...pakerran ja parastani yritän tehdä mielekseni miun. Siis vaine ihan omaksi mielikseni enkäs kenenkän muun vaik ainhan se ilostuttaa jos joku muukin aikaansaanoksistani pitää.

  
   Täsä tämän vu´uen heinäkuun alkupuolla löysin nettikirpparilta ilmoituksen ihku-ihanista, vanhoista, ikkunan pokista jotka osottautuivat puretun saunan akkunoiksi ja juuri miun ajatusteni, miun kauan haaveilemani jutskan kaltaisiksi, jotenka kunne mie ne sit ihan fyysisestikin myyjän luona näin ni enhän mie voinut niille sanoa ei vaan mukaani ostattelin.
( Näistä pokista kuin muistakin jäljemmällä kertomistani jutskista olen varmaan jo jotahin teille Armaat Lukijani pukahdellut mutta täsä tätä nyt toisintona kuiteskin tulee - oiskoo vaik "kertaus opintojen äiti"... kjeh, kjeh... )



   Tällaiset ne olivat kun mie itsellein sain; pölyiset, likaiset ja jo hivenen jäkälää kasvavat yksilöt. Muttas todella kiven kokoiset.



Kerran mökillämme käydessäin otimma nämä pokaset matkaani miun ja vosekin ne ylt´ ynpäriinsä puhtahiksi. A´ vot sie, kun tuli paree.



   Meni toveja useampiakin  ( lähemmä kaksikin kuukautta ) kunne seuraavan kerran kerkesin asiaan paneutua ja silloinpas mie ostin spreymaalia mustaa rautakaupasta sekä vosekin sillä kaik metalliset jutskat mitä arvelin tähän lyhtyyni tarvitsevani. Niin kaik ruuvit...



... saranat...



... kuin myös alla olevasta kuvasta näkyvät nurkkaraudatkin. Siin pölisi tienoot Humisevanharjun kun mie sitä spreymaalia sisällä suihkuttelin. Ajattelin ensi alkuun että eihän tuo mitä mutta seuraavana siivouskertanani tajusin että kyllähän se nyt jotahin: lattiat, lattialistat kuin myös osaksi seiniätkin olivat sen hienon hienon sprey-hileen omana. Oih ja voih. Seuraavan kerran kun sitten tuli taasen tarvis sumutella, ja edellisestä kerrastani viisastuneena, otimma ja menin ulkosalle moisen hommelin tekemään.



   Täsä kokoamis vaiheessa olin jo käynyt tyttärein ja vävyni tykönä IHAN ITSE ajalemassa jiirisahalla vävyn näyttämän esimerkin mukaan kaik noi tämän lyhdyn ylä- ja ala"rinkulan" jiirit. ( Rinkulat nuo piti saada aikasiksi, tehdä tähän maailmaan, jotta sitten lyhdyn tämän yhtä akkunaruutua voisi ovena käyttää. On ns. raamit, ukset, karmit - mitä ne nyt onkaan - joihin ovi tuo turvaa liikkuessaan auki ja kiinni. ) Voih sitä ihanuutta kun sain ja osasin tehdä ne itse! Moisella kapistuksella siis. Se ei ole ihan helppo nakki näin ihmiselle joka pelkää ja kammoksuu kaikkia koneita, kojeita ja yleensäkin kaikkea tekniikkaa!
Muttas niin ne vain sit valmistuivat ja olla öllöttelivät taasen tovin tuvassani, Majassani Matavaisessa, muistutellen että pitis tarttua toimeen kun vaine kerkiisin...
   Kunne tuli päivät pahkuraiset ja mie selkävaivaiseksi "laittauduin". Silloin, juuri silloin, miulla sitten alkoi aikaa riittämään vaikkas tälle hommelille. Ajatukselle ja teolla ettäs ain kun selkäin antoi hivenen periksi ja muutenkin kun unia antavilta särkytabuiltani jaksoin, tein ain pienen tovin lyhtyäni tätä valmiimmaksi;
Kasasin akkunan pokat hollilleen ja ruuvailin ensimmäiseksi niissä olevilla vanhoilla saranoillaan pokia toisiinsa kiinni. Ja kun ei ollutkaan pokassa saranoita niin sitten laittelimma nurkkaraudoilla niitä toisiinsa kiinni. Näin alkoivat lyhdyn muodot hahmottumaan jo ihan toin teolla.
Tämän alku-kokoamisensa jälkeen mie otimma ain yhden "renkaan" "klapin" kerrallansa käsittelyyn, siihen asiaan kuuluvat ruuvit liki sekä ruuvinväännin/porakoneeni hollille että painalsin ruuvit nuo paikallensa sen kalikan kera. Sitten   taasen kotvan kuluttua seuraavan, ja kotvasen perästä seuraavan, ja sit tuokion kulutttua seuraavan... kunne kaik ne paikoillensa saanut olin.
Viimotteeksi hain ulkovarastostain vara-harjanvarren sisälle tupaani pätkäisten siitä sopivan korkuiset pätkäset jaloiksi lyhtyni nurkkiin.
  
