Herran vuonna 2017, kuluvaa kuuta ja mennä viikon perjantai. Silloin aloin värkkäämään kasaan äitini miulta tilaamaa asiointikassia mutta kun miun omani ompelukone on aivan raakki jo niin eihän siitä mitään tullunna.
Mietin tovin moista proplematiikkaa ja päätin kuin päätinkin tarttua äitini samaisena aamuna tarjoamaan tilaisuuteen tulla hänen luokseen kyläilemään; pakkasin kapsäkkini, ompelukseni, kamerani yms. tarpeellisen ( eli ns. puoli huusholliani ) ja suuntasin kohti Pielavettä.
Perille saavuttuani laitoin evästäni äitini uuniin kypsymään, istahdin tuolille ja aloin surruuttelemaan tätä kassistaan kasaan. Atvailin kyl hälle ettäs kun laittelen tähän sen kolme vetskaria niin miulla menee varmaan viel huomisenkin puolelle sitä tehdessä kun näin vasta iltapäivän tunteina perille saavuin. Väärässä kuitenkin olin: ehtoon korvalla olikin kassinen tää aivan valmia.
Olipas se todella ihanaa surruutella sellaisella ompelukoneella joka on kunnossa. Ilokseenhan sellaisella "kaasuttelee". Melkeinpä niin iloissaan että kun ompeluksen tää sain valmiiksi niin tuntui että mitäs sitten? "Mitä seuraavaksi alan ompelemaan?"

2017.3.3.%20Mummolla%20kassi%20%282%29.j


2017.3.3.%20Mummolla%20kassi%20%281%29.j

   Yö meni kuumistellessa ja hikoillessa äitini tykönä jossa on huoneiston lämpötila "hivenen" korkeampi mitä miun Majassani Mahtavaisessa.

   Äitini kera ollessa hän "muistaa" ain välleen lausua että tiijä kuin kauan hän täällä enää on. Tai että sitten kun minua ei enää ole. Tai että tiijä onko sitä enää ensi vuonna elossa...
Puolisoni tapasi sanoa ain eri asioista että sitten kun mie kuolen niin tehkää näin tahi näin... "Muistakaa että tää tehdään näin." Tai että kun kuolen niin laittakaa miut roskikseen ja kärräätte sitten kaatopaikalle ( hän kun ei tahtonut jäädä "kitumaan", toisten passattavaksi, tositen huollettavaksi, jonnekkin sängynpohjalle. Ei missään nimessä esim. vanhainkotiin tahi sairaalan sänkyyn. )
   Mietin että mikä se on että ihminen alkaa aattelemaan nuin? Tietääkö, aavistaako henkilö ennen lähtöään että kohta tulee Noutaja? Vai käyttäydymmekö me kaikki samoilla tapaa kun vanhenemme tarpeeksi paljon? Se vaine että toisilla se "tarpeeksi" tulee vastaan jo aikaisemmin ja toisilla vasta rutkasti myöhemmin.
Mietin myös sitä että kun mummoni miun kuoli, siirtyi tuon ilmaisiin, niin se oli tavallaan ns. luonollinen kuolema, luonnollinen suvun vanhimman poistuminen. Tapahtuma jonka käsittelin että tämä nyt kuuluu elämään; vanhemmasta päästä harvetaan. Nyt mietin että jos äitini poistuu "ruodusta" niin mites sitten? Apuva! Hän on nyt sukumme vanhin, vanhinta polvea ja jos, sekä kun, hän poistuu ( oletuksella että se on ain se vanhin joka ensin poistuu eikä joku meistä nuoremmista jostain syystä ) niin sittenhän se olen mie sisaruksineni se sukupolvi joka on tämän jälkeen vanhinta kastia. Sitä on sit niin kuin itse VANHA. Se seuraava polvi joka alkaa pikkuhiljaa "tipahtelemaan" montun pohjalle. Apuva! "Ei vielä." "Ei nyt." En tahdo vielä alkaa pelätä että milloin päiväni ovat luetut, milloin määrän pääni häämöttää. Vielä olisi paljon nähtävää, koettavaa ja elettävää.


   No, kunne aamu valkeni ja äitini lähti omiin rientoihinsa, niin mie myös pakkasin kamppeeni kasaan ja lähdin ielleen kulkemaan. Kohti pohjoista ja erästä ystävääni.
Tietty matkaani rutosti aikaa ottain ja kamerani kera keikkuen:

2017.3.4.%20Pielavedelt%C3%A4%20Rotimoll

   Sammalislahden tienoolta yksi kaunis kelo keskellä aukkoa. ( Pielavesi. )

2017.3.4.%20Pielavedelt%C3%A4%20Rotimoll

   Sammalisenlahden ja Päijänteenmäen välillä on yksi Haapasuon niitty. ( Pielavesi. )
   Paikka joka joka miun on jo tämän astisen elämäni aikana sen millona kertaa kuvata muttas se on aina vain jäänyt tekemäti.
   Tässä viehättää tämä piiiit-kä pelto, piiiit-kine sarkoineen, jota reunustavat ylhäät, sakiat kuusimetsät. Ja lisäksi sitten vielä se että siellä tuolla symmetrisesti keskellä niittyä seistä napottavi yksi lato.
Tämä kuvani ei oikein anna oikeuksia tälle näylle - tämä on paljon vaikuttavampi kun sen luonnossa näkee. Mutta onpahan nyt ikuistettu, olenpahan nyt kuvanut...

