Sain Ystävält, Hyvältä, Rakkahalta, lahjana Arja-Liisa Landén runokirjasen "Paratiisi sydämessäni." Siin on eräs runo:

" Minulla oli niin kiire, etten
kahteenkymmeneen vuoteen
ehtinyt tuoksuttaa omenapuuni
suloista kukkaa.

Nyt istun puuni alla
ja kuuntelen,
kuinka sen hedelmä kypsyy."

Voikoo tätä paree enää sanoakkaan tätä nykyistä Telluksen menoa, oloa ja tilaa? Tuskinpa vaine.
Sama pätee itsenikin oloon ja tilaa. Nyttenkin kunne omani viikonloppu on lopuillaan niin täsä sitä miekin olen koheltanut pääni "kolmantena jalkana" pitkin poikin maakuntia erinäisiä hommia ja asioita hoidellen. On kuin ei aikaa olisi pysähtyä saati sitten PYSÄKÖIDÄ mihkään kohtaan tahi paikkaan. Sitä vain suorittaa tään vähäisen vapaa-aikansa kuin "tuli persiin alla olisi" ja yrittää saada mahdollisimman paljon mahtumaan piskuiseen aikaan.
Ja sitten hoksaakin yllättyneenä jälkikäteen ettäs mitäs mie teinkään? Misä olin, mitä sain aikaseksi? Mitä KOIN? Ja tää "mitä koin?" - se, se suurin kriteeri tässä meidän Maan Matosten elämässä onkin! Sitä kun pitis malttaa vaine pysähtyä ( ja pysäköidä ) ittesä ain toviksi johkin pisteeseen ja havannoida mitä tapahtuu ympärillä ja itsessään? Mitä koen, miltä tuntuu? Esim. miltä tänäänkin tuntui tuon Aurinko Armahan loiste ja lämpö kun sitä taasen tänään saatiin hivenen kokea? Isse otimma täsä iltapäivällä kun pistäydyin kotonain tovin, keitin kupposen kuumaa, koppasein sen mukaani kera purtavaisen ja mennä hipsuttelin takaporstualleni - istahdin sen portahille ja OLIN vain. Nautin Aurinko Armahan kilosta, lämmöstä ja SIITÄ hetkestäin siinä. Hu´uahdin kaiken touhuin keskellä. Ja katselin, ihastelin ( sekä tuumailin kaikkinaisia jutskia mielessäin ) Alla Omppu-Pomppu-puutain. Huin se kypsyttelee hetelmiään? Kuin se on osasen niistä lykkinyt alas oksiltansa maan matalaisen kamaralle, kuin se on niin ihanainen ollessaan tontillain. Ihanuutta!
   Samaten oli taasen ihanuutta kun Jyräsen alla sain käydä.
Oli täsä Töissäin kaikkinaisia taikinoita tehdessä ja vaivatessa olkapääni sekä hartiani sen verta kipeytyneet että otimma ja aamutuimaan textittelin tälle Jyräselle mainiolle jotta josko vaikka "luokses tulla saan"? "Mahdunko maailmaas, mahdunko" päivääsi tähän...?"
Niin vaine onneksein hän miut luoksensa pyysi saapumaan Aika Raudan ollessa jo pitkälti iltapäivän puolla. Siellä hänen taitavien käsiensä alla mie sitten ähkyin, puhkuin, ja puhisin. Tuskastelin, voivottelin ja melkeinpä kiroa rätkäytinkin muutamia kertoja kun hän niin makiasti kipeitä nystyröitäni käsitteli. Muttas kuten totesimme siin "piinapenkissä" ollessain niin onhan sitä varmaan maailmassamme täsä monen monta muuta paljon, paljon. pahempaa "kidutuspenkkiä" olemasa kuin mitä tämä on. Tämä kun on sen verta piinaavaa, ja kivulijaan sattuvaa ettäs se jo nautinnon puolelle sit loppuin lopuksi kääntyy. Vasiten kun käy niin kuin nyt kävi: se mistä hän aloitti kipeistä "luumuista" ( sanoin kyl ettäs ne olivat varmaan Mangoja kun sen verta isot olivat... ) hartioissani niin sitten lopuiltaan niitä ei enää siellä ollutkaan. Hän taitavin, taika käsinsä, "taikovi" ne sieltä poies niin jotta loppuin lopuksi tuntuu että siihen "allensa" voisi vaik nukahtaa kun sen verta ihanalta tuntuvi käsittely moinen.
   Kuten varmaan ihanaisen ihanalta tuntuvi sekin ettäs käväisin täsä tänään näin vapaalla ollessain kaupassa ostelemassa eväitä noin viikoksi itsellein:

