Syy siihen ettäs mie nämä aatoksein kirjaan tähän ns. himpun myöhässä on se ettei mökillämme ihanaisella netti yksin kertaisesti toimi olleskana. Ja jos sattuskii jostahii syystä sille päälle ettäs toimisi niin sitten "hän" tarjoilee ittesää vaine pienien pieninä pätkinä ja vain joskus... Joten kirjoitin vainen "leipätekstiä" tuon Wordin puolella taltehan ja kunne sit kottiini jouduin ni - nyttempäs mie sit pläjäytän aatoksein nuo tänne:
 

   Kaksi pienintä peittelin juuri vällyin alle. Mietin tuossa äsken siskonpetiä lattialle valmiiks laittaissa jotta voi kumpa näille kaikille mukeloille, mouskiin muksuille, jäisi näistä kesäisistä mökkireissuista mieleen edes jotakin. Viel paree olisi jos ne jotka jäävät mieleensä olisivat niitä mukavia muistoja jotka sitten kantaisivat läpi elämän. Muistoja joita olisi sitten näin jo miun ikkään tullessa ( tahi jo viel himpun nuorempanakin ) kiva muistella: " Muistatteko siskot... muistatteko serkut...?" Olisi siis lapsuudesta muistoja joista saa voimaa läpi elämän, muistoja joita voi muistella - etenkin sitten aikuisempana isommalla porukalla: "Mitä tehtiin?" "mitä TULI tehtyä..." "Tätä eivät vanhemmat - vasite mummo - tiijä..." Sellasia muistoja kuin miullai on lapsuudesta jolloin serkut ns. asuivat kesät luonamme. Milloin lomaillen ja milloin ( useimmiten ) maatilan kesäisissä töissä autellen. Heinäin seivästyksissä ja korjuissa. Joskus elon seivästyksessäkin mukana ollen...

   Tulin tänään tänne mökille myöhä iltapäivällä. Muistissain on että oiskoo tää nyt poikkeuksellisesti vasta noin kolmas reissu tälle kesälle täällä ollen. Verraten miten sitä on täällä ain kesäisin melkein asunut enempi-vähempi pitempiäkin aikoja. Vasiten nuihin muksuin mukeloihin kera.... Mutta nyt kun on tää kesä mennyt hommissa ollen ni kaik viikot ja viikonloputkin ovat sit "tärvääntyneet" siihen jutskaan. Maanantain vaine ollen vakituisina vapaapäivinä.... Eihän siin mitään. Se passade miulle ihan hyvin.
Tyttärein miun sannoin taannoin et onpas se hyvä ettäs lähdin moiseen hommaan mukaan. Meinaten nuilla sanoillansa sitä että on se vaine ihanan ihanainen paikka miulle olla ja hommailla! Ei tod. sen siunaamaa hetkee ettäs tarviis miettiä mitä tekisin tahi mitä seuraavaksi? Ain on ainaskii tähän päivään asti ollut hommaa monen moista ihanaista. Millon tulee asiakkaita joita palvella. Se on kivaa. Ain saa eteensä uusia tuttavuuksia tahi sitten tulee entuudestaan tuttuja immeisiä kaffeelle... pääsee vaihtaa sanasen sillon - toisen tällön. Sanasen tuon ja tämänkin immeisen ker...  Millon on luonnonkukkasista laitettavana erilaisiin astioihin sisälle ja ulos kukka-asetelmia. Millon on aihetta leipoa asiakkaille uutta tarjottavaa vitriiniin. Ain on siis jottain puuhaa värkätä eikä aikaa seisoskelulle. Nyt olen vaine alkanut pikkuhiljaa sanelemaan muutamia armoa anelevia sanasia ( pikku pelko persiissäin ) tuolle Yläilmoille ettäs olis laupia ja järkkäis niin täsä loppuajallakin ettei tarviis alkaa millään muotoo siivoilemaan enemmälti mistään tohista. Meinaan ettäs jos pitää alkaa puts- putsittaa esim. akkunoita ni huh! Ei siin mitä - ossaan mie senkin tehdä muttas kun en milläskää ensinnäi siitä puuhasta pidä, saati sitten kun käsinhän nekin pestään niin sen jälkeen ovat taasen käteni, ranteeni, ihan "mukavassa" kiputilassa: särkee, kolottaa, kipuilee ja tekkee vaikkas mitä....
   Muttas siis - nytten kun tänne lähin ajelemaan yssinäin ( toisen muoskain perhe toi heijän kahden eri huushollin mukelot tänään tänne, vuottain täälle kunne mie tulin paikalle ) niin olipas se reissu! Oli kuin olisin tullut tään matkasen eka kerran sit puolisoni pois menon jälkeen: tippa linssissä, pala kurkussa: kunne pääsin tänne pihanmaalle, kapsahhin siin tyttärein kaulaan ja tirahutin kaipaavat ikäväni itkut.

