Olisin tahtonut nytten mennä yönäkin itse olla pötköllään mutta ei tuo Ukko-Ylimmäinen taida kovin paljoa ynmärtä että ihmis-polo se tahtoisi ihan kuvan yöunosetkin välleen... Kokonaista noin kolmisen tunteroista yöunia ( tosin katkotonta ja ihan sikiääkin ) takana oli kunne heräsin kipuihini taasen. Selkä kera Noidan nuolensa ilmottelee jälleen olemassa olostaan; "ethän miuta unhohon ole jättänyt - ethän`?". Joo, en todellakaan. Kauanhan täsä onkin mennä siitä kun viimeksi tavattiin. Kokonaista kuukausi ja viikko! Ji-huu! Sitten viel täsä välissä toi jalkanikin kera kyynärsauvojen. Ou-jee! Onhan tässä kerennyt tervettä päivääkin nähdä... joo, on..... Jopa niinkin tervettä että JO eilen ehtoolla suunittelin sen koipein takia peruuntuneen reissuni tilalle että nyt mie järkkään vapaata Allan Akkaani ja otamma kohta ja lähden reissun päälle. Onni onnettomuudessa etten vie eilennä sitä varannut kun näin näyttävät näppylät taasen olevan. Pahkura sentään tätä kroppaa joka on kuin todella, todella, vanhan akan sellainen. Ei sitten ollenkaan miulle kuuluva. Kuka lie tullunna nytten tähän mieun pääni jatkeeksi asumaan sillä ei mie tunnista tätä omakseni, tätä pään ala puolista osaa joka päässäni kiinni on. Päässä joka ajattelee vaikkas mitä ja minkä laista juttua. Kuten täsä toissa ehtoonakin ajatukset kiirivät yli sfäärien tykö toisen potien suurta ikävää. Tai no, kait ne oikeesti ovat tunteet jotka sitä ikävää tuntevat eikäs mikään pääkoppa vaik sillä kait sitä niitä tunteitaan sanoiksi pukee. On se vaine kumma mitenkä sitä ihmis-polo antaa, saa, joutuu, ajautuu, "antamaan" itsensä jolle kulle ( vaik ei pitäiskään ) niin että ajatukset pyörivät alvariinsa sitten vain siinä yhdessä henkilössä. Miten sitä kiintyy toiseen vaik ei saisikaan. Mitenkä sitä... no, olkoon - en sano sitä "ääneen" näin kirjottain mutta siis lievemmin ilmaisten; tykkää toisesta mahottomasti. Se vaine ettäs "ryppyjä" todella todellisia matkareppuun on tarttunut nyt mukaan kun viimeksi tavattiin. Ihan sellaisia jotka miuta kauhistuttavat. Sellaisia joit aen mielestäin poies saa. Ja suren samaan aikaan menetettyä elämää tätä mätää. Mätää joka on eri ihmisille erilaista ja eri lailla esiin tulevaa. Mietin vaikkas mennä viikon alku puolta kun tyttäreni 24/7 käväisi yökylässä tykönäni. Se meni hyvin kaikkinensa mutta se että kaik meni hyvin niin kummasti sitä kuitenkin päälimmäisenä muistaa sen kuin yksi asia oli ylitse kaiken. Se kuin hänelle oli yön aikaan tullut pissa vahinko ja se pissa ( ei siin hän vaan se pissa ) oli kastellut peiton, lakanat, muovitetun froteen ( joka jokahinen yö on hällä "varaventtiilinä" sängyssään käytössä ), petarit, patjan, näiden suojukset ja jopa patjojen alla, lattialla, olevan matonkin kera lattian pinnan. Arvaatte varmaan että oli siinä äitinä olemisen riemut aikas kaukana kun tämän vahoingon aamulla huomasin ja sain ruveta pesukoneella pyykkäämään niitä kaikkia kun ensin olein saanut tyttäreni kuvan kuosiin kuivine vaatteineen? Vaatteita ostelin täsä itselleni uutta pitkästä, pitkästä, aikaa kun käväisin kylillä pitkästä, pitkästä, aikaa. Muutamat sukat ja yhdet housut tarpeelliset. On se vaine jännä olotila kun pääsee nuinkin kylille ostoksille ihan ostomielessä eikäs silleensä kuten aina että lasken jokahisen rovon että onkoo varaa tuohon tahi tuohon. Tosin olihan se nytten miulla takaraivossain sekin koko ajan mielessä ja kohtuudella piti ostoksensa tehdä kun tietää ettei Matti Kukkarostain ole mihkään lähtenyt vaan "suu säkkiä myöten on elettävä" kaikesta huolimati. Ostain vain sen mitä todella tarvihtee ja mikä on järellistä juttua. Ei ns. heräteostoksille tilaa