...mietenaihetta ovat yhä edelleenkin ( ylläri-pylläri ) PIIPPARIT. Nuo tään ajanjaksoin kovinkin täyttäväiset, ja aikain täydellisesti vievät "palleroiset", levyset, yms.! Varmahan jo kyllästytte oikein tähän asiaani - päivät nää totallisesti täyttäväiseen, oi, Armaat Lukijain miun... Ei mitä - niin miekin ( kuten muinakin mennehen aikain joulunalus aikoina... )
   Meinahan jotta jos ei tarvitseisi Töihin puolesta, tuonne Töihin, näitä tehdä, leipoa ja rakennellakkin ( mökkejä ) niin enpää tuota tekisi enää yhtäkään tsipaletta, en. Sen verta on jo piiruin täynnä "mokomia" Piippareita. Tosin mietiskelin täsä ettäs JOS ei olisi Töihin tehdä, niin varmahan sitten rakentelisin, leipoisin, koristelisin, yms. nätä vaikkas omille muoskillein miun. Naapureitain, ystäviäin, tuttaivain, unohtamati... Että summa-sum-laarum: joka tapauksessa leipoilisin pois-poikkeen moisia keksejä. Muttas kun tosiaankin Töihin teen niin tuntuvi vaine jostahin syystä ettäs ei enää; ei edes näille tuttaville ja omalle pesueelle. Ei enää näihin tään päiväisten jälkehen - kiitos.
Nytten vaine jo himpun enempi, hivenen "kovemmalla" sanasella sanottuna, kuin mitä silloin jo ennen näitä rupeamiakin totesin; ei enää, ei tänä jouluna...(  mut kuis kävikään? ).


75640744_547157902527757_414075103203871

   Tänään leipasin sitten ns. tavan-Piipparit jotka tosin maidotonna ovat, muttas kuiteskin.
Ja totesimma vaine samaan syssyyn ettäs ei taida sittenkään tää tällainen "leipurin ura" olla meikä Mummeron heiniä kun se nuin pistää tään rakkahan klyyvarini reagoimaan! Nii-in, reagoimaan tosiaankin. Eivät noi aikaisemmat Piipparit jotka tein glutonna, ne eivät aiheuttaneet mitään muttas sitten nää, nää tavan-Piipparit pistivät nenuin piskuisen vuotamaan, kutiamaan ja tärskymään! Että jonkin laista altistusta kai sitä meikälainen potee tavallisiin jauhoihin?
Tosin näin mie olen ennenkin huomannut. Mm. siitä kun Töissä ain se sen kertainen kausi on alkanut ja ekat leivokset olen tehnä tavallisista jauhoista, niin nenuin piskuinen, rakas klyyvarini, on silloinkin ain reagoinut vastaavalla tavalla.
Oih ja voih, ei tule mitään! Mitä se nimittäin olisi jos tekisin tätä tällaista hommelia IHAN jokahinen päivä ja IHAN kokopäiväisesti? Se olisi alta aikayksikön saikkua ja sitä tietä sit alan vaihdosta ejessä?

   Piippareita näitä hieroissa ja paistellessain ajattelin ajatustein siivin ettäs olisipas se hyvä sitten "palkkioksi" issellein lähtiä viimeisen pellillisen jälkehen käväisemään josain "ulkona" kaffeella. Palkita hiven isseäin.
Sitten tuumasin et paree kuiteskin pitäytyä kotosalla. Keitämmä kaffeet omalla pannullain, touhua siin samalla omiain, ja käväisen kysäsemässä vaikkas tuota erästä naapurini mummoa kanssain vereksille Piippari-kaffeille? Näin teinkin ja siinhän se aikamme ( meitin molempien ) sujuikin sitten sujuvasti rupatellen niitä ja näitä - vasiten jälkipolvistamme.
   Kävipäs siinä sitten ilmi että ollahan hänekin kera varmahan jotahin kaukaista sukua!
"Päiviteltiin" jotta on se muuten jänskä jutska että näin kun jonkun kera "ain" alkaa jutustelemaan niin kohta sitä jotahin kautta löytyy ne sukujuuret jotka yhteiset ovatkin? Mikä siin oikein onkaan... Ihan kuin et jos lähdet ulkomaille matkaan niin kohta sit huomaatkin ettäs siellä samoilla seuduilla on vähintäänkin muitahin Suomalaisia josko ei peräti se naapurisi siitä kotoasi!
Nyt jälkikätehen mietin kuiteskin ettäs olisiko syy tällaiseen kaukaiseen sukulais-suhteeseen se ettäs kun ollaan tätä ns. vanhempaa sukupolvea ( hän viel vanhempaa kuin mitä mie ) niin siihen aikaan kun me NUORIA oltiin niin sitä ei matkusteltu maan ääriin asti vaan se oli se naapurin tahi ainaskin samaisen kylän, tahi naapurikylän, ihminen joka omaksi naitiin. Elikkäs siten ne suvut ain pysyivät samoilla seutuvilla, suvut "kiersivät keskenänsä" ja sitenpä sitä sit oltiin "koko seutukunta" sukulaisia silloinkin jo. Saati nytten viellä kun emmehän me vanhempi sukupolvi ( silloiset nuoret ) osaa nyttenkään viel muuttaa kauaksi synnyinpaikkakunnaltamme ( tahi kuten olikin juttua: vanhemmiten vasiten paluumuutamme sinne takaisin ) niin siksipä sitä sitten ollaankin jotahin sukua kaikille lähiseudun ihmisille!

   Näin se vaine Piipparit, naapurit ja sukukin tutuksi tulevi keskenään ja ovat yhdistävänäkin tekijänä toisillemme. Ylläri-pylläri-jutskina. Muttas kivoina, mukavine, sellaisina.