Tänä aamuna jälkeen tulevan kesän valokuvanäyttelyni kuvien laittelun pakkasin kimpsuin ja kampsuin jälleen ja otimma Fiksu neiti Suklaisen kera suuntain kohti länttä sekä mökkiämme mukavaista.



   Matkallemme tälle otimma mukaani ( tietty ) kamerain miun jolla sitten näppäilin kuvasen sieltä, toisen täältä. Täsä kuvia menomatkalta Maailmankatolta ja...






... ja sen altakin.

   Ennen kuin menin ja asetuin mökillemme perille, pistäydyin katsastamassa kuin venhoin voi ja jakselee?
   Vaik tämä nyt onkin kauppa-nimeltään Suvi 440 ( kuten kyljessänsä lukea-pränttää ) niin taidan nyt kuiteskin täsä ja nyt "kastaa" tämän vaine Venhoksi nimeltänsä. Siis ISOlla V-kirjaimella kirjoitettuna; Venho. Sillä varmaankin nyt näin kun tämä elämääni on täsä vajaan vuoden sisällä tullunna niin varmaan se ainaskin tovin siinä myös pysyykin ja jutun juurta näin mieleeni saa aikaseksi, joten jokin nimikin tällä sitten pitää olla jotta puhua siitä voisi.



   Oli muuten pelekat Venhosen aikas hilkulla... Enpä tuota arvannut lumien aikaan Venhoain tänne tuodessain ja tälle paikalle asettaissain jotta vesi tuo kerkiävä voisi näinkin ylös ämpyä. Ja kun mie olevinaan asettelin niin pelkat kuin Venhoin tään sen verta kauaksi rannasta... vesirajasta.... siis TULVAverirajasta...
No, "oppi ei ojaan kaada" ja tiedämpähän ensi syssynä sitten jättää Venhoni viel kauemmaksi vesirajasta jotta sit seuraavan kevään tulvat eivät ehättäydy sen kimppuun.
    Muttas - kohta, aivan kohta pääsen mie vesille näille soutelemaan. Oli jo tuo lammen selkä sen verta tumman puhuva että ei mene enää kauan kun jäät nämä lähteneet ovat ja mie sit saapunut olen... soutelemaan!
Tosin eräs tuttuin täsä "haastoi" miut ja kyseli jotta onhan miul jo pelastusliivit olemassa? Mitä, täh, häh? "Että pelastusliivitkö?" No, ei tod. ole. Ei ole mieleenikään tullut moiset kapistukset. IIK!
Elikkäs jos ja kun mie nytten himoitsen vesille näille niin melkeimpäs pitis sitä ennen ehättäytyä jostahin sellaiset hankkimaan jos edes hivenen henkiriapuain arvostan. Mistähän mie sellattiis lähtisin etsiskelemään....? Ei mitään tietoa Mummerolla tällä moisista kapistuksista, sillä en koskaan aikaisemmin ole moisia ostellut saati omistellut. Ei sellaisia miun lapsuudessain ollut olemassa - tai no, ei ainaskaan meillä ollut kun tällä lammella soudeltiin katiskoita kokoamassa ja piisamia pyydystämässä...



   Tällaisen korpilammen rannalle mie tämän Venhoni olen raahannut. Ylt´ ynpäriinsä tällattiis soista mänty- ja kuusimetsikköä useammankin kilometrin verran suuntaansa.
Onpaahan ainaskin aivan rauha olla lammella tällä kunne sinne ehättäytyy. Vaine lintuin laulua. Ei koneita, kojeita, autoja, liikennettä, tms. olleskana, missään.

   Sitten mökille...



