Tämän otsikon mukaisesti voinen todeta ihan sanoin kuvainnollisestikin että tämä on visusti totta tällä haavaa - uskoakseni sillä vieläkin ihmettelen täysin että ne tervehen paprut sain täsä taanoin - sittenkin. Vaikkakin näyttäisi että lievää takapakkia täsä tulleenkin kuitenkin viel kokemaan... Mutta ei nyt "tartuta Lillukan varsiin" vaan porskutetaan luottavaisin mielin etiä päin ja tätä sivussa sitten katsastetaan hivenen taakse päin...


   Olipa kerran aamun autereinen viikko sitten. Jälkeen elämäni ihanaisen kun järkkäilin ns. yks-kaks siksoin miun ja perheellisen tyttärein miun kera sil viisiin jotta hain kumpaisenkin mukelot tyköni puoleksi hiihtolamaansa.



   Täsä on tunnelmia tältä hakumatkaltain joka kulki mm. Maaningan "kaaheitten, aakeitten, laakeitten" tienoiden poikki. Siellä sitä on vaine vuosi vu´uen jälkehen ain hirmusen vähän lumen-kaltaista! Mitenkä se tuo "kaahee, aakee, laakee" paikka ei vaine ota tarttuikseen nuihin lumihiutaleihin sil viisiin kiinni ettäs se asettas mitään kinoksia, juotoksia tahi muita sellasia tälle tienoolle jotta siellä lumet enemmälti viihtyisivät? Ain siel on lunta valkiaa vaine nimeksi jotta voi ajatella että kyl se talvi täälläkin on.



   Kuva Mummerosta tästä muoskan mukelon ottamana. Hivenen epätarkkana sillä kuvaaja tämä, vaik jo näistä mukeloista kaikkein eniten valokuvaakin hän, ei viel osaa silleensä ain tarkentaa kameran linssiä. Ja siks toisekseen täsäkin tapauksessa tämä "malli", Mummeroinen siis, oli kuvatessa "liikekannallepanossa" kun touhusin kukkain kera laitellen niille tasseja uusia ja muutoinkin niitä juuri tällä haavaa hoidellen. Onhan se, hyvänen aika, hankala liikkuvaa kohdetta jakuvata tarkentaa vasta opettelevaisen kuvaajan!

   Jok´ ikinen päivä käväistiin paukku pakkasista huolimati ainakin se kolme kertaa ulkosalla touhuten millon mitäkin ja kulkien milloin misäkin lähitiemeellä.  Täsä muutamilta päiviltä valokuvia niin kameralla kuin kännyllä ottain...



   Lähirannalla tutkiskelemassa kaislikon ihmeitä eräänä ehtoo puolla.
   Siitä iki muistoinen reissu kun hokastiin että uskaltaudumme jopa jäälle mennä ( tänne tullaan sitten huomennakin uudelleen! ) ja ettäs siellä lumen hahtuvaista ihan kivasti on... ainakin nuiden kaikkien rantamättäiden päällä...
Siitäkös sitten innostui yksi mukeloista kaatumaan suorilta seljiltä yhdelle mättäälle:"Mummo kato!".  Ja mitäs Mummero sitten kun se niin kivalta näytti? Mummero tämä tietty ei "jää Pekkaa pahemmaksi" vaan teki samat temput perässä tämän pikku likkasen seurauksella sillä ettäs vielkin tunnen tuolla niskassa, kurkussa ja itse asiassa koko kaulallain ylt´ ynpäriinsä ettäs JOTAHII on tullut tehtyä!
Ei siis ollut Mummerolla tällä sen vertaa älliä päässään silloin jotta hyvänen aika; jos mie iso immeinen heittäydyn suorilta seljiltäni lumen päälle ( olkoon se sitten kuin ohut tahi paksu tahansa! ) niin siinhän saattavi käydä köplästi! Jopa niinkin että jos se olisi täydellisesti epäonnistunut niin mukelot nämä mukana olleet olisivat saaneet siinä samoin tein kuolleen Mummeron! Apua! Ihan kauhia ajatuskin moinen!
   Muttas onhan se kiva että edes näin myöhä jotahin oppii. Että ihminen on oppivainen. "Parempi myöhä ku ei millonkaan." Jne. Sillä nyt taatusti tiedän etten moiseen "retkuun" enää toiste "mene" enkää taatusti yritä enää tällä iällä mitään ex-triim-jutskia mihkään lumipenkkaan kuten viel jotahin kymmenen-toistakymmentä vuotta sitten tehtiin jokahinen talvi omien mukeloihin kera: etsittiin Majan Matalaisen tiemeeltä ISOimmat juoksulumipenkat ja mentiin ain joukolla niihin hyppelemään ihan suoriltaan tahi kuten muoskain miun: kuperkeikkojen ja muiden sellaisten ilmavoltti-temppujen kautta! Eli nuo kaik´ tempaukset saavat jo olla mennyttä elämää tämän Mummeron kohilta. Samaten kuin luin lakia itsellein jotta sitten ei myöskään kesäisin mitään sukellushyppyjä laitureilta mihkään jorpakkoon! Ei kiitos!



