"Rakas Jou-lu-puk-ki, tänä jouluna haluaisin saa-da... no, ihan vain saada...": kuuluu yksi mainos tätä nykyä tuolla rativon sfääreissä. Ihan kivasti on keksitty alkujaan lapsen omainen sanonta ja lapsen omainen tavutus asialle muttas sitten lopussa muuntain aikuisten jutskaksi koko kokonaisuus. Mutta etteikö "totta toinen puoli" niin saman moisesti voisin miekin Julglbbe´lle toiveeni esittää tätä nykyä kun eihän se ole näin yssin assuissa ja eleessä mitenkään varmaa - tuo saanti puoli.
Ja vasiten jos peilaa asiaa moista siihen että vasta on tullut saatua... ihan olan takaa peräti. Ei siis mitään valittamista moisessa jutskassa loppuin lopuksi muttas kuiteskin ainhan sitä ihminen hyvää tahtoo lisää jos sitä vaik itsellään jo ennestään onkin. Niin tässäkin tapauksessa.
   On se muutes kumma oikeestaan ettäs sitä hyvää mitä ihmisellä on niin sitä halajaa lisää. Samoiten kun sanotaan et "kellä onni on, se onnen kätkeköön"; aivan kuten olisi synti ja häpiä olla onnessansa ja kuin se onni siitään katovaa jonnekkin jos onneaan toisille toitottaa. Muttas mitekäs sitten:"Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ja jaettu suru puolittuu."`? Mitenkäs se sitten on näinkin toisaaltaan?
On se tämä ihmisen elo yhtä tasapainottelua kaikkinensa - vasiten jos meinaa kaikkien tällaisten uskomusten, "lakien ja asetusten" mukaan elellä. Ei muuten tulis mitään sellaisesta elämästä.
Niinpäs sitä miekin olen päättänyt elellä vaine omien tuntemusteni mukaan. Jos onnea on niin raikaan "turuilla ja toreilla" et onnessain olen. Jos suru rintaa pusertaa niin silloin kuulutan niin ikään kaikelle kansalle että nyt muuten KYRSII ja kyrsiikin sit toin teolla!
   Yssi tällainen "kaikelle kansalle" toitotettava onni tapahtui nyt mennä viikolla kun George Clooney pistäytyi tykönäin. Tai ei siis pistäytynyt vaan olla öllötteli ihan ajan kera. Olipas mukavaa touhuta ja olla vaine. Se juttelun määrä, se toisen kuunteleminen, kuuleminen ja se että toinen kuuntelee ja kuulee! Ja sanaton, hiljainen, rinnatusten olo; ei sanoja, ei sanomista - vaine olla vain. Vau sitä onneva! Se jos mikä on onnen määrettä ISOa! ( Puhumatikaan itse saamisesta... ) 
   Tapahtuipa jopa niinkin ettäs sitä satuttiin samoille leveleille useamminkin kuin vaine tuon yhden kerran... Siin jo onnen saavi ylitsensä vuotavi sellaisesta määrästä, väkisinkin! Se vaine ettäs tuli pakostakin tunne että kun sitä saa nuin "kystä kyllä" niin pakkohan se on jostakin kostautua tahi sitten se on vaine täysi mahottomuus jatkuakseen saman moisena - eikös vaine? Tosin tiedänhän mie sen ettäs eihän se olekkaan totta. Ei se voi niin jatkua iät ja ajat, ei tosiaankaan. Jotenka Toivo toisella olallain istua nakottain toivoin suuresti että onni myötä olisi ja hyvää lisää saisin, ja sit toisella olella se pahempi Pelko-Peikkonen supisi että elähän nyt turhia toivo; "älä nielase ennen kuin tipahtaa". Mitäs mie siinä tilanteessa voin tehdä? Mitä mie mahdan moiselle köydenvedolle: kuuntele siin molempia ja yritä itse muodostaan jonkin laista omaa mieltä.... "Huh:": sanon mie.
   Muttas kaikkinensa ( pitää ) onnessansa olla ja siitä onnestansa sen pienen pienenkin hyvän tallentaa syvämen sopukoihin, sinne viimeiseen nurkkaan, sen viimeisen nurkan, viimeisen pahvilaatikon taakse, sinne pieneen ja pimeään sopukkaan.... kun saapi osaksensa näinkin onneva, hyvää ja makiaa. Yksi ihanainen muisto taasen elämäni matkalle täsä suuren suuressa ja kalseassa maailmassamme.