"Kuin kissa kuumaa puuroa" kiertäin olen täsä nyt vuotellut sopivaa keliä, sopivaa säätä ja tilaa sekä -hetkeä jotta vuotahhan vaine Mummero - kohta mennään!
Ja tänään se sitten viimein koitti! Pääsin "kultaa vuoemaan", pääsin lähtemään Taivaanrannanmaalariksi!
   Aamulla luikahdin Humisevaltaharjulta ulos, pinkaisin Hepo Hopiain tykö ja juttelin sille lempeesti kuvettaan taputellen ja hyväillen, jotta mitenkäs olisi jos me vaikkas tänään tästä... kohta... vuotahhan vaine - eiks niin? kohta?" Lii´an päähän sen laittelin; apetta sisuksiinsa annoin, ja niin sitä vaine sitten...
...tunteroisen kuluttua starttade Maailmalle Avaralla kussa olin ensinnäi itteinkin evästänyt "kystä kyllä" ja pakannut KAMERAIN sekä muut tarpeelliset roippehet mukaani.



   Oli mennä yön aikana Pakkas-Ukko piirellyt kauniita Kuurankukkasia Suklaatin etuakkunaan. Pitihän sitä het´ sillään, jo ennen kuin kerkesin edes starttade, valokuvanen siitä ottaa!




   Tässä "keväänmerkki" nro.3. - jo. Muista en mikä oli ykkänen muttas kakkonen oli ainaskin se että pystyin tässä mennä endinä kuivattamaan JO pyykkini ulkosalla kun Aurinko Armas heloitteli sen verta lämmä ja ihanaisesti!
Muttas... siis... täsä Joukkahaiset olivat täten saapuneet tälle levelille. Nämä valokuvasin tuosta Saaristotien varrelta, Liponsaaren ja Ulmansaaren väliseltä Liponsalmelta. ( Lapinlahti. )


   Korkeakoski, Tuovilanlahti, Maaninka, Kuopio.
   Suomen korkein vapaana virtaava koski, 36m korkia.



   "Tassut."



   "Tippukivet."



   "Vapaana virtaa koski", muttas ei se kyl viel oikeesti vapaana virrannut. Lumi ja jää pitävät viellä koskea tätä vankinaan.
   Kylläs mie ihan pohjallensa asti askelsin... tai, no, askelsin ja askelsin... Sen verta oli paljon lunta ja jäätä niillä portaillakin jotta eihän siinä voinut ( vasiten alas mennessä ) mistään askelluksesta puhua näin aika-ihminenkään. Täytyvi myöntää ihan suoraan ettäs välleen muutamia askelia varovasti ja tarkasti kenkäsen pohjan paikan kattoin, pystyin askeltamaan ja sitten muutoin pitempiäkin pätkiä - pers´nettoa alaspäin. Elikkäs ihan oikeesti peppumäkiä laskien!
Ylös päin palastessa askel askeleelta myöskin, ja tarkasti harkiten, kattoin, mihkä kohtaa tassuni laitoin.
Mutta niin vaine tuli "tarkastettua" pohjansakin tilanne ja todettua tosiaan et ei vielä, ei virtaha vapaana...



   Pitsiä varrelta virran - yläjuoksulla.



   "Pallopää."



   "Tippukivet." toiselta taholta kuvattuna.



   Yssi yssinäinen puikkonen ja...



... "Tirppa."



   Kyl se siitä.... kunne aikaa antaa...



   Oih, ja voih, tätä jään kauneutta! Kuin kultaa olisi - näin valokuvaajan mielestä!









   Pitsiliinan nurkkanen.



   "Tassu."

  
   Sittenpä jo "kot´ nurkilla"... äitini lapsuusmaisemissa. Hattumäen vesijättö aukialla elikkäs paikkana on Rönkälä, Hattumäki, Taipale, Pielavesi.

'

   Metsäkauriita - kait?
Yssi uros ja kahdeksan naarasta jos mie nyt jotahin nuista "rooleista" oasaan katsoa ja jymmärtää...?






   Tuolla kaukaisuudessa oli niin ikään Joukkahaisia useampikin tsipale...
   Tää on se "vesijättö" alue. Tällainen "kaahee, aakee, laakee" paikka joka on kuivatettu vanhasta järvenpohjasta ja joka nytten jo useamman vuosikymmenen ollut sitten viljelymaana.



