Se ihanuus kun voi aamulla venyyyyytellä, vanuuuuuuutella - olla vaine, kiirehtimäti mihkään sen kummemmin. Mitä nyt sitten aamupalalle aikanaan...
Aamupalalle joka taasen yltä-kylläinen oli tattaripuuroineen ja jälleen miulle varta vasten valmistetun kananmunan ( keitetyn-sellaisen ) kera. Siihen kasviksia, hedelmiä ja hedelmäistä mehua ilman sokrua. Voi että, siin oli taasen masu piskuinen täpösen täynnä!
   Aamiaisen jälkeen kamppehet kasaan ja katsastamaan huonehen luovutuksen jälkeen, ulos jotta mimmottiis keli siellä onkaan kun ehtoolla lupaili pakkasyön olleen mennä yön seudun?
Eihän siellä mitä: juuri ja juuri pakkasen puolella - tai no, nollassa lämpö ja kaik pinnat ns. kuivat. Eivät märät, eivät pakkasen panemat. Jotenka...
....matkahan vaine Hepo Hopea käy, vajaata kahdeksaa Aika Raudan käydessä.
   Matkani tämän alussa pistin simmuille ettäs kaik on kalpiaa kuin kalkkilaivan kapteeni. Jokahinen vesi mikä näkyy matkan varrella on valkiaa, aivan kuin jääpintaisia olisivat, niin valkiat. Muttas kuten sanoin jo niin itse jäästä ei tosiaankaan ollut edes siellä pohjoisemmassa mitään tietoa. Ei maan pinnassa, ei teitten pinnoilla saati sitten vesistöjen päällä.
Eka kerran Suklaatin lämpömittari näytti +1´C Taivalkosken korkeudella ja sitten Suomussalmen kohdilla jo +2´C sekä siitä sitten etiäpäin ja yhä "korkeammalle".
   Siitä olin tytyväinen ettäs nyt näin kotiain ajellessain tänään oli taasen loistava ajokeli kuten oli tuonne Nevadaan mennessäkin. Muttas sitten nämä välipäivät, kaksi päivää täsä välissä, mitä siellä perillä olin niin ne olivat kurjia ololtaan ja tilaltaan. Onni näin päin muttas toisaaltaan olisihan se ollut kiva siellä perilläkin nauttia maisemista, ynpäristöstä, yms. "hyvän sään aikana".

  
   Eka kerran "rantauduin".... Hei, muuten... ihan oikeestikkin rantauduin enkää vain noin sanonnan tapaan vaine astunut autoin ovesta ulos jollehin maaperälle! Siis mie RANTAUDUIN eka kerran täsä Riihisalmen veneenlaskupaikalla josa tää kaunis kotakin oli niemensä nokassa:






   Tämä näkysällä oleva järvi on Polojärvi joka kuuluu Iijoen vesistöön. Ja josain täsä lähistöllä on sitten sellainen kuin Pistojoki jota pitkin ammoisina aikoina ovat ihmiset kulkeneet Pohjanlahdelta aina Jäämerelle asti.
Nykyään ihmiset käyvät tuossa Polojärvessä uistelemassa kun siinä ns. lääniä riittää...



... ja sitten tuolla tuon sillan toisella puolella Irnijärven puolella viel enemmänkin.



   Vielä lähteissä yssi Taivaanrannan maalaus Polojärvelle päin...





   Peranganjoen maisemaa.
Tämä vesi tulee tuolta ejestä päin Iso Peranka-järvestä ja "valuu" sitten Iso-Kukkurin kautta ( taakseni ) Lavajärveen.