2015.8.8.%20Kumpulassa%20mukeloiden%20ke

   ( Mukelot olivat saaneet luvan piirellä ja kirjoitella ulkohuussimme ulkoseinään taidettaan... siellä kaikkien niiden kuvien ja tekstien seassa oli tällainen "puoli-rakkauskin"... Hieno oivallus. )

   On aikaslailla outoa kuis se nyt sen ikävän tänne tullessain ja täällä ollessain pukkaa iholle? Mikä sen tekee nyt?
Onko se se että on tavallaan täällä ensimmäinen syssy tuloillaan jollon puolisoin ei ole paikalla ja miulla tää muistikin jotenkin pelaa muistain eka kertoja mitä täällä oli olla kahden tahi porukoihin jatkeena? Viime syssy kun meni aika sumussa ja usvassa. Siitä miul on vaine jotain harmaita muistikuvia että sellainenkin on ollut... siitä ei ole paljon mitään mieleeni painunut. Silloin tuli vuosi täyteen - nyt jo kaksi, hänen poismenostaan. Onko siis nyt kyse siitä että muistini muistaa ja yhyttää kaik kaipaukset ja muistot mieleen tiedostain ja tiedostamattani? Siksikö itken ja haikailen?

2015.8.10.%20aamulla%20%2816%29.jpg

Vai onko kyse siitä ettäs nyt todellakin kaikki muistuttaa, kaikesta muistan puolisoni? Kuten vaikka tästä ihanaisesta tattimus tatista... Löysin tämän nyt mökkimme lyhykäisen pihatien varrelta...

Huiko-palaa..jpg

... ihan siitä samoilta paikoilta kuin vuonna 2012 tään kärpässienen,  jolloin puolisoni oli viel kanssani. Mie nappailin silloin sienestä tuosta muutamia kuvia hänen pyynnöstään ja hää "yltyi" sit siinä samalla kujeilemaan ja mallailemaan näin kuin "syödäkseen" sen sienen pienoisen...
Vahi onko kyse jostain ihan muusta - taasen? Kaipaanko vaine "kuhan-jota-kuta" vierellein? Onko se vaine tätä syssyn tuomaa melankoliaa? Haikeutta joka tulee syssyn satehin kera silmäkulmiin?

   Täsä päivällä täällä hommissain ollessain satuin huomaamaan, muistamaan, sellaisen jännän jutun että kun silloin aikoinaan puolisoni eli... kun mie ain tänne mökillemme ämpesin... milloin nuorempien muksuini kera, millon muksuin mukeloihin  kera, ni sitten kun puolisoin tänne "perässämme" tuli ( kului siinä tuloimme välissä päivä tahi kaksi aikaa ) niin aikas monesti se sattui niin ettäs sinä päivänä sitten oli joku isompi myräkkä tuolla Taivahan Ilmoilla. Ainaskin kerran kesässä tahi kahesti, sattui niin. Muttas ne olivat vaine sellasia että piti lähtiä omalla autollain puolisoain vastaan ja "päivittelemään" tielle kaatuneita puhurin puita sekä ettimään tältä kylältä, tältä pohjukalta, moottorisahaa omistavaa immeistä joka sit ne kaatuneet puut sahaili ja pätki poies autoin ejestä. Muttas sit kun puolisoin poistui tästä maallisesta maailmasta niin sen jälkeen ( eli viime kesänä ja tänä kesänä ) ei ole ollut sellasia myräköitä olleskana! Mikähän yhteensattuma sekin nyt on?

