Tänä pänä kunne simmuin aukaisin oli akkunain takana tällainen näky vastasa:



Miun aatoksiini het´sillään kimahti:" Franklin - Raukka-Parka kylmettyy tuolla ulkona! Miksi en mie sitä jonnehin sisälle lämpimään vaikkas eilennä ottanut?" ( Franklin on tuo piskuinen, keraminen - jo useasti kasaan kursittu ja liimattu - Kilppari-parsas tuosa etualalla tätä kuvaani. ) Ja sitten: "Raukka-Parat, kukkasein miun jotka jo kerkesivät kasvunsa alkaa ja ilmoille iloksein näkyillä! Nyt ve varmana kuolla kupsahtavat?"



...sillä täsä Alla Omppu-Pomppu-puun jo kävi kumma "kuhina" kun eräskin perennakukkanen kerkesi varttansa kasvatella ja kesään tulevaan virittäytyä alkavalla kasvullansa. Nytten, niin nytten... kaik se into, se tarmo, se elämän uuden kasvu onkin sitten hukkaan heitettyä toivoa tämän tulleen Takaisen Talven kera! En ala!
   Muttas tätähän tää Elämä-Mätä on: pettymyksiä täys. Vahi mitä tuumaatte Armaat Lukijain? Aikas monesti sitä saapi aika monessa asiassa pettyä...
   Muistissain on Klaara Vappen aatto 1993 jolloin se silloinen vappu oli aikas lämmä... Oltiin nimittäin silloin Lavantautia parantelemassa tuolla yhdellä paikallisella lavalla, josa muuten poltettiin Vappukokkokin siihen aikaan, ja lämmä oli ainaskin +20´C sillä muistissain on kuin me yks´ lahkeiset olimme pukeutuneet hellemekkoihimme ja minnareihimme. Miehet taasen olivat shortseissaan ja t-paidoissaan tahi lyhythihaisissa paidoissaan. Koska sen verta lämmä oli.
Sitten oli muutama vuosi sitten ( 2015 ) kun, Vapun aattona niin ikään, tuli "kystä kyllä" oikein runsahan lumimyräkän ja satehen kera. Oli muuten silloin lunta paikassa jokahisessa:



...ja hiven enempi kuin mitä nyt aivan tällä hetkellä on tällä levelillä! ( Ja me Maan Matoset nyt sitten TÄTÄ tään päiväsitä lumi määräämme prostestoimme! )
   Muttas jos ja kun näitä keväitä ajattelevi, ajattelevi keväitä mennehiä ( ja tuleviakin siin sivussa? ) niin eittämäti tulee mielehen jotta ovathan nää loppuin lopuksi "veljeksiä keskenänsä": ain on ollunna, on ja tulee olemaan, keväitä että se tuo Ukko-Ylimmäinen Takatalven niskoihimme lykkävi! Se on kyl eri jutska ettäs mihkä aikaan kevättä se sitten tulevi mutta tulevi joka tapauksessa. Harvassa on kevät jolloin ei sitä josain "asteessa" tapahtuisi, ja jollahin tapaa.
   Muistan kuin penskana oli eräs Takatalvi ihan kesäkuun puolella ( lehmät jo kesälaitumella, navetta pestynä, jne., ja ei kun vaine ammulit takaisin pestyyn navettaan puhtoiseen - ja sitten Takaisen Talven mentyä taasen uuteen pesuun navetan tuon... ! ). Muistan Klaara Vappenia jolloin mentiin Lavantautia potemaan sulalla maalla ja viellä oikian talven jättämin lumikinoksien kera. Muistan Vappuja toooo-si kylmiä mutta sitten taasen Vappeneita Kaarallisia jolloin oli hivenen lämmäkin. Muttas nämä nyt mainitsemani ovat ihan näistä Vappeneista kärki "kolmikossa" olevia.
   Ei hätiä mitiä - ainahan näistä on selvitty! Ja selvitään. Kyllä se tääkin valkia pöllyväinen massa jok´ nyten maahamme langennut on ja Tuulen Tuiteroisen kera liihottavi jokahiseen koloon piskuisempaankin, siitään sulvai poies. "Jos ei muutoin niin viimeistään Jussiin mennessä...."
   Ja mikäs täsä on näin Vapaaherrattarena ollessa vaik tuo Tuulen Tuiteroinen nytten nuin nurkissain valittaakin kera valkian pyöritettävän kanssa eläjänsä? Vaik se näiden Kulmakunnan nurkkapieliä voimillansa nuin koluaakin ja kyntensä näyttävi toin teolla oikein sanoin kuvainnollisesti Humisevanharjun ja antaa tuta olan takaa soiden hormistossa kuin sinffoniaorkka konsanansa?  Ei mitä. Hivenen lämmä lisää torppaan piskuiseen, sukkaset tassuihin viilenneisiin ja vällyä ylle olkain - ka, siin on eläjän tämän Mummeroisen tään päivän "muoti".
Ei kiirusta mihkään suuntaan liukastelemaan teille sanoin kuvamattomin liukkaiden, ei hoppua päästä pisteestä A, pisteeseen B - tahi vasiten sinne Ö:n! Olen vaine ja elän. Naatin tästä olostain ja tilastain. Nautin siitä kun saan olla kerrankin "luvan" kera koissa ja olla vaine. Kun ei ole nyt sen kummempaa pakollista hommaakaan tälle päivää tääl koissain...