   Tilataideteos Hiljainen kansa.
   Tämä turvepäinen, Työpaja Hanslankarit kahdesti vuodessa vaatettama, kansa on seissyt täsä Käpylän pellolla 5-tien varressa vuodesta 1994 lähtien.
Alkuperäisen Hiljaisen kansan rakensi Reijo Kela vuonna 1988.
   Nämä tiedot bongasin netin ihmeellisistä sfääreistä mutta tästä mennen, tullen, palatessain, ohitse, mietin että mistähän on tämän kansan päät tehty? Kuka kumma nämä vaatettaa? Kuinka se vaatetus hoidetaan? Ahertaako vain yssi ihminen näitä hoitain - mutta nytpä tiedän että siin onkin hommissa useampikin käsipari.
   Mikähän on tämän taideteoksen SANOMA? Vai onko vaine tarkoitus että jokahinen "rakentaa" sen sanoman itsestään lähtöisin?
Toisaaltaan netissä kyllä puhutaan että kun tämä kansa riisutaan vaatteistaan niin jäljelle jää vain tuhatkunta ristiä jotenka se varmaan silloin, siin vaiheessa viimeistään, sanoo ja kertoo jotahin katsojalleen.
Itse ajatteleisin näin tämän tiedon mukaan että kun olemme sodan aikoinaan käynyt kansa ( täällä jos misä se nousee mielen päälle kun ollaan kuitenkin likemmä Raatteentietä kuin kotipuolessain, ja joka kuulu on sodan ajoilta ) niin nämä varmaan viittaavat niihin sodan tuon tuoksinnassa hiljaiseksi käyneiden sotilaidemme ja siviiliuhrien hahmoihin ja henkiin.
Ovat niin kuin muistutuksena meille ohitseen kulkeville että sitä on tällaistäkin ollut, tällaisesta se tämä meitin Suomemme maa on rakennettu. Oli ihmisiä jotka taisteli ja puolestamme henkensä menettivät jotta me voimme sitten olla ja elää näin kuin nyt elämme. Ja lähinnä terkoitan vapauttamme, itsenäistä maatamme! Hurraa! Ja KIITOS ISO-sellainen!





   Pirttijärvi - sanoisin jos osaan oikein "suunistaa" kera kartan, valokuvani ja muistini.


   Suomussalmen Siikarannan venerannassa:



   Kuvani tämä ei välttämäti näytä muttas nuiden parrujen päässä jotka ovat enempi-vähempi rivissä tuossa rannan kivikon edessä, on jokahisessa kivi laitettunna päällensä. Miksi? Tiedä en, muttas haluaisin tietää...



   Ylläin ei ollut matkakamppeita kummempaa. Sil viisiin vaine että "tarkenen" ajaa matkaa ja sitten silloin tällöin pistäytyä heilumaan kamerain kera toviksi ulkosalle.
Holotna tuli eittämäti jokahisessa kohdassa kun pistäydyin "maissa". Luulen että vaik miulla olisikin ollunna ns. ulkoilukamppehet tänään-kin ylläin sil viisiin että olisi ollunna kerrosta kerroksen päälle ( jolloin sit olisi autolla ajaessa tullut hiki-kin... ) ja pyssykkä-myssykkäkin päässäin niin eihän se olisi ollunna siltikään puistamati miuta tuo Tuulen Tuiteroinen ärhäkän lainen. Vähintään paljaan naamain kautta se olisi päässyt porautumaan luihin ja ytimiin asti! Sen verta pistävin ja purevin hamppin se oli tänään varustettu.
Toista se oli silloin heinäkuussa kun pääsin sille rannikolle suuntautuvalle reissullein; silloin hik virtasi jokahisesta niemestä ja notkelmasta kun henkäisikin vaine. Ei siis tarvinnut tehdä sen kummempaa kun hiki jo tuli pintaan lämpimään.


   Likolahti Sakarajärven kupeessa ennen Hyrynsalmea:

   Tiedä en minkä vaaroin yllä nämä Tuuliset Myllyt pyörähtelevät mutta tuolla horisontissa, aikas liki 5-tien vaaroja ne töpöttävät.
   Miulle, häätyy sanoa suoraan, oli tosi ylläri-pylläri ettäs TÄÄLLÄ on Tuulisia Myllyjä olemasa! Olin ihmeissäin kun nämä ilmestyivät eka kerran horisonttiin "ylös päin" mennessäin. Kyllähän mie tiesin että Suomemme maassa on tuulivoimaa, Tuulisia Myllyjä, ja vasiten tuolla rannikoiden seuduilla - muttas että täällä? Wau!
Hyvähän se on että niitä on - ei siin mitä, jees.






