...vihdoinkin että olen nainen ja - tyhmä?

   Autoni, tuo sininen maanteitten kiitäjä, Poika Poloinen, kremppaa. Uskossa olin mie että tällä menopelilläin olen ajalla huristellut vasta noin 5200km - tässä noin puolen vu´uven sisällä. Siksipä siis en ollut ihan HIRVEEN Hätä-Heikki Poloisen tään moottorin öljyjen lisäämisissä. Tsekannut toki olen keppiä pitkulaista, tikkua sojottavaa öljytilan. Ei sillä tikkusella ole ollut siellä mitään hätää. Ei vajetta öljyissä.

Nyt mennä torstai ehtoona asioilla kurvatessain ja sit sieltä palatessain... ihan tuossa viimosella kilometrillä kuului ensin varoitusääni ja sit syttyi kojetaulussa öljykannu kuva merkiksi että nyt ois sit se viimonen hetki kuikkia moottoriöljyjen perään. Ja miehän kurkin...

...kurkin niin että selvisi muutamia erinäisiä asioita. Pojallani Poloisella on ajettu JO noin 10 000km viimosen öljynvaihdon/laiton jälkeen! Ei VAIN ne miun ajamani 5000km. Ja siksipä siis öljyt sen olivat nyt siellä liki minimirajan. Eipäs hätiä mitiä kuitenskaa: öljyjä vaine uutta "pannuun" mahtavaan. Himpun päälle litranen sinne kitaan ammottavaan upposi mutta, muttah...

Merkki tuon keltainen. Merkki öljykannusen, se ei sieltä taulusta mihkään paennut. Ei hävinnyt teille tietämättömille. Ja äänikin tuo piippaavainen - sekin sieltä kuulutteli ielleen olemassa olostansa.

12.8.2006.%20Rompe%C3%A4iv%C3%A4t%2C%20K

Tänään körryttelin kaunihin sään säteitten siivittävin autoni korjaamolle. Korjaamolle jossa ensin kuikattiin moottoritilan pohjaan, sitten päälle. Sitten taasen pohjaan kopasten siin samalla jokahisen moottorin ja öljytilan liitäntä ja anturi. Kaik ol kyl kunnossa ihan kuin olla pittääkin. Näinpä siis autoni tää pienoinen piuhojen päihin vaien kiinni ja "sydänkäyrää" ottamaan. Nollaamaan koetaulun kirkasta, keltaista öljykannua. Parhura vaine et ei onnannut. Laite tuo kun oli liian vanha, liian yksinkertainen, tahi jotain muuta sinne päin. Joten loppuin lopuksi valo tuo keltainen, se sinne jäin ielleen tillottelemaan.

Kotimatkallain kaunihilla käänsin kuitenkin nokkani kohti toista pajaa. Varasimma sinne ajan uuden; ajan tulevaisuuteen. Poikanen sieltä tiskin takaa kyseli samalla et mikä "potilasta" vaivaa? Näpytteli poika siin tietokonettaan tovin ja sanoi että joku anturihan se siellä varmaankin... mutta nähdään sitten ensi maanantaina, kiitos.

Täsä nyt sit vuottelen maanantaita tuota tulevaksi ja Poikani Poloisen sydänkäyrän oikiavan. Tahi - vahi, mis lie vikanen sit onkin, ni sen paljastuvan ja korjaantuvan. 

Se vaine täsä hommelissa on hyvä et ainakin tää poika sielt tiskin takaa antoi ymmärtää et en mie nyt sittenkään tyhymä ole. Ihan oikein olin toiminut kaikissa kohissa, ihan oikein olin asiain hoijellut. En sittenkään ole tyhmä, en. Eli - munaa löytyy sittenkin yhden ihan oikian NAISEN verran - ielleen. Hyvä mie! Empä siis myönnä "vieläkään" että "olen nainen ja tyhmä".