2017.3.4.%20Pielavedelt%C3%A4%20Rotimoll

   Heinämäken päältä jonkun pellon yksinäinen kuusi kiviraunion puiden kera. ( Pielavesi. )

2017.3.4.%20Pielavedelt%C3%A4%20Rotimoll

   Ruotaanmäki. ( Iisalmi. )
   Paikka jossa käyn näköjään aina yhä uudelleen ja uudelleen kuvaamassa - ja ain näin samoilta seutuvilta kuvasen ottain. Täältä näkee ihanasti kauaksi.
   Tuossa kuvani oikiassa laidassa näkyy tie joka vie Pieni-Sulkavaan ( Pielavesi ). Näin alussa, Ruotaanmäen kohdalla tämä tie on ( kuten näkyykin ) pitkän suoran omaava tienoo. Useampikin kilometri on tuonne tien "päähän" mennä.

2017.3.4.%20Pielavedelt%C3%A4%20Rotimoll

Samainen paikka mutta eri kulmasta kuvattuna.

   Edellisten kuvieni jälkeen ei tullutkaan enää kuvattavia vastaani vaan ajelin pikkuhiljaa kohti ystävääni poiketen siin matkalla veil pikaisesti tyttäreni tykönä Iidenissä asioita toimittamassa.
  Saavuttuani Rotimojoelle asetuin ensin aloilleni eli kannoin kaik kimpsuni ja kampsuni tupaan ystäväiseni ja sitten aloimme mietiskellä et misä järjestyssä iltaamme toteutamme....
Siin mietiskellessä ja saunaa vuottaissa nappasin kamerani kainalooni suorien kohti Kytökosken kuohuja:

2017.3.4.%20Pielavedelt%C3%A4%20Rotimoll

Vielä virtaa Kytökoski, viel vesi juosta jolkottavi vapaana.

2017.3.4.%20Pielavedelt%C3%A4%20Rotimoll

Joki tämä hymyili miulle kuin kertookseen et kyl sie Mummero viel tänään jortsuille pääset.
   Ja niinhän mie pääsinkin. Kävimme ystäväiseni tämän kera hakemassa viel kolmannen ystävän mukaamme ja suuntasimme Kainuun puolelle Naapurivaaralle kevään lavakauden avajaisiin.