   Katsetta kaipaavalle, kuisketta kuulevalle... tuli vaine mieleeni miun vaik en nyt tiedä oikein mitä sillä tarkoittanen.
   Muttas, muttas, täsä hokasin täällä mökillä mukeloille apetta tarjoessa täsä kyökin pöyvän ääressä ( josa tätäkin nakuttelen juuri nyt ) ettäs se oli muuten vuosi 2000 tasan tarkkaan ja sen heinäkuun loppua kun täsä samasen pöytäsen ääressä istua nakotti samonmoinen ruokakunta joka koostui silloin miun mukeloistani ja puolisoni mukeloista vaikkas me ei viel sillon oltukaan yksissä- vaan vasta nelisen kuukautta sen ajan jälkeen. Sen sillosen kokoon panon mahdollisti se kun muoskamme olivat jo senkin astisen elämänsä olleet ystäviä keskenänsä niin kylillä, partiossa kuin myös koulussakin. Ja niinpäs sitten sekin "sekalainen seurakunta" välleen oli sillä kokoon panolla täällä mökillämme yökunnissa. Nuorimmaiset olivat jotain kolmen tiemeellä ja silloisen seurueen vanhemmat noin kahdentoista vuoden... Muuten - täsä tänään, pöytäsen tään äärellä olioist,a nuorimmaiset olivat/ovat kolme vuotta ja vanhimmainen kohta 11 vuotta!
Niin se vaine tää maailma heittelee... silloin "omien" muoskien kaa täällä ja nyt, tänä vuonna samaisten muoskiin mukeloihin kera + siskoni kaksi likkaa äitinsä kera.
Jännä kun ajattelee: miten... täsä on mennyt sen 15 vuotta väliä... ei sitä olisi silloin kyennyt milläskää aattelemaan että sitten 15 vuoden kuluttua täsä samasessa paikassa ja juuri NÄIHIN samaisten muoskiin mukeloihin kaa! Ei sit millään olisi onnistunut sellainen ajatus. Ei ni millään. Itse juuri eronneena ja puolisoni ( ymmärsin tään jälki käteen sit kun yhteistä elämäämme elimme ) juuri eroa tehden. Ei silloin siin vaiheessa mitään lapsenlapsia kyl mielehen pälkähtänyt!
Ja nytten sit täsä: samasten muoskien jälkipolven kera... nytkin mie yksin - ilman puolisoani, kuten silloinkin. Paikka sama, aika eri ja elämäntilanne... sekin erilainen muttas kuiteskin sama...


