"Kun lapsellesi kasvaa parta - pidä sinä vain huoli omistasi asioista jo silloin."... tahi jotain sinne päin se oli.
"Ei koskaan ole niin onnellista vanhempaa kuin silloin kun on saanut lapsensa nukkumaan." ... tahi jotahin sellaista.
"Ilo ja onni on isovanhemmuus - vastuu ja kasvatus on vanhempien."... ja silleensä.
Mitä näitä kaikkia sanontoja ja sanamuotoja sit onkaan muttas aikas ytimekkäästi ajatukset, asiain ytimet, aina näihin kuhunkin pariin sanaseen kiteytyvät. Kaikki se mitä on olla vanhempi, ja mitä sitten taasen isovanhempi. Nimimerkillä kun tuota kokemusta jo alkavi olla kummastakin toimesta.

   Olimma täsä taasen muutamat päiväset kera öiden paimentaen muoskain mukeloita ja siitä sitten ajattelin...

   Se vastuu mikä on omista muoskista kun heitä kasvattaa ja heidän kera on ynpäri vuorokausien, vuosi vuoden jälkeen, se on SUUREN SUURI. Sitä ei varmaankaan voi ynmärtää kukaan sellainen joka ei ole vanhempi.
Se on kuin.... se on kuin... Se on tunne joka on olemassa alvariinsa harteilla, mielessä, sydämessä. Se on maailman kaatava, koko olemuksen maan rakoon painava, miljoonien tonnien painoinen "taakka" jonka tuntee tunteissaan alvariinsa. Se on "taakka" joka painaa mutta samalla sen on myöskin "taakka" jonka ilolla kantaa kun heitä rakastaa, heistä pitää, he ovat omia jälkeläisiään. "Muoskat - mie tykkään teistä.": kuten mie omillein ain silloin tällöin sanoin aikoinaan ( ja viel nytkin ) vaikkas välleen tuntui että he ovatkin sit toisella hetkellä se viimoinen ihminen, ihmisen taimi, joka on samalla "aaltopituudella" kuin mitä mie vanhempana olen ja ajattelen. Pieni, kasvava hahmo joka ei ynmärrä millään mitä tarkoitan, mitenkä haluaisin hänen asioita ajattelevan, käsittävän, oppivan ja avarasti Maailmamme Kaikkeutta katsovan kyseinalastain. Silleensä ettei ota kaikkea valmiina, luottaen ja varmana vaan ajatteleis omilla aivoillaan, kyselis, "hämmästelis, kummastelis"  ja tutkisi.
Isovanhempana olen huomannut ettäs usein näiden toiveiden, kasvatussuuntien ja muiden sellaisten sijasta sitä ehken mieluummin siirtäisi niitä "vanhoja oppeja" lapsen lapsilleen. Kertoileis "kuin sitä ennen muinoin tehtiin"... "kuin ennen kaik´ oli paremmin kuin mitä nyt on"... ja millä tavalla ne oli? Miten mitäkin tehtiin, miten mikin toimi, yms..  Vanhemmat hoitakoon kasvattamisen.
Kuhan nämä nassikat vaine käyttäytyvät kunnolla; siitä on vastuu miullahii isovanhempana. Ei kiroilla, ei vihelletä sisällä, sanotaan: "Kiitos.", "Ole hyvä.". Toista ei lyödä, ei syrjitä. Kaik´ jaetaan useamman lapsenlapsen ( ja joskus monen muunkin ihmisen ) kesken tasan. Otetaan toiset ihmiset huomioon, yms., elikkäs kuiteskin aika paljon kasvattamista tääkin - sittenkin... Joops.
   Tiedän... "Ajattelen - olen siis olemasa."; sanonnan mukaan ( ja kaiken sen tietämyksen mitä miullehin on tähän asti keräytynyt ), me ihmiset olemme ajattelevia olentoja. Ihan riippumati siitä minkä ikäisiä me olemme ( puhumati sit kaikista etnisistä taustoista, ihon väreistä, uskonnoista, tms. ... ), me kaik ajattelemme enempi tahi vähempi. Aivan kuten miekin nytten täsä kun tätä nakuttelen aivoistain, ajatuksistain, tekstiksi teille oi Armaat Lukijain, lukia.