   Selkäin jälkeen tulikin sitten jalkain kipeäksi ja lyhtynen jäi taasen keskelle tupaani nakottamaan muistutuksena tekemättömyydestään...
   Koitin etsiä lyhdylleni metallisen hatun tekijää niin kotikunnastain kuin myös naapuripitäjien puoleltakin mutta ei vaine onnannut. Kun kerroin heille haaveeni, tarpeeni ja mitat mitkä hatun tuon pitäisi täyttää, kertoilivat erinäiset metalityön tekijätahot puolestansa "satuinaan" ettei ollut tarpeeksi suuria koneita moisen tekemiselle; ei, he eivät tee ns. pien-töitä vaan tällaisia "helekatin" ISOja koneistusmetallitöitä tahi; pienen pieniä sorvaushommeleita. Tai sitten oli varauslistansa menossa josakin vu´uenvaihteen tienoilla - palaillaan sitten uudelleen astialle...
Onneksein kyselein myös nettisfäärien tuttaviltani että olisko heissä "tuhattaitoista" tahi heidän tuttavissaan jota-kuta sellaista sillä sain erään ystäväni, tuttavani, kautta tietooni erään eläkkeelle jääneen nuohoojan tiedot joka myös metallitöitä taitaa ja tekee viel nyt eläkemiehenäkin ollessa tätä samaista hommaa.
Hänen kera sovimme ajan tulevaisuuden jolloin pitisi miun jo liikahdella ilman kyynärkepakoitani sekä näin päästä tykönsä tekemään hattua moista että samalla vimpan päälle suunittelemaan jotta mimmottiis mie siitä halajan.
  Näin mie eilennä matkustin "ääriin maan" ja siellä hänen tykönänsä sitten sein seittemän tunteroista ahersin hänen kera saaden loppuin lopuksi ihan kelvollisen hattusen lyhdylleni aikasiksi.
Teimme sen ns. leikkaa-liimaa tekniikalla elikkä ain osasensa kerrallaan leikellen peltilevystä irti. Sitten taivutellen sitä sopivaan kulmaan ja jos ei onnannutkaan ihan het eka kerralla niin sitten laskeskeltiin taivutuskulmia taasen uudemman kerran ja taivuteltiin uudelleen: niin että haluttu tulos valmiiksi saatiin. Tehtiin palanen kerrallansa, aseteltiin aloillensa ja summattiin suhteessa uuteen palaseen. Mietiskeltiin mikä osa ekaksi ja mikä sitten? Mikä palanen kandee tehdä nyt ja mikä seuraavaksi? Kuis tämä tahi tuo kulmaus tahi taivutus suhtautuu siihen seuraavaan palaseen ja sen taivutuksiin?
Jos niitataan tämä palanen jo kiinni tuohon palaseen niin olisiko se viisasta nyt tehdä vahi ensin leikellä nuo toiset palaset ja koplata niitä suhteessa tähän palaseen tahi osaseen?
Näin rakenneltiin palanen ja osanen kerrallansa kooten vihdoin viimein sitten kaik iltapäivän tunteroina yhteen ja saatiin miun ( kuin myös hänenkin yli 20 vuotisen ammattiuransa ) ensimmäinen lyhdyn lakki tehtyä.



( Anteeksi, olen pahoillani että nämä kuvat ovat näin viturallaan: kone tämä ei anna jostain syystä näitä kuvia kääntää pystykuviksi... )



   Lyhtyyn tähän teetätin kaiken tämän tohinani välissä kaksi lasista hyllylevyä sillä itselläni ei ole hallussa lasia eikä taitoa leikata siitä palasia.
Hyllyt nämä piti tilata sellaisessa suhteessa et levynsä on toisesta päästä kapiampi kuin toisesta päästään sillä kun on kyse vanhoista pokista niin näiden mittasuhteet eivät suinkaan ole teollisesti tuotettujen standardi-mittojen kaltaiset ja täten täsmälliset vaan ne heittelevät armotta härän pyllyä miten sattuu.
Kannattimet koppasin tavan hyllyn kannattimista mut kuiteskin niin että yhteen piti itse vävyni rautasahaansa näytellen sahata miun ruuvistani nuppi poies ja siitä sitten tein sellaisen erikoispitkän kannattimen yhteen nurkkaansa johka tavan -kannatin liian lyhkäinen olisi ollunna.







