Päivä ensimmäinen.
   Se oli sitten tään viikon ja tää päivä ( eilinen siis ) kun Mummero tää Maailmalle avaralle läksi. Tuumasin edellisen ehton ja eillisen aamun aikaisen pakkailuin jälkehen jotta nyt Mummero "lomalle lompsis".
   Aamusella viimo hommiain tehdessäin, roskiksia tyhjentäissäin, jääkaappiain kolutessain typö tyhjäksi, tarkistaessain jotta varppilla kaik mukana on mitkä pitääkin... katsatin myöskin sit kukkasein nuo. Mietin vaine niitä siin kastellessain hivenen runsaammalla kädellä jotta toivottavasti ne sit pärjäävät sillä vejellä kunne kotiudun sillä ketään en nyt siihen hommaaan "hälytellyt", vaik´ poijistain kyl yssi lupautuikin hommaan moiseen jo aikaisemmin... Mietiskelin vaine jotta mitenkähän ne pärjäävät? Kuka juttelee niille ( niin kuin nyt tuota olisin jutellut - en tod. ), kuka "lohduttavi"?
   No, muttas - "ei auttanut itku markkinoilla" vaik kuin asiaa olisinkin vatvonut ejes ja taas, jotenka ei kuin mirs-mars vaine matkahan käy Mummeron hupakko.
Matkallani tuolla, paikalliselle "järnvägsstation´lle" tulikin sitten tippa linssiin, kyynel simmu kulmaan kohosi. "Mitä, mitäs tää sitten nyt onkaan?": mietin mielessäin kunne hokasin näin hoksaavaisena ihmisen olentona että Tuulen Tuiteroisen kylmiä kyyneleitä ne vaine ovatkin. Se kun tuo hivenenkään kylmemmän puoleinen ulko ja tila, sää ja tila, laittaa ain miun simmuin kummasti vuotelemaan. Jep, jep.
Tintit nuo "Taliset" veisasivat viel talvista virttään, järvien seljät kylmän jään alla lymysivät kun matkaani kävin: ei, kesä ei ollut tullut viellä lähteissäin reissulle tälle, niille leveleille. "Mitähän se on kussa sinne etelään asti ehättäydyn: onkoon kevät ja kesä siellä jo kuis pitkällä?"
   Junaan kiitävään kunne asettuduin paikallein niin alkumatkahan menikin sitten siin tuttujen seutujen halki matkatessa siihen kun seurain niit vaihtuvia näkymiä ympärillämme. Tunnelmoin mielessäin, tunnelmoin ajatuksissain ja - sisuksissain. Mikäs se olikan tunnelmoidessa siinä kun kiisimme vinhaa vauhtia lävitse tuttujen maisemien. Lävitse peltojen, metsien, teiden ja kylien. Liki Lampeanikin!
Sitten kunne tää kaik oli nähty, kaik tää tuttu ja turvallinen ohitettu, ja maisevat vaihtuivatkin paikkoihin uusiin niin sen jälkehen olikin sit aivan samainen mitä etehen tuli. Maisemia kauniita, nättejä mut ns. sanoin merkityksettömiä. Joopa, joo....
   Matkalla tällä kiitävällä kohti etelää ja maamme Capitalia kuuntelin jälleen musa-iikkia nappisista ( mm. Chicadee: "Ooh, la, la." oli yssi niistä hyvistä tsipaleista joita kuuntelin ja joita pyöri You tube´n kautta - hyvää oli ) sekä tunnustelin tunnetta sitä jänskää jok´ sisuksein täytti: "Mie lomalle!" "Voih, tätä lähdön tunnelmaa... Wau!" Ja sit seuravaksi; "Meri! Enää ei mene kauakaan kunne MEREN äärelle pääsen!"
   "Onni on olla oma ohtain!" Ja näköjään viel paree että se ohtin sit oli sellainen josa ei olunna vieruskaveria koko matkain tuon aikana! Oli vaine se yssi ja ainua paikka sillä penkkirivillä. Se kun oli juuri siin sen osaston oven poskessa se miun penkini, penkkirivini ja sen rivin ainua penkki.
Ei tarvinut "kestää" ketään vierasta vieruskaveria, eikää vaihtuvia vieruskavereita noin muutenkaan sillä sen verta pitemmästä matkasta oli kyse että ne olisivat kenties siin useastikin vaihtuneet. Eikää ETENKÄÄN tarvinnu sietää ketään vieruskaveria jok´ olisi ollunna "kyllästetty" hivenen reilummalla käjellä hajuskia! Se se olisi tehnyt matkastain tuosta vaikiaa sillä jo nyt kunne joku "löyhähti" ohitsein ( oven poskessa kun istuin ja useampikin siitä pruukkaa ohitse "liihotella"... ovet avautessaan ja sulkeutuessaan hivenen pontta hajuskeilla liikkua antavat... ) ni ihan arpeheksi sain klyyvariini tuoksuja! Että siihen sit viel jotta joku sellainen ihan liki, ihan viekussain, olisi istua nakottanut! Ei kiitos!
Muistinkin eilennä tavatessamme kiitellä tytärtäin tätä jok´ tääl etelässä asustavi ( ja joka miulle tään matkin järkkäsi ),  tästä oivasta istumapaikastain kuin koko matkastain tästä.
   Lahden kohilla vaihtuvi "maisemat" sil viisiin jotta tuli vihiriät "kehiin" ja järvien seljät kävivät suliksi. Tosin katveissaan viel riitettä paikoin oli muttas noin niin kuin muutoin... Ja miun ittein sisäinen jännitykseni vaine kasvoi; merta näkyvissä kohta?



   Hiven ennen määränpäätäin oikein vuotin tätä kohtaa: milloinka ne tulevat?
Nämä kauniimpaakin kauniimmat pitsihuvilat ( tai talojahan nämä oikeesti ovat, mutta kuiteskin... ) ovat jostahin syystä miun mieleeni kovinkin. Tosin samalla sitten surku hipsii ain rintapieleen, tuonne sisuksiin asti kun ajatukset kulkevat rataa; eikö kukaan enää näissä asu? Miksi näitä ei kunnosteta? Eikö kukaan pidä näistä huolta? Mitkä ovat historiansa näiden? Kuka näissä on asunut, millaiset elämät heillä on ollut? Ja jos näissä sittenkin viel asutaan niin ketkä, mitä he tekevät, millaisia ovat....?
Kauniita, kovin kauniita ovat miun simmuihini.



   Perille päästiin "ehjin nahoin" ja mie tapasin tyttärin tään jonka tykö täksi aikaa majoituinkin ( Reissaaja-tytär ). Lounaamme jälkeen hän palasi takaisin töihinsä ja mie siin sit tään jälkeen het´sillään suuntasin kohti suolaista aavaa. Haistelin ja maistelin ilmaa sekä tilaa ja sen perusteella sit otimma suuntain lähimmälle rannalle. Voi sitä ihanuutta! Voi sitä autuutta!



