyt tuli heitettyä rakkauden kukoistaessa sinne menreen...




   "Suuren maailman" tyyliin Helsinki-city.
   Merihaka´n kerrostaloja kera jonkin "reimarin" tahi mikä-se-nyt-onkaan-kera kuvattuna.




   Pohjoisrannan varrelta ( jotain Kruununhakaan kuuluvaa-ko? ) erään talon kauneutta.
Miten osaakaan olla kaik nämä vanhemmat talot silmiä hivelevän kauniita? Eivät ole mitään kantti-kertaa-kantti -meininkiä vaan ihan ehtaa suunnittelua tarkalleen ja pipetillä tehden.
Tämäkin kuin jokin satulinna tornineen vaikkas vaine talonen onkin.




   Kanavakadun ja Meritullintorin kulmauksessa oli tällainen alus huilimassa.




   Uspenskin katedraali.
   Kaunis kuin mikä jo ulkoakin päin, saati sitten sisältänsä...



   Ja yksi kaunis kukkansa kirkon tämän tarhastansa.
Sinililja, joita kukki nyt par´ aikaa jokaisella vähäkään kasvuun kelpaavalla nurmella pitkin Helsingin tanterita.




   Lounastauko.
   Onni on että vaik näin Kaiketon olenkin niin silti löytyy ain jostakin ihan kokonaisiakin aterioita miulle syödä.
   Esim. edellisenä iltana kun käytiin Sushia syömässä niin siellä henkilökunta teki ihan varta vasten miulle erikseen eräitä Sushi "pyöryköitä" joissa ei sitten ollut maku-soseita ( soijaa tai muuta sellista ) valmiina mukanansa ja näin sitten gluteenillisia.
Samoin kun kävin seuraavana päivänä Korkeasaaressa niin sielläkin löytyi mahtavasti lämmintä ruokaa joka oli Kaiketonta mutta silti kalaa, vihanneksia, salaattia ja muuta sellaista sisältävä kokonainen lounas!
Vau, ollappa täälläkin, näillä huudeilla, ain sellaiset mahdollisuudet söydä "ulkona"!




   Tuomiokirkolla - tuomiota saamassa...
   Kirkkonen tää näin alhaalta kuvattuna...



... ja sitten 46:jän askelman verran korkeammalta ( viel ovellensa kuusi porrasta jäljellä ).
   Tässä kohtaa pyysin erästä turistia kuvaamaan miuta kamerallani, ikuistamaan miut kamerallani, kun huomasin että hän par´ aikaa omallaan vastaavallaan räpsi kuvia itselleen näiltä tienoilta.
Pettymykseni oli suuren suuri kun ne kuvaset valmiina näin! Vaikkas ei kuvattavassakaan ( siis miussa itsessäni ) kehuttavaa olekkaan niin olisin luullut ettäs ihminen joka järkkärillä kuvaa ja sitä käyttelee, olis osanut edes tähdätä ns. oikeaan suuntaan kuvaten miut kokonaisena ja jopa "asetellen" kuviin niihin silleen sopu-sointuisesti eikäs esim. "heikun-keikun" sinne jonnekkin kuvan tietämille. Muttas minkäs teet....



   Urut kauniit.
   Kun menin Tuomiokirkon sisälle niin siellä oli menossa parasta aikaa kello 12.00. Päivämessu. Istahsin itsekkin toviksi sinne kirkkokansan pariin ja sitten messun tuon loputtua suuntasin kamerain näille kauniille uruille.




   Kuka huomaa tämän Pyhän Kolminaisuuden kirkon tuon ISOn ja kuuluisan Tuomiokirkon katveesta?
   Siellä se kuitenkin on. Aivan tämän Tuomiokirkon katveessa, taka vasemmalla, ettenkö sanoisi. Se vaine ettäs auki ei ole/ollut alveriinsa... "Surku rannalle jääviä laivoja."




   Mikonkadun rauhaa ilman autoliikennettä. Tästä mie pien.



   Helsingin rautatieasema. Ei niin kaunis...



   Teekkarin tassu.
   Josain Lasipalatsin kupeella jos en väärin muista...