   Kahdet kuvat yllä ja alla, erilaisin automaatisin säädöin kuvattuna. Mie itse tykkään nuista tummemmista kuvista muttas kuten sanonta kuuluu: "Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä."...









   Tämäkin samaiselta rannalta mutta ihan näin vaine yssinänsä; "Kahden."


   Hyrynsalmella meinasin "maastoutua" ihan kunnolla yhden kaffeekupposen ajakasi - mennessä katsoin sieltä jo paikan tähän jutskaan... ( Art Kafe Hyrylä joka on kuuleman omistajansa mukaan ollut nyt vasta menneen kesän auki mutta siitä on tarkoitus tehdä pikku hiljaa ynpäri vuoden avoinna oleva paikka. )
   Täsä ajellessain tätä pysähdystäin kohti, joku nais´puolinen ihminen lauleli Rativossa joten-kuten täl viisiin: "...kuulen äänesi tuhansien kilometrien päästä..."
   Muistan ajan kun "kuulin" Jokusen äänen muiden, kymmenien, ihmisten seasta ( ja "kuulen" sen yhäkin näköjään... ).
   Mitenkä sitä erottaakaan toisen äänen? Miten sen "rekisteröi"? Kuinka se "tarttuu korvaan"? Luulisi että ääni ku ääni sen "millonien" joukossa, tuhansien seassa - eihän sitä sieltä mitenkään "eroon" saa?
   Ajattelin että "maksaisin maltaita" ( paljonkohan ne kuulut, tällaiset, maltaat maksavat...? )  jos kuulisin vielä kerran, edes kerran, puolisoin äänen... Varmaan myös nauhoittasin sen itsellein johkin masinaan samoin tein kun näin nyky tekniikkakin on olemassa.
Tai mitä jos näkisin hänet vielä? Oltaisiin paikassa samassa, kasvotusten tai jotenkin tekemisissä toisiamme liki - mitä tekisin, kuin reagoisin? Nyt tuntuu että ainakin sanoisin: "Rakastan sinua, Tupauleukain.", sillä turhan harvoimpa sitä meillä "viljeltiin" puolin ja toisin. Kliseinen sanonta mutta totta silti, ainakin meillä.
Hänhän ei oikein uskonut näiden sanojen sanomiseen, käytämiseen, eikää siten niiden merkitykseenkään noin yleensäkään.
Toinen mikä oli, oli sana "anteeksi". Sillä ei ollut hänelle mitään merkitystä. Hän koki että kun on väärin tehty niin sitten on. Ei sitä "yksi anteeksi-sana" muuksi muuta. Ollutta mikä ollutta, tapahtunut mikä tapahtunut. "Ja sitten ei muuta kuin eteenpäin." Entiseen ei siis palattu, ei niitä "ruodittu", keskusteltu, "puitu", käsitelty. "Se siitä."





   Ruskaa - ja tuskaa suurta...
   Koko ajon ajan mielessäin painiskelin ( ja varmaan täsä painin tulevaisuudessa ainakin tulevan viikon ajan ) tään työpaikan, asuntoin vuokrausten, yms. asiaan kuuluvien jutskien kimpussa.
Pohdin että jos teen näin - mitä siitä seuraa? Jos en tee näin, mitä sitten? Mitä milloinkin saisin elämääni, tahi mistä paitsi jäisin? Mistä tykkäisin ja mitä ilman en osaisi olla?
Eli mietin asioita suoraan sanoin tunteideni pohjalta kun olen tällainen Tunteiden Tuuliviirillä elelevä ihmisen taimi - en niinkään mieti rahallisia jutskia. Tuollakin se työnantaja kyseli mikä olisi palkkavaatimukseni? Hah - ei voisi vähempää ns. kiinostaa... Eikös ole typerää? Ihmisenhän pitis kulkea mammonan perässä, vahi mitä? Miulle se ei taida vain olle niin...





