Piiiit-kän perjantain otimma käppäillen Maailmankatolle asti josta ohessa muutamia känny-kuvia... Ja tänään ekana Pesiäispäivänä sitten kävimmä taasen juoksulenkillä jossa yks´  kaks´ yllättäin hokasin jotta hei, miehän osaan sittenkin vielä jotahin... vetäisin tulematkan aikas lailla kokonansa yskillä kyydillä juosten. Jee, hyvä mie! Ja mikä peree sitten kotiini tultuani, Majaani Mahtavaiseen saavuttuani, lattialle suihkusen jälkeen asetuttuani ja venyttelemään alettuani hokasin ettäs venyy - venyy sittenkin vanha kroppa vieläkin!

29748685_1884517874914943_1822084615_o.j

   Kummallakin "keikalla" oli nytten mahtavaiset ilmat, oli olot ja tilat paikallansa. Voisiko täsä enempää toivoakaan näin kun ollaan suomemme maassa ja tähän aikaan TÄTÄ vuotta! Tarkoitan ettäs tietty jos vuosia menneitä kohden vertaisi niin tietenkin lunta vähempää voisi mieliä mutta kun nyt vaine satutaan elämään tätä vuotta ja tällaisillä säillä ja tällaisellä lykyllä niin tytyminen on vaine tällaiseen määrään valkiaa massaa. Piste viel päällensä.
   Otimma mie tällekkin matkallein korviini ne kuulokkeet "ujeltamaan" vaik kuin paasasin etten ikinä enää. Tunne oli kyllä saman moinen kuin edelliselläkin kerralla; ei kuule, ei "näe" mitään. Mutta niin se vaine tämäkin metka taittuvi kera musaiikin. Meni Matit ja Tepot, Charlie Plogmani kuin myöskin monet muut erilaiset kailottajat.
Mietiskelin jälleen että miksi sellaisia pitää roikottaa mukana kun ne roikkuu, ne tukkii kuulon ulkopuolisesta maailmasta, jne.?
   Poika kuoroa en nyten kummallakaan reissullain näistä kuunellut mutta mietiskelin kyl kuin sen/niiden laulu niin kotoisella tuntuvi ain? Ei, se ei ole heidän kotimaisuutensa sillä eiväthän he millään muotoa Suomalaisia ole, vaan Israelilaisia. No, entäs sitten se ettäs... Niinpä tietty... olen kuunellut heitä jo Majassani Matalaisessa ollessain ja sitten nytten täälläkin koissain. Se siitä varmaan kotoisan tekee; se ettäs kotonain kuuntelen. Paikassa jos on ihmisen hyvä olla. Ja kun en pitkään aikaan ollut kuunellut - nyt kuunteli; kotiinsa tuli.
   Koti ja kotiini miun iltana muutamana sitten tuullut uusi sänkyin miun...
Miten osaakaan olla soma sänky! Rauta-sellainen ihanuus. Tumma - tietty, kun on miusta kyse. Koukeroitakin siin on kun en ole mikään kantti-kertaa-kantti ihminen. Ja olen nainenkin... naisellinen...? ( Onni sain ensin entisen runkopatjasänkyin edestänsä poies maailmalle suurelle. )
Ja mikä EHDOTTOMASTI paree niin se on ihan täällä suomemme maassa tehty. Tilauksesta valmistettu, sekä ihan kätösin maalattu mm. kaikin rautaisin osin hivenen erikoisemmalla värillä sellaiseksi ruosteen "raiskaamaksi" värisävyksi. Jeeru että osaa olla hyvän värinen väri!
Pitää vaine mietiskellä ettäs kuis teen sen makuukorkeuden kera? Pidänkö sen sänkkysen pohjan nytten tuossa noin 25cm korkeudessa lattian pinnasta vahi nostanko hivenen ylemmäksi  ( n.5cm ) kun siin sellainen "säätövara" on olemassa? Meinaan ettäs kun täsä totuin nukkumaan nytten noin nelisen vuotta "taivaissa" ( runkopatjasänky + todella paksu, KORKIA, patja sen yllä sekä noin 5cm petari viel kaiken tämän "komeuden" päällä ) niin ompaa muuten aika "orpo" olo maata "maanrajassa".