Muttas siltikin aina ja yhä uudelleen, vasiten nyttemmin kun näille muoskanin mukeloille ikää on jo tullunna hivenen enempi kuin sen pari vuotta jolloin he viel pieniä pirpanoita olivat, saan ällistyä, saan hokasta, saan uusia ulottuvuuksia tästä ällistyttävästä nisäkkäiden ( vasiten ihmiselon ) kyvystä osata ajatella! Sillä...
Voi niitä ajatuksia mitä sieltä tulevi vastahan kun ns. kahelleen ollahan ( mie ja kolme muoskain mukeloa yhdessä tuumin )! Siin saapi näin vanhankin harmajat aivosoluset työtä tehdä ettäs osavi vastailla ja kertoilla nuoremmille ajattelijoille oikiat vastaukset. Ja ennen kaikkea sit viel siten ettäs he ne kertomani asiat ymmärtävät, ettäs osaan valita sanasein siten ettäs asiat avautavat heille ikäistensä tasolla ja mukaisesti. Etten pilko asioita nuita liian pieniin osiin, etten selostele ummet ja lammet ja sitten tuleekin kymysys vastaha: "Mummo, muttas mitenkä se nyt meni - onko sellaista vahi ei ole?", ja mie kun olin juurta jakasin olevinaan "hienosti" kaiken juuri käynyt lävitse avartain heidän ajatusmaailmaansa uusien valaisevien sfäärien mukaan....!?
Ja sekin ettäs sieltä tulevi vastahan sellaisia yllättäviä näkemyksiä, kannanottoja ja kulmakuntia ettäs en voisikaan itse ajatella HEIDÄN ajattelevan sellaisia asioita, niiltä kanteilta tahi niin pienin osin, pienin hienouksin? Wau, siin tuntevi Mummero tällainen itsensä jo hyvinkin pieneksi täsä Maailman Kaikkeudessa, ja näihin muoskain mukeloihin rinnalla! Miten voivatkaan tuollaiset, ekaluokkalaisesta varhaisteini-ikäiseen asti iältänsä olevaiset "taimenet", ajatellakaan kauas kantoisesti, laaja-alaisesti ja nuin rakentavasti? Herää pakostakin kymysys ettäs olenko mie ajastamme jäljessä? Vahi ovatko nämä nykyajan mukelot todellakin näin viisaita vahi... onko kyse "vain" joistakin tulevista Einstein´stä?
Se mikä niin "jälkikäteen" itseäin potuttavi aivoissain näissä, syvänalassa sykkivässä, on se ettäs silloin aikoinaan kun vanhempi olin toimenkuvaltain niin silloin sitä ei paljoa ollut aikaa, ei mahdollisuutta, eikää kait mieltäkään jututtaa omia mukeloita vastaavan laisesti. Mikä se onkaan se ääretön kymysys ettäs omat muoskat kasvatetaan, tehdään se kaikki mitä arki vaatii pyöriäkseen muttas sitten kaikki tällainen ajatusten vaihto jääpi paitsiolle. Aika menee ns. leivän repimiseen pöytään suureen, huushollin hommaamisiin, pyykkien pesemiseen, ja kaikkinaiseen olevaisten huoltamiseen, hoivaamiseen sekä huoitamiseen. Ei siin aikaa ajatelle ole, saati sitten ettäs vaihtaisi erinäisien katsomusten tuotoksia kera omien mukeloihin. Surku.