   MERTA näkyvissä! Nautin sieluni kyllyydestä, nautin tunteitteni paatoksella. Nautin koko tällä piskuisella olemuksellain, koko "rahan edestä". Ah, ihanata!
Tämän samaisen kuvan laittelin ystäväiselleni Jyrälle menemään ja keskustelu tuo kävi rataa: "Ompa siinä meidän kylän satamassa jo vilkasta...?"
"Niin muuten on; ovat sitten viime näkemän hiven ruopanneet sitä syvemmäksi...."
"Hiven ovat..."
Siis, tätä ihanuutta kun joku "yskän" ymmärtää, tajuaa "tarpeen" - ihanata!
   Siinä sitä kului ja valui se loppu tulopäivä ihastellessa merta aavaa rannatonta, käyskennellessä tuttuja katuja pitkin sekä kierellessä siellä ja täällä tässä keskustaa. Mm. kumpaisellakin kirkolla poikkesin "morjestamassa" niitä;



Mietiskelin siin stallade jotta jos mie olisin silloin muinoin "jäänyt" aviopuolisoin kera yksiin niin misäpä olisin nyt? Saattaisi olla että tämä elämäin täsä olisi aivan erilaista. Tuskinpa olisin tehnyt kaikkia näitä reissujain miun mitä olen nyttemmin yssin makustellut puolisoin poies menon jälkeen. En esim. olisi nyt, tänään ja täsä. En siis olisi koko tällä reissullain - ja tuskinpa vaine tää tyttäreinkään silloin asuisi täällä... Puhumatikkaan muista muoskistain miun; heidänkin elämänsä voisivat olla aivan jotahin muuta kuin mitä ne nyt ovat?



   Matkalla teatteriin.
Käväistiin Sinisellä Huvilalla kupposella kaffeeta ja nautiskeltiin ehtoisen Aurinko Armahan lämpimästä kilosta siellä ulkoterassilla.
Olipas ihanaa ettäs pääsin sielläkin käymään sillä se on jäänyt paikkana ihanana mieleeni miun viime käyntini ajoilta. Se on sellainen must-paikka mielessäin. Ihanainen ( kuten näköjään monen muunkin mielestä kun aikas täpöten täyteen se oli tuolloinkin kansoitettu ), satumainen, piskuinen, puinen, lähes pitsinen, kaffila korkialla kalliolla, äärellä Töölönlahdelman.
Täsä yllä olevassa kuvassain on näkymä junaradan viereltä Täälönlahden ja Eläintarhalahden välistä kohti Siltasaarta.
Kyselin niin tyttäreltäin kuin sitten seuraavana päivänä serkultain ( jotka ovat asustaneet jo pitemmältikin täällä etelesä ) jotta miksi tämä on saari kun siinä ei kuitenkaan nävy kahtapuolta vesistöä? Onko tämä Siltasaari ollut aikoinaan ihka oikia saari? Onko se vaine sittemmin liitetty täytemaalla mantereeseen? Kulkiko ammoisina aikoina jokin toinen vesistö toiselta puoleltaan niin että voitiin puhua saaresta? Misä se se vesistö nytten on? Onkoo se esim. putkitettu tuonne maiden ja kaupunginosan alle; kulkeeko "puro" nytten siellä? Vahi onkoo kyse vaine siitä että se on ikäänkuin maallinen saari, kuvitteellinen saari mantereessa? Sellainen kuivanmaan saari?
On nimittäin näköjään ( nyt kun katselen täsä samalla Helsingin kartastoa netistä niin mm. täällä Helsingissä muitakin vastaavia "saaria": Hanasaari, Sompasaari, ja varmana viel muitakin?



  Pajtim Statovic; "Kissani Jugoslavia", oli näytelmä jonka kävin tulo-ehtoolla katsomassa "Willensauna´ssa", Suomen kansallisteatterissa tyttärein kera. Eihän tuosta ollutkaan kuin... hetkinen... kuin sen... noin - 35vuotta kun viimeksi josain teatterissa käväisin näytöksen katsomassa. Joo-o. Et tuli nyt sitten "uusinta" otettua, kyllä.
Näytökseen asettautuminen oli onkkelmallista tälläisella klyyvärille. Onni tyttären kera pystyttiin kuitenkin peppujemme paikkaa vaihtaman päikseen ni että pääsin "haisulähteestä" edes hivenen kauemmaksi...



Pieni oli teatteri, pieni oli kääntyvä näyttämö mutta katossansa oli sen tsiljoona spottia! Wou!
Itse näytelmä kertoi Albaniasta Suomeen tulleesta pakolaisesta ja hänen sopeutumisestaan tähän meidän yhteiskuntan sekä tapoihimme. Ihan kivasti olivat rakentaneet ajatusta kasaan esittäen tätä asiaa kahden eri sukupolven kantilta, näkökulmasta, jotta sitten katsoja ymmärtää miksi tämä pakolainen toimii näin, ajattelee näin ja suhtautuu näin erilaisiin asioihin.
Itse näin evakon lapsena rinnastin heti tämän näytelmän, sen asiat, ja ajatusmaailman kulun omaan historiaani. Siihen mitä se evakkous on? ( Jonka monet rinnastavat pakalaisuuteen mutta miusta on kyse evakosta kun paetaan OMAN maan sisällä/sisälle ja pakolaisuudesta kun mennään/muutetaan omasta-kotoa ( maasta ) johkin vieraaseen maahan. )  Kuinka he ovat elämänsä kokeneet, mitenkä ovat toimineet vieraan HEIMON keskuudessa, kuinka heidät on otettu vastaan? Sillä niin vaine näyttäisi kaikkien kotoaan lähtemään joutuneiden elämä samanlaista pohjimmiltaan olevan. Pelkoja, kauhua, epätietoisuuksia, ikävää, kaipuuta - kaikkea jota ei välttämäti ymmärrä ns. valtaväestö joka ei ole joutunut sitä itse kokemaan.

   Päivä toinen.



   Paninpas - ihan näin julkisena tietona kailille...
Laittelin mennä ehtoona aluille, yöllä käyden ja sitten aamulla pullottain, tyttärellein tälle siman Vappua varten tekeytymään.
   Yssin jäin, yssin kämpässäin lainatussa, kun "talonväki" itse maailmalle suori leivän syrjään kiinni.
Kunne aikaa antoi ja Aika Rauta ielleen tikitti, lähdimmä mie seikkailulle uuden päivän. Päivään josa oli tavoitteenani vaine tavata serkkuni ja sitten ehtoommalla taasen tyttäreni, vapaan merkeissä.