   Nyt kun lähdimmä, ja saavuin, mökillemme oli miul aatoksissain ettäs ei mitään hommaa, ei töitä tällä kertaa. Nyt vaine olla-öllöttelen. Vasiten tietäin jotta töitähän siellä piisais vaik kuin. Vähintäänkin pihanmaan haravointia ja leikattujen pensaiden risukkojen kokkoon raahaamista jos ei muuta kekkase.
   Mukaani en ottanut ( en siis kysellytkään ketään tahi muutoin sopinut tärskyjä sinne nyt ) äitiäin, siksojain tahi muutakaan perhettäin. Olin vaine yssin, ihan ylhäisessä yksinäisyydessäin. Nautien siitä hiljaisuudesta mitä siellä on.
   Latasin akkujain. Varmaankin tulevaan kesääni varten. Kuten niin monilla muillakin kerroilla nytten kevään mittaan ( vaik muitahin mukanain onkin ollunna ain joskus ) kun mökillemme olen mennyt.
Ain ei ole varsinaista asiaa ollut sinne mennä... mitä nyt aina jotahin tekemisen-poikasta mielessä vaine... mutta "veri vetää" vaine sinne jostahin syystä. Sinne pihaan, portaille, ja mieluummin yssin kun ei ole enää sitä toista puoliskoa olemassa...
Oli se aikaa entistä kun puolisoin oli viel olemassa. Sinne mökillehhän me ain ajeltiin. Oltiin vaine, saunottiin tahi sitten hommailtiin siel jotahin. Jos ei muuta niin polttopuita Majaan Matalaiseen tehden. Senköhän taatta vereni vetää vielkin sinne; ne muistot, ne hetket, yhdessä vietetyt tuokiot siellä mitkä "viipyvät siellä ilmapiirissä" ja mielessäin siin paikassa? Nekö ne sinne vetävät?
   Jos mie olisin osannut arvata että lumet nuo puhtoisen valkiat ja tämän talven hyvinkin hallitsevan oloiset massat ovatkin näin jo sieltä ylt´ynpäriinsä sulaneet, lähteneet poies, kuin mitä nyt perille mentyäin hokasin, niin hommiahan mie olisin nyttenkin itsellein sinne "mukaani ottannut". Olisin vähintäänkin autoin, tämän Fiksu neiti Coholadin putsi putsistamiseksi, Hepo Hopiain sutimiseksi, ottanna kaiken maailman moninaiset puhdistusvälineet mukaani ja jynssänyt sen puti-puhtahaksi sisältänsä. Näin kevään, kesän, alkajaisiksi ja siks´ toisekseen; nähdäksein mitä se on sisuksiinsa "syönyt" kun sen uusi-uutukainen omistajansa nyt olen...: tietäisin mitkä ovat olot ja tilat sen verhouksessa, lattiamatoissa ( vahi mitä ne nimeltänsä nyt ovatkaan...? ), yms.. Sillä onhan se hyvä tietää mitä on ostannut, mitä omistaa - vahi mitä?



   Kohta tulee kesä ja sitä ennen jo "oikia" kevät jolloin Työni alkavat. Työt joiden aikana sitten en lähdekkään tuosta vaine mökillemme. Vasitenkaan keskellä viikkoa. Hyvä jos endeinäkään kerkiän sillä onhan sitten parhaimpaan kesäiseen aikaan työpäivinäni myöskin lauantait - korvauksena maanantait vapaina. Muttas kuten monella muullakin töissä käyvällä ihmisellä niin silloinhan sitä näillä vähäisillä vapaillaan pruukkaa tehdä kaik ne "tekemättömät" työt mitä ei ole viikolla ehättäytynyt kois tekemään joten nekin vapaani varmaan sit menevät töissä; kotitöissäin.
Elikkäs otamma nyt siis kaiken "ilon irti" näistä vapaistain mökkeilyn merkeissä Vapaaherratarena kun kerta näin voin tehdä ihan MILLOIN vain! Endeinä tahi vaikkas viikollakin.
Se vaine ettäs eihän tämä toki ole ihan sitä mitä mökkeily on sitten kesäiseen aikaan, oikein kunnon kesän aikaan. Lämpimillä, helteisillä ja Aurinko Armahan porottamilla kausilla. Ah, sitä ihanuutta....
Tosin meitin mökki ei ole vesistön liki. Ei ole järveä, ei lampea eikää mitään joen pahaistakaan likimainkaan. Onneksi, sanoisinko? Sillä jos ja kun näin olisi niin mielipahahan siitä tulisi miulle kun en näin keväiseen aikaan voisi pulahtaa sinne veteen ( kun en nyt ihan avantouijakaan ole ) ja sitten muut mökkiläisemme ( sukuni ) voisivat kesä-lämpimillä sen tehdä!



