Tänään mietin taasen jälleen kerran mikrossa lämmitettyjä juustoleipiä 24/7-tyttärellein laitellessa että se on sitten jälleen yhdet tällaiset - vasta... mitäs se onkaan... noin 25:es vuosi kun näitä "rakentelen". Näitä samoja ja tuiki tärkeitä hänen elämässään.
   Kolmannen kerran kakkaista vaippaa vaihtaissain mietin että näin: tätä tuttua rataa. Kakkaahan tämä on, sitä samaa mitä me kaik ns. normaalit teemme suoraan pöntöön - eihän tämä sen kummempaa ole. Aika-ihmisen kakkaa vaine, ei pienen lapsen.
    Neiti viihtyi hyvin ulkona jälleen vaikka sää ei ollutkaan mikään paras mahdollinen: mikäs oli viihtyissä kun "sai" koulia äidin perennapenkin kukkasia! Sieltä nousivat suit-sait sukkelaan ylle maan pinnan, niin Narsissien keväiset tsipulit kuin Esikkojenkin lehdet silputtaviksi ja sotkettaviksi hiekkalaatikon hiekan ja kukkapenkin multain kera.
    Lähtiessään kotiaan taxin kyytiin hän vilkutti ( siis ihan oikeasti vilkutti ja ihan tarkoituksella juuri tässä hetkessä, tätä jäähyväistä varten! ) miulle hei-heit! Tyttärein tämä joka teki tämän nytten miun nähtein, tietäin, ja itsekkin hänen tämän tiedostain, toisen kerran elämässään! Ei mennyt kuin tämän 27 vuotta tätä taitoa opetellessa...