Siin matkaan suoriessain kuvasin tätä tämän majapaikkain kauneutta.
Tämä talo on kuuleman 1936 rakennettu ja varmaankin osaltansa uudistettu jo tällä ajalla ajoittain mutta kuuleman nytten menossa remppaan putkien ja hissien osalta ainaskin. Muttas siltikin - katsokaatte näitä sen ajan ( 1930-luvun ) kauniita käytävän maalauksia ja jo pelkästään tuo porraskäytävän kaareva kauneus! Ei muuten ole mitään nykyaikaista kulmikkuutta, ei löydy ns. nurkkia "mihkä kusta".
Ja sitten nämä ( alla oleva kuvani ) hissien mekanismit näine verkko-ovineen! Wau, ihania vaikkas ovathan nämä tietty omansa riskinsä näillä kulkiessa kun on koloja jos josakin nurkassa johka VOI joku jonkun jäsenensä vaikka työntää tahi jäädä jostain liepeestään johkin kohtaan hissiä kiinni... Nykyaikaisissa niitä sellaisia "koloja" ja "koukkuja" ei sitten ole/tulekkaan olemaan ( Kuinkahan ne uudistavat nää hissit? Mimmottiis niistä tulee näin nykyaikaistettuina? ) muttas luulempa vaine ettäs myöskin tämä tälläinen viehkeys niistä samoin tein ulos lentävi kunne ne uudistukset sisälle sit joskus täsä astuvat.... Snif.
Pääsin käväisemään talon ullakkotilassakin ja arvaatte varmaan Armaat Lukijain miun; mikä viehkeys! Ne ns. kanahäkit siellä varastoina ( kellarikerroksessa on kuuleman sitten ns. vankityrmä-meininkiset varastot, joita en päässyt näkemään et mimmottiis ne sitten ovatkaan...? ) ja IHANAISET tiilisten savupiippujen muuraukset! Niiden piippujen ( rapattujen, tasoiteltujen tosin ) kaarevat muodot ja mallit. Ne kaikenlaiset ulottovuudet kun ne eivät ole suinkaan viivasuoria "sotilaita" kuten nykyaikaiset piiput pruukkaavat olemaan jos nyt joku jonnehin enää piippua tekekään...






   Kierroksein, päiväin tään, aloitin poiketen matkallain jo viime kerrallain tutuksi tulleeseen Kallion kirkkoon. Siel näyttivät puitteet nuo entisellään olevan: samaise, runsaat, pitkät ja hyvin voivat Kultaköynnökset koristivat edelleen alttariaan tuota kahta puolta.
Se mikä itteeni otti pattiin tupaan tuohon tullessain, askeleeni sinne astuissain, oli se että kunne sinne ovestansa nokkain sisälle laitoin niin ns. seinä tuli vastaan. Ei, en siellä kau´aa voinut miekään olla sillä olivat tuoneet niin ikään alttarilla kaksi maljakollista isoja, runsaita, valkoisia, LILJOJA! Ja ne - haisi... tai tuoksuivat. Kuka nyt mitenkin tämän asian ilmaisee? Miulle ne haisi sillä henkkenihän päälle ne het´ kävivät. Ei siellä todellakaan kauaa voinut olla. 
Mietin vaine ettäs entäs ne jotka ihan todella ovat, siis todellakin paljon jo pienemmästäkin tuoksusta, ja paljon näkyvämmät, runsaammat ja kenties kohtalokkaammat, astmaattiset oireet saavat? Mitenkä he voivat siellä nuiden Liljain tuoksujen seassa käydä, saati sitten esim. jumalanpalveluksiin osallistua? Huh!



   Keskustaan "porhaltamasa" aamun autereisen valon kajossa.
Pitkälläsillalla Siltasaaren kupeessa, ja kupeessa tämän oleva kaunis, vanha proomu ( ? ) joka näyttää toimivan nyttemmin ravintolana. Kaunista.
   Keskustaan teimmä serkkuni kera tärskyt ja sitten aloimme kierellä katuja tämän ihan siinä ytimessä, ynpäri-änpäri etsiskellen kotiini tulijaisiksi mm. paikaa josa myytäisiin rukousnauhoja mutta ikävä kyllä emme sellaista sitten loppuin lopuksi löytäneet. Muttas ei se mitiä - ei se ollut "henki ja elämä" kun en sellaista saanutkaan. Sainpaa sen sijaan monta muuta ihanaista muistoa tämän serkkuin seurassa kun stallademme pitkin ja poikin  katuja näitä. Vierähtikin siin koko päiväsyvän. Kuulumiset tuli vaihdettua, seuraa piettyä, juteltua, katseltua, tutustuttua taasen uudemman kerran toisiimme. Ihanata!



   Tiedän että armaassa Suomemme maassa on kyliä, kaupunkeja, keskustoja, kujia, katuja ja teitäkin jopa jotka on päällystetty joko nupu- tahi mukulakivillä. Tiedän tään muttas siltikin nytten koin tällä reissullain Capitaliin "a-haa"-elämyksen kun hokasin ettäs täällähän on muuten lähes jokahinen tie/katu näin ydinkeskustassa päällystetty jommakka kummalla näistä ( niin kuin näitä olisi jo aikaisemmilla käynti kerroillani nähnyt! ).
Niissä on käytetty joko vanhoja tahi uusia kiviä. Toiset erottaa selvästi vanhoiksi ja toisert sitten vereksiksi. Pääasia on kuitenkin se, kivien iästään ja tienpintaan laiton ajankohdasta riippumati, ettäs ne näyttävät todella ihanilta ja samalla iättömiltä, vanhan aikaisilta; sieltä jostain kun tämäkin keskusta on perustettu - sieltä asti tänne nykyisyyteen, heiltä, sen aikaisilta ihmisiltä, meille ( miulle ja siulle Armas Lukijain, armas kanssa kulkijain näillä teillä ) nykyajan ihmisille. Wau!
Mietin katuja näitä serkkuin kera tallatessain jotta ne pitää muuten olla sitten nykymaailmasa kestävät kivet ne jotka näillehin teille lavotaan, kun on tuota liikennettä hivenen enempikin kuin mitä silloin "kivi, paperi, sakset"-aikana, mitä silloin ammoisina aikoina on ollunna.
Ei ole enää hevos- tahi joitahin härkä -vetoista ajopeliä enää, ei. Eikää edes sen jälkeisiä kevyitä ensi-autoja. Ei "vain" jalankulkijoita, joita heitäkin on nykyään kylläkin PLJON enempi kuin mitä silloin ennen oli... Vaan on raskaita nyky-autoja, kaiken maailman rekkayhdistelmiä, ja erinäisiä työmaaliikenteiden kaikkinaisia työmaakoneita kun kaupunkia jatkuvasti jostahin kohtaa rakennetaan lisää tahi sit petrataan entistäkin ehommaksi ja nykyaikaan passaavaksi.
Mietiskelin sitähin ( ja serkullein tälle ääneenkin loineh lausumahan... ) jotta millainen olisi sellainen kaupunki ( ei pieni kylä, "kauppala" tms., vaan ihan kaupunki siis ) jossa ei olisi jotahin rakenteilla, ei mitään korjauksessa? Se olisi niin kuin valmis, finito? Niltähän sellainen näyttäisi, ja tuntuisi? Ei koneiden ääniä, ei kierrettäviä tietyömaita, ei kiertoteitä misään. Kaik olis valmista, paikallaan. Taitaa olla aikas utopinen ajatus näin nykyaikana... sääli.