   Muttas nautin kuiteskin... ilman tätä vesistöäkin... varastoiden kaikkea sitä mitä sieltä nyt näin keväiseen aikaan haltuuni saan. Imen sisuksiini, hörppäisen hetulaani, kahmin sieluni syövereihin.
Ompaahan sitten kesällä mitä muistella sieluin simmuin siin samalla kun leivon helteisinä kesäpäivinä, kuumaakin kuumemmassa Työpaikkani keittiössä, kuuman, sähköisen uunin kupeessa, jotahin herkkua ( TODELLA hyvää herkkua ) asiakkaille tarjota.
   Mökkeilessäin yssinäin käyskentelen pitkin pihanmaita. Valokuvaan kaikkea mitä siellä tapahtuu. Kaikkea mitä siellä kasvaa ja ilmoille iloksemme ilmestyvi. ( Kuten näistäkin kuvistani tässä nyt näkyy. )
Useimmiten - tai no, AINA, asetun siihen ulkorappusille. En mene sisälle "asustamaan". Käväisen vaine korkeintaan sisällä jos tarvihhen sieltä jotahin tahi silleen... Mutta muutoin: aina rappusilla.
Siin on niin mukava olla-öllötellä yssinäin. Ihanan lämmin paikka; Aurinko Armas porottaa suoraan, täydeltä terältään siihen. Raput nuo ovat kuin istuimet valmiina. Siihen ei paljoa tuulen henkäykset käy, ja siihen on hyvä sekä helppo levitellä kaik mukanain tuomanihet ulottuvillein. Niin eväät, avaimet kuin myös mahdolliset varavaatteet yms. tamineet. Vaihtokenkkäset ( kumikengät - esim. ) ja kamerain. Ihan siihen. Vajaan parisen neliön tilaan.
   Jos en nyt olisi ottanut tätä tatuointia käsivarteeni jonka toissa päivänä siihen "lätkäisin" niin olisimma mie nyttenkin kuten monesti muulloinkin, "keikistellyt" siellä pitkin pihanmaita liki ilkosillain. Nii-in; liki ilkosillain. Vaine pikkarit ja jonkin lainen pieni yläosa päälläin ( bikinit? ) sillä mökkimme tämä on onneksi sen verta kaikilta katseilta katveessa ettei sieltä paljoa kukaan näe mitä pihapiirissämme tapahtuu, mitä siel tehdään tahi kuis siel ollaan.
Vasiten tällaisillä säillä kuin tänäänkin mitä oli olo ja tila: Aurinko Armas porotteli täydeltä terältään. Tuuli Tuittupää ei tuivertanut vaan henkäili välleen kuin vaine muistuttain ettäs sekin viel henkkissä kuitenkin on. Mikäs siel olisi ollut "keikistellessä" - tatska vaine rajoitteli... Pöh.



   Vaikkas elämämme tämän raadollisuus siellä tällaisessakin muodossa kuin täsä ylä kuvassain on, vastahan tuli niin silti toivon ( toivoin ) mie ettäs voi kumpaa voisi jotenkin näin kirjallisessa muodossa tallentaa kaiken sen äänimaailman mitä siellä ynpärillä on ja kuuluu ( kun siel yssin on )! 
Toki varmasti ihan samoja ääniä kuullaan pitkin poikin Suomemme maan ja vasiten monella, monella, muullakin mökillä muttas kuiteskin... kuvitelkaatte, kuunelkaatte...   



