...vaikkas tää nyt täsä vanhan kertauksena tuleekin:
 
   Kerroin siitä teille Armahat Lukijain kun "lottovoiton" sain reissullain. Tai niin ainaskin luulen ettäs sen sain. Sitä ei ole vaine viel miulle toimitettu...
   Toki tiedän ettäs aihaastahan tulen sen saamaan ja myönnän rikkoneeni lakia ( jos sen nyt sitten todella saan ) muttas eittämäti tulee pohdittua ettäs kun en sen kummemmin kyseisellä tienpätkällä mitenkään muuta liikennettä silloin juuri häirinnyt, enkä välitöntä vaaraakaa tiettävästi aiheuttanut... Rikkeettömästi olen ajellut sen kummemmin koskaan hoheltamati tieliikenteessä niin se että nopeuteni tuo oli hiven yläkanttiin juuri niillä metreillä ( muuten koko matkain ihan rajoitusten mukaan tahi niiden allekin ajaen). niin onhan se toisaaltaan kohtuutonta ettäs sen siunaaman hetken mukaan sitten rangaistaan.
Tietty laki on laki muttas...
   Jos taasen ajatelleen ettäs jo ennen sitä ( kuten kerroinkin silloinkin reissullain tahi jo aikaisemminkin ihmetellyt tätä olen ) ja vasiten taasen sen jälkeen kun sitten vastaavasti ajelen lakien ja asetusten mukaan pilkulleen niin miten, miksi, ns. kaik ohittavat miut? Mitenkä ne toiset sitten ajavat? Saavatko he sakkoja koskaan? Vahi tekevätkö he niin että mm. tolppien välit kaahaavat ja tolpille sitten jarruttavat? Eikös siitä synnyt tuhottomasti vaaratilanteita muullekkin liikenteelle kun puotetaan vähä välleen nopeutta ja sitten taasen kaasutellaan?
   Ja kun mie näin ajelen sallittuja nopeuksia, toisten vuottaissa takanain että pääsisivät jossain sopivaisen paikan tullen, ohittamaan miut niin eikös sekin luo vaaratilanteita tieliikenteessä - se kyttääminen? Puhumatikaan siitä ettäs miun PITÄÄ seurata silmät kovana nopeusmittariain etten vain suinkaan aja ylinopeutta: sekin lisää vaaroja kun huomioni keskittyy siihen -mittariin eikä tieliikenteeseen? Tietysti on olemassa vakionopeudensäätimiä kuten miullahin muttas kun sekään ei nyt ole aina päällä - vasiten pienemmillä nopeuksilla ajaessa; 60km/h ja alle.
   "Olen puhunut - ugh!"

   Korona. Tuo ei-tervetullut vieras, uusi, ulkomaan, josta jo puhuin täällä "sitten viimeksi", se on sitten nyttemmin kotiutunut tänne Suomemmekin maahan.
Vaikutuksista sen emme viellä osaa tietää sen kummemmin, et mitä ne tulevat olemaan. Viskaalit povaavat ettäs "Suomi on sen verta hyvin varautunut, "sivistynyt, tieteellinen, edistyksellinen, jne.", maa ettäs se menee meiltä kuin pahainen infulenssa" muttas kun kuuntelee nuita kertomuksia tuolta kaukaisuudesta niin eihän se voi meitä-kään helpommalla päästää, ei!
Nyt vaine vuotetaan kuin henkeä pidättäin että milloin se hyökkää täydellä tehollaan? Milloin tulee täysi paniikki, täydeltä laidalta "hyökkäys" meihinkin. Pandemiaksihan se on jo julistettu ja täällä koto-Suomessakin jo vaiheeseen sellaiseen ettäs enää ei jäljitetä tartunnan saaneen lisäksi hänestä altistuneita henkilöitä vaan hoitohenkilökunnat ja viranomaiset keskittyvät avittamaan kaikkia ihmisiä selviimään henkkissä. Ja matkustuksesta on annettu kaikilla kehotukset välttää...
   Matkain jouduin mahdollisen työpaikan takia varamaan ja nytten sitten tänään perumaan, "pelkona persiissä" ettäs jos tuon viruksen omaksein saan niin sehän on sitten miun kohilla menoa, se....
Mahdollinen tuleva työantaja sanoi että olisin passeli työntekijä muttas - en asu siellä paikkakunnalla, eikä ole varmaa ( kuten ei olekkaan ) ettäs saisin tään entisein, tään Humisevanharjun, vuokralle: ei kiitos. Joten varasinpas sen yöpymisen turhaan sitten.
Peruttaa yritin varaustain majapaikasta; ei saa peruttua sillä varausehtona oli ettei sitä peruta... kuin niistä tietyistä VAKAVISTA syistä.
Vakuutus ei kata peruutusta: pitää olla ns. kättä-jalkaa POIKKI että se onnistuisi vakuutuksen kautta.
Jotenka kaik jää nyt sit miun omaan "piikkiin". Siinäpä sitä onkin sitten maksamista... pikku hiljaa... Pahuksen Korona!
   Näin sitä Maija Meikäläinenkin saa sit tuta Koronan vaikutuksia. Josko ei suoraan ( toivottavasti ei koskaan ja suoraan! ) niin ainakin näin välillisesti. Enpäs tätä olisi uskonut viellä silloin kun työnantaja tuo soitteli ja soviteltiin tapaamista tätä... Pahus!