   "Oodi elämälle.", joka ei tosin kait tähän oikein käy muttas se miulle tuli ekas´teks´ tästä Helsingin keskuskirjasto Oodi´sta mieleheni. Miksikö? No, kun onhan sellainen sanontakin olemasa...
JA ennen kaikkea kun katsoo tätä koko rakennusta niin täältä ulkoa päin kuin tuolla sisälläänkin seistä-töpöttäin tahi siellä muutoin oleskellen, niin EI VOI välttyä ajatukselta että tämähän on kuin ihka "elävä" Noan arkki! Arkki joka ammoisina aikoina luotiin, tehtiin, rakennettiin, siksi jotta elämä pysyisi yllä maan. Jotta koko luomakunta säästyisi tuholta sen arkin, sen ISOn laivan, sisuksissa suojassa ollen, suuren vedenpaisumuksen aikana. Tästä ( kirjastosta ) puuttuu enää vaine laineet ynpäriltään, se laineiden liplatus jok venhehen kuin venhehen kylkeen ain kuuluvi...
Näkymätkin ovat tosiaan myöskin tuolta sisuksistaan ulos päin akkunoistaan kattoissa, kuin jonkin ison venhon matkassa olisi! Ihan ovat "wau"-fiilikset katsojan sisuksissa kun korkeuksistaan ulos kuikuilee. Mahtavuutta, ihanuutta! 
Mie-kin ensin hyvinkin skeptisesti ajattelin ja suhtauduin koko tähän rakennukseen kun tään rakennuksen ensi kerran simmuin näkyville sain: "Onpaan suur-reallistinen ( mikä on suur-reallistinen -suuntaus, tiedä en! ) rakennus!" "Ihan totta - tällainen funktiollistinen ( millainen on funktiollinen-suuntaus? ) rakennus!?" "Ei-kääää...."; muttas kunne tutustuin tuolloin tähän paree niin ihastuin suin päin kuin "sika puuroon"! Wau!



Täsä tämä tämän kirjasto Oodin porraskäytävä spiraalinen jonka seinämillä on erilaisia sanoja jotka kuvaavat kaikkia heitä, kaikkia meitä, täällä kävijöitä jotka tänne tulevat: "maailmanparantajille, rakastavaisille, murrosikäisille, saamelaisille, kuntoilijoille, tuhoajille, shamaaneille, rehellisille, eksyneille, hyljeksityille, piileskelijöille, suomenruotsalaisille, suoraselkäisille, hävijäjille, kummeille, parantajille, kuorolaisille, höpöttäjille, laihoille..."
Tämä on Otto Karvosen teos "Omistuskirjoituksia", ja muutoin... kirjaston tämän ovat suunnitelleet arkkitehtitoimisto ALA:n tekijät Juho Görnholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta ja Samuli Woolston pääavustajiensa Aleksi Neimeläisen, Jussi Vuoren ja Erica Österlund´n kera. Ja tämä avattiin yleisölle vuonna 2018. tässä Kansantorilla.
   Kansantorilla... Joopa-joo. Mietin nimittäin muutamia kertoja täänkin paikan ohitse tuolla taivaltaissain jotta sääli että juurikin tähän. Tietty "maailma muuttuu Eskoseni" ja "muutoksen mukana täytyy kolkea" muttas kun...
Mihkä ovat hävinneet tästä aukiolta ammoisina aikoina olleet Makasiinien kauniit, punatiiliset, rakennukset? Tiedän, ne olivat vanhoja, jo risaiseen kuntoon kuluneet, päässeet. Osan joku polttikin muistini mukaaan..., ja loppuin lopuksi niistä oli enää jäljellä ( kaksi vuotta sitten kun täällä viimeksi kävin ) yssi ainuva seinämä joka oli tukien pystysä! Muttas, kun...



Kirjaston kaunista "maisemaa" ylimmästä kerroksesta joka on itse varsinainen kirjastotila. Ihana aaltomainen ( täälläkö ne kaipaamani lainehien liplatukset sitten ovatkin? ) katto ja avarat tilat. Päistänsä korkeuksiin kohoavat tilat joissa voi halutessaan olla tahi kuleksia - kuin vaine.
Täällä on käytetty todella paljon ( kuten myöskin ulkoseinissään ) puuta pinnoisaan ja se luo tänne oman ihanaisen, pehmiän, tunnelman. Ja varmaan osaltaan pehmentää kaiku-efektiäkin jota muuten muutoin olisi aikaslailla sillä tämähän on tila josa saa "näkyä ja kuulua" itsekukin. On nimittäin kirjasto josa ei tarvihhe olla "kuin kusi sukassa", "kuin huopatossutehtaalla". Täällä saapi aivan vapaasti ÄÄNEEN puhua, jutella ja lapsetkin leikkitiloineen juoksennella, raikua ja iloita! On täällä ( tuolla keskellä salia ) yssi kaffiokin! Ja noi vihiriät kasvit; ne ovat ihka oikeita kasveja eivätkä mitään muovi-sellaisia!



Kirjaston tämän valaistusta tuolla aallokon seassa, katon korkeuksissa. Tällä viisiin "tunnelin" päässä valoa, kattoikkuna.



Ja sitten kakkoskerroksen jänskän ihanainen harrastetilan työskentely"portaikkoa" kannatinpalkkien katveessa.
Täällä voi siis harrastaa, tehdä, vaikka-sun-mitä. Aina ompelukoneella ompelusta ( koneet ja masinat kirjaston puolesta ) erinäisten painatus- ja kopiointikoneilla työskentelyistä johkin 3D-tulostukseen ja muuhon sellaiseen asti. Siis sellaista touhuamista ja tekemistä jota ei niin kuin meikä Mummeron ikäpolvi hevillä sulata kuuluvaksi juurikin kirjaston toimeksi, kirjastossa tehtäväksi. Me kun on opittu että kirjastosta lainataan kirjoja ja sitten palautetaan ne sinne takaisin. Ei meitin aikaan ole käyty kirjaston tiloissa harrastamassa mitään tahi sitten työskentelemässä siellä jollain tapaa.
Ensimmäisessä kerroksessa joka maantasolla oli, siinä taisi olla toinen kaffio, jokin elokuvatila, näyttelytiloja ja sitten viel Helsingin kaupungin info-paikka.
Ihan alimmaisessa kerroksessa, siellä maan uumenissa, oli sitten vessatilat jotka sinällään jänskät nekin olivat. Tosi avara, ja aukea tila kaikkine lavuaaripöytineen ja istumapaikkoineen jotaka tilan tuon keskellä sijaitsivat. Sitten itse vessakopit sijaitsivat koko tämän tilan reunoille, seinustoilla, kiertäin sen tilan ynpäri laidasta laitaan. JA tämä kaikki, tämä samainen, yssi ja ainuva tila, käytössä sekä naisille että miehille.
Oli hivenen jänskä näin "maalta" tulleena kokea tällainen iso yhteisvessa-tila mutta kun ajattelee tätä sitten että miksikäs ei, niin hyvänen aika sentäs - kyllä. Halvemmat rakennuskustannukset kun ei tarvitse rakennella kahta eri tälliä jokahisine eri putkisto, sähköistys, yms. linjoineen. Ei ylimääräisiä väliseiniä, tms.. Ja samaan tilaanhan nuo ihan hyvin mahtuvat ( miehet ja naiset sekä heidän vessansa ) kuhan vaine vessain, vessapönttölokeroilla ( mikä onkaan niihoin oikea nimike: "lokero", kaappi, komero - tuskinpa vaine huone? ), on ovet että jokahinen saapi rauhassansa asioillaan sit käydä. Ei siis esim. niitä miesten kusirännejä...
    "Suunta tämä, ryhmä rämä....": Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemessä josa on yli 800 kasvia kasvihuoneissa ja ulkopuutarhassa sitten 2800 tsipaletta.
Tämän paikan tietämä-olemasaolo juontaa ajalle 1763 vuodelle asti muttas tää tämä nykyinen sydeemi on valmistunut vuonna 1889 jolloin tuli entisen puurakenteisen kasvihuoneen tilalle tämä...



...arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema takorautainen ja lasikattoinen palmuhuone sekä sitten...



...1903 valmistunut kasviteiteen instituutti ( niin ikään Nyströmin suunnittelema ) jossa toimii edelleenkin kasvimuseo muttas täällä aikoinaan toiminut alkuperäinen kasviteiteen laitos - se on jo lähtenyt lätkimään "muille maille vierahille" täältä.



Kiertelimme ensin ulkosalla ihanaisessa Aurinko Armahan loistehessa ja bongasin sieltä nurtsilta tällattiis kukkaismeriä: täsä on varmaankin jotahin Rentukkaa ( keltaiset kukat ), piskuisen pientä Särkynyttä Sydäntä ( violettisimmät kukkaset ) ja sitten viel jotahin liljaa ( noi siniset ) joita itse nimitän Helmililjoiksi vaik ei kait ne varsinaisesti Helmililjoja olekkaan...
Mahtavat oli näkymät kun jokahinen kohta ja paikka oli/on täynänsä tällaista kukkaismerta.



Yhdet miun mielen ihanuudet: Kylmänkukkaset joita täällä oli myöskin useampaakin sorttia. Nämä ovat tooosi ihanan näköisiä näine "karvaisine" lehtineen ja varsineen. Vuokkosia kait ne nämäkin jotahin sukuaan ovat....



Sitten sisälle ja mm. tähän korkeimpaan Palmuhuoneeseen, korkeimman lasikaton alle josa tietty - Palmuja oli jos jonkin sorttisia...



... mm. tällainen jokin Viuhka Palmunen. Kuvitteleppas ittesi tällaisen Palmun alle johkin lämpimään leveliin... Wau!



Kakao - edustettuna mukana ja-kans...



...sekä mm. Puuvilla.
Tuumasimmekin serkkusein tään kera täällä tovin käyskennellessämme jotta eihän täällä ole mitään hätiä olla ja "asua" kun näin ru´uat ja kaik muutkin tykötarpehet mukana matkassa ovat! Löytyy näin kaakaot, inkiväärit, mangot, kookokset, yms. masuihin piskuisiin ja sitten kaikenlaiset puuvillat, pellavat, yms. joilla taasen asustetta yllensä saisi.
Oli siellä yssi kasvi sellainen joka kymysystä herätti... Se taisi olla nimeltänsä jokin Matkamiehen Palmu tahi Bambu. Se oli sellainen ontto, viuhkamaisesti kasvava, ISO kasvi jonka äärellä mietiskeltiin että mistä moinen nimike kasville sille on annettu? Ainua vastaus mikä meiltä löytyi ajatuksistamme avarista ja keksilijäisistä, oli jotta se kun on nuin ISO ja onttokin niin mitäs jos... sehän kelluu hyvin onttouden takia? Ja kun on iso, vahva, varreltansa on niin niistähän varsista saa hyvin ladottua lautan... Olisko siis kymysys jonkinlaisesta "pelasta itsesi" -tyylinen Matkamiehen "tee-se-itse" -Palmu tahi -Bambu? Tjaa, joku sen täänkin voisi tietää paree kuin mitä me siellä pahkäilimme?



Lumme-kasvihuoneessa, vahi pitiskö sanoa -terraariossa?
Edellisenä ehtoona kun tyttärein kera pohdimme jotta mitähän sitä mie tämä kyseisenä pänä teen ja jutskattiin siin sit mm. tästä puutarhasta sekä tämän -tarhan lumpeista näistä isommista etsien netistä paikan tään tietoutta, totesi tää tyttärein miun Reissaajainen jotta;" On niissä Muumilaakson tarinoissa sittenkin jotahin todenperäisyyttäkin." "Jos kerta ne lumpehet voivat kantaa yllänsä ihan aika-ihmisen painon... ja Muumilaaksossa Muumipeikko ja Niiskuneiti seilasivat lumpehi päällä..." "Sehän on silloin totta, se Muumilaakson-tarina!" Jotta täl viisiin... näin sitä vaine ain oppii jotahin uutta, ihan vaikka täl´ viisiin reissaten "äärillä maan".
Jotahin uutta... Muistini kantaa ajoille entisille ja aikaan noin päälle kolmekymmentä vuotta sitten. Muistelin nimittäin tänne mennessäin jotta siitä on ainaskin sen kolmekymmentä vuotta kunne viimotteeksi olen täällä käväissyt, täällä käyskennellyt. Se oli aikana sellaisen jolloin riijattiin aviopuolisoin kera eikää meil viellä lapsiakaan ollut. Oltiin täällä hänen koulukaveridensa tykönä käymässä, koulukavereiden tykönä jotka olivat täällä puutarhalla töissä, tms., muttas täällä me silloin ainaskin käytiin - sen muistan.



Päivän Helmiä - ihanuuksia! Ainakin miusta...



Nippeli-nappeli tietoutta: Jatkosodan aikana tämä puutarha kärsi tuhoista suunnattomista ja menetti lähes kaikki kasvinsa sekä puitteensa rakennuksineen. Muttas tään Lumme-osaston Lumpehet säilyivät siemeninä alla jään ja veden tuolla lummealtaan uumenissa. Näitä eivät haitanneet talvisen sodan #tiimellyksessä" rikki "paiskautuneet" seinät ja niistä siten sisään tulleet Kylmän Syleilyt. Jotenka sitten nämä nykyiset Lumpehet, nämä ovat jo aikas iäkkäitä alenevissa polvissaan.



"Onnen Apila."
Todellisuudessa jokin Apila-Saniainen tahi muu sellainen...
On se vaine jänskä huomata kuin sitä onkaan aivan tietämätön kasveista kaikista kun tällaisessa paikassa pääsee käymään. Tääkin Saniaisen Santtu - enhän tuota tiennyt ettäs Santtuja kasvaa täl viisiin veden vallassa ja veden syövereissä? ( Oli siel toinenkin sellainen Santtu jok´ tään altahan vedessä oli ja oli tooosi matala, peitekasvi päällä veden. ) Siis HALOO, Santut jotka näin kotioloissa pruukataan pitää kukkaruukuissa ja jotka kasvavat iso-lehtisinä, roikkuvine, jne., niin ettäs niitä voi olla pisku-piskuisiakin ja sitten etenkin tälla tapaa "vetisinä"?!



Viel viimoinen kukkanen ( Kylmän-kukkanen ) ulkoa ennen paikalta poistumista. Mietinkin isse mielessäin tänne tullessain jotta "tekijä palaa aina rikospaikalle uudelleen..." Näin, niin kuin, päälle kolmenkymmenen vuoden jälkehen....
Ei sen puoleen lähtisin kyl täsä ja nyt näin tätä nakuttaissain vaik het´sillään uudelleen tänne sillä juurikin ennen poistumistamme serkkusein sanoi äänehen opastaulusestaan, joka hänellä mukanamme oli kädessänsä, lukien ettäs ne kasvit joilla oli punainen nimilappu, ne ovat uhanalaisia kasveja ne, ja ne joilla sit oli keltainen lipuke niin ne ovat siten hyötykasveja! Eik-kää, olisipa ollut jo täällä kierellessämme kiva tietää tuo tieto. Olisi aivan toisella tapaa, toisin ajatuksin näitäkin kasveja silloin tullut katsottua ja tutkittua. Muttas minkäs teet kun on tällainen "tohelo": omaa lappusta en kouraani ottanut tänne tullessamme kun ajateelin jotta kyl meitille yssi riittävi...



