... "tiettömät tiet ovat kulkea..." "...vapaana on vain umpihanki..."; nämä sanonnat pyörivät nyt mielessäin, mielein päällä, kun lähtökuopissain olen tänä aamuna. Kaps´säkit pakattuna on - chek. Huusholli ojennuksessa kuten yleensäkin kun poistutaan tuvasta - chek.
Määränpäätäni jo hahmottelin; tiedän kospo koissa takaisin olen ja mihkä suuntaan suunittelen urani urkenevan. Ka´ "kummaa" meren äärelle tietty tavoitteeni on!? Kukapa sen olisikaan arvannut?
   Joopas, joo... Ensimmäiseksi kuiteskin Armaan Jyräni alle mirs-mars. Siitä sovimma jo tosa taanoin; tärskyt täksi aamuksi ennen reissuain. Lupaili hän sit käsittelynsä jälkenen ihoni, kaik nämä mutkat, mäet, yms. niemet, notkot ja saarelmat, putsi-putsittaa kunnolla kun REISSUUN lähdössä olen sieltä suoraan. Hyvä jutska.
   Kukkasein - Armaat kukkasein; heille peräänkatsojaa, kastelijaa veden antajaa, en ole sopinut ketään. Toivossa, suuressa, väkesässä, olen jotta ne henkkissä roikkuvat ainaskin puolisen viikkoa ihan yssiksensä ja sitten toisen puolikkaan ainaskin jonkun "hyvä tahtoisen" tuttavani avustuksella.... sen jälkeistä elämää kun en vielä tiedäkkään... Muttas katsotaan nytten.


   Do-niin, nyt sit ollaahan jo majapaikassain ehtoon korvalla ja alan nakutella ajatuksia päivän tään mukanaan tuomia...




   Jyrän luona, hänen oivien käsien käsittelyssä ollessain, jutskaamme pääasiassa musaiikista muttas myöskin monesta muustai. Ei kuiteskanan henkilökohtaisuuksiin mennä, ei, sen verta "häpyä" on kuiteskin olemasa ja johkinhan se "viiva" on ain piirettävä.
Täl kertaa puhuimme kuuntelemmamme musaiikin mukaisesti ( laulu jostahin Maijusta tms. nimisestä naisesta se oli ) siitä ettäs kyl on Suomemme maassa lauluja tehtailtu vaikkas kuin monen nimiselle nais´ immeiselle; helpompi melkein olisi nimetä ne naisten nimet/naiset joille niitä ei ole tehty? Muttas entäs sitten miehet? Kuis monelle miehelle niitä onkaan rustattu? Sanokaatte te Armaat Lukijain kuinka monta TE keskitte kaks´ lahkeista joille laulu olisi luriteltu? Miulle tuli mielehen kaksi tsipaletta, Jyrälle ei olleskana. Mie nimesin Väinön J.Karjalaisen laulamana ja Kinnusen Heikin Viljon - muita en keksinyt. En vaik kuin mietin, ja viisaat päämme yksiin laitoimme. Elikkäs ovatpas miehet SYRJITTYJÄ täsä asiassa!
   Onnesta ja Onni-asiasta on kuitenkin laulettu iät ja ajat. JA ONNI-han on miehen nimi... jotenka Onni kuin onni - eiks vaine? Näin pähkäiltiin...
Tällä matkallain alkavalla suoritin ensimmäisen "maihinnousun" Kajaanin keskustan torin kupeella Tsaikka-teehuoneella ja siellä sain käteeni erään värssykirjan. Avasin kirjan tuon ja sitä lueskelin. Sain eteheni sanan "onni" ja ka´ sattumoista siitä sanasta, siitä asiasta, tällaisen värssyn: "Mitä varten minulle onni annetaan, ellei käytettäväksi."; Horatiuksen sanomana. ENHÄN mie milläskänä voinut olla tätä näyttämäti, lähettämäti, Jyrälle - enhän? Sillä jos onni on onni niin ok. mutta jos onni on Onni niin... käyttäähän tuota voisi?




   Yllä ja alla kuvat tuolta Kajaanin torin rantamilta.
   Ihastelin kaunista päivää tätä kera Aurinko Armahan paistehen ja tuumailin mielessäin jotta olisipas siinä kaunis päivä paistatella ja kamerain kera heiluskella...
   On se tää ihmisen mieli kummajainen, kumma kapistus...
Kesän tämän taasen Töissäin olen ollut muutamia vapaita lukuun ottamati. Olen katsellut asiakkaita luonamme käyviä ja kateellisena katsellut kuin he vapaitaan viettävät, vasiten kaunihilla säällä ja tilalla. Tuumaten että jospa sitä miekin...
Nyt sitten olen vapaalla, reisussa peräti. Katselen ihmisiä ynpärilläin, vastaan tulevia, vierellä kulkevia ja ynpärillä töissään näkemiäni. Mietin: mikä OIKEUS miulla on olla vapaalla, reissuta? Miksi, miten, mie olen nyt täällä, reissun päällä kun KAIKKI muut ovat töissä; eikös sitä miunkin pitäisi...?
Siis aivan älyttömiä pohdintoja, eikös vaine?