   Tässä ehtoon valmisteluissa ja yön tummina tunteinna kera tanssien tuli mieleen monet, monet, entisten aikojen Leipäporukkamme tanssireissut jotka ulottuivat niin ikään hivenen kauemmaksi talviseen aikaan kun eihän talvitansseja ihan joka "nurkalla" ollut silloinkaan - saati nytten kun lava toinen toisensa jälkkeen on sulkeutunut... hävinyt kokonaan maailman kartalta.
   Muistelin kuinka me "hyvässä lykyssä" vajaata kymmen kunta aikuista ahtauduttiin johkin seitsemän hengen henkilöautoon tahi sit silloiseen meidän Gleinbuss:mme.
Tämä kyseinen "bussimme" oli nimeltään Orpo kun sen rekkari oli ORP ja sit numerosarjassaan oli viel 0-numeroinen.
Olimme kerran menossa tanssimaan Kärsänmäen talvilavalle pohtien matkalla että siirymmekö kesken matkan erään porukkamme Volvo-autoon. Onni onnettomuudessa että emme näin tehneet sillä jos olisimme sillä ajelleet tansseihin ja kuten kävi, törmänneet siihen hirveen joka pimeästä yöstä tielemme ämpäisi, niin sehän elävä olisi tullut sen Volvon isosta ikkunasta sisään ja etupenkkiläisten syliin asti.  Mutta onneksemme tosiaan jatkoimme matkaamme meidän bussilla ja näin sitten tämä hirvi otti tuntumaa "vain" bussimme etumaskiin jättäen suurimman osan etuikkunaa ehjäksi taittaessaan etumaskien peltejä ja sitä myöten särkien sitä ikkunaa.
Poliisit kävivät paikalla ja kun kuulivat mitä olimme tekemässä, kuin kaukana jo kotoamme olimme ( iso lastillinen ihmisiä ) ja kun sinne tanssipaikalle oli enää "vain" pari kilometriä, niin iloksemme he "yskän ymmärsivät" ja antoivat meidän jatkaa suunitelmiemme mukaisesti matkaamme kun autokin nyt toimi ihan normaalisti - mitä nyt vinka sisälle etulasista kävi...  Se toki oli selvää että sen reissun jälkeen ei sitä autoa enää ajella ollenkaan - lunastukseen meni Orpo-parkamme.
Lavalle kun saavuimme oli sinne jo kiirinyt tieto että paikalle on tulossa joku tanssiporukka joka hirveen kera yksiin oli ottanut. Oli se hivenen huvittavaa kun omista hiuksistani, toisena etupenkkiläisenä, illan aikaan rapisi pieniä lasien sirpaleita tanssilattialle vaik niitä kuin jo etukäteen olin kopistellut sieltä poies.
Niin me tanssit ne tanssittiin ja sitten yön taitoksen jälkeen suuntasimme kotiamme kohden. Onneksi sattui kuskillamme olemaan ns. pilkkihaalari autossamme mukana jotta hän sen yllensä puki ja kykeni näin sitten ajelemaan meidät kotiamme. Me muut "kärvistelimme" yhä viilemevässä automme sisäilmassa pukeutuneema keveisiin tanssitamineihimme. Siinä sai ettiä vieruskaverilta lämpöä ihan tosissaan.
Tämän onnettoman reissumme jälkeen olen muistanut aina yönselkään lähtiessä ajatelle että AINA pitää olla mukana sen verta lämmintä taminetta että jos jotain tienpäällä sattuu. Joko itsensä tahi jonkun toisen ajajan aiheuttamana tahi näin "luonnon antimien" toimesta.
   Tansseissa ollessamme tuli tuokio että muistelimme menneitä porukalla: kaksi nyt 2000-luvulla tansseihin lähtenyttä, mie tällaisenä "vanhana konkarina" 80-luvun alussa tanssit aloittaneena ja sit viel yksi vieläkin aikaisemmin tanssin lumoihin syventynyt ihminen.
Siinä nämä kaksi "nuoremman polven" ( ei tosin iältänsä sen porukan nuorimpia ihmisiä ) edustajaa kuunteleivat korvat höröllään ja suut ymmyrkäisinä kun me "vanhat" muistelimme kuin sitä ennen muinoon tanssiin mennessä saatettiin kulkea ns. ees-taas useammankin tanssipaikan väliä ettien sitä "sopivaa" paikkaa illan tansseihinsa. Sitä kun silloin oli viel lavoja aikas tiheään tahtiin - melkein jokaisella kylällä omansa. Tähän päätökseen itse kullakin painoi omat lähtökohdat; toiselle orkesteri, toiselle orkesterin soittama musiikki ( onko omalle jalalle sopivaa tahtia tanssia ). Jollakkin se että onko tuttuja juttukavereita paikalla, toiselle se etttä onko tuttuja tanssittajia/tanssitettavia paikalla? Jollekkin taasen sitten se että onko siellä JUURI SE henkilö paikalla kun tanssin pyörteissä oli tehty jo vähän muutakin kuin pelkästään tanssahdeltu jalkoja nostattavan musiikin tahdissa. Syitä paikan valitsemiseen siis löytyi varmaan yhtä monta kuin oli tanssiin menijääkin.
Sitäkin muistelimme kuin ammojan alussa pääsylipun hinta oli 50penniä. Sitten se nousi yhteen markkaan... kahteen markkaa... edeten pikkuhiljaa siitä sitten jo 90-luvulle mennessä jonnekkin 10markkaan ja silleensä. Kunne tuli euron aika ja pääsylipun summa muuttui "yksi yhteen" eli silloinen markka määre siirtyi suoraan euromääreeksi vain valuutan nimikkeen muuttuissa toiseksi. Nythän nämä lippujen hinnat kiikkuvat jo 15euron tiemeellä. Silloin aikoinaan kun nämä lippujen hinnat nousivat yhdestä markasta kahteen markkaan, totesin mie kuten moni muukin että nyt kyllä tanssiminen loppuis sitten tähän. Ja samoiten sitä on tullut tokaistua jo monen monen muunkin kerran näiden summien muuttuissa - yhä vaine silti tanssit vetävät puoleensa Lavantautia potien.
   Näiltä entisiltä ajoilta olisi monen monta erilaista muistoa tanssireissuilta muistissa mutta olkoon nyt...

   Yön sysimustassa pimeydessä me ajelimme ystäväni tykö takaisin jättäin tämän kolmannen kaverin jo matkalla kotiinsa.


   Aamulla anivarhain taasen uusi aamu ja uusi Aurinko Armas meidät yhytti päältä tämän Telluksen ja niinpä mie sitten suorsin jälleen matkaan maantielle keräten "maallisen omaisuuteni" mukaani ystäväni tyköä:

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Lahtorannan Korvapuron tienoolta kuva aamuisen Aurinkoisen ihanasta loistehesta isolla peltoaukialla. ( Vieremä. )

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

Tämä kuvanen täsä on samaisen peltoaukian toisesta päästä ( tien tuon samaisen poisesta "päästä" ) kuvattuna.
   Hivenen todellisuutta tummempi kuva mutta ei haittaa ainakaan meikäläistä. Pidän muutenkin tummemmista asioista...

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Reissaaja-Lissi, Poika Poloinen ja iso peltoaukia kera monen heinäladon jossain Peltosalmen jälkeen mennessä Pielavettä kohden. Ennen Sourunsalon kylää. ( Iislami. )
   Sellainen "kaahee, aakee, laakee" paikka jossa on varmaan ammojen alussa ollut jokin järvi. Sitten järven tuon kuivuissa suoalue ja nyt sitten "nykyaikana" näin viljelysmaata.