   Ehtoon korva sitten oltiinkin tyttärein kera kaksistaan. Chillailtiin, grillailtiin ( Aurinko Armasta ), ja syötiin näin Tuomiokirkon rappusilla.

   Päivä kolmas.



   "Aamun autereisen aloitus äärellä aavan."
Siltavuorensalmella katse kohti aavaa aukeavaa, kohti Aurinko Armasta nousevaista ja Korkeasaarta.
Toivossa, suuressa, väkevässä, ettäs kohta kupposen kuumaa kaffeeta sisuksiini saisin. Kohta kunne ensimmäisen sopivaisen kaffeepaikan bongaisin... Ei sen puoleen, olisinhan mie tyttärein tykönä sen EKAN kupposen saanut kun olisin vaine siellä keittännyt kun taasen yssin toviksi jäin, talon tuon väen töillensä kiiruhtaissa, muttas kun päätimmä jotta lomalla olen; mieluummin valmista jostain miulle - kiitos.
   Ostimma tänne tultuain tyttärein miun opsatuksella sellaisen jonkun "seutukunta"-raitsikkalippusen/lappusen itsellein jotta sillä sitten reissade pitkin-poikin seutuja näitä. Joo - ostin ja sitten tyttärein tään kera ja sen lappusen kera matkusteltiin ehtoisin kotia kohen.
Muutoin kyllä yssiksein kulkijessain, päivät pitkät täällä reissatessain, mie stallade ihan vaine Apostolin kyydillä paikasta toisehen.  Miusta kun se on vaine kätsempää: saa poiketa misä haluaa, milloin haluaa. Näkee paljon paremmin jokahisen "ohitse kulkevan" paikan ja saapi oman aikansa ihastella ( tahi kauhistelle ) etehen tulevia maisemia, paikkoja ja erilaisia  jutskia. On niin kuin omansa herransa olisi. "Ei huolta huomisesta", eikää "kelloaikatauluja" minkään raitsikain kera. Menet, olet ja tulet kospo tykkäät. Vasiten kameran kera.



   "Värisuora."
Siis - voikoo kauniimpaa olla...



   Tervasaareen menossa pitkin siltakannaketta tuota johtavaista, ja kuvaten kaupunkinäkymää tältä kantilta. Oikialla Kruununhaka vanhoine, ihanine, taloineen, josa taitaa olla jotahin diplomati-asuntoja... ejessä Pohjoissatama, ja tuolla kaukana sitten Uspenskin katedraali.



Samainen näkymä muttas nyt sit itse Tervasaaresta kuvattuna.






   Merta!
   Tuolla oikialla reunalla siintävi Katajanokka satamassa olevine jäänmurtajineen.
   Täällä Tervasaaressa oikein heräsin siihen että täällä ON jo kevät! Täällä tuoksu ruohikon nenuuni piskuiseen kantautuu. Koivuissa ovat jo hiirenkorvat eikää vaine lehtien silmut alkavaiset. Kuten myöskin koko seutuvilla näillä; Narsissit kukkivat, Orvokit kukoistavat, Norjanangervot lehtiä jo esille työntelevät ja Pihlajissakin lehdet jo ilmiselvästi alussansa ovat!



   Tervasaaressa olevan kävelysillan "rakkauslukkoja" erilaisia. Hienot silkkinauhat, ja ihanainen, patinoitunut lukko.






   "New York."
Merihaka´n korkiat kerrostalot Tervasaaresta nähtynä. En mahda mitään mutta miulle tästä tulee ain New York mielehen vaikkes olekkaan koskaan kyseisessä paikassa käynytkään...
Sen sijaan tämä oli täällä Tervasaaressa toinen visittini elämäni varrella.
Tämä näyttää olevan myöskin monen muun käyntikohde, etenki ulkoilukohde sillä täällä käyskenteli silloin ennen, kuin nytkin, koirien ulkoiluttajia ja myöskin itsensä ulkoiluttajia monenmoisia. Yksikin nuorehko kaks´lahkeinen ( tosin kaikilla lenkkeilijöillä nyt kahdet lahkehet oli - kukaan kun ei hamehessa ollut lähtenyt liikenteeseen, ei edes naisista kenkään... ) kerkesi ainaskin sen kolme kertaa kiertää tään saaren lenkin ylt´ ynpäri sillä aikaa ( en mie laskenut, en - mitä te kuvittelettekaan? ) kunne mie tään kertaalleen käyskentelin ynpäri.



   Jokin "masto" isompi äärellä Kruununhaka.



   Entäs nämä ( taasen ) sitten? Välillä Pohjoissatama ja Eteläsatama. Keskustasta mennessä Katajanokalle. Siinä äärellä Uspenskin katedraalin...
Rakkaudenlukkoja vaik´ pilvin pimein! "Vaik toisille jakaa."
Mietin ettäs onkoo nää kaikki ihan alkuperaisistä lähtien täsä...



...sillä vanhimmainen mitä miun simmuin osui oli tää vuoden 2004-lukko ja siten taasen...



...uusimmaiset 2016 -2018 vuosilta ihan uutuuttaan kiiltäin kupeiltaan?
Onkoo niin ettäs kaik mitkä tähän laitetaan niin ne ovat olleet ja pysyvät myöskin sitten täsä? Vahi onkoo sellaista tahoa, henkilöä, virkaa, tointa, jolla-kulla joka käy ajoittain täältä valkkaamasa esim. vanhimmaisia ( tahi jollahin muulla kriteerillä omaavat ) lukkoset poies? Ja mik´ onkaan sitten se kriteeri millä ne mahdolliset poistavat valikoidaan? Sillä joteskin vaine tuntuu että onhan se PAKKO välleen näistäkin ( vasiten tään sillan kuppeilta kun täsä näin paljon näitä on ) osa karsia poies kun muutoinhan se käy josain vaiheessa täänkin sillan kantokyky äärirajoille näistä lisäpainoista? Onkoo näin?



Erilaisuutta...



...ja eri siteiden merkkejä.



Vanhempaa, patinoitua, kauneutta ( sekä sidettä )...






...sekä uudempaa, "pintakiiltoa", uusine sydemeineen ja siteineen.



Tämä lukko oli aivas erilainen jutska. Yssilö, "tusinain" keskellä. Tässä oli nuihin "osoitelippusiin" kirjoitettu jotahin muttas kun olen kieliä taitamaton hlö. niin enpää tuota lähtenyt arvailemaan ettäs mitä ja milloin muttas uskon vaine ettäs jonkin liiton side se tääkin "lukko" oli/on.