   Kajaanissa käväisin lounaalla puolenpäivän tietämillä. Etsin sieltä ensin yhtä Luontaisesti maidottomien ja gluteenittomien-sivustolta tietooni saamaani paikka muttas kun en sattunut "kohilleen" niin en sattunut. Sen sijaan löysin siitä likeltä paikan joka oli kait asiakkaidensa puheita kuunellessain, avattu ihan vast´ ikään: Restaurant Pizzeria Lori.
Tupa täynnä lounastavia ihmisiä... Oli muuten hyvää evästä! Ihan perus-suomalaista ruokaa.
Muttas ei siin mitä VAAN kun käväisin siellä veskissän ennen matkain jatkamista niin löysimpäs sieltä näin suomalaiseen kulttuuriin poiketen AIDON viherkasvin! Eikään mitä tahaansa vaan tällaisen kaunokaissen ( Vehkan ) joka oli itteesään niin "täynänsä" että peilaili täl viisiin kauneuttaan itseriittoisesti peilistä tuosta - vitsi, vitsi...


    Kajaanin jälkeen on olemassa yssi piskuisen piskuinen suolampi joka vierestä tämä 5-tie kulkevi. Se on ollut olemasa siinä AINA. Ja aina kun mie sen ohitse olen mennyt täsä sanoisinko jo noin...kohta jo 40 vuoden ajan... niin olen aina ajatellut että vielä mie sen joskus valokuvaan! Varmasti, mutta milloin, se on aina jäänyt tulevaisuuteen nähtäväksi, se.
Nyt, tällä tuloreissullain, päätin että NYT se tapahtuu, piste! Tänään ei ole niin kiirusta kotia kohen ettenkö kerkeäisi asettumaan toviksi aloilleni tään lammen rannalle.
Kansalaiset, med dörjare - tai jotahin sellaista... saanen esitellä: Saukkokankaan, Saukkosuon likellä, ennen Nuottijärveä,  oleva ( huomaat varmaan Armas Lukiain etten tiedä tään lammen nimestä mitään? ) piskuisen piskuinen muttas ihanan nätti lampi.



    Karpaloita... mapsin "jälkkäriksi"....








    Jälkeen äskeisen, Mainuanjärvi:










   Lasketaanko? Näitä on täsä... 77kipaletta! Wau, laskimpas.
   Paikka on josain välillä Kajaani-Sukeva.

 
   Kun matkaani tätä tänään tein "Nevadasta" kotiini päin, niin huomasin jälleen tänään mitä on kotiseutu ja mitä se ei ole? Misä se on ja misä se ei ole?
   Kun olin korkeudella Suomussalmi oli olo että olen "kotona" jo.
Sitten kunne saavutin Kajaanin niin silloin tuntui tunne tuttu ja turvallinen: olen kotona.
Muttas kunne tulin Iideniin niin silloin ajattelin että olen nyt "omilla nurkilla". Ajatus välähti, tuli tunne, että aivan kuin olisin nurkan takana, sen verta tutuilla seuduilla oltiin jo.
   Pohdin ajatusta mahdollisesta uudesta kotikonnusta ja sen olemassa olosta?
"Punnitsin" ja taisimpas saada lopputulemaksi että on se vaine se Nevadan seutu sen verta turismilla pilattu, turismia täynnä ( vaik se oma työpaikkani olisikin siitä hivenen syrjemmässä paikasa mutta kun kuuleman siellä sitten käy näitä turisteja sen verta paljon että juurikin niihen takia ovat nyt palkkaamassa ja haastattelemassa uusia työntekijöitä - mm. miuta ) olevaa seutukuntaa että se tuntuu oikein sisuksissa ja sielussa asti, pahalta. Ei, en tykkää olenkaan siitä. Liikaa ihmisiä, liikaa liikettä, ja hälinää. 
Olen kuiteskin sen verta erakko luonnoltain että pitää olla korpea, maaseutua, yms. sellaista luontoa liki. Sillähän mie niitä Mummon-mökkejäkin olen "metsästellyt" itsellein asua...  En mie tykkäisi asustaa tuollaisilla konnuilla. Mie tukehtuisin sinne. Tulisin rauhattomaksi. En jaksaisi. En.