... kesäisten kärpästen ( tällaiset kääpäjät kuten täsä kuvassain ) pörinät pitkin rakennusten kuumien seinäpielien ja nurmikkojen kuivien pintain, kevään ensimmäisten Neitoperhosten liidellessä niellä samoilla seutuvilla etsiskellessään mettä maistuvaista suuhunsa.
Västäräkit sirkuttamassa ja keikkumassa räystäiden nurkilla siin samalla kun Talitiaiset lurittelevat keväisiä laulujaan joissakin puiden oksistoissa istuin viellä näin alkavan kesän korvalla pihapiirissä pysyen.
Läheiseltä suolta kantautuu Kurkien komeat töräykset ja Joukkahaiset suorittavat pihapuiden latvoja hipovat ohilennot toitottain siin samalla:" Hei, men mennään!".
Lokit ( tahi jotkut muut selleiset riekkujat ) huutelevat noin kilometrin päässä lammen rannalla ja Korpit raakkuvat läheisen suon näreikössä.
Tikka ( tahi Palokärki ) takuttaa kovaa kalloaan jonkun puun kupeeseen etsien sieltä puun sisuksista evästä itselleen syödä. Rastaat pitävät kuorokonserttiaan tontin rajalla koivikossa, ja Taivaanvuohet sekä Kuovit toitottavat sarkain yllä kevään ja pesintäaikansa jo tulleen.
Mustarastas, tuo pohjolamme Satakieli sanan varsinaisessa merkityksessä moninaisine, erilaisine, äänineen kuin konsaan kaunis Okalintu viimeisinä sävelinää, laulaa kauniita säveliään kaikkien näiden muiden lintusten äänien seassa.
    Voikoo enempää pyytää? Voikoo enempää toivoa? Kaikki nämä äänet ja siltikin se hiljaisuus päällä maan siin samlla aikaa; ei ihmisiä muita.



   Kaikki kuitenkin loppuvi aikanaan. Kuten tämäkin ihanuus, tämä mökkeilyni tämän kertainen ihanuus.
Pilvet valkoisen pumpuliset alkoivat täyttämään Taivahankantta pikkuhiljaa hiipien, kuin kuiskien ettäs nytten olisi Mumero siun aika alkaa tuumailla kokkas suuntausta kotia kohden.
Ensin esiin lipuvi yssi hattara ihanaisen valkoinen. Sitten toinen. Kohta kolmas "konkka-rokka" nokkansa näytti joukkoon näiden kahden ensimmäisen. Sitten astuivat esille kaik näiden siksot, kummit, kaimet ja veljen poijatkin... Taivas tuo Suomen sini-valkoinen olikin tuota pikaa tumman puhuva ja enteili vettä valuvaa päälle maan.
 
   Kotimatkallain ei sitten paljon kuvailtukaan "kevään kaunista luontoa" kun Taivahankannen aukesivat.




   Kotona kuitenkin Aurinko Armas poroitteli ilman sateen häivää jotenka mie otimma ja suorin het´sillään takatontilleen aloitellen kuin kopasten, mitä teen siel seuraavaksi?
Vejin ensimmäisen varvin pyörökiviä Alla Omppu-Pomppu-puun. Tuohon laattakivien viereen. Sekä kiinnitin tuon ISOn hevosvetoisen haravakoneen pyörän ( jollaisella mekin penskana heinätöitä tehtiin ) tuonne aitaan ystävällisen ja osaavan naapurini kera. ( Olisin tosin itsekkin sen osannut... suunnittelin ja ajattelin mutta sitten kuitenkin pupu meni pöksyyn ja pyysin entiseltä raksamieheltä mielipidettä asiaan moiseen. )