   Viime käynilläin täällä Capitalissa "hämmästelin, kummastelin" "porsaita" ( ne betoniset - perinteiset ja siten Kilppari-malliset - pysäköintistopparit ) kaiken mallisia täällä keskustassa, hokasten myöskin silloin jo nämä kuvassain täsä näkyvät Kaupunkipyörät runsaslukuiset.
Nytten näitä keltaisen värisiä -pyöriä oli enempi ja se mikä jänskä jutska niin nytten oli sit tullut rinnallensa myöstkin tällaiset moottoriset potkulaudat!
Varmaan hyvä systeemi, niin nää potkulaudat kuin myöskin nuo polkupyärät.
Potkulaudat jotka näyttäs etenkin nuoremman väen mieleen olevan kun ovathan ne nyt, hyvänen aika sentäs, "nuorekkaammat" menopelit kuin mitä joku "vanha" polkupyörä on...
Polkupyörät: Ei tarvihhe jokahisen erikseen hankkia itselleen -pyörää ( vasiten jos ei alvariinsa sillä sitten cyklaisi... ) ja siten yrittää sitä saada säilytettyä josahin paikassa koissaan josa muutoinkin näin keskustassa ahtahat tilat ovat. Ja jopa olemattomat siten ettei näissä asunnoissa, taloissa, ole mitään sellaista kuin varustetilaa ( kuten meillä täällä "maalla" on... ) josa sit voisi pyöränsä säilyttää ja pitää varastoituna. Eikää kaikkien, itse asuntojenkaan, sisälle polkupyörää mahdu... kuten esim. ei tään tyttäreinkään asuntoon olisi mahtunut. Saati - kuin sen sitten sinne ahtaaseen, pieneen, kotiinsa roudaisi kun ei esim. hissinkään kyytiin mahdu mitään! Ovat nää vanhojen talojen, vanhat hissit, hiven pienet kuljetella mitään isompaa korkeuksiin asti. Pyörän kanto korkeuksiin...? Joku tekee - kaikki eivät kehtais tahi jaksaiskaan.



   Tulo päivänäin täällä, ja lähtöpäivänäin myöskin; Uspenskin katedraalilla.
Siksi ( jos nyt jotenkin pitis-kään käyntejään puolustelle...? ) ettäs tulopäivänä täällä oli jokin "häpeninki" käynisä tahi juurikin alkamassa ja kävijät olivat ei-tervetulleita silloin. Jotenka nyten sitten uusiksi ja kuten kuvastain tästä näkyy, niin tällöin täällä oli sitten koululaisten kirkko käynnissä. Oli ainaskin viisi bussi-lastillista ( + kaik jotka lähipiiristään jalkasin kouluistaan olivat tulleet? ) koulukkaita paikalla.
Olipas mahtava tunnelma "katossa" kun akustiikassa kaikui koulukkaiden näiden yhteen äänenn lausumat, liturgiaan kuuluvat, kirkkokansan vastaukset papille toimittavalle.



   Kevään/kesän merkki niin ja niin mones... Voikukkaset äärellä katedraalin portaikon.



   "Ostoksilla."
Luis Vuitton ja muutama muukin edustivat tätä korttelin nurkkausta olemassa olollaan.
En mie toden teolla täällä asioinnut. Ei iahn miun hintaluokkaa moinen paikka... Muttas olishan se kyl ollut ihan kiva pustäytyä katselemassa mimmottiis hienouksia ( ja hintoja ) tuollahin liikkeessä on?
Sen sijaan kiertelin ja tein "näyteikkuna-ostoksia" ihan sujuvasti paikassa jos toisessakin...
Mietinkin täällä näin katuja pitkin käyskennellessä, erilaisten liikeiden ohitse stallatessain, jotta tiedän kyllä - en vaine käsittää voine - kuin on paljon väkeä täällä Capitalissa ja sen välittömässä vaikutuspiirissä muttas siltikin... Kuinka voikaan kaikkiin näihin liikkeisiin ( vasiten pienenpiin ) "riittää" asiakkaita?  Kuinka näiden pito voi kannattaa?
On olemasa kaik´ tilavuokrat, kiinteistöverot ( jos itse paikkansa omistaa ) yms.. Palkat, kulut, kustannukset, yms..
Mitenkä pitää olla PALJONA asiakkaita jokahiseen liikkeeseen käydä muttas kuitenkin... Kun näin täällä käyskentelin niin kun poikkesin johkin liikkeeseen sisälle asti tahi vaine ikkunastaan sisälle päin katselin niin näytti kuin niissä ei asiakkaita monen montaa olisi ollutkaan, jokunen "hassu heppu" vaine!
"Kuinka se silloin on kannattavaa?": kysyn mie vaine.



   Olin lomalla. Olin mie lomalla ja elelin nyt kerrankin sen mukaisesti.
Ihan ensimmäiseksi miulle ei ollut nyt kerrrankin mitään tavoitetta että misä PITÄÄ miun käydä? Mitä pitää KERETÄ nähdä, tahi kokea? Ei huolta että jostahin pitis löytää yöpaikkaa kun se nyt vakiona tyttärein tykönä näin oli; tienpäällä paikkakuntaa ain vaihtaissa se sekin kun olisi pitänyt ain varmistaa ajoissa. Ei nähtävyyksiä tahi elämyksiä joita kokea pakosta olisi pitänyt, kun ne nyt silloin viimottiis kerralla jo kiersin, ne mitkä silloin halusin nähdä ja kokea. Enkää nytten sit viitsinyt niitä uudemman kerran hamuta kokemuksiini kasaan. Nyt otin vaine rennosti: sinne minnekkä nokkain näyttävi, miltä tuntuvi, mitä eteen tulevi - se oli/on paree sillä hetkellä.
Toisekseen otin kannan etten ihan niin "pilkkua nussi"; "en tee saivarelle kahta persereikää", en ole niin perfeonisti ja ehdoton kaikesta siitä mitä suuhin laitan sillä enhän mie nyt henggenhätä-allergikko millehään ole, jotenka... ostimma pari pientä pullollista makeutettua limsaa ja kulauttelin päiväin näiden aikana ne sisuksiini!
Sekä sitten käväisin kaffella useammallakin ettiin ain siihen rinnalleen jotain Kaiketonta jota kyllä täällä Capitalissa löytyvi paljon helpommin kuin omalla "kotirintamalla" pruukkaa olemaan. Jotenka tuli sitten nautittua useampikin kaffeekupillinen ja KAKKUkin antaamuksella! Ihania Raakakakkusia ( nyt mainostan: Kulma, Pauligin kaffio, Aleksanterinkatu 9 ) kuten täsä kuvassainkin: Suklaa-minttu kera kupposen ISOn kaffeeta.