   Se ettäs pääsen näin "aitiopaikalta" seuraamaan tulevien sukupolvien tekemisiä ( ja tekemäti jättämisiä ) on suuren suuri riemu. Se mitenkä siin saapi itse uusia aatoksia, uusia näkökulmia kuin myöskin ( toivottavasti ) se ettäs samalla nämä muoskain mukelot saavat vastaavasti sukupolvien ketjussa säilynyttä tietoutta itsellensä miun kauttain eikää vaine ain sieltä "nokka kiinni kännyssä" - kautta jotahin ns. yleismaailmallista tietoutta, on hienoa, on hyvää jutskaa.
Sillä enpää vaine usko että sieltä nyky netistäkään ihan KAIKKEA tietoa saisi vaik kuin se onkin "kaiken" kattavaa sisällöltään. Enkää näe ettäs vasiten näitä kaikkia tietoja ( taitoja, tekemisiä, yms. ) voisi pohtia suunnasta ja toisesta - kyseinalaistain, ja samalla haastain (niin näitä tietoja kuin myöskin itseään ) ettäs onkookaan kaik tuo saatu tieto todellakin totta - sitä en usko ain tapahtuvaksi nettisfäärien kera: "Kuis se OIKEESTI meneekään?"
Siihen, tähän kaikeen ( ajatusten vaihtoon, näkökulmien peilaamiseen, mieleipiteiden vaihtoon, yms. ) tulee oivallinen hetki, kohta ja paikka silloin kun tällainen "tiedonnälkäinen" mukelo kyselee vanhammaltapolveltaan jotta kuis se nyt onkaan tää tahi tää jutska?
   Nautin todella paljon näistä tuokioistamme kera näiden mukeloihin. Nautin todella. Toivon että tunne olisi saman moinen myöskin toisin päin... Kaipaa he sitten aikanaan lopettavat Mummeron tämän tykönä käynnit kun kyllästyvät tään Mummeron höpinöihin näihin tarpeeksi... Alkavi Mummero tää horajamaan jo omiaan...

   Pohdimme täsä mm. miksi luonto onkaan tänä kesänä JO nyt nuin syssyisen oloinen kellastunein lehtipuineen?
Mietimme miksi Mummerolla tällä on nyt näin pitkät hiukset - miks ei lyhkäiset kuten taannoin?
Kertoilin ( jälleen ) miksi sisällä ei vihelletä?
Opastin mitenkä palvellaan asiakkaita palveluammatissa: "Ota, anna, oikealta - tarjoa aina vasemmalta.", kun olivat Töissäni mukana sen kolme päivää tekemässä töitä ihan oikeasti. ( Josta muuten ISO kiitos heille, kuten olenkin jo heitä kiitellytkin; tekivät ihan oikeasti töitä siellä ollessansa. )
Pohdimme siellä mm. sitä ettäs miksi pöydän koristekukkaset menevät äkkiä nuokuksiin; on/oli sen verta lämpimät olot ja tilat juuri silloin tällä levelillä.
Juttelimme miksi yöllä tulee hiki suurenmoinen ja tarkenee ilman täkkiä maata?
Havaitsimme ettäs jotkut kävelevät unissaan - ja juttelevatkin samaten...
Entäs - miksi vesi ( uidessa, uimaan mennessä ) tuntuvi toisena päivänä lämpimältä ja sitten jo seuraavana kylmältä?
Mitä on uida "sammakkoa" ja mitä "koiraa"; mitä eroa niillä on?
Mitäs on Mummeron mieleinen musiikki - mitä heidän nuorten nyky mieltymykset?
Kumpi on paree näksi syödä; suklainen vahi valkosuklainen?
Miksi joku uipi ns. vaatteet yllään eikää uimapuvussa ( teini: kun hän peittelee muotojaan eikää täten halua, uskalla, pukeutua ns. oikiaan uimapukuun yleisellä uimarannalla )?
Mietimme myöskin ihan arkisesti ettäs ensin-kö ruoka, sitten karkkipäivän karkit? Ensin ruoka-ko ja sitten jälkiruoka? Miksi näin?
Yms., yms., jota kaikkea en mie täsä juuri täl rupeamalla varmaan muistakkaan.