   Tässä näkyvät yllä ja alla keväällä piirtämäni suunnitelmani tulevasta tatuoinnistani jonka halusin lisätä käsivarteeni tuon entisen tatuointini lisäksi joka näkyy tyhjänä aukkona yläpiirustuksessani.
Entisien Akileijojen lisäksi halusin yhden uuden Akilaijan...



...ja kolme uutta Omppu-Pompun kuvaa.



   Tällä viisiin se sitten toteutui tässä syssy puolla kaiken tämän tohinani keskellä.
Se vaine että kun mie klenkkasin kyynärsauvoilla ja aikani olin tätä valmista kuvaani käsivarressain kotonain katsellut halusin viel saada peitettyä tuon "vauhtiviivan" tuolta selkäpuoleltani jottei se näyttäisi siltä kuin tatujoija olisi vahingossa vereksen musteensa aikana sormellansa siitä kohilta vetässyt takaviistoon ja näin aikaan saanut sen vauhtiven viivan.
Siksipä siis mie uudemman ajan itsellein pian varasin ja sain tälle paikalle viel pienen pienen Akileijan nuppusen tuota viereistä kaimaansa mukaillen.
   Olen muuten sankken tytyväinen.





   Tästä kukkapylväästäni tarinoinkin jo mutta laitoimpas silti tämän tähän uudelleen.
   Tarkoituksenain oli tämän mökillä tapahtuneen putsi-putsistukseni jälkeen viel vosekkia se jollahin väriaineella. Jollahin sellaisella joka siihen ajanpatinaa ja muuta sellaista pintaansa antaisi kun mie en niin välitä tuosta valkiasta väristänsä: ei miulla täällä Majassani Mahtavaisessa mitään muutakaan valkiaa ole... Eikä - onpaan, on yksi. Se on sellainen vanha tuolin rähjä joka ihan hyvin viel virkaansa istuimana toimittaa muttas sen pinta on todellakin jo ajan patinoima ja sen jalatkin aikoinaan jouduin hivenen sahallani lyhentelemään kun muutamat niistä oli "ajan patinan" mukaisesti lahonneet aikas olemattomiin.



Muttas sitten kun mie otimma selvää eri maaleista niin jostain syystä vastaani ei tullunna sopivan mattaista mustaa väriä. Olisi ollunna vaine kiiltävää tahi himmeää kalustemaalia. Tahi sitten olisi pitänyt ostaa sellaista öljypohjasta maalia, mattapintaista maalia ja viel lakkaakin kera muiden tilpehöörien jotta krakelointipinnan olisin saannut tehtyä. En kuitenkaan halua mitään sellaista öljypohjaista maalia kalusteeseeni joten se siitä sitten. Ei onnannut.
Kaiken tällaisen etsinnän, pohdinnan ja pylvään kera vietetyn ajan jälkeen, päätöksein oli että annas olla - tämähän onkin ihan hyvä näin-ikkään. Tälleen juuri; hivenen hiottuna, mattasena pintana, kulmistaan ja sieltä täältä muualtakin kuluneen näköisenä ja jopa viel valkianakin. Antaapas sen sit olla näin. Se saa olla ihan näin ja jäädä tälleensä. Olkoon tämä se "yksi" joka vahvistaa säännön "ei miulle valkiaa".





   Venhostani myös olen haastellut aikaisemmin...
   Täsä se on juuri mökille tulleena ja katon alle sujaan laitettuna yksilönä. Se vaine et jos pikku kuvasta oikein tarkaan tihrustamalla selvää saapi niin tästä kuvastain näkyvi kuin se ei ole missään muotoa oikein puhtoinen - ainakaan tuota sisältänsä.



   Niinpäs mie sitten sukumme vanhemmilta henkilöistä venhon putsistus opastusta saaden lähdin mennä endinä mökillemme takaisin putsi-putsittamaan venhoani oikein tuhkan kera sillä heidän mielipide oli että tuhkalla se puhistuu parhaiten ja mikäpäs mie olen heidän sanaansa vastaan laittamaan kun en ole iki-kuunna tätä päivää ennen venhoa moista omistanut enkää näin ollen ole tarvinnut mitään sellaista putsi-putsitellakkaan. Mitä nyt puolisoin venhoa silloin tällöin putsiteltiin muttas vaine hänen lampensa vedellä vosikkien ja harjasen ker heiluen.
Nyt mie lämmähytin hellallamme kattilassa hivenen vettä, otin mökkimme tuhkasäilöstä tuhkaista ämpäriin ja sitten jynssäsin sillä tuhkaseoksella juuriharjasen kera koko venhoni sisäpinnan täl viisiin rotjaten sen ihan totallisen harmaaksi. Tämän jälkeen tartuin painarin varresta kiinni ja suihkahutin sillä venhoni läpeensä puti puhtahaksi.