   Mitenkä ihana oli täänkin verta, pikaisesti, pistäytyä taasen Kajaanissa. Saapua sinne ja nähdä sitä? Ain on kuin "kotiinsa tulisi"-tunne, vaikka onhan ( tottahan toki ) tääkin paikka muodonmuutoksia kokenut sitten nuoruusvuosieni kun täällä vuosia muutamia asustin.
Opiskelin, ajoin ajokorttini, ja vietettiin sitä hiven yöelämääkin - tosin miut tuntien ja sen silloisen ikäni kattoin, aikas vähäisen muihin opiskelutovereihini verraten. Muttas kuitenkin; tutuksi tulivat kadut ja tienoot keskustan niinä vuosina kaukaisina.


   Matkaani tätä jatkaissa kohti itää nautin, NAUTIN suunnattomasti matkain tään teosta! Ei kiirusta, ei hätää mitiä, ei mihkään. Aika-Rautakaan ei viel paljoa tikuttanut; viel ehdin perille.... aikaan johkin.
Onnessain oli.
Onnessain josta kiittäminen on yhä edelleen miulla vanhempiain ja vasiten äitiäin joka heistä viel elonkirjoissa kiinni on täysissä sielun ja ruumiin voimin.
Niinpä otimma mie, vastoin liikennesääntöjä, ja pirautin siin matkallain hänelle ja loineh lausumahan hälle äänehen jotta kiitosta äiti kun näin voin ja pystyn matkustamaan itse Hepo Hopiallain paikasta toisehen kun HE aikojen alussa miun ajokorttini kustansivat! Ilman sitä tätäkään matkaani en nyt tekisi, tiedän sen.
  

   Vuokattivaaralla, päällä Iso-Pölly´n.



   Jos pysyn ilmansuunissa mukana niin edessä on Jäätiönkylä, sen takana Mujehoulunjoki kera Tikkalanniemen ja sit oikeammalla itse Vuokatti.  



    Erään rakennuksen kuistin lävitse laella luvattuna, maisemia kaukaisia...



   Haapalanlahti ja Iso Sapsojärvi. Vasemmalle jäävät Sotkamo ja Sotkamon keskustan hiekkainen Hiukka-uimaranta.



   Iso-Pöllyn päältä ylitse Matovaaran, Möykynvaaran - kohti Lahtovaaraa ja Porttivaaraa. Ylen äijy kaunista on!



   "Käppänä."



    "Täältä ja tuonne."



   "Yksin."



   Jäätiönlahdelle päin.



   "Honka"... vaikkas kelohan tää oikeesti on... muttas miulle tuli ekas´ teks´ mielehen "Honka.".
 
   Täällä laella vaestaissain ajan ja kamerainkin kera tuli mielehni taasen jotta taidan olla taasen "väärin pukeutunut"? Olenko ynmärtänyt "pukukoodin", "pukumuodin" aivan väärin? Sillä laella tuolla oli myöskin muita kaksijalkaisia "humanoideja" ja heillä oli pitkät lahkehet jaloissana, paidat, takit yllänsä, lenkkaritkin taisi olla jaloissansa... Ja miulla pitkä hamonen ilman sukkiksia tahi ilushameita. Varpikkaat jarpaissa ja sitten hihaton paita sekä ohuttakin ohuempi "villatakki" sen päällä.
Mie-kö, vahi he-kö, olen väärin pukeutunut ilmaan ja tilaan nähden? Ovatko he liian talvisissa tamineissa ja mie viel "roikun" kynsin hampain kiinni kesässä? Vahi pukeutuvatko muut oikein JO ja mie vaine elelen yhä kesässä jo menheessä luottain että kun mittari näyttää ylitse +15´C niin se sit TARKOITTAA ettäs ON kesä-lämpötila VIELÄ?
Misä menhään oikeesti?