   Kampin kappeli.
   Sisällensä en nyt pyrkinyt enkä siellä käynnyt mutta tästä on kuvia viime keväiseltä etelän reissultain ( "Reissaaja-Lissi Capital´ssa", toukokuu. ); kaunista on katsella sisältänsä.

   Sitten koitti iltapäivä ja kokkain kääntyi kohti "kotia"...



    "Laulupuut."
   Musiikkitalon taideteos kera puuklapien, flyygelin kannen ja hauen. Kuvaa "elämisen riemua ja olemisen vimmaa"? "Joo...": sanon mie....



   Itse Musiikkitalon lasiset seinät...



... ja tämä Laulupuu kera Eduskuntatalon joka rempan alla par´ aikaa on.




   Muisto.
   VR:n makasiineistä on Mannerheimintien varrella enää tällainen pieni pätkä muistona olemassa olostaan.
Näitä oli siis aikaisemmin useampiakin tällä paikalla ja ne toimivat VR:n varastorakannuksina kunne vuonna 1988 ne jäivät tarpeettomiksi tavaraliikenteen siirtyessä toisaalle. Tämän jälkeen makasiinit olivat vuokrattuna monelle eri taholle kunne vuonna 2006 juuri ennen näiden purkamisen alkua ne syttyivätkin ( yllätys, yllätys! ) tuleen ja jäljelle jäi vaine tällainen palanen yhden makasiinin seinämästä. Tämäkin on tuolta "sisäpuoleltansa" tuettu metallisin tangoin pystyyn ja tiedossa on että joskus saatetaan tääkin pätkänen viel purkaa kokonansa poies...
 

   Finlandia-talo.
   Alvar Aallon suunittelema ja vuonna 1971 valmistunut kongressi- ja tapahtumakeskus.
Hyvin tuosta voi nähdä Aallon käsien jäljet ja suunnittelun viivat.

   Töölönlahdella joka äkkisiltään lammelta vaikuttaa ja näyttää mutta kuten nimikin sanoo siin tämähän on osanen merta ja Suomenlahtea!



   Joukkahais emonen hautoo ja kohentelee pesänsä tarpeita samalle kun...



... isukki-Joukkahainen lähi rannalla ottaa päivätorkkujansa.
   Tämä Joukkahainen päästi tosiaankin näin lähelle kuvaamaan itseänsä - jopa useammankin meistä kuvaajistaan, ja siin samalla rauhassansa veteli hirsiä mahtavia päänsä nuokkuissa tästään pikku hiljaa alammas ja alemman kohti maan pintaa havahtuen sitten äkkiä hivenen ylemmäs kun jostain lähistöltä kuului jonkin läheisen rakennustyömaan äänekäs ääni.




   Rauhallinen pätkä, ilman rakennustyömaita, kuvattuna kera Töölönrannan "Pitsi-huviloiden".



   Sinisen Huvilan kahvila ja sen tavaramerkiksi muodostunut emalinen, ISO, kaffepanna.
   Yksi näistä roikkui täsä kaffilan nurkalla vierellän olevan jalkakäytävän likellä ja kaksi samanmoista sitten vielä itse kaffilan sisällä kahden akkunan edessä.
Mahtava, pieni ja viihtyisä kaffila...



... joka on kupeella tämän Sinisen Huvilan...



... ja jonka ulkoterassilta avautuu näin upea maisema itse Töölönlahden!
   Kyl siin passasi hörpätä janojuomaa tilattua ja paistatella Aurinko Armasta. Kuvitella vaine saattaa mitä se onkaan sitten kunne Päivä tuo Paistavainen kesemmällä oikein toden teolla porottamaan alkaa...



   Tässä tämän Sinisen Suvilan kahvilan terassin toisella puolella oleva kaunis talonen.
Tämän talon ja tämän kahvilan välissä, juuri tuossa tämän kuvani ja tuon kivivallin alapuolella kulkee se mainitsemani jalkakäytävä jota pitkin ihmiset ohitse astelevat tahi pyörillänsä ohitse hurauttavatm - poiketen välillä kaffilaan.

