Se että saatan toistaa itseäin tällä yssinäisyyteni "korostamisella", ni ei vaine mahda sille mitään sillä muistini tämä ei ole pitkä kuin norsujen muisti vaan lyhykäisen läntä kuten hiirulaiten häntä.
   Meinaan vaine ettäs ompaa se ihku ihanaistaJÄLLEEN kun sain ihan äsken tämän kotini miun, Majani Mahtavaisen, KOKONAAN issellein! Jee! Ompas ihanaa!
Ei sillä että mitenkä onkaan ollut ihanaa kun täsä menneen kaksi päivää, ja kaksi yötäkin, on tupani täynänsä ollut vierahia. Reissaaja-tyttärein ja vanhimmainen poikain miun biologisista muoskistain olivat tykönäin kera vanhimmaisen tyttärein mukeloiden. Voi sitä puuhaa, touhua, menoa ja meininkiä. Meteliä... tai no - sanotaan ettäs ääntä hivenen isompaa kuin mitä jos mie yssin kotonain olisin... Tekemistä riitti kaikkine muonituksine, touhuamisine, saunoamisine, yms. vaik kaik jo sen verta isoja ovatkin jotta ketään vasiten tarviis passata kuten pientä alle pari vuoteista lasta.
Muttas kuten tuumasin ni onpaan vaine ihanaa kun nyt yksin jäin, yssin pääsin olemaan! Ah, tätä hiljaisuutta, rauhaa, "toimettomuutta". Voi, tätä "siunaaman oloa ja tilaa". Ettäs mie nautin. Olisinko sen verta erakko - miekin?
   Tosin yhtälailla sitä vuotin tätä joka vuoteista sukumme kokoontumista jota olemme tehneet ns. iäti jo. Jokahinen vuosi kokoonnumme jonkun sukumme huusholliin ja matkaamme paikalle sovitusti nyyttäri-periaatteella vieden kukin jaetun sopimuksen mukaisesti jotahin yhteiseen joulupöytäämme. Jämät tietenkin sitten taasen jaamme kunkin tarpeiden mukaan tasan jokahiselle. Mielestämme tämä on ollut hyvä, tasapuolinen ja mukava tapa sekä tyyli toteuttaa yhdessä jouluinen tapaamisemme sukumme kesken.
Siellä oli mukavaa muttas en voi kieltää sitä ihanuutta kun se oli sit taasen tältä kertaa ohikin! Voi ihanauus sitä hiljaisuutta ja rauhaa sen jälkeen kun pääsi sieltä poies! Jee!
   Täsä tänään kun olimme pitkästä aikaa poikkeuksellisesti matkaan lähdössä ns. omalla autollamme itsekukin eikä kuten aikas monena menneenä liki olleena vuonna olemme tehneet: yhdellä isolla taksilla hurautettu matkan päästä sinne kaukaisuuteen johka ollaan kulloinkin kokoontuneet, totesimme yksissä tuumin jotta....
"Onpas se ovelaa pitkästä aikaa lähteä aatto-kokoontumiseen omalla autolla!" "Sitä voisi niin kuin kerrankin lähteä selvinpäin aaton liikenteeseen mukaan!" Vasiten tietäin ettei meistä kukaan, koskaan, milloinkaan, ole missään kokoontumisessamme ollut edes hiventäkään korkin päällä! Kukaan ei maista, kukaan ei tule paikalle, saati sitten asetu ratin taakse ajajaksi, vähäistäkään määrää maistaneena! Se vain sopi niin hyvin tuohon meidän lähtöön ja sen tilanteeseen - tuo sanominen. Olisko ns. meidän perheen sisäistä huumoria sillä kyllähän se meitä kaikkia nauratti, moinen sanonta, ja tuumaaminen.
   Katsastin valokuvat mitä nappasin tästä aatostamme kamerallain ja mitä niistä oli onnannut hyvin. Oli siellä seassansa muutama ihan hyväkin...
Tuli vastaan kuva josa olivat kaik muoskain miun yhes koos. Piiiiit-kästä aikaa siis KAIKKI samassa paikassa ja yhtä aikaa. Olisko ollut viimetteeksi kesäkuun alussa jolloin oli nuorimmaisen ns. täysi-ikäisyyden juhlinta perheemme kesken? Ainakaan en muista ettäs sen jälkeen olisimme kokoontuneet mihkään paikkaan? Oikaskoon joku miuta jos joku toisin muistaa?