ole minkäänlaista. Vaikkas nytten teinkin erään "heräteostoksen" ostaessain tuonne eteiseeni seinään maalia litrasen purnukan. Siin kun on parisen vuotta sitten piistämäni kuvat menneet ja haalistuneet lähes olemattomiin! Eihän se käy päinsä olleskana! Ei todellakaan.... Jotenka se on sitten nytten täsä kunne vaine kerkii ni aivan pakko ottaa työn alle ja vosekkia jollahin kuntoon. Ensin hioa, sitten pohjustaa ja sit vasta vosekkia tuolla Granaattiompun nimisellä värisävyllä jonka valihin sinne. Se on siis sellainen tuon ompun punaisen sävyn värinen. Hivenen mattainen ja violettiin aavistuksen vivahtava sävy. Nätti siis. Nyt vaine pitäsi tietää että rotjaanko sen koko seinän ylt´ ynpäriinsä sillä vahi "taiteilenko" siihen sillä maaillla jotahiin kuviota? Saas nähä mitä Mummero täsä viel kehittelee pienissä aivoissaan... Aivoihin pitis samaten tulla jonkin moinen pälkähdys siitä että mitä mie alan laitella kasaan kohta puolin eteen tulevaan välokuvanäyttelyyni esille! A-PU-VA! Enää olisi tämä kuun ja ensi kuu aikaa se kasata sillä joulukuu meneekin miulla sitten Töissä touhutessa. On siin vaine kinkkistä hommaa kerrankin olemassa; tähän asti on ain aihehet tulleet "kuin Manulle illalliset" mieleeni miun eikäs ne ole siten olleet miltään kantilta hankalia. Nyt vaine jostahin suýystä näin vastaan hangottelee... Vähän kuten miekin tätä maallista maailmaa vastaan. Kuten miekin ain olla öllöttelen "Vastarannan Kiiskinä" kaikkeen mahdolliseen. Vasta täsä olikin nuoren ystäväiseni kera juttua siitä kuin mie olen ain se vastaan laittava ja hivenen erilainen persoona kuin muuta myötävirtaan menijät. Kenkku vaine kun en nyt muista että mistä asiasta me siitä juteltiin? Se kylläkin jäi mieleeni että tämä "Soutaa-Huopaa"-ystäväiseni on sitten nytten taasen "huopaa" kannalla. Ovat ottaneet ja höllänneet taasen toviksi. Elikkä ei "eroa perheeseen ja riitaa kahtia" - ainakaan vieläkään vaan ottavat nyt ja katsovat taasen tovin että miltä se näyttää. No, heidän on elämänsä ja toivottavasti MIE olen se joka VÄÄRÄSSÄ siinä suhteessa on; he oikiassa ja heidän suhteensä kantaa "lävitse harmaan kiven". Kiven tahi vuoren.... "Jos ei vuori tule Muhamedin tykö niin Muhamed menee vuoren tykö" - eikös se mennyt osapuileeen näin? Meinaan että täsä mennä viikolla kun sieltä maailmalta kotio palasin ja sil reissullain ystäväni tyköä nousin tuolle pääkantatielle täällä päin niin hokasin kuin Jokunen juuri porhalsi siitä Hepo Hopiani turvan edestä samaan suuntaan kuin mie olin lähdössä. Mikäs siinä; siinä me sitten perätysten sen kymmen kunta seuraavaa kilometriä ajeltiin kuin ainai sen "tenpun" osaneet ja tehneet olisimma. Miulla oli tarkoitus käväistä lammallein kotimatkallain ja toivoin hartahasti että tämä kyseinen hemmo ei kääntyisi tietystä syystä juurikin siitä tienhaarasta josta mie sinne pruukkaan ajaa vaan hän ajaisikin sieltä pohjoisempaa tietä pitkin? Eikä mitä, hänen oli "aivan pakko" sille miun eteläisemmälle tielleni kääntää! Ajoi juuri sille samaiselle tiellle ja sitten välittömästi laituutti tien sivuun jolloin mie sitten otimma ja porhalsin hänen nokkansa editse kohti lampeani. Mietin vaine näin jälkikäteen että luulikohan... olettikohan... mitähän ajatteli... tuumasi... kun mie niin peräänsä siltä tieltä käännyin? Ajateliko että mie häntä vaklaan tahi muutoin kyylaan? Toivon hartahasti ettei näin käynyt sillä en todellakaan sinne sen takia kääntynyt ja lammelleni mennyt! Se nyt vaine on vahinko että hänen on "pakko" sinne suuntaan ajella ja että mie olin nyt päättänyt jo ennen hänen "esille" tuloaan poiketa pitkän, pitkän, ja paikasta toiseen ravaamisen, rasittavan, päivän