   Sininen Huvila ja sen Sinisen Huvilan kahvila... Sininen Huvila ja sen Taideterassi.
   Sain jututtaa tämän Sinisen huvilan toisen päädyn asukasta joka omistaa toisen päädyn talosta tästä kera Taideterassin, ja hänen veljensä sitten omistaa sen toisen päädyn kera tämän Sinisen Huvilan kahvion.
   Sain häntä "hihastansa kiinni" kun kyselin lupaa kuvata tätä ihanaista, Piipparkakku-maista, joka pienen tyttösen unelmaa: leikkimökkiä kuin saturinsessan linna.
Vau mikä mestariteos kaikkinensa!



   Hän on rakentanut tämän lapsillensa vuonna 1991 yhdessä veljensä kera.
   Kaikki nuo pienet, pitsiset, koristeet... hän kertoi kuinka tuosta kohtaa on reikäporalla porattu palasia pois ja sitten laitettu niitä mm. tähän kohtaa... näetkös... koristeeksi. Listat nuo tuolta talon alalaidasta ovat tehdyt sarjatyönnä laittain ensin jiirisahaan kulma oikea ja sitten otettujen mittojen mukaan sahattu KAIKKI tarvittavat vasemman puolleiset jiirit ja sitten vastaavasti samalla lailla oikeanpuoleiset jiirit. "Helppoa kuin mikä, kun sen vain tekee ja käyttää näin kaik rakannustarpeet hyödyksi johkin toiseen kohtaan."
Hän ei tuntunut ymmärtävän sitä mitenkä aina puhutaan että tällaisten pienten yksityiskohtien teko olisi nykyaikana kallista, aikaa vievää ja vaivan takana. Eihän se ole kuin kekselijäisyydestä ja viitsimisestä kiinni. "Samat tarpeet siin menee kun kantti-kertaa-kantti rakantamisessakin mutta pitää vain vaivaa nähdä ja kekselijäisyyttään käyttää kun tekee "jätteistäänkin" koristeita rakannukseensa."
Yhdyn hänen mielipiteensä täysin syvämmin. Jee!



   Täsä näytteitä tämän leikkimökin, johka aikuinenkin sisällensä seisten mahtuu, kauniiden akkunoiden lasiteoksista jotka he myös ovat itse tehneet...






   Tämä akkuna on tosta kuvassani näkyvästä päädystä yläakkunan lasi.
   Oli hauska "seikkailla" sisällänsä kun siellä oli niin monta eri sopukkaa ja eri kerrosta kera vanhojen tavaroiden ja erinäisten, erilaisten, huoneiden sekä tasojen.
   Mies tämä omistaja, antoin miun rauhassani tutustua mökkiseen tähän ( luvan sain kuvata ja näin julkaistakkin niitä kera kerronnan ) ja tuumasi neuvoin että sitten kunne lähdet poies niin ei tarvitse tulla kertomaan - lukitset vain tämän oven tähän tapaan; hän näytti kuin vanhan oven, vanhan lukon, saa lukkoon ilman avainta.




   Seuraava kaunis "pytinki"...



   ... ja toinenkin.
   ( Katsokaa muuten kuin täsä on rinne täynnänsä sinistä Sinililjaa! )
  Tähän taloon oli opaste tien varressa että "kirppari". Miehän utelijaisuuttani pihaansa kapusin tämän rinteen ajotietänsä pitkin saapuin kuitenkin tyhjään taloon. En siis silleen tyhjään taloon - kyllä se asuttu selvästikin oli muttas ei siel ristin sieluakaan ollunna vaik mie useammankin kerran sisällänsä haloota huikkasin.
Niinpäs sitten kiertelin koko sen kirpparitilan lävitsensä ylhäisessä yksinäisyydessäni ihmetellen sitä tavaran PALJOUTTA joka sinne oli kerätty ja ahdettu! Lattiasta kattoon asti aivan TÄYNNÄ. Huonehaluja, vaatteit, liivavaatteita, astioita, esineitä, ja vaikkas sun mitä. Olisi siin tavaraa jos joku vaine tarvihtis...
   Liekkö käynyt joskus tulipalo ainakin osan talon lävitse kun heti sisään astuttua tuli klyyvariini niin runsas ja voimaksa savun haju? En tosin huomannut missään palon jälkiä tai mitään sellaista vaan ihastelin vain kattojensa kauniita kipsattuja rusetteja, seinien kauniita hirsipintoja ja - sitä tavaran paljoutta.