   Jostain syystä on aikoja ja tovia ettäs jokin ihminen mielen päällä alvariinsa on. Nytten se on ollut tää tyttärein 24/7 ja hänen elämänsä tää olemasa olevainen.
   Näin täsä öitä pareja sitten unta josa hän oli noin pari vuotias ja hän sanoi ääneen sanasen yhden. Sitten kotvan kuluttua parikin... useammankin. Ja miehän tietty iloissain olin siin unessain kun hän näin loineh lausumahan. Se kun helpottavi elämää kummasti puolin ja toisin kun on sellainen molemmin puolin ymmärrettävä yhteinen kieli!
Oli aikoja ammoisina aikoina kun hänen piennä ollessansa olin niin mie kuin jotkut muutkin kanssaan tekemisissä olevat ihmiset, olimma kuulevinani että hän joskus lausuikin ääneen jonkin sanasen muttas se oli niin "ohitse kiitävä hetki" ettei sitä oikein uskonut todeksi. Se tuli ja meni, se tuokio. Se oli korkeintaan se yssi sananen ja kertaalleen - joskus. Sitä jäi sen jälkeen miettimään kuulinko oikein? Oliko tuo sana? Sanoiko hän jotahin - mitä? Vahi kuvittelinko kaiken?  
Niin silloin, kuten sitä ennen ja sen jälkehenkin - ain on menty ( ja menhään ) ilmeiden, eleiden yms. sellaisen kera etiäpäin. Ymmärretään aikas paljon puolin ja toisin muttas paljon varmaan jää ymmärtämätikin - surku. paljon olisi varmaan hälläkin asiaa, kerrottavaa ja sanottavaa erinäiseenkin asiaan liittyen...
   Naapurissamme asui Majassa Matalassa asustaissamme, tyttönen saman ikäinen ja eikähän siitä mihkään päässyt silloin kun tuli ain verrattua ettäs mitä se elämä voisi olla tyttärelläin tällä jos hän ns. normaali tyttönen olisi. Sittemmin tuli puolisoin elämäämme ja hänellä pika saman ikäinen oli/on...
Voi tätä äidin katkeruutta kun toisilla "sitä on, ja toisilla ei"! Voi, tätä mielipahaa jota aiheuttaa nähdä toisten saman ikäisten "helppo" elämä ja sitten "vajota" syntyihin syviin syövereihin palatessaan omaan arkiseen arkeen kun se ei olekkaan totta, mahdollista omassa elämässä, oman tyttären elämässä. Iloitseppas sit täsä esim. näiden kahden, nyttemmin jo nuorien aikuisten, elämässäin viel jotenkin tekemisissä olevien, saman ikäisten aikalaistensa elämän tapahtumista, iloista, perhelisäyksistä, yms.!
   "Ei käy tasan onnen lahjat elämässä.", ei. Tosin ainahan sitä yrittävi itse etsiä ja nähdä omastansa omat onnevat. Niin kuin nyttenkin kun tää tyttärein 24/7 tykönäin kävi ja päivän luonain oleskeli:
Onhan meillä yhteinen kieli: ilmeet, eleet, keho - niillä jo pitkälle pötkitään!
Se onne iloinen, "kaivollekkin asti loistava" ilo ja hymy kun elämänsä on hyvin ja jokin onnaa hyvin!
Hän "sentäs" kävelee, liikkuu itse!, eikää tarvihhe olla alvariinsa nostelemassa - päin vastoin pitää olla toppaamassa menoaan monehen paikkaan kuten ain on pitänytkin.
Hän kykenee, osaa, voi, itse syödä, juoda - henkkissä pysyvi siis. ( Tosin jos ei joku ruokaa tuota hälle tee ja tarjoa niin... )
Ja varmaan monen monta muutahin hienoa hommaa sekä hetkeä kera hänen on olemasa ja tulossakkin viel ( kuten nuita huonompiakin... ) muttas nämä nyt ainaskin näin het´ ensimmäisenä. Eli oleppas siis äityliini iloinen näistähii hyvistä! Piste!