päätteksi käväistä siellä lammellani vetämässä happea. Olemassa vain ja kasaamassa itseänin. "Sori Jokunen kun näin siuta nyt "kiusasin":" "Kiusa se on pienikin kiusa" kun elämääni olisi halukas tulemaan eräs henkilö joka miulle tuttuakin tutumpi on muttas mie en oikein hälle taida nyt lämmetä millään muotoa. Ei vaine sytytä kuten ennen muinoon kun yksissä oltiin. Eli voisi oikeestaan sanoa että hällä on alkanut "vanha suola janottamaan" muttas miulle ei vaine "syttyjä kuivana ole" nyt. Surku sinällänsä kun ei "kysyntä kata tarjontaa" tässä tapauksessa. Surku kun tiedän että sieltä, häneltä, saisin paljon enemmän kuin esim. George Clooney´ltä muttas minkäs teet kun tunteet ovat mitä ovat. Kuten en mahda sillekkään mitään ettäs tuossa kyökissäin sanio toisen kaapinaluslampun yhteydessä olevan pistokkeen toinen pistoke itsensä irti YYA-sopimuksestamme. Se vain jäi "vetävän käteen" kiinni kun siitä töpseliä eräänä aamuna vetämässä poies olin. Sitä mie sitten selvittämään ryhdyin että mistä sähkärimiestä ( EI -henkilöä vaan -miestä! ) siihen saisin ja yleensäkään ettäs kuuluuko sen uusiminen miun piikkiini vahi talotyhtiön piikkiin? Niinhän siin sitten onnekseni kävi ettäs ne menevät kumapainenkin ( sillä kyökkini toisen puolen vastaava pistoke oikkuilee ihan samaan malliin kuin mitä tämä sopparin irti sanonut teki nyt aivan totaallisessti ) taloyhtiön piikkiin muttas proplematikka on vaine se ettäs mistäs siihen tilalle sellaiset edes joten kuten siedettävän näköiset, entisiä vastaavat, ja sopivan kokoiset kapistukset tilallensa löydetään? Meinaan ettäs toi välikkö johka se pitäisi ( tai siin NE kun kummallekkin puolelle kyökkiäni tulisi yksi uusi yksikkö) lykkiä on aikas pieni... vuotsa vähäsen.... se on... kaikkiaan n.41cm levyinen kaistale kaappini alla. Ei siihen ihan jokahinen markkinoilla nytten oleva märänpaikan lamppunen pistokkeineen mahdukkaan. Jotenkas saas ny nährä mitä sähkömies siihen kehittelee kun hälle sen pähkäiltäväksi oikeestaan annoin vaik itsekkin sitä siel kylillä käydessäin käväisin rautakaupassa katselemassa ja tiedustamassa. Tiedustin mie täsä taanoin myös paikallisia hierojia sillä simmulla jotta josko sitä itse monen, monen, vu´uen jälkehen nytten jonkun sellaisen tykö menisin? Yhden löysin ns. mieluisen ja käväisinkin hänen tykönänsä. Kokonaista puolitoista tunteroista siellä menikin ihan sukkelaan hierottavana, venytettävänä ja vanutettavana. Nytten vaine sit pohdiskelen että tokko se tämä selkäin siitä sittenkin näin ärtyi kun hieroja tuo saneli ettäs voi mennä sitten muutamia päiviä että palautuu käsittelystä ja että oireet voivat tulla esille. Onkoo tämä nyt sitä että hänen käsittely kropassain oirehtii nyt sitten näin selkäni ja Noidannuolen kautta? Toivon harrrrrr-taasti ettei tämä olisi nytten mikään ns. pysyvä olotila vaan "tilapäinen mielenhäiriö" sillä olisi sen millona tehtävää juttua olemassa ja edessä! Olisi mm. tulevalla viikolla eräs pakollinen, sovittu tapaaminen viskaalien kera, muoskani mukeloihin yökyläily tykönäni ensi endin ajan, entisten naapurieni vierailu tykönäni - samatan ensi endinä, kera siihen leipomusten ja laittoin sekä sitten viel pitäisi jotenkin alkaa 24/7 7-tyttäreni asioihin paneutumaan entiseen tapaan kun se nytten kesän ajaksi jäi vähäisemmälle Töitteni takia. Voin ja oih, kun olisi niin monta asiaa ettäs! Pitis keretä ns. jokahiseen paikkaan yht´ aikaa. Se vaine ettäs näitä tunteroisia ei ole tuo Ukko-Ylimmäinen suonut vuorokauteen enemmän kuin ne "pakolliset" 24 tuntia. Vaikkas nytten niitä kyl onkin muutama tunteroinen "lisää" kun näin yösyönnä valvoa "pitää" näihin kipujen taatta... Oih, ja voih...