Samaisen reissun kaunista Aurinko Armahan laskua lantiselle Taivaanrannalle.

   Päivä joku toinen kun oltiin taasen jäällä.... :



   "Kaislikossa suhisee."
   Voi miten oli ihanaa kun pääsi näin jäiden aikaan kuleksimaan ihan minne vaine järven seljällä. Vaikkas sitten näin kaislikkojen keskelle. Ihanuutta!



   Taivaanrannan harsopilvien ilottelua.



   Entäs sitten nämä? WAU! ( Itse asiassa yritin mennä tänään valokuvaamaan näitä uudelleen muttas oli jo vettä noussut jään päälle ja lisäksi viel uudet lumimassa peittäneet tämänkin peilikirkkaan jään kohdan allensa. )
   Tästä sain kuulla erilaisia vaihtoehtoja; pumpulituppoja - niitä joilla naiset vosekkii naamaansa puhdistaessaan sitä. Toiset sanoi että kiekkoja, toiset... en nyt enää muista mitä mutta jokahinen ain näki/näkee omansa näistä "patsaista".
Veikeitä joka tapauksessa alla jään pinnan. Ilmakuplia luultavammin jäätyneinä näin pinottain.



   Rantakoivu tuiskun ja tuulen pieksämä. Kaunis.


  Tulipa sitten mennä endi ja sain sitten silloin "näpeilleni" sen verta että paruin ääneen täällä kotonain yssinäin ja kunne siitä pahimmasta kolauksesta "henkiin selvisin" niin tuohtuneena moisesta mielipahasesta otimma ja lähdin ajelemaan mökkiämme kohten. Ihan vaine olemaan ja istuskelemaan kauniissa säässä:



   Mökkielämään kuuluu tietty notski joten ihan ekas´teks sitten perille päästyäin virittelin notskin ja piirsin siihen tulen tuiteroisen.
Tulen tuon palaessa, tuulta sisuksiinsa ottaissa ja kipinöitään synnyttäissä, astelin pitkin pihanmaamme pintaa ja etsiskelin valokuvattavaa sen "läpitunkemattoman" lumimassan lävitse rämpien suuntaan ja toiseen.



  "Talven hampaat."
   Löysimmä sieltä hirsilatomme kahdelta nurkalta näin ihanaiset piiiiit-kät hampaat. Voi mitenkä olivat ihanaiset.
Tosin tänään taasen mökillämme uudemman kerran käydessä hokasin ettäs näin lauhan kelin saapuissa, suojasäiden tultua, olivat nämä hampaat nurkista näistä tipahtaneet jo poies - snif.
   Senkin nyt paljastaneen ettäs pitihän se kopasta sitten jälkeen pentuvuosien EKA kerran miltä tuntui taittaa tällaisen jääpuikon kärki ja nakertaa sitä suussaa sulavaksi nesteeksi, vejeksi. Ihanaltahan se tuntui - vasiten kun ensin olin töitä tehnyt ja huhkinut näin saaden hien pintaan, nestehukan sisuksiini, niin mikäs se oivallisempi konsti oli kuin tälläinen viileä, kova, vetinen, ja suussa sulava "tikkumelli"!







   Notski valmis on... nyt paistamaan! ...