   Tämän päivän matkani päähän päästyäin kipaisin kimpsuin-kampsuin sisälle huoneseeni ja suuntasin oitis rypemään todeten vaine sinne päästyäin jotta se uinti ( joka kait on ns. tään paikan mahtavimpia jutskia ), se ei ole miun "juttuni". Ennemminkin se saunominen. Siitä tykkäsin ja tykkään.  "Lilluin" mennen ja tullen "kystä kyllä" lautehilla ylimmillä, nauttien.
   Sattuipas siellä lauteilla nainen kaveriksein joka oli kotoisin Oulusta, mökkeilemässä tuolla järven toisella rannalla sukunsa mökillä ja nyt sitten täällä vaine käymässä - rypemässä.
Juteltiin "ummet ja lammet".
Mm. siitä kuin hän oli Kustavissa törmännyt Sotkamo-seinävaatteeseen jonka oli siellä oleva leiripaikan pitäjä saanut lahjakseen Sotkamosta kotoisin ollen, Sotkamolaisilta leiriläisiltä kiitoksena siellä Kustavissa olo ajoistaan/leiriltään. Itse kun tämä löylykaverinikin kun on näin sukunsa mökin tiimoilta Sotkamosta... Kertoilin itse käyneeni myöskin joskus ( kertoja muutamiakin ) Kustavissa ja siitäkös sitten juttua riitti: mikäs se leiripaikka siellä olikaan, milloin sinä ( ja sinä ) kävit siellä? Oliko se leirintäalua siellä vahi siellä päin Kustavia, jne., jne..
JA HÄN kun on ja asustavi Oulussa sekä käy mm. Hailuodossa ns. arkipäiväisesti niin juttelimma myös siitäkin paikasta sitten. Sen tarjoamista ravintoloista, majapaikoista, jääteistä, lautasta, tulevasta sillasta, jne., jne..
Kyllä juttua riittikin puolin ja toisin. Ihanaa!

   Uimahallin puolla ollessain haaveilin kerrasta kun puolisoin kera täällä rypemässä oltiin... muttas eipäs mennä nyt siihen. Ei menneeseen - miehän olen luvannut itsellein! "Etkö Mummero muista?".
Siitä kuitenkin voin jutella että uneksin siellä altaassa, ja ulkoaltaassakin käydessäin, ettäs olisipas joku jonka kera jakaa sekin kaikki... Tai edes joku sellainen jolle voisin vaikka tekstata ja kertoa kuin on ihnanaa ja ikävä! Joku joka ikävöis minua...
  
 
   Päiväni tää reissatessa melkeimpä meni. Ajan kera kulkiessain. Jotenka sitten vasta ehtoon korvalla "kerkesin" syömään ja "suoritin" sen sitten täällä perillä ravintolassa vaik kallihiksihan se tuli...
   Summasin päivääni tätä. Ajattelin ajan kera ajatuksiain jäsentäin:
   Onpas se mukava reissade ajan kera. Ei kiirusta mihkään, ei ajan kera ajamista. kKrankin.
   Reissaan ilman kamerain KERA kulkemista, vaikkas sitä mukanain kannankin. En "kuvaa" vaan nautin. En "suorita" vaan nautin. En "metsästä" vaan nautin. Olen vaine. Sillä...
Lupasin issellein, lähteissäin, ettei yhtään kirkkoa, ei "nähtävyyksiä", ei mitään vanhan "metsästystä" - vain se mitä matka tää etehen tuo ja antavi.
   Ja välttää en voi... näin ravintelissa istuissain ja siellä syödessäin...
   Mie joka kierrän kaikkea, syön Kaiketonta, mie tilasin issellein päiväin tään ateriaksi ( ehtoolla tosin.... kuten kerroinkin jo... ) pizzan. Ja nimenomaan pizzan josa on ( oli ) maitoa ja vieläpä AURA-juustoakin! ( Kuten tein muuten jo mennä viikollakin kertaalleen: tuleeko miusta näin ollen "tapa-rikollinen"? )
Miksi? Vain, ja ainoastaan siksi, ettäs miulla on I-KÄ-VÄ! Veet-tu, ettäs onkin ikävä!
Nyt jymmärrän, voin jymmärtää, hitsin hyvin, sitä Twilight´n tyttöä ( siinä yhdessä nuorison vampyyri-sarjassa ) joka mm. hyppäsi joltahin kauhian korkialta kallion jyrkänteeltä alas järveen ( tahi/vahi merikö se oli? ) "vain" siksi jotta "näkisi" toisen, saisi toisen siihen vierellensä "ilmestymään". Saisi tuntea että toinen on edelleen olemassa, elää kanssaan.
Vähän niin kuin samainen asia tääkin, tää Aura-juusto. Olen näin Aura-juuston verta "lähempänä" toista kun tiedän ettäs toinen nimenomaan siitä pitää... ja miekin olen jo oppinut aikas hyvin siitä itsekkin pitämään. Ei se hassumpaa ole, ei olleskana.
Josko lie ymmärrätte tätä, oi, Armaat Lukijain miun, mutta niin/näin se vaine menee. Piste.


  
   The end, tältä päivältä. Ns. "Hyvää yötä Hanna ja lapset.".
   Huomenna uudet kujeet mielessäin. Hiukan-hiekalle nyt ainaskin... yritän.... johkin aikaan. Joops.