Täsä yks-kaks yllättäin hokasin kaiken keskellä, kaikessa "kiireessä Kaamasentiellä", perjantai päivänä että oh-hoh - miulla onkin nyt ejessä pieni LOMA! Wau! Ihan huomaamati oli jäänyt päivieni väliin Allan Akkaan, kuin myöskin ELÄMÄÄNI, muutama päivänen johka en ollut sopinut mitään tehtävää, menoa tahi jotahin muuta vastaavaa habeninkiä.
Näinpää sitten otimma jo perjantaina päivällä... siis PÄIVÄLLÄ... ja lämmähytin ihku ihanaisen saunain miun sekä olla öllöttelin ainaskin ihan kokonaisen tunteroisen siellä lämpöisillä ylisillä. Ehtoon sit venytin töllöstä elokuvasia töllötellen jälkeen puolen yön, aamun autereisiin tunteroihin asti....

Yön tummat tunnit.
Tunnit nuo katkeran suloiset
jotka vääjäämättä kulkevat kohti
aamu-autereen valkeutta.

Yön pimeä syleily.
Syleily joka kietoo yön tummaan syleilyynsä
ja odottaa Kuun-Kummajaisen nousua
vajeltamaan lävitse tähti-tarhan.

Yön kaipaus.
Kaipaus Kuun-Kummajaisen heijastuksen alla,
kaipaus kohti ääretöntä ja sen ylitse
- luoksesi sinne jonnekkin missä
sinä olet, rakkaimpani.

- made in I -

   Niin ikään lauantai aamusen myöskin otimma ja vvveeeee-nytin pitkäksi. Pitkäksi siten että  maata-öllöttelin sänkkysessäin peräti johkin seitsemään asti. Päivä meni "kolisten" erinäisiä lehtiä ja kirjasta lukien kunne ehtoon puolla eräs Ystäväiseni joka potee miun lailla Lavantautia, otti yhteyttä: teimme tärskyt suunnaten illan yhä hämärtyessä ja yön tumman tullessa yhdelle tanssipaikalle koitellen kuin miun Jarppini ja hänen selkänsä moista tanssinrytkettä kestää. Kestivät onneksemme aikas hyvin - mitä nyt sitten seuraavana aamuna kumpasenkin kyseiset "osaset" mieltään osittelivat ettäs on sitä "taasen" tullut josain oltua menossa!

   No, muttas, sitten tosiaan kunne se sunnuntai aamunen oli koittanut ja mie sieltä kaukaa Pohjoisen perukoilta kotiini, Majaani Mahtavaiseen, suunnannut niin pohdimma mielessäin sieltä kotiani ajelessain jotta hyvänen aika sentään; miullahan on viel sekin päivä VAPAATA!
Elikkäs tuota... mitähän jos.... vaikka... kuin... kun on näin kaunis, nätti, ilma ja tila... lähtisinkin valokuvaamaan?
   Näin teinkin. Heitin ( jätin )  vaine ensin kaik reissu- ja tanssi-kamani kotini lattialle, kappasin kamerain matkaani ja - ei kun menoksi! Suuntana lounas, etelä ja kaakko. Suuntana elämä!


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Aamupäiväinen tämä ( sillä se oli jo ihan reilusti likemmä puoltapäivää kunne kotia ehdin ja kuvaamaan pääsin ) oli yön jälkeen utuisen usvainen tienoiltaan kosteilta kunne sitten päivän tullen Aurinko Armas kaiken tuon usvan ja sumun huis-hais haihdutti ja kuivatteli - ollaan jo sen verta kuiteskin "kevään" puolla...
Näinpä esim. tässäkin kuvasessain jonka otin Lapinlahden Kivistöntien Heikinniemen tienoolta, on tällaisen autereisen usvasen "värittämä". Siihen kun lisää viel tuon Aurinko Armahan kilon niin näky on sit tälläinen utuinen.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

Samainen paikka mutta nyt suoraan kohti auringon valoa otettuna jotenka sit kuva tummuu näin.


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Sonnilansalmella.
Edessä näkyy Limalahti ja sit sen takana Havukkaniemi, jonka edestalla "majailee" Pajuluodon piskuinen saari.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

Samma här....

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

....också här.


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

  Havukkaniemelle saapumassa, Kumpumäen kupeella.
Maalaismaisemaa tyypimmillään kera talvisen kylätien.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

Täsä kyseinen Havukkaniemi ja edessä on Onkiveden joku lahti jonka takana sitten Lehminiemi. Sekä ihan taa´inmaisena siintävät Suonniemellä olevan Lapinlahden jätevesipuhdistamon tehtaan piipun savut...