   Mikäs oli stallatessa pitkin katuja näitä vieviä kun jalassain olivat tällattiis ihanaiset tossukat ( paljasjalkakengät ) jotka antavat "anteeksi" vaivaiset varppini. ( Ostimma muuten tään reissuin jälkehen toiset melkein samanmoiset issellein. Nytten ilman nuita narusia jalkapöydän päällä ja enempi verkkoisella kankahalla olevaiset, balleriinat. )
   Niin kulkiessain kuin vasiten sitten ain josain istuissa nautin siitä kun voin katsella kaikkia heitä jotka ohitsein kulkivat ja simmuin näkysällä olivat. "Stalkkasin" ihmisiä.
Heitä oli siellä, kuten meitä ihmisiä yleensäkin - kaikkialla, erilaisia, monenlaisia, monenmoisia:
laivaston ja maavoimien sotilaita.
"Tuo on varmasti joku lentoemäntä, tuo."
"Tuossa menee joukko Japanilaisia turisteja."
"Onpaa siinä sedällä piiiiit-kä, harmaa parta.!"
"Katso, tuossa on joku koululaisryhmä, tuossa."
"Nuo ovat taatusti veljeksiä keskenään - ovat sen verta saman näköisiä."
"O-hoh, onpas sillä naisella TISSIT!"
"Tuo on joku liikemies sillä on sen verta "sliipattu" olemus hällä."
Lähetti. Perheen äiti. Kerjäläinen - ulkomailta. Raitiovaunu.
"Ou - on lämmintä ja tuolla on viellä yllään villatumput, kaulahuivi ja tuollaiset kengätkin." ( lämpöä n.+20´C )
Työmiehiä, raksamiehiä.
"Tuo mies etsii jotahii paikkaa?"
Fillari ( pyöräilijä). Äiti ja tytär. "Rouva" ( olevinaan tyylikäs, keski-ikäinen nainen ).
"Ou - hän on laittanut selvästi "parastaan": ns. koven onne henkilö jolla on jalassaan lenkkarit ja gollegehousut. N.80-luvun takki, ja sitten olella viel roikkumassa sellainen räikiän oranssi, pikku/olkalaukku. Hiuksensa permanentistä kikkuraisen säkkärällä.
Poliisi motskarillaan.
( "Etsivä henkilö" ei ole vielläkään löytänyt omaansa...)
Vanha rouva. Komia MIES! "Chick" - erouva tyylikäs. Matkalaisia matkalaukkuja perässään vetäen. Raitsikka. Taxi. Mummo tulossa lähikaupasta ostoskasseineen. Nuoripari. "Nuorisoa": tyttö alle 20v.
Jne.
Mielenkiintoista. Sankken mielenkiintoista.
Ajatella, kehitellä, ajatuksissaan-sain itsekullekkin "profiilia". Miettiä mitä kukin tekee siellä kadun päällä? Mistä itsekuin tulee, mihkä menee? Ja miksi, miksi juuri hän on liikenteessä, juuri silloin ja juurikin siinä kohtaa? Entäs sitten: millainen juuri hän on ihmisenä? Voikoo sen päätellä niistä hänen askelistaan, tyylistään, tavastaan kulkia?



   Issellein tulijaisiksi, muistoksi, reissultain tältä tällainen vanha, vanhaahopiaa oleva rintarossi.
   Sitten viimeinen "näky" tyttärein kera Järnvägsstation´n ejessä, ja matkahan kohti kotia, kohti pohjoista. Joskus joku lauloi: "Kiskot vievät etelään...", mie kuiskailin; "Kiskot vievät pohjoiseen...". Tahi sit: "Matkalla pohjoiseen...": Juha "Wat" Vainion sanoja muikaillen.
Toisaaltaan taasen teki mieleni miun laulella "kolkuttavien" kiskoin ( taitavi nykymaailmassa olla ennemminkin junan sähkökaapeleiden räiskinnän äänen mukaan kuin minkään ratakiskojen äänien mukaa... ) mukana ettäs "Kullan luokse, Kullan luokse, Kullan luokse...." ...jos se olisi mahdollista ollut.
   Junan tuon matka taittuvi pällistellessä tätä "talvehen" takaisin taivallusta.
Lahteen asti oli kevät ja alkava kesä koko ajan läsnä. Mäntyharjulla ei ollut myöskään lunta mutta järvien seljänteillä, tahi oikeemmin niiden järvien reunamilla, oli jääriitteitä viellä jäljellä. Sitten tämän jälkeen jo järvetkin jääpeitteisiksi muuttuivat, Mikkelissä olivat metsät lumisia alustoiltaan ja Pieksänmäen jälkehen tultiinkin sitten kokonaan "talvehen": lunta kasoina metsien ja peltojen katveissa valkoisenaan. Tosin muutoin sulaa maanpintaa näkösällä...
Muttas näin sitä hoksaa matkustaissa paikasta A, paikkaan B, kuin onkaan piiiiiit-kä tää Armas Suomemme maa ja kuin sen sisälle, tään pituuteen, mahtuu monen monta erilaista "aikavyöhykettä" erilaisine vuodenaikoineenkin.
   Käväisin junan kaffiossa ja iloksen nyt totesin ( toisin kuin silloin etelää kohti mennessäin ) jotta nyt sain sieltä, sieltä löytyvi, miullehin kaffee kupposen seuraksi jotahin Kaiketonta. Oli ihka oikia sämpylä Kaiketonna ja siihen sit väliin Falafel-pihvi kera einesten. Jam.
Näin muuten siellä kaffiossa tästä annoksestain nauttiessain, HIRVEN seistä töpöttämässä junaradan penkereellä metän puolla! Siellä se seisoi ja pällisteli paikallansa ohitseen kiitävää junaa tätä...
   Älytöntä: mitä lähemmäksi kotian tätä tulin, mitä lähemmäksi juna tuo tuksuttavainen kulki, niin sitä suuremmaksi kaipuuni rinta-alassain yltyvi...
Sitä siellä kyydissään istuissa kuuntelin kuin kanssamatkustajat saivat puheluita läheisiltään ( mihkäs korvansa pistät kun juttelevat äänehen ja sanoista noista käy ilmi selvästi millainen, kuka, ihminen siellä toisessa päässä sit on... ). Oli "hyvän yön" toivottajia ( ehtoolla ) perheen vanhemmilta lapsilleen, oli varmistuksia siitä että olethan sitten varmasti vastassa - juna tää saapuu sinne silloin ja silloin.
Mietiskelin tuskissain, tunsin sisuksissain tuskaa suurta kun toivoin sen viimoisen päälle että olisi isselläinkin ollut juurikin silloin ( ja miksei nytkin, vastakin? ) JOKU JOKA olisi MIUTA vuottanut kotia tulevaksi? Olisi joku, olisi Kulta joka vuottaisi juurikin miuta. Tahi sitten että peräti olisi siellä ( täällä ) perillä ollut ottamassa miuta vastaan?! Olisi malttamattomana vuottanut asemalaiturilla jotta kospo tulen, kospo nähdään - taasen? Oikein palanen kurkkuhun nousi kun Ikävä tuo Nakertavainen kolusi sisuksiain ja tuta antoi kunnolla.
Asemalla: etsin siuta katseellain - et tullut...



   "Elämälle ( emännälle ) kiitos, sain siltä paljon...": kiittelivät kukksein miun kunne kotiain asti olin asemalta tuolta astellut.
Täällä ne "kiltisti" vuottelivat kastelevaa kättä tätä ja jopa jokunen oli uuttakin kukkasta ilmoille iloksein miun pukannut!
Ihan hyvin ne olivat sittenkin pärjänneet vaik mie hyvinkin "skeptisesti" lähteissäin ajattelinkin niiden olemasa olostaan henkkissä pysymistään.
   Kapsäkkien purkua, pyykin laittelua, lajittelua. Ehtoon hommat, iltapala. Hamppien pesut, ja maate.
   Näin tuli tää reissu heitettyä, loppuun asti saatettua. Kivaa oli. Ihanaa oli. Mukavaa oli.
   "Loppukaneetiksi" tähän näin viel tämä tyttärein ovessa ollut viisas toteama:



     PS. Sen vaine virkan ettäs jospaa täsä viel joskus jonnehin merenrannalle ennen Töitäin ehättäytyisin...