   Viikon se kestää ( ei Korona siis! ), kenties puolitoistakin muttas sitten kun alkaa mennä tuon puolentoista ylitse niin tuntuu ettäs voisin vaik seiniä pitkin kävellä. Ja vaikas vaine jalat kattoa kohen!
Kun puhutaan "tulisilla hiilillä kävelemisestä" niin tiedän taatusti mitä se on! Se on juurikin tätä, juuri tällaista oloa ja tilaa! Hitto että tekee KIPEÄÄ! Se siis sattuu ihan oikeesti, fyysisesti. Voisin huutaa, itkeä - jos surullinen olisin...
Tekisi mielein miun ottaa toista pääkopastaa, tuosta ihanan harmajastaan, kaksin käsin kiinni ja takoa kovaa kalloansa vasten seinää ( betonista mielellään.... ) niin että toinen huomaisi, näkisi, ja saisi tuta, ettäs mitä se tekee kun tekee kunnolla kipeää?
   Miksi ( jällehen pohdin tätä ) ihminen on luotu kaipaamaan, pitämään, tykkäämään ja rakastamaan? Miksei ole vaine annettu aivoja ajattelevia ja päätöstä kovaa että ollahan yksissä tahi ei olla yksissä? Oli sitten kyse kestä vaine, kenen kera vaine tehdystä "sopimuksesta". Ei tunteita, si siteitä - soppari vaine. Vaikka vaine ihan mustaa-valkoisella tyyliinkin?
   Aivan älytöntä tää tälläinen "läheisriippuvuus"!

   Kävin tuossa ylisillä lämpimillä.
   Miulle on tullut tavaksein aina sinne ylisille kavutessain laitella joko rativosta tahi nettisfääreistä musaiikkia kaikumaan kattohirtein alle ja kuunella sitä sitten laudoillaan lilluessain lävitse lämpimäisten seinien noiden. ( Musaiikki siksipä siis TÄYSILLÄ soiden! )
Nytten kuuntelin mm. The Moody Blues´n "Melancoly Man" -tsipaletta - ja tajusin kuinka onnellinen olen! Mitenkä voikaan ihminen olla näin onnellinen vaik noin yleensä aina purnahan jostahin, harvemmin mistähän aiheesta ilostain hihkuin.
   Ensinnäkin olen henkkissä. Olen elossa. Ja se on jo sinällään ilon aihe SUURI sillä en toillaan koskahan ajatellut näkeväin päivää jälkeistä 54vuotein! Joten tää nyt on "top ten" aihein SUURIN!
Sitten: olen suhteellisesti terve heppu vaik elimistöin onkin kaikkea muuta ja jokahinen tauti, virus, bakteeri, hajuste, tuoksu, home, pöly, eläin, karva, yms. pitääkin kaukaa miun kiertävi.
Ja, on jälkipolvea jonka kasvua ja elämää saan seurata sopivan matkan päästä. Huomenissakin 24/7 tyttärein ja kolme muoskain mukeloa tyköni tulee. Siin sit hujahtaakin endi sujuvaan ja sukkelaan...
On katto pään päällä - ainakin viellä....
On rakas - siellä jossakin...
   Miksipä siis en olisi tytyväinen välleehen? Miksi en olisi onnellinen, lilluisi muutakin kuin ylisillä lämpimillä; vaik onnein kukkuloilla?
Olisiko vaik siksi ettäs perin suomalaiseen tapaan on opetettu, ja oppinut olen: "Kel onni on, se onnen kätkeköön."?