   Yssi muutamasta aitasta joissa on silloin aikoinaan äitinikin käyskennellyt ja puuhastellut...
   Oli ovi "nostettu" nyt ( sitten viimeisen täällä käytini jälkehen ) tuosta keskimmäisestä aitasta "syrjään" joten astelimma ovelleen ja kukkasin mitä tää sisällänsä pitää nyt. Siellä oli tuo "ihanan" sininen pirttipöytä joka oviaukostansa ulos nuin näkyvi, palanen höyläpenkkiä ja sitten monen monta pinoa vanhoja aikakausi- ( ja sanomalehteäkin ).
   Mietokset vaine käväisivät täällä tantereella käyskennellessä että mitä se onkaan ollut silloin ennen kun äitinikin pikku likkana tänne on tullut ja täällä elänyt? Ja mitä se oli silloin kun mekin täällä pikku likkana oltiin ja töitä pelloilla nuilla tehtiin? Osasen vielä muistan miekin niistä ajoista...
   Jos miusta oikein "uuttera" ihminen kehkeytyisi "kasaan" niin miehän ottaisin ja laittasin kaik ne muistelot johkin ylös, kirjaisin "kirjoihin ja kansihin" mustaa valkoisella muttas... ei taida miusta siihen olla... Äitini kun on täsä pikku hiljaa alkanut muistelemaan "vanhoja aikoja" ja aina silloin tällöin tuntuu vihjaavan että jos joku... vaikkas... johkin... ylös... "Ei sitä arvaa, eikä ymmärrä, kukaan mitä se silloin oli!" - tyyliin.
Ajattelen että ( tää on varmaan typerästi ajateltu, tää täl viisiin? ) jos olisi mummoin elossa niin häntä olisin voinut jututtaa ja kirjata kirjoihin ja kansiin tarinoitaan muttas jotenkin on vaine että kun on sen verta läheltä ( seuraava sukupolvi miusta vanhempaan ) niin tuntuvi että tokkopa tuota osaisin "puolueettomasti" suhtautua ja taltehen laitella? Ns. repii liikaa auki näin liki ollessain.
   Takaisin Hepo Hopiain tykö tassutellessain, tuumailin et jos sitä joskus vaik lotossa voittaisin ( vasiten kun en lottoa... ) niin miehän varmahan tään paikan itsellein ostaisin. Tekisin tahi en tekisi sille sit mitään, mut ostaisinpahan vaine.
Atvailin että nää nykyiset omistajat jotka tään ostivat - käyvätköhän he olleskana täällä? Jotenkin miulla käsitys on että olisivat jotahin.... jotenkin Venäjään kiinityksessä olevaisia suomalaisia-ko? Miksihän he tään paikan ostivat jos eivät siellä sitten oleskele ja siellä käy olleskana?
Tuntuisi ettäs esim. miulle tää paikka on tärkiämpi, rakkaampi. Miulle tällä paikalla olisi jotahin antaa...
No... sittenpä siis tuolta etiäpäin "sano mummo/Mummero lumessa"...

  
   Mökillä.
   Ekas´ teks´ tulen piirtoon notskiin. Sitten vasta muuta...



    Notskissa tuossa lämpimässä kärtsäsin "pakolliset" leipäset ja makkarat miun. Kyytipoijaksi kaffeeta termaristain ja aatoksissain...



...että on se tääkin tavallaan yssi kevähänmerkki ( nro.4. ) ettäs pääsen ajamaan autollain aivan tänne pihaan asti!
   En iki-kuuna-päivänä ole viellä MAALISkuussa kurauttanut pihaan asti! Kyllä olen ajanut tammikuussa pihaan ( kun ei ole viel silloin lunta maassa asti näyttänyt ) muttas että JO maaliskuussa! Tää on kyllä yssi ihme tääkin, ja kevähänmerkki sitten siin samalla.



