Eeva Kilpi on kirjoittanut:
" Ettäkö mitäkö minusta kuoriutuu esiin yksinäisyydessä:
vääpelin sielu:
Tänään aamulla komensin leipää:
"Ei täällä saa homehtua!"
Eilen huusin hellalle: "Ala vetää!"
Ja kun menen hakemaan viiniä kuulutan:
"Kyyt pois, emäntä tulee kellariin!"
Lauantaina olin tyly rupikonnalleni saunalla:
"Kuka käski jättää räpylänsä minun paljaan jalkani alle!"

   Tässä mietin eilen että millainen mie olen? Tiedän entuudestaan että olen mm. järjestelmällinen, perusteellinen, tunteellinen, pedantti, aikaansaava ja touhukas. Mutta huomasin kaikkien näiden miuhun passaavien määreiden lisäksi että olen myös minimalistinen immeinen. Vaikkas nyt ain ihailen ja kadehtienkin katselen toisten huusholleja kuin ne ovat ihanan pullollansa kaikkea ihanuutta. "Tuokin on laitettu ( jätetty ) tuohon nuin kivasti.": ajattelen,"Voi kumpa miekin ossaisin nuin laitella...". Se ei vain jotenkin silleen luontevasti käy miulla ja miun kotonain.

2014.10.17.%20varastoni%20%281%29.jpg

   ( Tässä varastoin on muuton jälkeen tupaten täynnä. Olen pikkuhiljaa vähentänyt, antanut muoskillein tahi muuten vain hävittnyt tätä roipetta vähemmälle niin että nyt siellä on enää vain "välttämättömimmät" paikallansa kuten ala kuvastani näkyy... lattiaritilät kyl puuttuvat tästä kuvasta kun olen juuri tällä hetkellä vedellyt lakkapinnan nuille betonipinnoille. )

v%20003.jpg

En osaa. En osaa sisustaa kotiain, Majaani Mahtavaa, rönsyilevästi, runsaasti ja "täydeltälaidalta". En, vaikkas kuinka haluaisin ja sormiain syyhyäis siihen suuntaan. Ennemminkin pyrin ihan tiedostamatani karsimaan kaiken ylimääräisen roinan ja romppehen poies. Ja laittamaan kaiken jämptisti paikoillensa - jokahisella jutskalla on huushollissain oma paikkansa.... joka on muuten aivan typerää kun asiaa ajatteleen ihan TODELLA järjen kera: miksi rahin pitää olla juuri tuossa kaapin päässä - miksi ei vaikka soffan edessä? Miksi soffa on juuri tuossa nurkassa - miksi ei jossakin toisessa? Ja miksi sänkyin on kammarissa juuri tuossa paikassaan - miksei esim. ns. kulmikkain nurkkaan nähden?
Totuuden sanoaksein näiden kyseisten tavaroiden paikka nyt vain VOI olla VAIN nuissa kohdin Majassani Mahtavassa sillä... ne eivät muuhun kohtaan mahdu! Ja käytännöllisyytensäkin kannalta - ne eivät muualle passaa.

2014.11.21.%20makkari%20%20%281%29.jpg

Ei esim. sänky sinne nurkkaan koska kukkani ovat valloittaneet sen nurkkauksen kokonaan. Ja kukathan eivät voi olla muualla kuin siinä nurkassa ikkunasta tulevan valon takia... Soffa on tuossa koska se on yksi ja ainut nurkkaus jossa se mahtuu olemaan kun ei ole muita "kokonaisia" seinustoja huushollissain, enkäs voi sitä keskelle lattiakaan laittaa näin pienessä tuvassain. Rahila on paikkansa tuossa kun se toimiin siin hyvänä laskualustana kaikille niille jotka miun pitää muistaa viedä jonnekkin, siihen lasken kauppakassini kotiini tullessain, siihen kasaan muoskillein vietävät tavarat, yms.. Eli "kaikella on paikkansa ja kaikella on aikansa". Ei siitä yli ei ympäri pääse - vaikkas kuin haluais. Tietty jos sitten eläisi "ranttaliksi", viis veisaisi kaikesta "mitä pitäisi" viedä, tuoda, muistaa, tehdä... antaisi kaiken vaine olla ja eleä tavallaan ( romppehin yms. tavaroiden ja asioiden ), niin sitten ei kait olisi millään väliä mikä miskin olisi...
Paitsi että esim. tämän yhden tyttäreni takia ihan alkujaan ( silloin joskus liki 25 vuotta sitten ) on pitänyt opetella ettei mitään ns. ylimääräistä saa jättää näkysälle ( siksipä siis mm. hommasin hänen pyynnöstään yhteen komeroonikin avaimellisen lukon jotta sinne saan teljettyä hänen miun tykönäin käydessä, yön ajaksi kaikki lelut, yms. sellaiset hänen touhumansa tavarat, jotta ne ovat poissa saatavilta yön ajan ja hän malttaisi nukkua yönsä ihan normaalisti ), ei mihkään käjen ulottuville tahi silmäin näkysälle. Kaik on pitänyt oppia piilottamaan, kaik on pitänyt oppia karsimaan poies näkysältä, ja kaikille on pitänyt oppia laittamaan oma paikkansa jotta hänkin ne tarvittaessaan löytää ain tutuilta paikoiltansa. Siksikö sitä on sitten tähän tilanteeseen tultu? Tai siis senkinkö takia olen oppinut elämään näin - minimalisesti? Eletyn elämäni takia? Sen mitä elämäni elämä on opettanut matkallansa ja mukanaan tuonut/antanut?