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Ja sitten "paluumatkalla" uudelleen hyvän sään aikaan kuvattuna: Ruotaanmäen tienoo ( Iisalmi. )...

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

...kertaa kaksi.

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Ja jopa kolmekin; nyt tosin aivan "uuteen" suntaan.
   Nappasin tämän kun tässä on niin ihanainen sininen sävyt. Ajatella mie, jok sinistä inhoan kaikkialla niin MIE sanon näin että "IHANA sininen vävy"! Vau, en mie sittenkään ole ihan "toivoton tapaus"...

   No, sittempäs tulimma jo perille asti eli mökkimme pihaan jonne kokoonnuttiin nyt jo tälle keväälle toisen kerran sukumme kesken ihanaista Auriko Armahan täyttämää päivää viettämään ja makkaroita tiristelemään.
Ihana perinne suvussamme: näemme toisiamme, vietämme aikaa keskenämme, vaihdamme kuulumisia ja hoidamme samalla keskenäisiä asioitamme.

   Tässä tuokioita mökiltämme:

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   "Räystäät tippuvat" ja sen myötä sitten niiden alapuolella olevat humalan kukinnotkin saavat tuta oman jääkautensa.

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   "Mökkeilemme."
  Pihamme kun on talvisin auraamaton niin "ursimme" ain jalkapatikassa pihaamme ja jätämme itsekukin hepomme vuottamaan meitä läheisellä tielle. Ihan no kiltisti ovat vuottaissaan... eivät kummemmin vikuroi...

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Meidän notski pihanmaallamme on saanut tulta persuuksiinsa.

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Tässä vuottavi linnunpönttö jo tulevaa kesää ja puun oksistoon pääsyään, paistatellen keväistä Aurinko Armasta Terijoensalavan lämpimässä kupeessa.

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Meidän pihan maan kauneutta talvisessa maisemassa.
   Tuolla "välissä" on paikka jota kutsumme edelleen AIV-montuksi koskapa siin on edelleen jäljellä AIV-monttu niiltä ajoilta kun "isä lampun osti" ( Armas Lukijani tämän AIV-montun löydät edellisestä "Muistan"-kirjoituksestani ). Tätä monttua täyttelemme pikkuhiljaa kaikella pihapiiristä tulevalla massalla; kitketyt kukkapenkit, leikatut nurmikot, karsitut puut ja pensaat, jne..

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Näkymä meidän pellolle päin "huussin nurkalta".

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Näin siin sitten kävi: Poika Poloiseni työlääntyi vuottamaan miuta poies mäkiltämme ja kasvatti sillä aikaa itselleen juuriston! Olisiko ollunna pieni vihjeen poikenan että vois sitä hivenen nopsempaankin mökillä käydä?

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Kotiin paluu matkalla Leppälahden ja Kettaalankylän väliltä ( Maaninka ) ottamani peltoaukian kuva.
   Jälleen hivenen tummempana kun todellisuus - anteeksi.

2017.3.5.%20Rotimojoelta%20Kumpulaan%20j

   Kotiani palattuani, Majaani Matalaan saavuttuani ja kapsäkkini purettuani hokasin kuin kelloni miun oli väsynyt ja lopettanut tikuttamisensa. Mie hälle ensiapua antamaan kera uuden pattesin ja sit takaisin seinällensä nostamaan. Hyvä juttu. Ihan hyvä...
Mutta hänpa ei siihen tyytynytkään vaan ilmoitti että on sit niin kuin IHAN TOTALLISESTI väsynyt ainaiseen tikuttamiseen ja teki itsarin! Miehän en sitä ensi alkuun sulattanut vaan katsahdin taaksensa ja tostein kiinikkeensä pettäneen. Näin toimelijaana Mummona tuumasta toimeen ja uutta "uskoa kehiin": sävelsin sinne selkänsä taakse uuden kiinikkeen. Mutta surukseni sekin petti ja näinpäs mie luovutin... luovutin ja periksi annoin.   
   Surren tätä ihanaista Aikarautaani joka seinilläni jo tikuttanut on vuosia monta...
Tämän ihanuuden sain aikoinaan puolisoltani synttärilahjaksi kun täytin 45vuotta. Eli toisaaltaan ei ikää hälle ihan niin paljoa ole - mutta toisaaltaan ihan kunnioitettavasti kyllä on...
Ja nyt sitten tuollon kotiin tuloni jäkeen pitimä miun aloittaa surutyö niin Aikarautani kuin myös tämän rakaan muistoni osalta. Osa on poissa...