Makkaraa? Ei suinkaan. Vaik oikeesti olisin kyl paistanutkin kalkkuna-sellaisen muttas kun nyt satun olemaan paastolla tuonne Pesiäiseen asti niin sehän sitten on kielettyä, on kielettyä, on kielettyä....
Jotenka nyt on vaine "tytyminen" keveämpään versioon; Kaiketonna jotahin josa ei ole lihaa, kanaa, kalaa, maitoa tms.. Täsä on Kaiketonna "ruisleipä" jok´ tehty on Tattarista, Riisistä, Maissista ja Pellavansiemenistä, kera Kookosöljy-juuston. Jam, ettäs on hyvää - vasiten kun on sopivasti NÄLKÄ!
Ja sitten kaffeeta. Jostahin syystä se on vaine tää mökkielämä ( olen kertonut tästä kyl jo aikaisemminkin ) on sellainen ettäs jos vaikka en muutoin kaffeeta joisikaan niin tänne se kuuluu eittämäti. Ei siit yli ei ynpäri pääse, ei! Tahi sitten olen jo taasen tullut sen verta riippuvaiseksi kaffeesta että en enää ilman voi olla? Ei vaine, en uso. Kyl osaan olla ilmannii mutta mökille ja näin "rötkyilessä" se on mitä oivallisinta lämmintä juomaa mukana olla.



   Notskin pohja, loppu.
   Istuskelin täsä katsellen notskia tätä ja mietiskelin "syntyjä syviä". Nojailin selkääni saunamme piskuisen ulkoseinää vasten istuskellen siin talomme tuvasta ulos tuomani jakkaran päällä jottei persaukset paleltuisi jos olis pitännä  lumihankken päällä istuskella.
Kuuntelin kuin liki oleva tuuliviirimme raksutti kera Tuulen Tuiteroisen ja manasin jotta jos viel siin kauankin "voliset" niin kohta mie siulta niskat taitan! Ei voi olla sen ärsyttävämpää kuin mökin muutoin hiljaisessa ynpäristössä ääntä pitävä tuuliviiri joka nakuttaa "vik, vik, vik, vik...."!
Katselin hiipuvaa hiillosta notskissain ja mieleeni hiipi vanha Rautavaaran laulu "Kulkuri ja kissa" jossa tämä kulkuri luuli takan hiilloksen loisteeksi ja lämmöksi lattian rajassa makaavan kissan silmäin loistetta ja turkin pehmoisen lämpöä, reissultaan johkin tupaaseen tullessaan.

  
   Tuli päivä taasen toinen, elikkäs eilinen:



   Pääsin "liftaa" siksoin toisen kyydillä mökillemme ja nytten oli miulla taasen siellä hommia uusia.
   Ensinnäkin päätin alkaa mökkimme saunan lämmityksen pikku hiljaa jotta jos, vaikka, kuin... jo tällä viikolla sinne kylpemään pääsisin! Wau! Olisipa se hienoa!
Jostahin syystä kun pidän näin kevättalven aikaan siel kylpemisestä suuresti. Kylmän saunan ihanan lämmin lämpö lautehin ylisillä. Lattian rajan jalkoja pistelevä kylmyys mutta ison, puulämmitteisen saunahuoneen lempeät löylyt. Muuripataan ulkoa kannettava lumi joka löyly- ja pesuvedeksi sitten sulaa kun piirtää tulen sen -padankin alle. Ja jos oikein "päästä viiraa" niin sitten sinne mökkimme puhtoisille hangille saunasta suoraan lämpimien löylyin välissä enkuleita tekemään.... IIK! Ihanuutta!
Muistoissa kerrat kera puolison ja monet, monet, saunareissut keväthankien aikana...
   Toisena sitten saada tämä kuvassani olevan, navettamme katolta pudonneen, lumikinoksen pois luominen näiden tuplaovien edestä poies JOTTA sitten täsä kunne aika on sopiva niin tuolta uumenistaan otan ja venhoni vapauteen päästän! Haa!
Näin mie kerkesin nyt tällöin toisten kyydissä ollen urakkani tämän aloittaa. Aikas kivasti jo. Jos olisi ollunna hivenen viel aikaa enempi "takataskussain" mukana niin tiijä vaikkas kokonansa olisin työni tämän saanut tehtyä...


   "Tuivaantuneena" ajasta tuosta vähäisestä eilisestä päätin sitten tänään taasen uudelleen ( nyt siis jo komantena päivänä perätysten vaik Matti Kukkarossani ei tästä kovin tykkääkkään.... ) ureta "mökkitielle".
Aamulla ani varhain kun ei kenenkään toisen aikoja ja -tauluja tarvinnut vuotella ja simmulla pitää, paikkailin kimpsuin ja kampsuin kasaan lähtein ajalemaan het kunne kerkesin ollen jo ihan kivaan aikaan aamusta perillä asti.
   Muttas täsä menomatkan kuvasia kuitenkin nyt ensin.... :



   Täsä Maaningan ( nykyisen Kuopion... ) Patalahden lintukosteikko siintää tuon pienen mettä-lämpäreen takana.
Edessä on peltoaukia johka on noussut tämän kosteikon utu leijailemaan kuin usva ikään. Kauniin, hämyisen, autereinen maisema katsella. Vasiten kun Aurinko Armas nuin kiloansa siivilöi lävitse pilviharsojen.