   "Illalla jätän - oven valmiiksi auki - odotan häntä: - hän sanoi tulevansa - uneen minua tapaamaan." Yakamocki`n tanka-runo ( jonka olen tänne jo eräänkin eraan varmana skriivannut... ): puolisoin käväisi täsä yötä muutamaa sitten tykönäin unissain. Ovea en hälle ( enkää akkunakaan ) ollunna kyl jättänyt auki tullakseen tyköni muttas niin vaine hän uniini nuihin hiipi hiljaa tullen...
   Sen sijaan "...hän sanoi tulevansa - ... minua tapaamaan."; oven jätin kyllä auki!
Tämä Ritarini-Urhea, tämä vaaroja pelkäämätön Mies miun, karautti tyköin, "valkialla ratsullansa", lävitse Tuiskun ja Tuulen Tuiteroisen. Uhmasi vaaroja hän suuria, nuita lohikäärmeitäkin kauheampia, HIRMUISIA liukkaita kelejä jotka nyt par´ aikaa vallitsevat paikassa jokahisessa, äärille maan asti, ja näin vaarantavat kaikkien niiden henkkevän jotka uskaltautuvatkaan moisen kelin selkään hypätä!
Ja mie, tietty, tästä kovinkin otettu olemma: jollahin tärkiä olen niinkin paljon ettäs näin vaaroja SUUNNATTOMIA uhmaten matkaan hän vuoksein lähtevi, matkan tuon vaarallisen taittavi, ja tyköni tulevi! Wau! Kiitos ja kumarrua.

   Luononlait. Luonnonlait nämä mahtavaiset joista Wikipedia sanoo: "Luonnonlait ovat luonteeltaan erilaisia kuin lait oikeudenkäytössä tai uskonnoissa, koska ne eivät määrää, miten asioiden tulisi olla, vaan ainoastaan kuvaavat, miten ne ovat. Luonnonlakeja ei tule sekoittaa ajatukseen luonnollisesta laista, joka on etiikan alan käsite."
   Näimpä justiisa... nämä luonnonlait jotka "vain" ovat näin.
Mm. näissäkin tapauksissa, näiden kaikkien kolmen asian tapauksessa, nämä luonnonlait ovat sellaisia joita vastahan emme me ihmis-poloiset voi taistella ja joille me emme mahda mitään. Emme vaik kuin me niistä mm. näin sanoin voimme purnata.
   Mie ( kuten monet muutkin varmana ), mie ain purnaan tuota Ukko-Ylimmäistä vastaan kun Hän niin kehenon ilman luati - tahi sitten kuin niin Aurinko Armahan kovinkin porottavaisen sään Hän antoi meille Maan Matosille...
Milloinkaan en/emme tytyväisiä ole vaikkas tiedämme vasiten jotta eiväthän vuodet sinälään veljeksiä keskenänsä ole; kyl ne hiven vaihtelevatkin. Ainaskin ne päivät milloin sataa, tuulee, porottavi tahi muutoin leutoa keliä antelevi - niiden päivien päivämääreet ( ei päivien määrät! ) harvoin yksiin sattuvat. Muttas sit taasen yhtälailla ne myöskin ovat "tasaista huttua", puuroa samanlaista jota jokahinen vuosi sit kuitenkin saamme tuta. JOKAINEN vuosi kun ( viel ainakin täl haavaa, täl levelillä ) sisältää tietyn määrän keväisiä, kesäisiä, syssyisiä ja talvisiakin säitä! Toinen juttu mihkä aikaan vuodesta sen sitten nyttemmin tykömme saammekaan... Muttas joka tapauksessa saamme - vuottakahan vaine.
   Voin purnata ( kuten monet muutkin vanhemmat ) vastaan luonnonlakia joka tyttärestäin tästä 24/7 tällaisen rakensi ja teki. Voin mennä "turuille ja toreille" sekä kailottaa siellä sieluin syvyyden mieliksi täysin palkein jotta kuinka epärehellistä?! "Kuinka, miksi, miten...?", ja ennen kaikkea; "MIKSI?".
Muttas kun ei se, tää purnaamiseni, mitään kuiteskaan muuttaisi. Tiedämmehän tään kaikki. Hän on millainen on ja jokin tarkoitushan kait sillähin on tahi tulee olemaan? Tahi näin ainaskin mie HALUAN uskoa... Onko se sitten kärsivällisyyden kasvattaminen vanhemmalleen näin vanhemman näkökulmasta tätä asiaa katsellessa, vahi sitten vaikkas jokin "paikoilleen asettamisen konsti", kun muutoin luulen ettäs olisin kai tuota miekin täsä aivan muuta tehnä kuin mitä olen tähän astisen elämäin aikana tehnä. Kenties en enää näillä leveleillä oliskaan...
   Ikävöidä voin puolisoain mennyttä - ja se kait onkin joku luonnonlaki sekin että poies mennyttä, tuonilmaisiin siirtynyttä, ikävöidään. Eiks vaine?
Sitä tosin en jymmärrä miten sitä voi ikävöidä toista ja sit siltikin kaivata samaan aikaan toista...?
Muttas sen jymmärrän itsekkin tämän kokeneena että "lävitse Tuiskun ja Tuulen Tuiteroisen" ihminenhän lähtee kulkemaan kun on pakko! Kun mieli kertoo ettäs nyt ja tuonne. Se on sellainen luonnonlaki, sellainen pakottava luonnonlaki, jota vastahan emme me-kään ihmis-polot voi mitenkään taistella...