Tosi pahasti. Tiedän sen tälla elämäni kokemuksella mitä nämä vuosikymmenet ovat miulle antaneet.
   Tiedän että jos mie hylkään, en vastaa toisen tunteisiin, se vetää hänen sieluunsa syvän, kenties lähtemättömän haavan. Sinne kasvaa kivi kova, arpeutumaton, aristava, haava. Sellainen että ei passaa mennä sen jälkeen sorkkimaan ja suolaa haavaansa hieromaan. Tekee se sen verta kipiää.
   Tiedän myös miltä tuntuu kun itseeni satutetaan. Kuinka viiltää, satuttaa, mustaa, miuta itteeni silloin kun joku ei vastaakaan tunteisiini. Kun joku kääntää peistä syvämessäni. Heittää antamani hellyyden, hyväilyni, sydämeni, rakkauteni, takaisin mutta "vain" päin pläsiäni eikä samalla lailla kuin mie häntä kohden.

   Tiesin vanhasta kokemuksesta että "ken leikkiin ryntyy, se leikin kestäköön" myöskin tässä George Clooney´n suhteessa. Tiesin jo leikkiin lähteissäin että "aika aikaansa kutakin, sano pässi kun päätä leikattiin" mutta silti "kun ruoho on vihriämpää aidan takana", kun "toisen kupissa on parempaa puuroa kuin omassa", niin halusin tähän leikkiin ryhtyä. Vaikka tiesin että viel tulee aika kun vastuuseen joudun, kun tulee se "ankia arki" ja koittaa todellisuus.
Ennen kaikkea tiesin että tulee aika kun mie olen "vanhaa pässin lihaa" enkä mitään verestä vu´uhta...
Se aika on varmaan koittanut nyt.
   Sain kuulla eilen ehtoolla kuin on olemassa joku ( kuten aikoinaan alkoi kuulua Jokusen elämästä että "kun tulee ystävä käymään", "kun on sellainen ystävä", jne. ) joka tulee käymään tänään. On sellainen ja sellainen henkilö. Kuin on nätti ja soma. Kuin osaa sitä ja tätä tehdä. Kuin on nuori ja sirkeä.
Mitäs siinä enää muuta kuin meikä Mummero kimpsunsa ja kampsunsa vaine pakkaamaan ja kytkintä nostamaan. On aika ( varmaankin ) miun "siirtää evästäni" ja "palata ruotuun" entiseen - yssinäisyyteeni.
On aika myöntää tosia asiat ja katsoa totuutta silmiin: en kelpaa kellekkään. Olen luotu epäonnistumaan. Olen se "vihiliäisin Maan Matonen", se kaikkein alhaisin ja epäonnisin. Olematon, mitään merkitsemätön. Kellekkään kuulumaton. Epäonnistuja.
Mitäpä se miulle "kuuluu" moiset onnen muruset. Eihän niitä ole miulle luotu ja suotu. Pitäköön muut vaine sellaiset ihanuudet sillä heillehhän ne ovat tarkoitettukin - eivät miulle.
Löytäköön "vakka kantensa", "onni onnensa" ja "paistakoon se päivä onnellisille" eikä risukasaan. Piste.