   Tuli viikko uusi ja koitti päivä maanantainen. Päivä jolloin en kameraani tarttunut maisemia kuvaten mutta kylläkin muutoin sillä käväisin yhden ihanaisen ystäväni kera "treffeillämme" Iidenissä. Juhlapäiväni kunniaksi söimme "ulkona", ja hänen hoitaessaan siellä keskustassa asioitaan mie sit käväisin sillä aikaa kirpputorilla löytäin sieltä aartehia monen moisia:

013.jpg

   Tällainen SININEN - jälleen?!
   Kuppunen tämä ei ole Arabiaa - ei siis missään nimessä keräilyyn kuuluvaa. Kuppinen tämä on sininen - ei siis missään nimessä MIULLE kuuluvaa. Mutta silti... kun tämän kuppisen siellä kirpparin hyllyllä näin niin miettimään mie jäin. Kiersin kirpparia - palasin mukille takaisin. Kiersin uudelleen ja edelleen palasin tykö kuppisen tään. En vaine tiedä mikä tässä oli sellaista joka puoleensa veti mutta niin vaine kävi että ulos siltä kirpparilta astellessain huomasin olevani tällaisen yhden pienen ihanuuden uusi omistaja. Tosin en yhä edelleenkään tiedä mitä mie tällä teen, mihin mie tätä käyttäisin?

022.jpg

   Toinen "joutavan päiväisyys" oli sitten tämä ostos muutoin pitäydyttyäni kaikessa tarpeellisessa ostettavassa; ruokailulusikoita, soppakauhaa, muoskan mukeloille muovisia kuppeja juodakseen, tasseja kukkasilleni ja ruokalautasia itselleni käyttöön.
Tähän suunittelin laittavani kesäisin ulos kukkasia. Joko mullalla tahi ilman; veteen. Mutta jonkilaiseksi kukka-astiaksi tämä varmaan päättyy.
Ihanainen kurttu-pussikkani miun.

026.jpg

   Päivä tää meni päivää "pidellessä" - nautiskellen kaikkinaisesti olostaan ja vuodesta uudesta joka alkoi silloin itselläni.


   Tuli tiistai, eli eilinen, ja mie lähdin taasen ulos Majastani Mahtavaisesta.
Pientä "kitkaa" meinasi aiheuttaa se että Pakkanen paukkuvi yllätykseksi nurkissamme -23´C tiemeellä! Hupsista, ihan noin vain edellisen päivän liki nollan asteista tultiinkin sujuvan sukkelaan ihan kunnon pakkasiin. Ilmankos se jo maanantai ehtoolla paukutteli nurkkiamme ihan toden teolla.
En tiedä onko mitenkä muilla tienoilla "tapana" ( eikä tainut olla Majassa Matalassakaan tapana ) mutta täällä kun Pakkanan panee parastansa, alkavat nurkkapielta toden teolla paukkua. Ihan siis fyysisesti. Ryske ja pauke käy lävitse Humisevanharjun kuin joku parhaallakin parrulla pieksisi nurkkiansa.
   Tästä paukkuvasta mielen ilmaisusta en kuitenkaan hätkähtänyt sanottavasti vaan luotimma säätiedotuksiin jotka yhä edelleen lupailivat päivän aikaan tulevan Aurinko Armahan kaunista loistetta kera muutaman jopa lämpöisen astehen!
Niinpäs mie sitten tyttäreni ja vävyni kera sopimamme sopimuksen mukaan lämmähytin Poika Poloiseni ja ajelin sillä heidän talolleen laittain talonsa pannuhuoneen tulipesään sytykettä sekä klapia niin että mökkinsä sai lämmintä sisuksiinsa, heidän itsensä reissussa ollessaan.
   Kuvat nämä ovat sieltä kotiini paluumatkalla kuvaamiani:

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Liponsalmelta Onkiveden Akankiven suuntaan. ( Lapinlahti. )
   Kaksi kuvaa samalta paikalta. Toinen luonnollisen kirkas ja toinen taasen miun tykkäämä tummempi kuvanen.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

  
   Kun kerta se lupaili sitä kaunista ja hyvää keliä niin miehän tuumailin itsekseni että ei se tässä tää nyt ollunna vaan laittelin näin alkupäiväksi tarpeeksi nuttua ylleni taretakseni maailmalle pakkasen kera ja sitten pitkin päivää niitä pikkuhiljaa vähentääkseni kun ilmatilan lämpö kohoaa sinne luvatuille luvuille. Koppasin kamerani mukaan -
ja myös sen armahan kelloni jonka päätin käyttää samalla reissullani kello-tohtorin tykänä kysyäkseni mitä sille teen?
Kello tuo "armon aikaa" lisää sai kuin saikin: ystävällinen kelloseppä tuo laitteli siihen kanssani uuden uutukaisen ripustuksen jotta sen seinälleni taasen nostaa voisin...


2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   "Kotikirkkoni". Alapitkän tsasouna.

   Täältä "kotikonnuilta" kun ielleen ajelin, Hepo Hopiatani juoksuun hoputin, olin onnellinen. Olotilani oli jälleen sankken tytyväinen ja seesteinen. Iloitsin säästä niin mitä mainioimmasta, iloitsin siitä että "osaan" lähteä neljän seinän sisältä ulos maailmaan, iloitsin että miulla on VIELÄ mahdollisuus edes silloin tällöin lähteä maailmalle kamerani kera kuvaamaan, ja ennen kaikkea siitä että...
... aikoen alussa, silloin kauan, kauan sitten muinaisina aikoina vanhempani kustansivat miulle ajokortin jonka "turvin" nytten sitten voin esim. tällä "lomallani" ajalle minne vain mieleni tekevi, minne vain ajatukseni halajavi, eikäs tarvitse olla esim. muiden kyytien turvissa ja täten jättää monen monta reissua tekemäti. Olenkin kiittänyt äitiäni tästä mahdollisuudesta jo muutamia kertoja...