   Reissuain tätä suunitellessain ja tänne lähteissäin jutskasin vanhimman poikain kera, jok miuta likinnä muoskistain asustavi, ettäs jos vaikka hän kävisi tuossa eilennä kastelemassa kukkain miun? Lupautui hän puutarhuriksein miun ja sitten tänään kun tulin kotiain ja olin muutoin hänen kera tekemisissä niin sain nähdä ja kuulla että ei ollut poikain muistanutkaan...



... vaan olivat kukain miun riutuvia janoissaan! Oli Vehkat nuokullansa, Kaffeet kenollansa, Koti Koivu repsahtanut, ja muutkin kukkaset aavikon kuivuuden reunamilla. Oih, ja voih.
Ei siin mitä: ensimmäisille, kaikkein janoisimmille "Gary Grandi"-kaipaaville pystyin antamaan kastelukannussain aina valmiina olevaisen verran vettä-juottavaa muttas sitten kun juurikin tänään...
...vesilaitos ilmoitteli tekstiviestein pitkin päivää ensin vesikatkoksista Kulmakuntamme kulmilla, ja sitten viel lopuksi ettäs nyt on sit veden käyttö kielletty "syönti" tarkoituksiin niin hätäähän täsä ollaan kärsimässä - on se tuo vesi sen verta tärkiää ihan "syönti" muodossaankin. Tosin jos raanasta tulevaa vettä keittää 5-10 minsaa ennen käyttöään niin sitten se on sallittua!
Eikää!
Niinpään kotiain päästyäin käväisin vaine pihastain hakemasa lasipulloja ( simapullojain miun ) ja ajelin sit het´sillään tään poikain tykö hakemaan koko viikonlopuksi janojuomaa kirkasta issellein muttas...



...kukkasillein näille ( 100 kipaletta ja päälle... ) aloin keitellä vettä "väkevää". Ensin keittäin, sitten jäähdyttäin kun eihän kiehuvaa niille tarjota voi!
Että kaikkensa sitä nuihinkin puolesta Mummero Humisevanharjun tekee?!



   Kukkasista puheen ollen: tänään sitten alkoi Humisevallaharjulla Kummittelemaan!
( Kuvassain täsä oleva kukkanen - suomennoksi ihmisille niille jotka eivät kukista perusta eivätkä täten tunne niitä... - on nimeltään Kummistuspuu; ostin tämän ruokakaupasta, josa kävin jääkaapin täytettä hakemassa tullessain tänään kotiain päin. )


   Mitäs sitten? Mitäs tästä reissustain?
   Eilen ehtoolla skriivasin opiksi ja mietittäväksi nettisfääriin yhden mietteeni:
"Aina kannattaa kurkata nurkan taakse,
sillä et voi tietää mitä siltä löytyy."
Miusta se kävisi kyllä ihan hyvin tähänkin päivään, tähän KOKO reissuuni miun koska enhän mie voi tietää mitä tästä nyt sitten kaikkiaan seuraa. Mutta olen ainakin kaikkein tähän asti tehnä: kurkannut sinne nurkan taakse! Toisin sanoin, perinteisemmin "lohkastessa": "Yrittänyttä ei laiteta.", ja yrittänyt kyllä olen.
   Ja se ettäs tuo lausahduksein tarkoittaa oikeesti että älä tapa itseäsi, sillä et voi koskaan titeää mitä ELÄMÄLLÄ on siulle tarjota, tarkoittaa juurikin sanasta sanaan tätä.
En tosin aijokkaan tappaa itteeni mutta odotan kyllä jännityksellä mitä tää elämä viel kehittelee miun "pääni menoksi"...