   Aikanaan kun olimme kaik kotona. siis muoskani viel pieniä ja meitä oli perheessämme ns. 11 muksua mie ja puolisoni, hankin pikkuhiljaa kasaan Mauri Kunnaksen kirjainmukeja. Niissä on jokahisessa pieni värssy kera ison kirjaimen ja Herra Hakkaraisen seikkailevan kuvasen.
Meistä jokaisella oli ns. oma muki niistä. Se joitten kirjaimia oli vain yksi ja ainua huushollissamme, sai IHAN oman mukinsa: mm. mie L-kirjaimen kun ei sitä muiden etunimessä ollut. Mutta sitten oli kaksi M-kirjaimellista ja kaksi A-kirjaimellista henkilöä. Silloin otetiin kehiin toisen etuniken kirjaimet tahi sitten ristimänimen etukirjain ja saatiin M- sekä J-kuppi ja N- sekä T-kuppi. Tai sitten vaihtelevasti ( kun omansa oli pesussa ) minkä kirjaimisen tahansa sattuikaan silloin käteensä koppaamaan - kuhan se ei olliút jonkun toisen nimikkomuki...

joo%20005.jpg

Tässä toissa ehtoona tyttärein kävi tykönäin, kuin myös poikain päivemmällä. Kumpainenkin halusi jotain juodakseen; toinen vettä, toinen kupposen kaffeeta. Kuinka ollakkaan huomasin siinä kaffeeta tarjotessain että niin tyttärein kuin päivemmällä poikanikin; kumpikin etti tuolta telineeltä "omaa" kuppiansa entisen tottumuksensa mukaan.
Näin sitä ihminen on "tottumuksiensa orja" tahi jos kaunihisti sanotaan: "Sen minkä nuorempana oppii, sen vanhankin taitaa."

   Mie aloitan vuoden kierossain kaiken tavallaan ajoissa. Kukkien multien keväiset vaihdot, ikkunoiden pesut, mattojen pesut, huushollin kevätsiivouksen, yms.. Siis ihan ajoissa: maaliskuiset multain vaihdot teen usein jo tammi-helmikuussa, ikkunat pesin nyt varmaankin huhtikuussa, jne.. Vain siksi että ain ajattelen että jos en sitten ns. varsinaisella ajallansa kerkiäkkään. Ilmestyy jotain muuta puuhaa tahi asiaa elämääni enkäs sitten kerkijäkkään - sama jos teen ne nyt kun joudan ja olen tässä.
Näin tein tänäkin vuonna. Se vaine että nyt oli mielessäin etijäinen, tunne tuolla ajatusteni sopukoissa että tänä vuonna "saattaa todellakin sattua jotain"... Ja näinhän se sitten menikin. Lähdin eilen leivän syrjään kiinni, leventämään leipääni, laittamaan leipäin päälle muutakin kuin ylähuulen...
Jos olisin siis jättänyt esim. mattojeni pesun "sitten kun"-kesäksi niin nehän olisivat jääneet nyt kokonaan tekemäti sillä työaikani ovat vähän liikkuvaiset ja näin ollen en ihan jokaisen yhden päivän vapaalla ole lähdössä mökillemme mattoja pesemään tms. hommaa tekemään.
Olenpas mie nyt tytyväinen että "kaik" hommelini olen jo tehnä ja nyt voin sit paneutua vain noihin hommiini. Ja palattuain päiväin päätteeksi kotiain ei vastassani vuota jokin keskeneräinen työ tahi tehtävä.

  Mikä se on immeisellä, lähinnä kait Suomalaisilla, että olkoon homma kun homma... vasite jos on sellainen ruumiillisesti tahi henkisesti, rasittava, voimia kysyvä niin sit näihin jälkeen sitä lämmähytetään sauna ja ka, naatitaan oikein olan takaa sen ihanan leppoisista, lämpimistä löylyistä? Leppuutetaan niitä särkeviä ja kolottavia jäseniä, sekä ladataan puhki kuluneita, tyhjilleen menneitä akkuja.