2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Ysitien varrelta, Ysipirtin laiturirannalla, kohti Kutunjärven Kiilu- ja Halkosaarta. ( Suonenjoki. )
   Tämäkin paikka jossa on "pakko" käväistä tätä kautta kulkiessa.

   Sitten suuntasin kohti tuttuja paikkoja joissa opiskelin 33 vuotta sitten emäntäkoulun puolella kun serkkuni kävi samaan aikaan pihan toisella puolella isäntäkouluaan.
Näillä huudeilla tuli "keikuttua" kaikki se vapaa-aika joka liekeni koulun tiimellyksestä. Siellä kun aamut aloitettiin aikaseen ja ehtoot meni pitkään, jos ei muuten niin läksyjä tehden. Jos sattui navetta tahi sikalavuoro niin aamut olivat todella aikaiset ja ehtoot pitkät, ainakin noin sen aikaisen nuoren minäni näkökannasta katsoen. Nythän tilanne on toinen kun tuo yöuni on käynyt aikas lyhkäiseksi...
   Voi niitä aikoja... Sitä joulujuhlaa jonka disko, joulunäytelmä ja ensisuudelmani ovat mieleeni jääneet. Sitä päättäjäisiä edeltävää yötä jonka valvoin läpeensä erään minua nuoeremman ystäväiseni kera ja sitten vanhempieni kyydissä kotimatkallamme nukkua tuhisin koko matkan automme takapenkillä.
Ne lukuisat kerrat kun jalan tahi pyörällä "sotkin" kohti läheistä keskustaa. Ne kerrat kun serkkupojan kera käytiin sukulaisissa kylässä tahi muutoin jossakin mm. urheilun merkeissä liikkuen.
Muistissani on mm. kokeisiin kaiken maailman kasvien ( niin kukkien, pensaiden kuin puidenkin ) nimien kuin myös latinankielisten nimiensä pänttääminen.  Muistan kuin sikalajakson jäkeen kaikki vaatteet haisivat niin että esim. ranteeseeni unohtunut nahkainen kellon rannekkeeni haisi vielä todella pitkään sikalalle.
Muistan kuin perjantaisin lähdimme, jos vapaat viikonloppumme yksiin kävivät, jomman kumman vanhempamme tullessa hakemaan meidät, kotiamme kohden kimppakyydillä, ja sitten vastaavasti sunnuntai ehtoona kävi samoiten kyyti kohti koulujamme. Vanhempamme autoaan ajaen ja me kaksi nuorta "tallukaa" takapenkin jäkätystä pitäen...
Muistan kuinka harrastin ja tykkäsin käydä uimassa uimahallissa jossa sittemmin pidin silmäpeliä yhden pojan kera niin että lopulta rohkaistuin ja kysäisin häntä kanssani elokuviin! Tämä poika oli fiksu ja filmaattinen kun hän ei kysymystäni tätä torpannut kylmäverisesti vaan lähti kanssani kuviin vaikkas seurustelikin jonkun toisen tytön kera ( tämän hän kertoi minulle sitten "treffeillämme" ).
Muistan kuinka oppitunnit tuntuivat piiiit-kiltä ja mie piirtelin oppikansioni välilehtiin erilaisia kukkien kuvia, sekä -kirjojen sivujen reunamille kaikkinaisia kuvia. Erikseen oli sitten vapaa-ajalle kansio johka keräilin muutoin piirämiäni kuvia. Niissä kuvissani on edustettuna ( kansio edelleen tallessa ) miulle tuttuja ihmisiä kuin myös mielikuvitukseni tuomia kuvituksia. Maisemia, eläimiä ja henkilöitä. Mm. täältä, tämän "Kartanon" pihalta, kävin piirtelemässä maisemia:

