...edes kerran elämäni aikana. Enpäs olisi moista uskonut koskaan tapahtuvan!
   Nimittäin tänään kun putsi putsitin Majaani Mahtavaista, sievää koti koloistani, niin huomasin siin huhkiessain että olen onnellinen! Nii-in, mie onnellinen - enkäs vaine nuin muuten vaine joka olisi miut tuntien niin kuin ihan ensimmäinen johtopäätös moisista sanoistani, vaan siitä että siivoan. Siitä että "kykenen" siivoamaan, että siivoan.
Siis mie joka INHOAN siivousta ylitse kaiken. Ihan kaiken laista siivoamista inhoten. Olkoon se sitten näin ns. viikkosiivousta tahi sitten sellaista hivenen täydempää siivousta. Puhumatikaan mitään kausi-siivousta tyyliin vuotuiset siivoukset, tahi jotahin muuta... esim. vaikkas ikkunoiden pesua. Ei, ne eivät vain ole miuta varten luotuja toimia. Eivät sitten milläskänä. NE ja MIE, meitä ei ole luotu olemaan samalla levelillä tahi edes samalla Telluksella, planeetalla! Ei siten iku-kuuna-päivänä. Ei mitenkään.
Jotenka nyt kun tänään havahduin tätä kotiani kaunista putsi putsittaissa siihen että olen onnellinen, teen työtäni tätä ihan hyvillä mielin sen kummemmin siitä itselleni murjottamati tahi muutoin mitenkään itseäni pakko-pullaan pakottamati, niin tämähän oli miulle suoraan sanottuna aika JÄRKYTYS! Mie, ihminen joka olen näin perin pohjin aivan eri planeetalta kuin vaine voi olla suhteessa tähän toimeen, niin mie, juurikin mie, hymyssä suin ja iloisilla mielillä, hivenen jopa rativosta kajahtavan musaiikin tahtiin hypellen ja tanssahdellen, siivoan omaa kotiani ihan reippahalla mielellä ja mieleissäin moisesta toimesta! O-ou, nou! Aikoihin on pitänyt elää että täänkin saan kokea tähän astisen elämäni aikana!
   Tiedän toki että siivota pitää aina ja vasiten silloin sekä tällöin, ja niin mie olenkin ain tehnä. Ei miun huushollini, ei miun kotini, koskaan ole mikään siku-possuin läävä tahi edes sellaista hivenen muistuttavakaan ole ollunna. Ei toki vaikkas mie näin hirveästi moista hommelia olenkin koko ikäni inhonnut, moittinut, purnannut - hyvä etten "päälläinkin seisonut" sen taatta. Siistiä se olla pitää tiedän sen. Eikää miun pirtain antaskaan näin perffenionistisenä henkilönä periksi ylen äijy siistaydestä livetäkkään. "Kaikella on paikkansa, kaikella on aikansa...." -tyyliin mennään lävitse harmajan kiven vaik kuin päätäin joudunkin seinää vasten tokuttamaan tämän inhoin kera.
Onhan se, hyvänen aika, paljon iisimpää ja pliisumpaa, olla ja eleä siistissä kois ku jossain läävässä ja sekasotkun, sorron, keskellä. Löytää paljon paree kaiken mitä tarvihtee. Tietää missä mikin on, ja mistä mitäkin löytyy. Sekä näin tällaisen "kaikelle allrgisen"-klyyvarin omistajan, onhan se paljon paree hengitellä ja elää kun ei tarvitse kaiken maailman "villakoiria", roinaa, ja epämääräistä "kansaa" eestään poise tuuppailla kun kodissaan kulkee ja on.
Elikkäs lyhyesti ja ytimekkäästi elämä on paljon paree kun vaine hivenen välleen uhrautuu itsensä ( sekä mahdollisten muiden, vierahi ) ejestä ja ottaa sen rättisen kauniiseen käteensä vosekkiikseen ylt´ynpäriinsä ja huhkiikseen välleen muutaman tovin. Olkoonkin että se ei aina ole kuten tänään; ruusuilla tanssimista.