...kun seutukunta ja koko helekatin seurakunta valmistautuu aivan kohta untenmaille.
- Nakuttelen tätä tekstiäin näillä käsilläin, näillä sormillain jotka ovat kyllä vähän ( ja vähäsen enempikin... ) raihnaiset toiminnoilttan mutta oi, jeeru että ovat muten aikas sutjakkaat, suonikkaat, kauniit ja mikä paree piiiit-kä kyntiset sormet. Sellaiset ihan luonnollisesti piiiiit-kät joille voisi ihan hyvin ottaa ja vetää hivenen "rannun mallia" jonkusen selkään jos olisi joku joka kyseisen "kunnian" haluaisi vastahan ottaa.
- Ajattelen kaihoten kaikkia meitä yksin eläjiä jotka kauheana kaipaamme johonin, jotakin, jotakin, jollekka antaa kaiken sen tykkäämisen ja rakkauden määrän jota meissä sisuksissamme asustavai muttas kun ei ole ketään joka sen vastaan ottaisi. Ei kukaan halua. Ei ketään löydy - eikä ketään kiinnosta. Mikä rakkauden ja ihan noin vaine energian, tarmon ja kapasiteetin, hukkaan "heittämistä"!
- Elettyä elämää jo varmana enempi takana kuin edessäpäin muttas vielä olisi "kilometrejä ajattavana". Vähän niin kuin se värssy jossa sanotaan että on kuin olisi kulunut ja jo useampaankin kertaan liotettu teepussi mutta vielä joku miusta ihan hyvää teetä saisi. Tai se värssy joka kertoo että elämäni on mennyt solmuun ( näin yssin jääden luonnollisen poistumisen takia ) mutta kun en saa näitä kengän nauhoja yksinkään auki!?
- Tiedän että jos lähtisi johkin "dinderiin", netti-deitti-saittiin, tms. niin kenties jotahin, jostahin, muttas ei tod. kiinnosta netin kautta "tähdätä", ei.  Ja kun "näin tautisena aikana voi siihen suudelmaankin kuolla" niin eipähän tuota paljoa ole matskuja lähtiä mihkään fyysisesti kontakteja tekemään. Eikää tuota sitten mitenkään kiinnosta yleenäskään tapailla ketään silleensä ns. pika-pika-kokeiluna. Sen pitiäis olla sellaista VAKAVAA, pitkäaikaista, uskottavaa, todellista. Kuten ennnen vanhaan siis. Jymmärrättehän te tään mitä tarkoitan nyt?
- Kyllä väkisinkin vällehen tulee mielli että jos sitä vaikka "heittäytyisi ensimmäisen vastaan tulevaisen kaulaan" tahi "lähti ukko-mustilaisen mukaan". Ihan vaine kokeillakseen ettäs onnaisko siten muttas sitten "järki tulee käteen" ja pää älyää ettäs sehän olisi sit samainen kui toi pika-pikaa, ja sitä paitsi eihän se sitenkään varmana onnaisi! Hyvänen aika sentäs - mitenkä se voisikaan onnata? Tällainen vanha kaakki ja silleensä....?
- Sitten kun "summa-sum-laarum" ynnähän kaiken yksiin, ajattelee järjellä, tutkailee ja tutkiskelee, miettii ja pohtii näitä ja monia muita asioita joita en ole täsä luetellut ja ne useimmat ovat positiivareita, niin kuitenkin onkin onnellinen ja onnevansa kukkuloilla kun saapi olla yssin! Ei ketään, ei kukaan, joka sanelisi jotahin. Olen vain mie, mie yssin. Täsä-nyt-ja-näin. Olen vaine vastuussa itsestäin vain. Ja täten olen myöskin vastuussa itseni olosta sekä tilasta. Olenko onnellinen vahi enkö ole? Kuinka tään kaiken ( mm., kaiken muun ohella ) yssinäisyyden sulatan ja kuinka siihen suhtaudun, kuinka sen "käytän"? Olenko sinut issein kanssa vahi en? Olenko - mie.