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Tätä en tiedä mikä on paikan tämän nimi mutta miulle se on aina ollut ja on ielleenkin Kartano.
Aikoinaan, täsä välillä kun pihassaan taasen olin piipahtamassa, oli joku henkilö sen sisällä ja miehän tietenkin hänen juttusilleen sinne "änkesin".Hän miulle silloin kertoi että oli tämä talonen oli silloin jonkun säätiön hallussa ja ylläpitämä. Nyt eilennä kun matkalla tällä tapasin tielä vastaantulijan ja häneltä kyselemään aloin omistajastaan, hän kertoi miulle että nykyinen omistajansa olisi paikallinen seurakunta.
Mutta ei siin mitä - olkoon omistajansa kuka vaine niin silti mie meinaan edelleenkin pihassansa käydä muistojeni takia jos se ei vain ketään ( omistajaa ) häiritse sillä paikka tämä on ain ollut yhtä tyhjillään kuten nytkin. Ei ristin sielua missään. Ei elon tahi käynin merkkiä millään nurkalla. Ihan ypö yksin on talo tää sillä niemellänsä.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Nämä kuvat kuvasin saunarannastansa.
   Yllätykseni oli suurenmoinen kun huomasin että tuolla järven seljällä ( todella kapea mutta pitkän pitkä selkä joka ulottuu Suonenjoen keskustasta varmaan kymmenien kilometrien päähän etelään päin sisältäin Suontienselän ja Pohjoisselän, päättyen sitten vihoin viimein Jäppilän pohjoispuolella olevan Hietakylän rannataan Eteläselkänä ) kulkee ihan aurattu rata jota pitkin näkyi ihmisiä kulkevan alvariinsa suuntaan ja toiseen jalan, suksilla, luistimilla  ja jopa moottoroiduilla menopeleillä. Vau! Mikäs oli näin hienolla kelillä moista tietä käytellä.
Kyselin myöhemmin Siijoninsillan kupeella jolktakin paikallisesta pilkkimieheltä että minne tuo "tie" vei, minne ihmiset sitä pitkin kulkevat? Hän kertoi että ei oikein tiedä mutta kait siellä on hänen tietojensa mukaan joku saari ( jonka nimeä hän ei muistanut ) jossa on retkeilymahdollisuudet ihmisille - sinne ja sieltä keit he kulkevat. Itse tosin ihmettelin moista kun mielestäni näytti että tuolla selällään kulki ns. perheen äitiä tahi mummeroa kauppakassinsa kera... olisiko "oikotietä" pitkin kaupolla käynyt? Mene ja tiedä.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Kartanon rannan ihanaiset, ja rakkaat koivut....

001.jpg

...jotka silloin 33 vuotta sitten "hivenen" nuoremmat olivat ja jotka näin kahdesta suunasta silloin kuvasin.
Nämä kuvat kuvasin yhdellä serkkupoikani kera tekemälläni souturetkellämme. Hän sousi ja mie "huopasin" - kuvasin kamerallani jonka olin saanut lainaan/käyttööni vanhemmiltani. ( Ja jälleen kerran saivat vanhempani filmistä valokuvia kehityttäessään todeta että tytär se filmiä tuhlaa maisemakuviin... )

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Tässä vielä kuva tämän Kartanon niemen kärjeltä kuvattuna kohti suurempaa, aavempaa, Suontienselkää.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Suonenjoen kirkko. Luterilainen kirkko.
   Kartanolta lähdin "suunistamaan" kohti keskustaa josta nappasin tämän kirkon kuvan, ja kohti Siijoninsiltaa:

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

    Täälä Siijoninsillalla tapasin tosiaan sen jututtamani pilkkimiehen sekä näin nämä lukuista muutkin pilkkijää  jotka juuri ja juuri tässä kuvassani kajostavat pitkin tätä järven selkää.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Siijoninsilta.
   Silta jolla on muistoarvoa mielessäni. Tosin silloin aikoineen tämä oli aivan toisenmoinen. Vanha, matalampi ( muistaakseni alitsensa pääsi soutamaan jos kumarsi veneen pohjalle... ) , ja muistini mukaan hivenen leveämpikin - vahi muistanko väärin? No, joka tapauksessa se ammoinen silta tiensä päähän aikanaan tuli ja rakensivat sitten tähän tällaisen uuden, korkeamman ja kapiamman sillan tilallensa.
Nykyaikainen, nykymittapuut täyttävä, ei enää nuorison autolla huristeltavissa - kun on nuo topparit päihinsä asennettu, ja ihan siedettävän näköinenkin kun ei tartu "lillukan varsiin" ja katsele ei niin nättejä alusensa tukirakenelmia...
   Tätä siltaa pitkin sitä "oikaistiin" monet monituiset kerrat mennessä keskustaan asioille ja vapaa-ajalle. Matka lyheni huomattavasti kun ei tarvinut kiertää tätä koko Suontienselkää ja -lahtea ( onko sen nimi Suonteienlahti, siitä en täysin varma ole ) autotietä myöten. Säästyi aikaa ja vaivaa.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Sillan alusen Kuurankukkasia kuvattuna.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Ja ne pilkkiät tuolla järven selällä...

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Tällaisen Sillanvartian löysin sillan kupeelta. Joku lemmikkikin hänellä näyttäisi tuossa vierellänsä mukana olevan.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Tääkin oli aivan pakko kuvata. Todella ihanasti, ihanaa muotoon leikattu, Riippupihlaja paikallisen Seurakuntakodin pihanmaalla. Kuin sateenvarjo.
Näitä oli siellä itseasiassa kaksin kappalein mutta tää oli mielestäni kuvauksellisempi niistä.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Tässä nappasin kuvan ajossa. Tiedän - "on kieletty, on kieletty, on kieletty...."; kuten Muumilaaksossa joku hahmo joutui kirjoittamaan paperilla Poliisimestarin käskystä sen millona kertaa kun oli tehnyt jotain luvatonta.
Tässä on meijeri. Jokin hieno ja uudempi nimitys kait tälläkin jo nyttemmin on, esim. Itä-Maito, tms. mutta näin sanoin kuitenkin meijeri vaine.
   Muistan kuin lapsuudessamme tehtiin jonkun koulun aikaan ( oliko ala-aste vahi ylä-aste kyseessä sitä en muista ) luokkaretki tänne. Muistan nimenomaan tämän kulman täsätä meijeristä kun tehtiin kierrosta sopukoissaan. Ei tässä mitään erikoista ole mutta mieleeni on vaine jäänyt.