29749150_1884518134914917_1756389853_o.j

   Käynyt olen jo eräänkin kerran täällä Maailmankatolla muttas nyt hokasin eka kerta ettäs tännekkin sillalle on joku.... tahi siis jotkut... tuoneet Rakkaus-lukon. Vau, ensimmäinen! Menin ja kuikkasin hivenen lähemmin tätä lukkoa huomaten ettäs se onkin jo vuonna 2012 tähän ripustettu  ( tahi ainaskin tämän kaiverrettu vuosiluku oli 2012 ) - muttas nytten vasta mie tämän hokasin?
Jee, tästä se tämänkin sillan lukottaminen alkaa... Tosin jos tätä tahtia edistyen ( silta rakennettu Herran-ties milloin; noin 1990-luvulla ) ja tämä on eka lukko niin vuotas - sanotaisko ettäs 20vuotta ja eka lukko. Seuraavat parikymmentä vuotta ja toinen lukko... Se on muuten "aika" vauhtia, se...
   Muistin ajan "entisen" ja reissuin sinne etelään Reissaja-tyttärein tykö josa on Pää Kapitulissa siel rannan sillalla "oikia" Rakkauden lukkojen silta. Koskahan sitä taasen sinne itsensä suorisi?
Ensinnä pitää kylläkin "suoria" kevään reissu sukunne kolmen eri haaran kera synnyinseudullemme. Ollaan nimittäin suuniteltu, osaksi jo "lähtöselvittelytkin" tehty, kyseistä reiissua varten. Siitä tulkee varmaan ihan kiva näin toista kertaa sinne matkustavana, tiedostan. Ja se mikä mukavaa, tahi jännää, ettäs miultakin lähtee sinne miun itteni lisäksi myös yssi mukeloin sekä sitten äitini-miun. Kolme sukupolvea siis. Saa nähhä kuin me siel pärjätään.... Tiedän että poikain kera "nou hätä" muttas sitten äitini miun; luulen ettäs saattaa tulla kenties pientä "luovimis" tarvista välleen...

29829092_1884518074914923_1730147136_o.j

   "Heippa!": tuuman ja vilkuttelen mie tuolta jostakin kaukaa...

29749187_1884518131581584_1996817011_o.j

... tällaisen maiseman ejessä. Tuo selkä tuolla on muuten Paasiselkä. ( Oikialla Liponsaaren nurkkaus, sitten Jänis- ja Paasi- sekä Haapasaaret. Saunaniemen pitäissä hallusaan oikiaa kuvetta. )
   On se vaine mahtavuutta että meillä on täällä suomemme maassa tällaiset puittet. On lääliä misä vaeltaa, on puhdas luonto, on "kaaheeta, aakeeta, laakeeta" ylt´ ynpäriinsä - ei jokahinen paikka täynänsä kaiken maailman rakennuksia, titä ja liikennettä. On raitista, puhtoista ilmaa ja tilaa. On vapaa valta vaeltaa, on vapaus kulkea eikää tarvihhe olla "peko persiissä" että jotahin kauhiaa tapahtuu ain ja joka hetki jollekkin - noin niin kuin kärjistettynä.
Miten on tämälkin matkain tänne Maailmankatolla loppuin lopuksi yksi autuus vaik nyt näin suht´ liikennöityä tien viertä kuljenkin ja kaiken maailman liikenne sujahtaa välleen ohitsein. Ei varmasti tällaistä ihanuutta esim. jostahin Keski-Euroopan maasta löydy, saati sitten isommista city´stä. Olempas mie ihan ihanaisen paikan itsellein valinnut asustaa vaik ei tämä sille entisellein, Majalleni Matalaiselle, kyl vertoja mitenkään vejä.
   Autojen näiden suhahtaissa ohistein, kunkin omalla tyylillään, vauhdillaan, mietiskelin että kuis mie nyt tämän uuden uutukaisen autoin kera toimehen tulen?
Otimma nimittäin ja myin Poika Polosein maailmaan suureen eräälle tutullein; onneva vaine heille yhteiselolleen sinne. Niin Poika Poloiselle kuin itse sen uudelle omistajalle. Ei tosin - en epäile etteivätkö yksiin tuumin tulisi sillä olinhan juurikin käyttänyt Hepo Hopiain konitohtorilla niin ettäs sen kaik viat ja vauriot tuli korjattua, sekä tämän jälkeen viel "isommalla" inssillä tarkastuksessa käyttänyt tuloksin hyvin; ei vikaa, ei vauriota misään. Ja sekin ettäs tämän uuden uutukaisen omistajan puoliso on itse sellainen henkilö ettäs taitaa kaiken laisten autojen ja kojeiden sekä koneiden rustaamisen...
Uuden Hepo Hopian sain samaisena päivänä kuin entisein maailmalle läksi. Se on nytten sitten Ford ja Fiesta-sellainen. Kuulin että sillä jo nimi ennestänsä on olemassa: Suklaa ( alias Chocolad ) mutta sitten olen nytten täsä päiviä muutamia ajatuksia mielein päällä pyöritellyt ja tuumaillut ettäs ei se vaine riitä! Pitää olla viel jotahin muutai nimessä täsä. Muttas mitä?
Se on nytten sellainen tumma, mustan puhuvan sininen. Pieni, näppärä, "kauppakassi". Fiesta... fiksu? Fiini? Jostain syystä miellän tämän menopelini nytten naispuoliseksi. Tekeekö sen väritys vahi sitten tuo Fiestan fiksuus, että tuntuu että sen PITÄÄ nyt olla naispuolinen? Vahi onko se että kun sen on jo nimeltään Cocolad niin sehän on tietty kuin nainen - naisethan pitävät suklaasta! ( Pitävätkö myös miehet - tiedä en? )
Mutta mitäs siis nimeksi tämän uuden nytten? Armaat Lukijain - ehdotuksia otestaan vastaan! "Fiksu, filmaattinen ja fiini neiti Suklaa ( vahi Cocolad? )" ?
Muttas joka tapauksessa ONNEVA tälle meitinkin uudella "Ystävyys, Yhteistyö ja Avunanto" -sopimuksellemme. Vaikkakin en tiedä mitenkä Mummero tämä Humisevanharjun MILLOINKAAN oppii kaiken sen tekniikan, sen nippelien ja nappelien määrän ja tarkoituksen mitä täsä uudessa ( vanhahan se jo on iältänsä muttas miulle siis uusi menopeli alleni ) on kojelaudassansa! A-pu-va, menee muuten eräänkin kerran sormi suuhun kun mie yritän näillä piskuisilla aivoillain moista ynmärtää!

