...ohjelmaa Näköradiosta "toisella" simmullain tsiikailen par´ aikaa ja ihailen sitä huulen heittoa mitä siinä noiden panelistien ja juontajan kesken heittelevät. Se vaine jostahin syystä "lohkiaa" miulle.
Muttas samaan syssyn, sanoin samoin, voisin mie nytten täl haavaa kysäistä isseltäin; pitääkö olla huolissaan kun tuntuvi juurikin nyt että jotahin on nyt jäänyt paitsi? Mietin ja funtsin kovinkin ahkeraan että mitähän se voine olla? Ei vain mielen päälle pongahda, ei.
   Mistä johtuvi moinen mutu? No, siitä kun kerrankin ( tosin tiedän et vaine täsä vähän aikaa ) on tovi ettäs miul ei ole mitään, ei siis kerrassaan MITÄÄN must-must-tehtävää! Joka on, totta tosiaan, outo olo ja tila miulle, tällaiselle Duraselille.
Tuntuvi ettäs sitä kierrän sitä ja samaa ynpyrää huushollissain täsä ees-sun-taas, ja mietin et mitähän nyt? Mitä teen? Onko jotahin unohtunut? Mitä voisin tehdä? Mitä pitäisi tehdä? Mikä "huutaa" eniten että nyt tämä ja tästä! Vasiten kun tiedän että NYT EI OLE mitään mihkä toimeen tarttua kunne sit aikanaan aikansa tulee. Tiedän sen vasiten, tiedän että kohta taasen tulee kiire ja hoppu, eikä sille nävy sit millainenkaan loppu...

   Mutta siksipä juuri ja sitä ennen: Jee! - Sitä ennen, päätän nauttia tästä olostain ja tilastain: suoda issellein pienen, pienen ja piskuisen, hengähdys tauon. Puuhata kaikkea mitä haluan enkä mitään pakollista. Joohan... saahan?
   Valokuvanäyttelyni sain juuri valmihiksi valmisteltua; siksipä sit nytten kerkiän vaik pitämään jonkusen päivän vain valokuvaten Maailmalla Avaralla. Misä ja milloin, sitä tiedä vielä en.
Käväisen kenties Hyvien, Ystävien, Rakkahin, tykönä kylässä - kun kerrankin on nyt aikaa siihenkin. Tapaan toivon mukaan myöskin muoskiain, äitiäin ja siksoainkin. Toivon ainaskin näin.
Ja Jyrän allekkin VARMANA ittein änkiän ( josain vaiheessa )!
Voisin käväistä kirjastossa, lainata jonkusen kirjasen ja lukea.
Voisin leipoa! Wau - leipoa, pitkästä aikaa! Mitähän leipoisin....
Toivottavasti saan vihdoin ja viimein, erään Ystäväin, Hyvän, Rakkahan, avustuksella sen yhden syssy puolla hankkimain ja vävyin petsaaman piskuisen astiakaapin, seinällein kiinnitykseen tuoksu-evakkonsa jälkehen ( se tuo petsauksensa tuoksui niin että sitä piti pitää sit petsauksensa jälkehen melkoinen tovi tyttärein tykönä evakossa jotta voin edes ajatella sitä tyköin takaisin ottaa... ), JA SITTEN, sitten pääsisin PIIRTÄMÄÄN siihen samaiselle seinälle! Wau! Suunitelma siihen jo mielessäin valmihina olisi...

    Jotenka, nytten ei kuin olla ja öllötellä viikkosen verta ennen kiiruita - jos vaine osaisin...