   Täsä kuvassa ei oikein nävy muttas vappasinpas kuitenkin kuvasen tämän kun hokasin ettäs tuolta mettän siimeksestä, josa tiedän asutusta olevan ja taloja useitakin seistä töpöttävän, nousi sakia SAVU! Ajatuksena ensimmäisenä että nyt PALAA josakin! Apua ja äkkiä paikalle! "Onkoo kukaan viel palokuntaa paikalle hälyttänyt?"



... onneksi se en ollut mie SE joka sen mahdollisen avun paikalle pirautin sillä kunne likemmä ajaelin ja tähystelin että misä se kyteen, niin hokasin että eihän siel "mitään" pala! Siel vaine joku Maanilmeilijä tahi sit Mettän omistaja polttelee sakian savun kera mettänsä havusia! Hah, ja niin kuin mie htäännyin että nyt PALAA josakin!?



   Nytten oli pihapiiriimme tähän saavuttuain eka työnäin piirtää tuli saunamme kiukaan uumeniin jotta sitä lämmä kerkeisin edes jonkusen verta ennen kuin paluumatkain alkavi. Kerkesinhän mie sit loppuin lopuksi; seurailin lämpömittariaan seinällänsä ja näin kuin se kapusi "jopa" +20´C! Hyvä jutska - siitä on sitten taasen huomenissa hyvä jatkaa etiä päin kun taasen paikalle tälle saavun....
Siitä se piipun hormisto pikku hiljaa tottuu lämpöön kytevään eikä sano että poks ja naks, haleten liian äkkinäisestä lämmön muutoksesta jos ja kun tämän kerta-linttuulta alusta loppuun ( pitkien talvi kylmien jäljestä saunomis lämpöön ) asti tekisi.



   "You are so free!"
   Kun sauna lämpesi pikku hiljaa niin sillä aikaa meikä Mummero tarttuvi taasen lumi- sekä terälapivon vartehen kiinni rukkas-koprillansa ja aloin lumen luontiin. Nytten sen verta kauan että tämän työnmaani loppuun asti saatella sain.
   Nyten on venhoni vapaa! Nyt ei ole vehoa kahlittu paikallensa! Enää vaine puuttuvi vetävä juhta jolla mie saisin tämän venhoni sinne lammen rantaan johka syssyn puolla luvan tälle viedä kyselin - ja sen myös sain.
Sitten kunne jonkusen ihmisen-taikasen kera motorikelkan työhön tähän saan ja venhoni rannallensa asti vejettyä, sitten enää vuotan KESÄÄ! Kesää, Kääpäjäisiä ja hyviä kelejä jotta pääsen lammelle tuolle soutelemaan - jahka uudet airot ja melan olen ensin hankkinut....



   "Pakolliset" eväät jälkeen töitteni.
  Jeeru ettäs on muuten hyvää kun ensin huhkii hiki pinnassansa; kantaa puita umpihankeen tallattuja, pihanmaan lävitse ristelileviä, polkuja pitkin, luopi lumia, lämmittää saunaa, sytyttää notskin ja vahtii sen paloa... Maistuis varmaan siullekkin?

     Notskin tuon hiipuessa hiljalleen loppuun asti käyskentelin hyvilläni ja kylläisin masuineni pitkin tienoita näitä kamerain kaulallain keikkuen...



   "Piipertäjäisen polku."



   "Hangen hymy."



    Nyt jo Kot´konnuille ehättäytyneenä: Linnansalmensillalta kohti iltapäivän eteläistä taivasta.

   Näin sitä on taasen tullut reissade hivenen... välkillä koti ja mökki. Huomenissa uudelleen. Silloin lämmähytän saunaa ja toivon ettei ole navetan katolta nämä suvet puotelleen uutta lunta eteen ovien; tulisi taasen uuden luonnin aika Mummerolle tälle. Siivoan saunan lattiat ja kannan lunta muuripataan - lämmähytän sitäkin hivenen.
Menen yöksi likemmä äitini tykö ja sitten ylihuomenna uudelleen lämmittämään - JA TORSTAINA KYLPEMÄÄN!