29830596_1884518238248240_839410878_o.jp

   "Ken toiselle kumartaa, se toiselle pyllistää.": nyt katse tuulen puolelle kaakkoon ja ihan sillan alle. Sinne misä tuulen vire on käynyt näin mahtavaisia "allokoita" luoden jään lumipeitten päälle.
   Vähän niin kuin... mie sitä pääsen taasen pitkästä aikaa, pariin kuukauteen eka kerran, peittehin alle sinne ihanaisen Katujyrän käsittelyyn, ensi viikolla! Voi kuin mie vuotan sitä kuin kuuta nousevaa! Onkii nämä paikkain miun aikas lailla rempallansa... kolottaa, vetää, työntää ja vääntää suuntaan jos toiseenkin - kuten tuo tuulonen on tehnä lumelle tuolle.
Siinä on tämä Katujyrä ( taasen ) ihmeissänsä kuin on Mummeron tämän paikat menneet jumiin. Kuin on liikkuvat ( tahi sitten yliliikkuvat ) nivelet kehissä uudelleen. Kuin älähdän pienimmästäkin hipaisusta kun sattuu käsittely tuo; kuin jyrän alle jäisi.
Muttas siltikin - ihanaa, mennä sinne ja saada paikkojansa kuosiin. Vaikkas tosiaankin venytellessäin venyykin kroppain ielleen kyl ihan hyvin...

29883572_1884518094914921_192890302_o.jp

   Katse ylös Liponvirtaa pitkin, ylitse palosaaren, kohti Onkivettä.

29829916_1884518284914902_1271465515_o.j

   Ja viimotteeksi ( ihan vahingossa ) alas päin josta löytyi ns. keskeltä ajokaistaa ( auton pyörien kohilta ) tällainen ihmetys...

29955417_1884518328248231_861998684_o.jp

... Kaksi tikkua ristissä. Pitkä perjantai... ristiin naulitseminen... puut ristissä... risti... joku sanoma se on tälläinenkin.
   Ajatukset hiipivät näiden myötä päivän tapahtumiin vuosituhansia sitten. Mietokset kääntyivät ajatuksiin joita vatvoin jo tälle "tielle" lähteissäin kun mietiskelin että se taitaa olla nyt Pesiäinen jolloin en käväise kummankaan seurakunnan ( luterilainen- tahi ortodoksinen- ) kirkollisissa menoissa mukana - olkoon tämä reissuni tällainen, hiljalleen käppäilty, omissa mietoksissa muhittu, miun kirkoin nyt.

