Nyt ei olla vielä syssyssä mutta jostain kumman syystä puolisoni on ollut paljon mielessäni nyt. Ihan tuolla Töissäni kuin myös täällä kotonani mönkiessäni kukkapenkilläni Alla Omppu-Pomppu-puun.
Olisko osa syynä se että on tullut vihdoin viimein kesä näille sfääreille ja kesään kuuluu/kuului aikoinaan eittämäti mie, puolisoni ja mökkeily. Ja nyt sitten kun tuli kesä niin mieli halajaa mökille jos vaine aikaa olisi - ja siin samalla puolisoani.
Tahi se että mietiskelen kaikkea touhutessani ( niin ulkona puutarhassani kuin sisällä kotonani ) että ketä varten mie oikein pakerran? Mitä varten mie tätä kaikkea teen? Koskaan ei valmista tule eikä loppua näy, mutta silti ain jotahin olen tekevinäni, sen kummemmitta tietoa että miksi teen? Jotenkin tulee tunne että kaikki on turhaa; ei ole edes sitä puolisoani joka rinnallani olisi ja jota varten voisin tehdä jotakin. Itseäni kun ei laskuun mukaan oteta.
Vahi olisko sitten se että mieli halajaa myös puolisoni, minun, lasteni tykö? Kaipaan heitä todella paljon nyt. En ole nähnyt heitä piiiiiit-kääään aikaan. Tosin nyt otimma yhteyttä yhteen heistä ja haikeus, kaipaus, iski samoin tein. Tippa silmäkulmaan...
   Samaten mieli halajaa entisille kotikonnuille. Tänään jo meinasin sinne ureta mutta en tohtinut kun piti täällä koissa hommailla kaikenlaista. Pestä pyykkiä, hoidella papruhommia ja ennen kaikkea touhuta Alla Omppu-Pomppu-puun.
Mutta jospa sitä täsä joskus.... Vaikka huomenissa. Varustinkin tuohon "hollille" huomiseksi lähteväksi Töihini mukaan sankon, muutaman karkeaharjaksisen harjan, pienen puutarha lapion ja haran; josko käväisisin töitten jälkeen ostelemassa kukkasia ja menisin haudalla puuhailemassa. Ehken vasta ehtoon korvalla erään lammellani tapahtuvan tapahtuman jälkeen... silloin tosin on jo aikas myöhä... mutta ainahan voi suunnitella, kuvitella. Tiedä vaikka se toteutuisikin.
   Saa tiedä sit kuis loppuin lopuksi käy kun tällä viikolla alkaa Töissä tosi hommat kera asiakkaiden. Huomenissa aloitan ns. tosi leipomiset, kun tähän asti olen "vain" varastoon leipoillut. Tehnyt kaiken laista etukäteis leivontaa ( mitä nyt voi etukäteen leipoa; mm. pikkuleipiä lähiajoiksi ), järjestelyjä ja siivouksia. Mutta nyt, nyt sitten pääsen leipoilemaan suoraan asiakkaille ja ihania, kaiken laisia, juustokakkuja, täytekakkuja, yms. herkkuja. Jee!
Täytyy vaine hivenen kehitellä uusia juttuja entisten tuttujen tarjottavien sijalle. Hivenen muunnella entisiä ja kokeilla uusia ulottuvuuksia. "Ei oppi ojaan kaada." eli aina uudet maut ja "mallit" hyväksi ovat.
   Voi kuin toivon tälle kesälle pitkääääää, kaunista, lämpöistä ja suotuisan ihanaa kesää säätiloineen jotta Töissä olisi kiva käydä ja olla - vaik nyt sit kyökissään kylläkin kuumat olotilat olisikin... Mutta kun olisi kauniit säät niin asiakkaitakin kävisi hyvin ja olisi kiva työskennellä myös siellä ulkotiloissa.
Puhumatikaan että sitten vapaa-aikoinani voisin käväistä vaikka mökillä kun olisi ihanana ilmat. ( Kun eipä sinne viiti oikein kaatosateella mennä istuskelemaan neljän seinän sisälle jota voi ihan hyvin "harrastaa" omassa-kotonakin sateen sattuessa. ) Tahi voisin vaikkas vihdoin ja viimein käväistä valokuvaamassa jossain, jotakin!! Sillä se on nyt täsä muutamaan viikkoon tyystin miulta jäänyt poies. En ole kerennyt kuvaamaan mitään. En yhtikäs mitään jos ei oteta lukuun näitä Majani Mahtavaisen sisäkukkasia ja Alla Omppu-Pomppu-puun olevan kukkapenkkini kukkasia. Siinäpä ne ovat olleet miun tämän hetken pisimmät kuvausreissuni nyttemmin. Surku.
Toista se oli aikoina entisinä kun ei ollut Työtä ja oli kesä(kin ) aikaa vapaana kulkea ja kuvata...
