"Joulu on,
kun joku nostaa katseensa,
ojentaa kätensä."
    - Lassi Nummi -

80560955_2442055899367757_56405741073858

   Anteeksi suokaatte tää tällainen "hoppiuiluini" nytten tänä vuonna: näin hivenen etukäteen jo hyvää joulua täsä toitotan teille kaikille Armaat Lukijain koskapa...
   Kiire ja hoppu se näyttävi tälle Mummerolle-kin tulevan vaik kuin lunkisti yritämmä otella aikaa tätä "hiljaisinta aikaa" vu´uen. Tätä sankkevan pimiää, synkiää, valotonta, aikaa vuodemme tään. Ei sille näköjään vaine mahda mitään.
Tietty jos ei olisi Töitä muttas kun se on tää ihmis´ elo vaine sellattiis ettäs se on ain tuo työ joka joutenoloa kovin häirihtevi jotenka sille nyt ei sit mahda mitään, ei. Se vain on hyväksyttävä ja yritettävä sitten sen kera olla ja eliä sen mukaan kuin vain kykenee.
   Miulle se tarkoittavi ettäs teen nyttemmin vain sen välttämättömämmän näköjään... Olisipas muuten puolisoin ihmeissään jos tään tällaisen oloni ja tilani olisi nytten näkemässä! Ei varmana uskoisi samaiseksi kumppanikseen miuta kuin mitä silloin olin, ei... Muttas minkäs teet; ikä ja kroppa sanelee jo aikas paljon siitä et mitä teen ja mitä EN tee. Haluja kyl olisi tehdä sitä, tätä ja tuotahii muttas kun ei - ni ei sitten.
On se yhtä pahuutta tää tällainen vanheminen! Missi sitä pitää ihmis-polon vanheta? Missei voisi olla iäisyyttä saman ikäinen? No, silloin ihminen ei voisi syntyä, kasvaa lapseksi, nuoreksi ja aikuiseksi - vai aikuisenako sitä sitten synnyttäisiin isse kukin? Kukas sit olisikaan ja minkä ikäinen? Kuka olisi "tuomittu" ja minkä ikäiseksi; minkä ikäisenä eläisi lävitse elämänsä? Kuka säätäisi kenkä saisi/voisi syntyä - ja minkä ikäisenä sitten? Kuka iskisi lakia että sie delaat nyt, ja sie sitten? Olisihan se sekin aikas moista elämätä sekin?
Jotenka otemmo vaine "kiitos ja kumartain" vastahan kaikkea mitä vastahan annetaan ja hyvillämme ollahan ettäs yli ja päätänsä SAADAAN elää!
   Meinaan ettäs täsä taasen mietiskellyt olen... tään ynpäristöin syntyvyyden ja sen seurauksena sitten syntyvyyden sekä kuolemanhetken mietiskelyjen lisäksi tietty... sitä ettäs kuin sitä ihmisen elämä onkaan "hiuskarvan" varassa.
No, täänhän tietävät kaikki todeksi. Kaikilla kun nyt on sellaisia "kokemuksia", "tietoja", "läheltä piti", jne. kokemuksia. Tietenkin.
Niin miullahii on.
Mutta kun...
Täsä on puolisoin viime aikoina kovin unissain vieraillut ja siten "läsnäolollaan" muistuttanut ettäs kuin hän aikoinaan ylläri-pyllärinä lähti keskuudestamme. Ei tiennyt etukätehen hän, emmekä me muutkaan, sitä hetkeään. Samallalailla voisi siis käydä miulle isselleinkin. Vasiten nytten kun ikääkin jo on... saman verta kuin mitä hänellä oli silloin. Saati ettäs roppa kremppaa nyt siihen malliin että jonkinhan edessä sen on oikkuiltava nuin?!
   
   Hui - nytten mentihin taasen "vaarallisille vesille"! Vihelletäänpäs tää nyt poikki tähän ja mietitään jotahin muuta. Ihan kokonaan muuta. Jookosta?
Mistäs turistas nytten? Mitä olisi sellattiis jota... josta vois pakista?
   No, vuotan tosiaan joulua vaikkas kiirusta onkin nytten sitä ennen. Vuotan sitä ettäs sukuni tulee nytten pitkästä aikaa miun tyköni ( mellä kun on kiertävän mallinen kokoontuminen aina jouluisin ollunna tapana pitää: jokahinen joulu jonkun toisen huushollissa - ja nyyttärinä kootaan joulupöytämme antimet sitten sinne paikalle ) kun olen "nootin antanut" jotta JOS mie vielä tään Humisevanharjun omistan tänä jouluna ( ja näillä leveleillä VIELÄ olen ) niin se on nytten sit miun tykönäin! Piste!
Näin tapahtuukin nytten.
   Sitten vuotan sitä ettäs kaik nuo muoskain miun jotka Maailmalle Avaralle ovat harhaan hajalleen hajoneet, niin ettäs he kaikki tyköni tulisivat ( luvanneet ainakin ovat tulla! ). Ja sit viel vuotan sitähii jotta heillä kaikilla AIKAA olisi taskuissansa sen verta mukanaan jotta voisivat asettua aloillensa, päiväänsä viettää ja kenties iltaansakin istua tykönäin. Saunottaisi erinäisin porukioin, syötäs rääppiäisiä, joutas ( vettä! ) ja juteltais - ajan kera.
   Se olisi paras joululahja miulle tänä jouluna. Todellakin PARAS!
Mukelot kun kysyivat mitä toivoisin niin tätä esitin heille silloin-kin. Muuta toivo en mie nytten.
Sillä kun ei tiedä koskaan ettäs milloin se viimeinen aika on... Ystäväisenikin kun on on mitä on ja hänestäkään kun ei enää tiedä... saati sitten miustakaan toillaan...
Joten aikaa, aikaa toivon heiltä miulle. Toivon myös aikaa heille: kiirusta ei tarvihteis heidänkään kilpaa ajan kera juosta. Vasiten näin joulun aikaan jolloin sitä kiirusta tuntuu jokahisessa paikassa ylen määrin "pesivän" ja olevan. Elikkäs aikaa heillehii ihan vaine omiksi tarpeikseen, ja antaa vaik kystä kyllä muillehii.
   Aikaa toivotan mie täten myöskin teille oi, Armaat Lukijain miun! Aikaa asettua aloillenne. Istahtaa, kuulostella, katsella. Nauttia ja olla vaine.
Ei se tää elämämme tämä sen kummemmin karkuun tästä ynpäriltämme jousta jolkuta vaik siltä vois tuntuakin... Kyllä siekin se elämäsi siitä ynpäriltäis tavoitat kun vain muistat pysähtyä välillä HUOMAAMAAN sen!
    Hyvää joulua -siulle!