29748696_1884518348248229_1064512077_o.j

   Melkein kotona muttas viel piti pysähtyä ja napata "kehenolla" kännyn kameralla kuva tästäkin: tehtaan "piipusta savu kohoaa, yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää"... Ja samalla siin luopi jänskän varjon ylle hankisen maan pinnan. Tietty varjo on varjo muttas kun sen varjon luopi tällainen savupatsas ja sitten se heiluu suuntaan ja toiseen tuulenviren mukana niin se näin paikalla ollen tekee siitä jännän tuntuisen. No, onhan puut ja niiden heiluvaiset varjot olemassa pinnalla maan muttas kun... ei se ole saman laista kuin tämä.
   Katselin laituria tuota jok tuolla puitten takana häämöttää ja kummaksuin ettäs nytten, tänä talvena, siin ei olekkaan ollut yhen yhtä avantoa sen rinnalla, kuten esim. viimo talvena oli. Miksiköhän, ja mitä varten se viimo talvinen siin oli? Kävikö joku siellä avantouintia harrastamassa?

28701053_1869944746372256_15704050174166

   Tuumailin jotta onneksi venhoni oman sain täsä viikoja muutamia sitten jo edes hivenen likemmä lammen rantaa.
Nytten vaine vuotan kevään SUURIA tulvia joita kaik ovat povailleet tulevaksi ja sitten otamma sekä soutelemma tätä viereistä ojaa pitkin lammelle asti tuon loppu matkasen. Tosin jos yhtään osaan aavistaa ja "tunnustelen" mutu-tunnetta jok "persiissäin" on niin sankken epäileväinen olen jotta mitään suur-tulvia ( ainaskaan tälle levelille ) tulisi ja sittenpäs sitä Mummero tämä ottavi vaine airon piskuisiin "kauniisiin kätösiinsä" sekä lykkivi oja-pahasen reunoja pitkin työntäin, ison-pienen ojasen pohjaa pitkin kohti "ääretöntä ja sen taa" - tuonne lammelle piskuiselle asti.
   On siin muuten sitten kesän mittaan Mummeron suupielet hyvinkin leveällä hymyllä kun saapi yssinänsä soudella pitkin pikin piskuista lampea tätä! Tahi sitten vaine olla öllötellä siellä venhoni pohjatohilla ja nautiskella korven hiljaisuudesta keera Aurinko Armaan paahtavan kuumuuden! "Wau!": ettenkö sanoisi. On siin sitten ihanuutta kerraksensa! Ihanaa!
   Pitää vaine ensteks hommata niiden entisten ja jo näköjään muutamia kertoja parsittujen ( korjattujen ) airojen tilalle uuden uutukaiset kapistukset, sekä mela - tietenkin. Ja äyskäri!

2018.4.1.%20Persikkajuustokakku.%20Gluto

   Tänään sitten otimma taasen ( jälkeen tämän kakkusen teon, kun alkoi yks´ kaks´ "päästä viiraa" ja päätimmä tekaista pienen kakun: Persikkainen juustokakku. Gluton, lakton, sokton = Erytritolilla tehty. ) ja suorsin kohti uria uusia ( vanhoja lenkkiuria oikeesti ) käväisten ihan lenkillä iloksein ittein.
   Mietoksissa siinsi kirkolliset toimitukset kun näin ekana Pesiäispäivänä nyt ollaan ja se että par´aikaa kirolliset menot ovat olemassa mutta mie taasen näin yssiksein omassa "kirkossain" mieluummin oleskelen.
Ajatuksia kulki monen moisia aivojeni sopukoissa mutta ihan kaikkea kun ei voi julki tuoda... ja kaikkea ei näin jälkikäteen
edes muista.
   Lenkillein tälle lähdin kun mieli myllersi kovin, syvänala sykytti ja huomasin että nytten mie tiedän mitä on se kun ihmiset puhuvat että hiljaa itkee sisään päin. Mie olen tehnä sitä nyt ainakin tämän päivän, josko en jo osan eilistäkin. On muuten ovela tunne ja tila. Itkettää mutta ei tule kyyneleitä. Itkettää ja suru sykkii syvän alassa. Itkettää ja itku "tippuu" syvämestä, tuolta sisuksista mitenkään ulos pääsemäti, ilmoille ihmisten tulemati. Tavallaan siis itku ilman kyyneliä ja sitä itkemisen vollotusta mutta se kaikki ( ja enempikin; kera aatosten ) tapahtuu itse ihmisen sisällä. Sen voi tuntea, tiedostaa, kokea vain itse. Sanoksi näin sen voi toki pukea ja kertoa jolle sekä kulle muttas jos et tästä surustasi virka kellekkään niin siitäpä ei sitten kenkään mitään tiedä.