   Vastapäätä tätä "kirppari taloa" oli pääjunaradan toisella puolella tällainen kaunistua.
Kartan mukaan talonen tämä on Eläintarhanhuvilan nimisen kadun päässä. Liekkö siis Eläintarhanhuvila?




   "Krrr."
   Mitähän tahtoo sanoa hän? Selvästikkin: "Krrr.", mutta mitä se tarkoittaneen? Ja miksi se on kiinitetty täl viissin yhden puun oksaan? Oi, kertokaatte se hänelle - pliis.

   "Kotikonnuilla" eli liki Reissaaja-tyttärein kotia:
   Kun eilen ehtoolla saavuimme serkku-tyttöni ja tyttäreni kera tätä samaista katua pitkin tienoille näille huomasin yhdessä paikkaa mielenkiintoisen liikkeen - ainakin noin akkunansa perusteella.
Annahhan olla... Kunne aamu tämä saapuvi ja mie keskustaa kohden astelin niin huomasin kuin liikkeen tämän ovia auki jo oli. Astuin sisään, kuikkasin sisällensä saaden sieltä olevalta ihmiseltä tietoa että ei liike viel auki oli. He vain kantavat tavaroita sisälle ennen liikkeen avaamista ja näin sitten ovi tuo auki on. Kiittelin tiedosta tästä ja tuumasin et sitten joskus toiste...
No, tämä toiste tulikin äkimmin kuin uskoinkaan sillä "kotimatkallain" olikin sitten liike tämä auki!
( Fargo vintage, Fleminginkatu, Helsinki - kuvat luvan kera kuvattu, kuten aina tällaisissä kuvissani... )



   Arvaatte kait että "taivaassa" olin kunne sinne sisälle pääsin ja kiertämään tätä tilaa aloin!
   Voi sitä ihanuutta: kaiken kansan vanhaa tavaraa. Nättiä, kaunista ja muistojakin herättäviä. Lapsuusajan tavaroita eli vintagea pullollansa koko liike mahtavainen. Kera fiftari musiikin - tietenkin.






   Tyhjin käsin en liikkeestä tästä ulos päässyt. En sitten millään vaik kuin järkeilin ettäs milläs mie sitten täänkin kuvittelen kotiani asti kuljettavani? "Mihkä kohtaa tämän sitten ripustat mukaasi: kaulaasiko laitat roikkumaan?" "Ja kuvittelappas hintaansa moista...?"
Mutta ei siin auttanut pyristellä vastaan. Ei sit yhtään, vaan oli vaine kopastava moinen ihanainen, pienoinen, jakkara kainaloon ja mennä kassalle tinkimään perin savolaiseen tapaan hinnastansa alaspäin. Onneksein hän "yskän ymmärsi" ja antoi alennusta ihan kivasti.
   Näin sitten olen nyt tällaista yhtä pientä jakkaraa "rikkaampi" ( rahallisesti köyhempi ) ja onnellinen kun sain tällaisen jakkaran jolla pienenä flikkana siksoin kera mennä huristeltiin pitkin kotimme lattioita niin että vanhempamme meitä saivat toppuutella kun rullat nuo ääntä pitivät niiden viilettäissä laattiapintaa pitkin!




   Yhden kadunkulmauksen, ja talonkulmauksen, näyttävä Riippupihlaja kera Sinililjojen.




   "Lintsilläkin" tuli sitten "käytyä"... Ei vaine vaikka näinkin läheltänsä muutamia kertoja ohitsensa klapsin.
Kuten muuten myös Talvipuutarhan ohitse jonnekka meinasin ihan oikeastikkin mennä ja käydä mutta pahkurainen kun se ei oikein sopinut miun aikatauluihini: oli sen verta vähän aikaa auki päivä-syvämenä etten mitenkään olisi kerennyt siellä pistäytyä joko jonnekkin mennessäin tahi jostahii tullessain. Jotenka käymättä jäi sit sekin. Kenties sitten taasen joskus ensi kerralla....