   Kotiain ajelessain ja muoskiin mukeloita "palautellessain" kuta kunnekkin, tuumailin isseksein siinä ajelessain ja heijän, kyytiläisten, päiväunosiaan kyydissäin vejellessä ettäs on se jännää tää ihmiselo. Tai no, ainakin miusta tuntuu siltä ja siks toisekseen se tuntuu ettäs se on miun kohallain jännää - ka, kun en taasen tiijä toisten elämistä mitään...
   Kun ajelin kotejamme kohen ja katselin vaihtuvia maisemia siinä matkallamme ni tajusin kuis sitä on taasen kesä mennyt. Tai siis taasen ja taasen... Huomasin nimittäin vaine ettäs se on sitten tää kesänen mennyt "ilman" miuta!
Tarkoitan tällä sitä ettäs kun tuolla hommissa nytten pakerran jokahinen päivä ( paitsi niitä maanantaita ) ja sit viel kun ekaa vuottain asustelen täällä Humisevallaharjulla joka sijaitsee "urbaanissa viidakossa" enkäs ole näin ollen päässyt käymään mökillämme ns. olleskana tahi muuten ei ole miun tullut liiemmälti liikuttua täällä ympäristössä ns. maalaismaisemissa NIIN... olen ollut aivan PAITSIOSSA KOKO KESÄN kulusta!
Muistan kuin keväällä mökillä laittelin tienoitaan "pystyyn" kesän tulla ja siltä varalta "kun sitten tulen/tullaan itsekukin suvustamme mökkeilemään" niin kaik on valmihit. Mut kuis kävikään? Mie hommissa ja muu suku mökkeilen enempi tahi vähempi! Ja mie aivan ulalla koko mökkimme tienoon tapahtumista! Kaikista niistä luonnon ihmeistä jota siellä ympäristössään tapahtuu!
   Sillä kun summasin koko tuolla reissullamme näkemiämme tapahtuneita asioita niin se lista pitkäksi muuttui...     
   Mm. kaikki ne kukat mummon kukkapenkeissä jotka silloin mökillämme kevähällä alkoivat työntää kukkavanaa ilmoille aurinkoiselle ( sateiselle kylläkin tänä kesänä! ) niin nehän ovat kasvaneet jo aikoja sitten täyteen pituuteensa ja kukkineetkin sekä mummon toimesta vartensa jo kompostille luovuttaneet! Enkäs mie niitä kukissaan nähnyt olleskana! Nyt olivat kukkapenkeissänsä aivan muut, uudet kukkset loistoissaan. Ja näihin välissä on kenties ollut ja kukkinut  paljon muita kukkia joist miul ei ole nyt tänä kesänä mitään havaintoa - eikä yhden yhtä kuvaa napattuna! Saati sitten mökkimme ympäröivä luonto: vastahan kaik ol hiirenkorvalla, pienellä taimella tai juuri ja juuri viheriöivänä pintana...
Viinimarjatkin puna- ja mustaposkinensa vuottelevat jo kerääjiään, mehustajaansa...

2015.8.8.%20Kumpulassa%20mukeloiden%20ke

Ja varsinaisen matkan varrella huomasin että maanilmeilijät ( -viljelijät ) tekevät rehua! Siis varmaankin JO syys-sellaista sillä luulenpas ettäs kaikki ne tään kesän edeltävät rehunteot ovat kaikkinensa jääneet miulta tiedostamati kun en ole niistä mitään nähnyt: liekkö kuin monet rehut saaneet tänä kesänä tehtyä? Kahdet vai kolmet tätä ennen? Niin kuin nyt sillä tiedolla mie jotain tekisin tahi siitä hyötysin - vasite johkin tietoa moista tarviisin... muttas kummasti se vaine näin entisen pienviljelijän pentuna ja luontoa sekä ympäristöään seuraavalle immeiselle PALJON tuokin tieto merkitsee!
Myös se että viljavainiot nuo huojuvaiset - nekin ovat jo täydellä korrellansa. Vasta "viimeksi" ne nähdessäin - nehän olivat ruskealla peltomullalla. Hädintuskin viellä "siementä vakoon laitettuna"! Ja nyt kohta jo ovat puinti kunnossansa. Kellertävät jo, ja kunne menhään viikko tahi pari niin tulentuvat ja sitten puimakonehet raksuttaivaiset ne kitoihinsa saavat ahmaista...
   Oh-ho! Kylläpäs se tää kesänen onkin mennyt - kuin tuhka tuuleen. Miun siitä mitään tiedostamati. Saati nauttimati!
Voi kun tekisi nyttenkin mieleni miun Poikani Poloisen kyytihin ampaista ja karauttaa teille tietämättömille ja tuntemattomille! Jonnehii kauas. Kuhan jonnhii. Sinne "mis pippurit kasvaa", sinne mis maa muuttuu taivahaksi... Kauas, kauas - täältä poies....