   "Saareke."
   Miksi mettä näin piskuisena plänttinä josakin on nimenomaan SAAREKE eikä saari kuten maapläntti vesistön ynpäröimänä on?
   Saareke tää on yssi sellainen viellä pystyssä oleva, ns. alkuperäisillä puillaan kasvavainen, joka oli täsä jo lapsuudessain olemasa. ( Eivät ole viellä uudet omistajansa maata myöten tätä "saareketta" laitelleet...? )
Tässä sitä leikittiin monet kerrat, tässäkin metsässä... Aina tää oli sellainen tiheä paikka, kuin olisi jotahin takkuturkkia ollunna, ja sellainen se näyttäisi vielkin olevan alusoksistoltaan.



   Saarekkeen tuon kupeelta sitten katsonta pihapiiriin... kohdasta jossa puolisoin kera viimeiset mettätyöt tehtiin kera poikieni miun.
Tuolla ojasen takana ne näytti, niiden kaatamiemme puiden oksat, viel kasassa olevan... eivät ole viellä lahoneet olemattomiin ne...



   Tästä olen syvästi pahoillani... täsät valokuvain tään laadusta ja valotuksesta!
   Tää on paikka sellainen jonka läksin ja ettin ihan varta vasten. Ja osasinpas ihan suorilta mennä tälle paikalle vaik ynpäristönsä on muuttunut roimasti siitä kun täällä viimeksi tassuttelin!
   Tää on paikka jonka löysin joskus muinoin, silloisesta metsästämme. Silloin täällä oli sellaista nuorta näreikköä ja ne alaoksansa olivat sil viisiin ettäs sinne kun kömpi, sinne oksiensa alle kätköihinsä, niin pystyi kuvittelemaan että oli valmiisa, tiheä oksaisessa, mökissä. Se oli niin tiheää silloin ( se oksisto ) että sinne pystyi ihan hyvin laittaa pitkäkseen maate ja pötkötellä siellä. Olisi siellä varmahan voinut vaikkas yöpyäkin hät´hätää jos olisi halunut kokeilla? Ja mikäs olisi ollutkin yöpyä: tiheä oksisto kattona pään päällä ja pehmyt, tiheä, sammalikko alla. Puut, sankkevan tiheästi, siinä muualla ynpärillään. Kuten Aleksis Kiven Seittemässä veljeksessä ( vahi misä se sanotttiinkaan ): "...sammalkatto...." vahi oliko se sammalmatto?
Joops... Aika kului, mie kasvoin ja mettä tääkin kasvoi. Kävin silloin, kävin tällöin, täällä - ja sitten nyt pitkästä aikaa. Nyt ovat näreet ne silloiset piskuiset jo tällaisia pitkiä kuusia. Enää ei pääse kätköihinsä käpertymään... Muttas pääsisipäs näköjään viel kuiteskin sammalmatolla pehmiälle pitkäksensä!


   Kotia kohen "mettämiehen" matka käy.
   Lähdin matkallein, reissullein, tälle ajatuksella ettäs nytten, tänä pänä, on miulla aikaa "kystä kyllä". Ei kiirusta mitään kotia kohden. Eikähän tuota ollutkana. Ei sitten mitään. "Ei lapset huuda kotona" äitiä tulevaksi, ei. Vakkakin juurikin viimo yönä näinkin heistä melkein kaikista ( 11hlö. ) unta! Ja aamusella sitten "huusin" tuonne eetteriin heille että IKÄVÄ suuri heitä kaikkia miulla on!
Ajelimma siis kiirettä sen kummemmin pitämäti. Poikkesin siellä, poikkesin täällä, ja katsastin et misä olisi vejet jo sen veta irti jotta valokuvaisin sitten niitä? Ei ollut viel jokahisessa kohtaa. Ja misä olisi ollunna niin sitten olen juurikin niis paikossa valokuvanut jo sen verta paljon ettäs alkoikin "laiskottuttamaan" enkää viitsinytkään -kuvata mitään!?
   Koti konnuilla asti menkein ehättäydyin kussa sitten näin yhden Joukkahais pariskunnan soitimella jään päällä. Pysähdyin, kaivelin kamerain... Kulta soitteli: "Koissako olet?"
Enpähän sitten valokuvanut niitäkään Joukkahaisia ( vaik kuin mielein olis tehnä ) vaan läksimmä "kultaa vuolemahan"...