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Sääli että tämä kone/blogi kääntää nämä kuvat kyljellensä... enkä mie taija itse sille mitään.... Muttas tämä täsä on kaunis koivu Kivistöntien varrelta Rivo-tilan kohdalta.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

Ja tämä taasen välittömästi sen kuivun kupeelta joku maakellari tahi -kuoppa joka on näin katettu ja kauniisti lumiseen maastoon maisemoitunut talviseen aikaan.


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Katse kaakkoon päin - Aurinko Armas etelässä. Noin tunteroinen jälkeen puolen päivän kuvattuna...
   Nyt olen Potkulantien risteyksessä. Edessäni on mahtava ja jyrkkä Kirjomäki, itse Potkumäen jäädessä miun oikialle puolelle - tästä kuvastani pois. Ja tuolla peltoaukian takana siintää Potkusalmi joka yhdistää Vihta- ja Lajunlahdet toisiinsa.

27983296_1837635269603204_30527523877943

Samainen kohta mutta nyt kännykkäni kameralla kuvattuna. On hivenen tummempi painos...


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Narvanjokilaakson kauneutta Suomalaisen talven helmikuisen aurinkoisena iltapäivänä.
Selkäni taakana on Kotimäen mahtava korkeus ja edessä näkyy Rakkokallio mm. Riitaniityn ja Viitainsuon kera. Kaukana, kaukana siintävät Narvanmäen ja  Savolankallion utuiset mutta korkiat laet.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

...kuten täsäkin - nyt Hämeenmäellä "höystettynä".


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Nyt olemma jo Alapitkän Mikalla.
Täsä olen Mikkajärven keskivaiheilla katse Pukanniemelle ja Käperiä päin. Horisontissa häämöttää Alapitkän muuntajaaseman korkia masto.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

Samalta "nurkalta" mutta nyt katse "mantereelle" päin Mäkelä-tilan iso metsäisen mäen jäädessä vasemmalle ja Pukanniemen peltoaukian ollessa oikeialla isommalti kuvassani esillä.


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Rantala- ja Lähdeniemi-tilan välisellä peltoaukialla Alapitkän Puronportintiellä.
Vasemmalla on Räsälän maatila ja oikialla näkyy Alapitkän Asutusmuseo, Alaranta nimeltään. Sekä tämän edessä, tuossa rannalla, Alapitkän kesäinen uimaranta.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Samaisella Puronportintiellä, ja nyt Purolan tilan kupeessa Puronkoskensillalla.
Edessäni aukiaa kaunis talvinen kylätie-miljöö jonka vartta kaunistaa tämän Purolan-tilan vanha aittarakennus.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

Itse Puronkosken jäätymätöntä kauneutta talven hyisessä ja lumisessa syleilyssä; yllä ja alla.

3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

... sekä samaiselta kohdalta aukiavaa lumista mutta ah, niin kaunista talvista peltoaukia-maisemaa noin kaakkoon katsottaessa.


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

  Alapitkän Joenpolvessa Harju-tilan vanha, vanha, sauna - kera jonkin navetan/aittarakennuksen ( ? ).

2018.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

Samainen "pirtti" toisesta suunnasta kuvattuna...

Mykk%C3%A4nen%2C%20Harju%2C%20Joenpolves

... ja sitten jo ammoisina aikoinakin ( vuonna 2012 ), kesäiseen aikaan.


3028.2.18.%20Kuvaamassa%2C%20Kivist%C3%B

   Tämän reissuni, piskuisen lomaseni, päätin sitten taasen ( kuten niin monesti muulloinkin johkin lähteissäin tahi jostahin kotia tullessain ) Lammelleni.
Saanne esitellä Pajujärven Ulpas. Ihana, rauhallinen, SYVÄ, lähdepohjainen lampi.
Ihan liki 5-tietä; kuvaushetkelläni rekka oli parkissa tuolla lammen päässä; levähdyspaikalla 5-tien varrella...
Mutta silti kaukana kaikesta - aivan "korvessa", tuntematon monelle, tietämätön tiellä kulkijoille.
Täällä saan olla rauhassani, ajatuksissani - harvoin muita "eksyy" yhtä aikaa seutuville.
   Näin se kului tämä arvosta arvaamatrtomasta ilmestynyt yllättävä lomaseni sitten loppuun. Enää "jäljelle jäivät" valokuvieni siisto koneelle, niistä kelvottomien pois raakkaaminen ja sitten viel - yhden Kuningatar-raakakakun tekeminen...