   Tuli ehtoonkorva ja kaik kotia palasivat.
   Tuumailtiin ettäs mitäpä teemme? Päätimme lähteä käymään heidän autollansa "läheisellä" ulkoilualueella joka on Vantaan puolella, Vanhan Porvoontien varrella, Kuusijärven ulkoilualue.
Sellainen piskuinen lampi ( sanoisin mie - eikäs järvi ) jonka ympärillä ihmiset voivat kuntoansa kohentaa kävellen, juosten tahi muuten vain rötkyillen siellä noin 1,5km valmiilla polkupohjalla.
Ja tietty myös nauttia maksua vastaan supi suomalaiseen tapaan paikan tavan-saunasta tahi savusaunasta, pulahdellen välleen siellä jorpakossa itseään viilentäen.



   Tällainen ranneke saatiin ranteisiimme ikään kuin jonnekkin festareille olis oltu menossa.
Niin sitä tämäkin Mummero "kerran elämässään" ranteeseensa tällaisen nauhan sai...

   Ensin lämmiteltiin päärakennuksen tavan-saunassa ja sitten lampsittiin uikkarit yllämme kohti viereistä savusaunaa.
Savusaunaa jonka tummissa, lämpimissä löylyissä oli mukava istuskella ja rupatella joukon kera joka koostui tyttärestäin, vävystäin ja heidän nuorista ystävistään. ( Tämä savusauna on alla olevassa kuvassa. )


    



   Kunne kuve kuumaksi kävi liikaa, kunne lämpö alkoi luita ja ytimiä rikkoa, kipaistiin kohti viereistä lampea ja sen kevään hyistä vettä.
  Tyttäreni kipaisi edeltä kastain itsensä päätänsä vaille jolloin mie hälle aloin "veistämään" etteihän toi nyt mitään turkin heittoa ole! "Hei, haloo; kokonaan se pitää kastautua eikäs vaine osittain!" Näinhän hän sitten "hullua yllyttäissä" ihan kokonansa pulahti pinnan alle - ja jotten mie itse "Pekkaa pahemmaksi jäisi" niin miunhan piti sit samainen perästään tehdä! IIK! Oli muuten kylmää!
Mutta onneksi kuitenkin sen verta siedettävän kylmää että kunne saunan tuon mukavaisen löylyissä uudemman kerran lämmiteltiin niin kotvasen kuluttua sitä taasen sinne jorpakon viileyteen ihan mielihyvin pulahti uudelleen.
( Nämä kuvat otin siltä laiturilta käsin josta pulahdettiin tuonne hyiseen veteen. Kauniita olivat maisemat siellä. )
   Siellä lautehilla ylimmillä pohdittiin mitä on Talviturkin heittäminen? Onko se esim. jo saman vuoden alkupuolla jossain ulkomailla tapahtuva uiminen? Tahi vaikkas avantouinti Suomemme maassa tai jossain vastaavassa avantouinnin maassa? Ei, ei se ole näitä vaan se on Suomemme maassa tahi vastaavassa jäisen veden maassa järven, lemmen, joen tahi muun vastaavan kevään sulassa vedessä tapahtuva ensimmäinen koko vartaloinen kastautuminen veden alla, vesien vapauduttua jäisestä seljänteestä. Sitä se on.




   Loppu ehtoo meni pikaisesti kaupassa pistäytyen ja kotvasen kuluttua jo hyvää yötä toisillemme toivottain. Pohtien mielessäin tätä mennyttä päivää ja todeten että olipas ihanainen päivä, ihanainen lomapäivä. Sopivasti kaikkea uutta ja kaunista. Sopivasti kaikenlaista kuvattavaa ja koettavaa. Ihanien ihmisten seurassa, sujuvasti rupatellen ja aikaa viettäin.
   Ompas ihanaa olla olemassa.

 
   PS. Toisen osasen kirjoitan tänne tältä reissultain jahka kerkiän....