   Sen sijaan ilon aihe on täsä kevään korvalla se että sain kuulla sieltä sosiaali- ja terveysministeriön ihmisiltä jonne laittelin taanoin syssy puolla huomioitani IMO-säädöksen osalta, jotta tätä IMO-säädöstä ovat erittämässä erilleen kehitysvammaisten erityishuoltolaista omaksi lainsäädännöksi. Ja että se säädös tulee sitten 2019 vuonna johkin aikaan valmiiksi. Tosin surkuhan se on että se on valmis vasta tuolloin eikä nyt jo aikaisemmin kun jos se olisi nyt paremmassa muodossa kuin taanoin 2016 kesällä niin sille olisi kyllä käyttöä jo nyt.
   Pohdi ja mietiskelen sitä erästä ystävääni joka soutaa ja huopaa. Hänelle kävi taasen niin kuten ennenkin: hän oli valmis eroamaan ja "antamaan ilmaa väliin" mutta sitten hän tekikin päätöksen että ei sittenkään; he yrittävät nyt TODELLA vakavasti ja TOSISSAAN yhdessä eteen päin.
Toivotin hänelle sydämeni pohjasta asti onneva ja puhtia siihen mutta sisimmässäni edelleenkin pelkään ja epäilen että näinköhän he onnaavat? Jotenkin vain ei uskoni kanna niin paljon että voisin ajatella heidän onnistuvan liitossaan, voivan pitää sen tahdon voimalla kasassa. Tietty - olisihan se todella hieno ja hyvä homma jos epäilykseni kääntyisi nurin niskoin ja he "eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Sehän olisi todella hienoa. Aivan kuten vanhaan "hyvään" aikaan: periksi ei anneta vaan hammasta purren mennään yhdessä eteen päin vaik mikä vastahan tulisi?
   Ostimma tässä uuden kännykän kun entinen ei oikein enää ollut "päiväjärjestyksessä". Se ei toiminut enää nyky vaatimusten mukaan. Sitä ei voinut enää päivittää nykyaikaan sen vanhan teknologian takia. Siinä ei ollut enää valmiuksia sellaisiin kuin mese, videopuhelut tahi muut sellaiset jutut.
Laitoin ranhnaa sen verta että nyt pitisi taasen kännyni "kantaa" minua pitkälle tulevaisuuteen. Sen pitäisi toimia tekniikaltaan ja teknologialtaan vielä muutamia vuosia eteen päin ennnen kuin siitäkin taasen vanha ja kulahtanut tulee.
Mutta sitten tulikin eteeni ISO MUTTA kun ei ole miulla sen kännyn "asentajaa" joka voisi siihen perehtyä puolestani ja asennella siihen kaiken maailman juttuja kuten juuri meset, facet yms.. Olen niitä itse ettinyt ja osiksi asentanutkin mutta kun se on sellaista haku-ammuntaa, tää miun hommailemiseni. Pelkään kaiken maailman koneita, kojeita ja vekottimia et jos teen tätä tahi tota sillä/sille niin jos se meneekin juntturiin! Tahi mikä viel pahempaa: jotenkin rikki! Apuva!
Nyt ovat sitten kännyni ohjelmat vähän "sinne päin" asennettuja ( vaik vävyni kyllä miuta osaltaan avittaakin kun tietää näistä vekottimista paljon enempi kuin mie ) ja mikä pahinta - tällä hetkellä siitä ei kuulu mitään hälyytysääniä jos joku miulle soittaa, lähettää tekstaria tahi muutoin mesellä tahi facella lähestyy! Ei sit pihahdustakaan vaik itse kännyn ääniteho on kovimmillaan ja kaik soitto- yms. merkkiäänetkin olen asentanut aivan kovimmilleen! En tiedä mitä tehdä? Mistä kohtaa kännyäni hipaista jotta äänet siihen palaisivat. Sen vaine tiedän ettei koskaan kannattaisi tulla näin vanhaksi ettei osaa tällaista nykyaikaista teknologiaa käyttää oikein.
   Aikoinaan puolisoni jutteli aina että ettii puolison joka on todella rikas ja jolla on suuret perämetät. Sitten hän jutteli myös siitä että kun siulla ( siis miulla ) on niitä perämettiä. Ja nyttemmin kuulin että hän oli joskus soittanut miulle mökillämme mettähommia tehdessään ( itse en tätä muista mutta eräs ystäväni vasta tämän miulle kertoi ) kysellen että kuis kauaksi hän voi viellä kulkea ja mennä hommia tehden että on kuitenkin viel meidän maillamme?
Nytten mietin että enää ei tarvitseisi hänen sitä pohtia: enää ei ole suuria perämettiä joista rikkauksia ottaa ja vertailla. Enää ei ole perämettiä joita myöten kulkea tahi siellä mettähommia tehdä. Enää ei ole mitään. Kaik on myyty - kuollut ja kuopattu. Snif.
Ja niin kuin me yhdessä siellä kuljettiin silloin tällöin ja hän ( sekä me yhdessä ) siellä mettää harventain polttopuita teki niin itsellemme kuin sukumme mökillekin.
Mitähän hän tuumaisi tästä käänteestä....?