Mutta siis se valokuva: kun sitä katsoin niin tuntui kuin se olisi ollut ns. tyhyjää täynnä! Aivan odottamaton mielentila miulle! Aivan ennen juolahtamaton miete miulle! Mietin ettäs mitenkäs se nyt näin mielein juolahti moinen aatos? Ennen kun olen katsellut muoskain kuvia josa kaik kasassa ovat, niin kaik on ollunna ns. hyvin. Valokuva täynä muoskiain miun, ja se siitä sitten. Mutta ettäs nyt - miksi näin päin?
Katselein, tuumailin ja päättelin jottas tuntuu kuin jotain, joku, siitä puuttuisi? O-ou, kuka? Eihän miulla enempää muoskia ole olemasa! Laskin oikein kaikki "päät": "Yksi, kaksi.... seitsemän kipaletta.", sain kasaan yhteensä heitä. Ja JOS mie en nyt ihan väärin muista niin kyl miul ennenkin on saman verta omiain ollunna!? Miksi sitten nyt näin?
Onkoo kyse siitä ettäs kaik ovat jo niin isoja? Aikuisia ja omillaan toimeen tulevia. Kaikki ovat itsenäisiä, isoja "rontteja". Siinä ei ole enää tällaisellä äityliinillä sanaa, ei tekoa - saati rotia - mennä mihkään "väliin" vaik, jos, haluaisikin?!
Elikkäs kyse olikin siitä että siin kuvassa onkin nyt niin ja niin monta kappaletta itsenäistä, isoa = vanhaa, aika-ihmistä jotka seisovat omillaan ja se tavallaan sit heijastui siihen ettäs he eivät ole enää MINUN vaan he ovat vain tulleet miusta. Mie olen heidät kasvattanut, ohjannut, ja saattanut maailmalle mutta nyt he ovat kaikki ihan omia, itsenäisiä, kauniita ja komioita ihmisiä, yksilöitä!
    Sain joululahjoja miekin tänä vuonna. Liekkö siis kiltti ollut ainai josain määrin....?
   Tuli ainsakin yssi Tulilatva kukkanen ja lahjakortti joka oikeuttaa aikanaan yhden Sinikohtalonköynnös-kukkaseen. Kukkaseen siis SINISEEN jollaista en ole koskaan viel tätä ennen issellein "himoinnut" koska se on SININEN. Sininen kun ei ole milloinkaan, koskaan, ollunna miulle mikään "must" väri. Pikemminkin kierrän, kaarran ja karkuun jouksen sitä väriä niin kukkasissa kuin kaikessa muusakin olossa ja muodossa. Kunne... kunne täsä näin tuon kukkasen kuvan netti-sfäärissä ihastuin sen kauneuteen, ja sit siksoin miun lupaili miulle sen itseltään asian tämän kuulutaan - kussa vaine aika tästään kuluu.



Sain myöskin tällaisen kauniin pääkallon! Tällaisen valkian tosin - joka ei niin ikään ole koskaan, iki-kuuna, ollut miun lemppari väri - missään! Mutta sain kuitenkin ja kauniina vielläpä! Sillä... oltiin täsä syssy-puolla kerran paikallisessa liikkeessä tyttärein miun kera ja siellä tämä samainen kallo vastahan tulla tupsutti. Rahnaa ei miul silloin sattunut olemaan mukana niin että sen sieltä omaksein olisin ottanut mutta tyttärein tämä sen pystyi tekemään. Tuumasi että hänpä ostaa sen siulle joululahjaksi! Ja niin tehtyään tykönsä sen samalla vei. Ja mie tietty unhoon painoin koko kallosen tuon kunne nyt tänään, tuolla ja silloin paketista jouluisesta ulos kaivelin! Wau, ettäs on komia yssilö, moinen kapistus! Miusta kertakaikkisen ihana! Kaikkine nuine kiemuraisine kaiverruksine ja kuviointineen, hampaineen, leukaluineen ja pyöreine takaraivoineen - wau!
   Muttas nyt, nyt sitten "ansaitulle" vapaalle! Tää kone, tää toosa, kiinni ja free lax - jep. Ehtoon korva ollen ja öllötellen sekä sitten huomenissa tyttärein 24/7 vuotuisen tilinpäätöksen kimppuun, mirs-mars!