Ja á vot - siitä tuli näin "kiiltäväinen" ja puhtoinen.
   Se vaine ettäs nyt sit mie näin ( ja siitä näkyy ) kaik ne kohat jotka venhostain piti korjata! Sieltä kun likansa seasta löytyi muutamia sellaisia pintarikko-paikkoja joita olisi hyvä jotenkin hioa ja sitten vaik lasikuitua pintaansa lykkiä. Pahkura sentäs kun miusta ei ole moisen homman tekijäksi eikäs sellaisten "haisuli" aineiden kera yleensäkään puuhasteljaksi.
Vävyäin olen hivenen siihen hommeliin "kosiskellut" mutta saa nyt nähdä kuin täsä käy...



   Tääkin projektini on ollut "Iisakin kirkko". Tämä on nimeltänsä Pergola ja kukkapenkki.
Aloitimma tämän mielessäin jo alkukesästä...



... ja kukkasten näiden kasvaissa yhä ylemmäksi Alla Omppu-Pomppu-puun se nupissain itämään alkanut tuumani yhä vaine "näkyvämmäksi" kasvoi kilpaa kera kukkasten kasvavien, kunne...



...aikanaan aloin tuumasta toiseen ja elokuun lopulla ihan ekaks´teks´ poistin kolmen rivin verran pationi laattakiviä.
   Samalla kertaa sit "kuskasin" emalisankollain niiden kivien alta sen "millona" sankollista tuota sorakkoa Poika Poloiseni pilttuun paikalle sillä sen mitä mie olen täsä tontillain ollut ja asustellut niin sen aikaa sen paikka on ollunna matalammalla kuin muut parkkipaikkamme autojen "pilttuut". Johtuuko se siitä ettäs se on alun alkain ollunna ns. nurkkapaikalla alampana kuin muut ns. laskevana paikkana jotta mahdolliset sadevejet ja talven lumien sulamisvejet siihen päin sitten valuisivat poies parkkipaikan keskistöstä? Ja toisaaltaan sit senkin taatta ettäs tämän paikan entiset omistajat olivat vallanneet tämän Humisevanharjun puutarhan ( heidän silloisen kukkapenkkinsä ) alueeksi osasen sitä parkkipaikkaa ( kun se nyt kerran on heidän oman parkkipaikkansa vieressä sekä kohdalla eikää siinä ole kenenkään muunkaan auton paikkaa kun se on vähän niin kuin puolentoista auton parkkipaikka - tämän asunnon autopaikan ja tämän asunnon tontin välissä - KUN se vaine on alkujaan mitoitettu silleen vähän hassusti puolentoista-mittaiseksi kun toisilla se on vain perus-yhden-auton-parkkipaikka ) ja kunne mie saavuin paikalle niin nostelimma sen osasen kukkapenkkiä siitä poies JOKA taasen tarkoitti sitä ettäs siihen paikkaan parkkipaikalla, sen multain tilalle, syntyi viel hivenen isompi matalikko kuin mitä se alkujaan oikeasti olisi ollunna. Niinpäs sitten jokahisena täälä olo talvenani on juuri siihen nurkkaukseen, juuri siihen Hepo Hopiani pilttuuseen valunut kaik sulamisvejet niin että parkkipaikkani tuo on suoraan sanottuna ollunna luistelurata mitä mahtavin. Muttas nyt se sitten loppui! Tai ainakin näin mie halajan et se loppuisi kun mie siihen kerta nytten tuota sorakkoa silleen kuskailin "oikein olkain takaa".
   Ja siirsinhän mie tuon pienen pienoisen hiekkalaatinkonkin yhden poikain kera paikasta A., paikkaan B. jottei se sit aikanaan jää mahdollisen kukkapenkkini saartamaksi keskelle tulevaa.



   Seuraavaksi olivat vuorossansa Kuunliljain nostot joista osa meni aidan taakse naapurilleni ja osanen tyttärellein miun.