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   "Vapaa on mennä umpihanki, maantietä käyden tien on vanki." tai jotain sellaista... muttas kuten jo aikaisemmin totesin niin mikäs miun mieltäin olisi kahlinnut kun näin hyvällä kelillä olin liikenteessä? Vieläpä yksin omia teitäni kulkien ja ihan omaan tahtiini! Eihän miulla mitään hätää ollunna. Ei mieltäni kukaan vanginnut eikä kahlinnut. Mie vaine nautin "lesetellessä" Poika Poloisellani, karauttaissani Hepo Hopiallani, ain uuden ja uuden mäen ylitse tahi uuden kurvin taakse.
   Tämän kuvan otimma Määhnämäkeä alas mennessäni... kohti Karttulaa ( Suonenjoki )

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

    Nyt olen "jo" Mustolanmäellä. ( Suonenjoki. )
Kangaslahti, Kokinranta ja Vihanto siintävät edessä.
   Tälläkin paikalla nauttii olostaan "Taivahankannella".

  Ja sitten taisi olla se varsinainen määränpääni saavutettuna. Se minkä takia mielin tälle reissulleni:
Pääsin Autuaankannakselle ja sen suuren suurelle Virmasvedelle avautuvalle rannalle. Must-must pysähdyspaikka täällä kulkiessa. ( Tässä on muuten hyvä uimaranta ihan perheen pienemmillekin. )
Pysähdettyä on tullutkin monen monistusta kertaa. Niin kameran kera kuin ilmankin. Perheellisenä kuin yksinkin. Muistot ja kerrat ovat moninaiset täältäkin.
   Nämä kuvat eivät varmaankaan moninaisia sanoja kaipaa, ( Virmanpää, Kuopio, ent. Karttula.):

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%


2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Pilkkijöitä runsaslukuisia täälläkin...

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Nämä ahtojäät vahi mitä nämä nyt ovatkaan, ihastuttivat miuta monien valokuvien verran...

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%


2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%


2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%


2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Tuo kuvassani olvan niemi, Lintuniemi... se pitäisi miun joskus kesäiseen aikaan käppäillä aivan päähänsä asti. Se on nimittäin aikas pitkä ja sen varrelta saisi varmaan upeita kuvia...

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Rannaltansa Autuaankannaksen löytyi tällainen kivi. Mitä, miksi? Kuka tahi mikä? Kempä tietäisi vastausta näihin kymysyksiin?

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Näillä eväillä päivä mentiin:
Mie joka en nyttemmin juo kaffeeta kin poikkeustilanteissa otimma kotoain lähteissäin mukaani paikalliselta huoltoasemaltamme ISOn mukillisen kaffeeta. Join sitä KOKO matkani ajan; hörppy silloin, toinen tällöin, ja aina tänne Autuaankannakselle asti se kestikin. Sitten kaadoin jo loput kylmettyneet kaffeet kupistani hangelle ja täytin mukiseni mukaani ostamastani pienestä tuorememusta. Se oli paljon parempaa kuin tuo kaffee! Yäk! Miksihän sitä pitikin juoda?

2017.3.7.%20Monosilla%2C%20Suonenjoella%

   Kotiin saapuessani otin sen aaumulla mukaani kappaamani kellon käsittelyyni ja kunnostin sen tavallani sekä ripustimma taasen uudelleen seinälleni. Ystävieni ajatusten siivittämin että onhan tuo kello kaunis noin rujonakin. Taideteos kuten omistajansakin sielu...
   Seinällen tämän saatuani ja aikaan Aikarautani laitettuani huomasin kuitenkin mennä yön aikana että koneistonsakin oli tärskyt saanut ja kellonen tämä haavoittuvainen oli ihan kaput. Surku. Ja niin kuin mie tätä hoisin, hellin ja paijasin... rakasta muistoani. Snif.
En lannistunut, en. Säätelin uudelleen, virittelin vikkelään. Niin viikkareitaan kuin koneistoaan ripustain seinälleni Aikarautani "uuden". Ja vain sen "takia" että kotvan kuluttua kuulin kuin hän taasen teki itsaria kyökkini nurkassa!
Uskoa miun piti vihdoin, periksi antaa sinnikkäälle yrittäjälle, ja tuhoon tuomita elvytys yritykseni lukuisat: pirstaleiksi poljettuani roskiin kannoin rakkaani. Snif.


   Näin se vaine tämä Reissaja-Lissin eli miun, mini-lomanen sujui.
Ei valittamista mitään. Ihanaa oli. Ihanat olivat kaikki he ihmiset jotka tällä matkallani tapasin. Niin tutut kuin tuntemattomatkin ( jos ei lukuun oteta erästä hyvinkin korkin päälle astunutta henkilöä joka miut tanssin siellä Naapurivaaralla haki ). Ihanat olivat yöpaikkani miun jotka "vieraissa" kuin kotonani vietin. Ihanat olivat kelit ja Aurinko Armahan paistamat kevättalviset säät.