2014.12.29.%20saunaan%20%284%29.jpg

Näinhän miekin eilen ehtoolla tein vaikka nyt ei oikeestaan ollunna sen kummemmin päiväin työt rasittavat tahi henkisesti koittelevat. Tuntu vaine että "eka päivän" jälkeen ( vaikko lie kunniaksi? ) oli ihan kiva laittaa "kyökki" lämmä ja sit aikanansa sen lämmettyä kivuta sinne ystäväni, hyvän, rakkaan tekemille, sopivan leveille ylisille ja - naattia. Miettiin siell leppoisissa löylyissä, saunain hyöryävissä huuruissa että missähän Sinä mahdat nyt par aikaa vaeltaa...?  

   "Kuin vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa,
niin päivistäsi tänään taas päivä katoaa.
Mutta milloinkaan elä murehdi päivää kahta:
elä päivää, joka jäi jo taa, elä äivää tulevaa."

Niin vierii virta, aika katoaa... Omar Khaijam´n sanojen mukaan. Näillä sanoilla onnittelin tänään vanhinta tytärtäin syntymäpäivänsä kunniaksi ja mietin syntyjä syviä, asioita moisia...
   Tänään on juhannus päivä - siis vanhan kaavan, almanakan mukaan.

a%20007.jpg

Ja päivä jolloin tasan 27vuotta sitten syntyi vanhimmaiseni; näin se vain tuo elämänpyörä ain kierähtää vuosi vu´uelta...
   On se jännä kuinka sitä ihminen ain "summaa" muoskien synttärehin aikaan kaikkien muksujensa elämää ja ikää ( mutta eihän koskaan omaansa - eihän? ): vanhin poika täyttää tänä vuonna 30v! Tytär nyt tään 27v. Nuorimmaiset 18v. ja kaik heidän välissään syntyneet muoskat sit oman lukunsa verran. Huh huijaa...
Minne tää maailma ja aika katoaa? Vastahan kaik olivat taaperoita, koulukkaita, nuoria ihmisentaimia - eikös vain? Kuis he nuin nopiaan kasvavat ja "vanhenevat" - eihän miulle itsellani ole tullut vielä ikää - ei ni mitään!
Saapiko tässä kohta alkaa ajattelemaan kuin puolisoni ain ajatteli: sitten joudan kunnalliskotiin, mäelle... kun olen vanha. Pitäisikö siis ruveta ajattelemaan että elin mie kerran vaan en enää? Vahi olisiko sittenkin niin että opettelisin ajattelemaan jotta kun nyt näen kaikkien muoskieni siipien jo kantavan itsensä niin levittelempäs tässä jo miekin omiani...?


   Se vaine kun tietäisi vieläkään "mitä miusta isona tulee"? Haaveita ja haluja olisi vaikkas muillekkin jakaa, mutta kun ikä, aika ja elämän jättämät jäljet kropassain sanovat muutamia painavia sanasiaan kaatain nurin suunilleen het´sillään kaikki unelmat sitä mukaan kun niitä pälkähtävi mieleeni.   
   Eli mitäpäs tässä sitten voin tehdä? Ja mitä nyt yleensäkään hauan? Minne rahkein riittäisivät, siipein kantaisivat?
Tässä nyt "jo" toisen päivän hommia vierahalle tehden mietiskelin tänään paikalle mennessäin että on se oikeestaan yhtä tyhjän kanssa moinen homma: tehdä toiselle. Taitasin sittenkin mieluummin olla "oman herrain" kuin näin palkollinen. Nyt saan alituiseen vartoo että mitä pitää tehdä, miten tehdä? Ja vaine tehdä ilman sen kummempaa suunnitelmaa ja päämäärää - sen kuin vain "ilmestyn" jokahinen päivä paikalle ja ehtoon käyvessä klapsin ovestaan ulos. Se on ainut ennakolta tietämäni varma suunnitelma ja juttu. Mutta jos olisin ittein herra niin miullahan olis päässäin alituiseen suunnitelmia tyyliin että mitä teen, miksi teen, kuinka teen, ja mitä näistä kaikista seuraa ja mihin tähtään? Mitä haluan tapahtuvan ja milloinka? ( Ymmärrättekö Lukijain Armahat mitä tarkoitan? )
Tietty vastuu kaikesta, niin tuloksista ( tahi niihin puutteesta ) kuin saamattomuuksistaan, yms. olisi itelläin mutta kun vertaan nyt vaikkas aikaan kun olen yksinäin täällä Majassani Mahtavassa hommissain niin aina tiedän mihkä mikin kantaa? Miksi teen, tahi en tee jotain?  Kaik on silloin selvää ku pläkki mutta toiselle tehden sitä on ja vaeltaa ku sumussa: ei tietoa mihkä on menossa, mikä on suunta, minne päädyn?