Täl viisiin siis.
   Sitten tuli selkä, sitten jalka ( ja kaikki muut hommelit myös ) ja homma tämä kesken jäi kunne nytten jalkain uhalla, sitä jalkain vasiten koittamaan lähtein, läksin takatontillein ja tartuin lapiota varrestansa kiinni...



... nostain kaik loput kukkasein poies Alta Omppu-Pomppu-puun.
   Ensi alkuun oli tarkoitus vain laitella johkin "mäkeen" kaik kukkasein miun kun niissä Kortea juuristonsa seassa on ja jonka takia mie tätä mullistusta alun alkain aloin tehdä, muttas sitten tyttärein miun halusikin ottaa kaik nämä tykönsä. Näinpää sit mie nostelin seuraavana päivänä kukkaset nämä vävyni peräkärrin kyytiin ja vävyni tämä vei vaimolleen "kerrankin" kukkasia "kun ei ole sitä alvariinsa pruukannut tehdä"...
Samoten kävi mullalle tälle: ensin tarkoitus oli se kaikkinensa "mäkeen" laitella mutta vävy tuo saneli että heidän tontiltaan kyl löytyy sopivia paikkoja johka sen mullan voi "upottaa", jotenka multakin sitten loppuin lopuksi matkasi vävyni peräkärrin kyydissä heidän kotiinsa.



   Täsä olemme vävyni kera touhuamassa jo mullan siirron hommelin loppupuolla. Hommelin jonka välissä hän heitti miulle ajatuksen moisen että entäs jos mie en tähän perustaisikaan uutta kukkapenkkiä kuten olen alkujaan ajatellut vaan ihan vaine nurtsin pläjäyttäisin?
Eka ajatuksein oli että eikä? "Et ole tosissasi?" "Eihän?". Mutta sitten kun tätä hommaa aikamme tehtiin yksissä tuumin ja sitä ajatusta mielessäin mutjuttelin niin eihän se mitenkään hullulta ajatukselta enää tuntunutkaan. Vaikkas nytten sitten kukkasia olisikin vähempi... vaikkas sit aivan turhaan tämän multain roudaamisen teimme - sillä olisihan se Korteinenkin multa ihan hyvin kelvannut nurtsin mullaksi kun kuitenkin sitä Kortea tuolta aidan takaa uudelleen vaeltaa sille uudellekin mullalle... Ja olisihan siin sekin hyvä puoli et siihen nurtsiin ei tarvitseisi mitään kukkapenkin alle laitettavaa todella pitävää rikka-suojakangasta laitella! Eikä alvariinsa tarvihteis kitkeä rikkaruohoja kukkien seasta. Eikä muutenkaan huolehtia siitä mitenkään... Tosin sitten on kyl nurtsin ajoa; mitenkä mie saan riuhdottua taloyhtiön ruohonleikkuukoneen käyntiin yssiksein? Kuin mie sen hommelin sit hoitelen? Entäs nuo nupukivet jotka jo kesän mittaan ystäväni, tuttavani, miulle varta vasten pyynöstäin eräältä soramontulta omistajansa luvalla roudasi? Mihkäs mie ne sit laitan kun oli tarkoitus laittaa niistä tuohon ihan etualalle sellainen nupukivinen kivikukka-kukkapenkki?


 
   No, mutta - päätöksein tein ja se kääntyvi sen nurtsin kannalle.
Laittelen sitten siihen pergolan pystytolppien juurille omat pienet kukkapenkkinsä tahi vaikkas kukkaruukkuihin tahi muihin pötiköihin erinäisiä kukkasia ja ne sitten sinne tolppien juurille, toiveena etttäs osanen niistä olisi jotahin köynnöstäviä kukkasia jotka myös sitten saisin täsä tontillain kasvamaankin... Ja niitä nupukiviä sitten vaikka niiden pienten penkkisten reunamille... sekä tuonne Alla Omppu-Pomppu-puun tykö kun siihen joka tapauksessa jonkin lainen pieni rinne tulee josa ei sit oikein nurtsia voi leikellä konehella; siin olisi paree juurikin nupukivi-jutska. Muutaman voisin "upottaa" myös tuohon varaston puolelle, tuohon liki tuota reunaman kivikaistaletta kun siitäkin on vaikia nurtsi ajaa koska sekin on rinteenä oleva paikka ja liian jyrkkä muodoltansa nurtsin ajoon. Joo, niin pitää varmaan tehhä.
   Nyt vaine vuotan urakoitsialta tarjousta moisesta urakasta: pergolan pystytys kera nurtsipohjan perustuksen. Sittenpäs tiedän mitä sen jälkehen itse teen tällä tontillain, täsä Alla Omppu-Pomppu-puun. Jep!