Kohta yhdeksän kuukautta kun hän jätti tämän maallisen maailman yllättäin.

   Tulee hetkiä että kaipaan häntä. Haluaisin hänet nyt, tässä ja nyt, tähän vierelleni. Tänne maailman majoille olemaan, elämään ja kulkemaan. Rinnalleni matkaamaan kanssani, tukemaan miunua, olemaan kanssani, juttelemaan kanssani. Tai vaikka vain olemaan. Siis ymmärrätkö lukiani, vain olemaan. Kuhan hän vain olisi olemassa. En tiedä osaanko sen toisin sanoa, kertoa... mutta vain olemaan.

   Kävin tässä taanoin päivän mökilämme muksuin kera. Siinä ei ollut paljon "häikkää" kun olenhan pistäytynyt kuolemansa jälkeen siellä jo aijemminkin. Mutta nyt mennä endinä oli sitten eka kerta kun yövyin siellä muiden kera. Miulle se oli eka kerta yöpyen siellä ilman häntä. Olipa hontelo olo. Ei kyljessä toista, ei varpaiden lämmittäjää, ei kupeen kuumottajaa. Ei ketää jolle olisi edes voinut laittaa kännykällä hyvän yön toivotuksen tapaan moiseen jota ain tehtiin kun nukuttiin erillämme, eri paikassa, eri osoitteessa. "Ytä, Tupsuleuka." "Ytä, Kultsi." (Niin, "ytä" nimen omaan. Se tuli joskus vahingossa toivotuksiimme ja sitten jäi elämään välillemme. Se oli meille ain "ytä".)

   Ei ketään jota odottaa sinne tulevaksi. Tajusin tavan takaa, ain välleen, kuikuilevani tielle päin odottaen toista tulevaksi: `Milloinkahan tutun auton ääni kuuluu tulevaksi, milloin auton nokka pilkottaa koivukujan päässä?´

16.6.2007%20polttopuita%20Kumpulasta%20k

Mutta ei, hän ei saapunut paikalle. Hän ei tule enää koskaan saapumaan paikalle. Ei vaik kuin odottasin. Nyt oli eka kerta ilman toisen saapumista.

   Olen täällä matalassa majassani saunonut yksin jo nämä noin yhdeksän kuukautta. Siihen täytyi aikoinaan totutella: muistan kuin odotin häntä saapuvaksi suihkuun ja sieltä saunan puolelle... Nyt oli eka kerta kun saunoin mökillä - yksin. Se oli TODELLA outoa. Todella satuttavaa.

2013.6.8.-9.%20Taimia%20heinim%C3%A4ss%C

Siis, moni kohta on ollut tähän asti "eka kerta" ja tulee sitä olemaankin mutta tää oli sellainen kohta joka todella oli outoa! Toi mökin sauna oli ain "meidän juttu". Käytiinhän me monesti kaksistaan ihan vain saunomassa mökillä. Ei meillä saattanut muuta asiaa sinne olla. Mentiin vain saunomaan. Ja kaiken lisäksi hän tykkäsi lämmittää saunaa, saunoa ajan kanssa. Jäähytellen välleen ja sitten taasen kavuta uudestaan löylyihin lämpimiin. Ja sit viellä se että siellä saunassa meillä oli kummallakin ain se oma paikka. Hän tuossa nurkassa lauteita ja mie tässä. Sie siellä, mie tässä. Nyt oli toinen paikka tyhjä. Hän ei tullut sitä tyhjyyttä täyttämään vaik kuin odotin. Vaik kuinka ajattelin ja tunnustelin. Ei, ei hän tullut.

   Viime syksynä ennen kuolemaansa käppäilimme erään niittymme reunamettässä.

2014.5.24-25.%20Taimien%20istutus%2C%20j

Käppäilimme ja katselimme että mitä puita sieltä pitäisi harvennella pois? Mitä puita tullaan vielä tässä ja kaavetaan, pätkitään ropseiksi ja pilkotaan klapeikksi mökkimme lämmikkeiksi?  Syksyllä jälkeen sen, ja jälkeen kuolemansa kun eka kerran kuljin tietä pitkin sen mettän ohi, tuli itku. Itkin ikävää. En voinutkaan kuvitella että menempä ja kävelen siellä metsässä. Muistelen vaik menneitä... Ajatuskin siitä että menisin sinne mettään oli mahdoton. En suin-surmin ollut siihen valmis. Kunneka nyt endinä. Nyt otin kamerani mukaan ja kävelin ajan kera sen metän läpikotaisin. En itkenyt, muistelin vain. Muistelin mitä siellä tuumailtiin, mitä suunniteltiin?  Se oli eka kerta siellä, muistojen keskellä. Meidän muistojen.

   Yksi eka kerta jäi tekemäti. Tiedän että se on vielä edessä. Se oli miun tarkoitus käydä läpi mutta ei ollut aikaa ja siks toisekseen säätila, sen tunnetila ja auringon valo, lämpö, eivät olleet sopivat. Eivät olleet kuin muistoissani oleva olotila. Tila ja tunne jolloin sen voin tehdä. Joten se on vielä kokematta. Eka kerta yksin, läpi muistojen. 

(Viime syyskesällä kun aurinko oli juuri oikiassa asennossa maan akseliin nähhen, kun kuun ja tähtien kiertoradat olivat oikeiat suhteessa toisiinsa, niin kävimme kahden kävelemässä ihanana aurinkoisena päivänä muutaman kilometrin matkan tietä pitkin. Poikkesimme pienemmälle tielle, juttelimme ja katselimme syyskesän ihmeitä ja ihanuksia.) 

Tämä muisto, tämä tapahtuma on viel läpi käymäti. Yksin, eka kerran. Odotan (ihme kyllä sanon näin; odotan) sitä hetkeä kun sen teen. Odotan vaine ensin niitä oikeita auringon, kuun ja tähtien asentoja.

   Mökillä touhuttiin kaikenlaista. Niin nuoremmat sielä olijat kuin vanhemmatkin. Aikoinaan siellä tuli juteltua että ukki sitä, ukki tätä. Tai ...sitä, ...tätä.  Nyt meinasin automaattisesti sanoa että ... tekee tuon. Tai: "... lämmittää saunan."

2013.6.22.%20Juhannusaatto%20Kumpulassa%

...tai jotain vastaavaa. Nyt piti, ja pitää tulevaisuudessa, opetella ettei näin voi sanoa. Ei toinen tule ja tee jotain. Ei hän ole siellä paikalla touhuamassa kanssani, kanssamme. Oli eka kerta kun näin ei voinut tehdä. Kun ei voinut puhua toisesta näin. Tai toiselle/toisille noin. Monesti oli asiat kielen päällä. Monesti meinasi tulla sanat suustani ulos - niiden tarkoittamati nyttemmin mitään. Eihän toista ole enää - eka kerran.