36527012_1995885927111470_61991471927798

Tässäpä tät on. Aikas hedelmä- ja kasvis-voittoista kieltämäti. Muttas kun ajattelee ettäs kaivan kuiteskin kaappini kätköistä viel tähän omatekemiä Kaikettomia sämpylöitä. Teen Siemennäkkäriä, kenties banaanilla maustettuja pannareita. Pakkasesta koppavan jokusen valmistamani Kaikettoman piiraanpalasen. Aamuisin hörppään aamu-smoothieni kera kaiken maailman aineidensa sekä sit viel popsin mm. D-vitskuu, kalaöllyvä, kalsiumia, yms. ainehia niin eiköö sitä siin sitten alakkin olla aikas kattava skaala? Täydennettynä tosin viel ajoittain joko kalalla tahi brotskulla - hyvin, hyvin, harvoin lihalla. "Jeah!": sanon mie.
   "Jeah!": en sano sille ettäs täsä tänään kun kuljeskelin täsä ees-sun-taas kotiini ja poies täältä niin hokasin ettsä se taisi sitten olla tuon aitain takusen naapurini Noutaja asialla - snif.
Siin oli ( anteeksi että puhun menneessä muodossa vaik sen tiedä että oliko asia näin vahi ei? Muttas kun mielessäin laskeskelin "yksi ynnä yksi" niin en muutakaan voi saada... ) ihminen jok elämänsä aikana on kokenut varmaan paljon ja monen moista. Tekevä, käsistään kätevä - kirvesmies kun oli. Korkeasta iästään huolimati ( jo kauan eläkkeellä ollut ) edelleenkin ahersi, rakenteli ja puuhasi kaiken laista alvariinsa. ( Silloin kauan, kauan, sitten mm. miun Majaani Matalaiseen teki remonttia kun tuli "ero perheeseen ja laitettiin riita kahtia". )
Sairasteli hän jo pitkään muttas siltikin tuntuu ettäs ois tuo Ukko-Ylimäinen voinut nyt hivenen välttää häntä...
   Kuten varmaan miekin täsä taanoin kun matkaani taasen tein - muttas minkäs teet kun W"veri vetää"... Ja sen myöten tekisikin miun mielein kysäistä Georgelta ettäs miltäs näytti? "Oliko hyvää katsottavaa miun peräin kun sitä heiluttelin nokkas edessä?" "Miltäs näytti?"
   Tuumailinkin tällä piskuisella viikkovapaalla, Reissaaja-Lissinä maailmaa kolutessain, jotta nyt oli muuten miulla ylläin vaatetta sellaista jota ei ole ylläin nähty sitten viimeksi kuin... olin jotahin ala-asteelainen. Silloin niillä viimo luokillaan.
Meinaan ettäs ostimpas täsä mennä viikolla itsellein "elämäni ekat" shortsit! Ja eikää mitkä vaine vaan sellaiset farkun väriset ja aikas mini mittaiset ( ainakin miun mitta puuni mukaan sillä lahkeensa on paljon ylempänä kuin mitä miun mineimmisä minihamosessain! jotka jo "vesirajaa" hipovat! ) jotak valmiiksi rispat ovat!
Ei ollut/ole tietoakaan pitkistä helmoista, mustasta väristä eikää muustakaan sellaisesta miulle tyypillisestä pukeutumisesta sillä puseronikaan ei ollut/ole musta vaan taatusti värillinen!
Tosin tänä aamuna kunne mökillämme ylös siskonpediltämme lattianrajasta ylös kömmin ja astelin sit kyökin puolelle niin äitini katsahti kertaa kaksi miun suuntaan ja loinah lausumahan ettäs mitäs se nyt yllensä puki kun näki ylläin taasen miun perinteisen asuni; pitkä, musta hame ja pitkähihainen, musta pusero, sillä niin aamutuimaan on vaine vilu tienoilla niillä enkää mie voisi kuvitella misään minissä siellä silloin koikkelehtivani - pitkää sen olla pitää.
Olen taasen näin kesän tullen ja lämpimien ilmojan meitä helliessä yrittänyt poies tuosta mustasta pukiessain yllein miniä, väriä ja tyystin erimallisia vaatteita kuin mitä alvariinsa olen pruukannut. Hivenen opetteluttaa... rohkeutta on kerättävä aikas lailla... uskallettava ihmisten ilmoille... Huh, ei se vaine heloopa ole sano sit kuka vaine mitä vain.
Mutta ylpiä itsestäin olen kun kuitenkin yritän, uskallan ja joskus jopa onnaankin - mieleltänikin.
   Mieltä kyseltiin mennä yön seutuun aikas lailla kun siel mökkimme lattialla siskonpedillä maattiin ja Yön Ystäväiset valtasivat koko sen meitin huoneen, kun ei kukaan meistä ollut ehtoolla maate mennessämme erästä ötökkä-karkotinta muistanut seinän pöpseleen kiini tuikata!
Siin meni miulla kuin myöskin yhdellä muoskan mukelolla tunteroinen ja toinenkin ensin niitä vastaan tapellessa ja niitä listiessä. Sitten tympäännyimme hommaan moiseen ja nousimme pedistämme ylös lähteiksemme Yöpissille huussiin:

36465247_1995886437111419_59814443027970

Siellä huussin nurkalla tähystimme kohti Taivahanrantaa ja hokasimme Kuun Kummajaisen siellä siintävän. Täsä kuvassa se ei oikein nävy kun sen verta pieneksi se tuonne puiden rajaan jääpi muttas siellä se kuiteskin nyt oli ja meitä vastaan tillotteli. Näytti olevan jo pieniin päin menossa... Kuten totesimme etteäs ne Yön Ystävisetkin kovin olivat vähissä ( pienessä osassa ) tällä vessa-reissullamme kun sen verta kovasti Tuuli Tuittupäinen puhkuin ja puhisi jotta eipää siellä huussinkaan kätköissä Ystäväisiä näitä paljoa viihtynyt!
Toista oli tosiaan sit sisällä talossa, siin meitin huomeessamme. Ajattelin palattuamme että taitaisi olla paree jos vaikkas Neiti Suklaaseen loppu yöksemme siiryttäisiin; eipää ainakaan Ystävät kylkeen pakkaisi! Kysäisin kuitenkin mummoltamme ( äitini miun ) jotta olisiko misä sitä Ötökkä-karkotinta? Kertoili hän mistä moisen löytäisi; tuuppasin pistokkeeseen kiinni ja a´ vot sie, niin oli sitten meitin loppu yö taattu unella ihanaisella! Wau - pienestä se on tää maailma kiinni näin Maan Matosella! Kuin yksistä "Ystävistä"....
   Reissulla tällä tuli ja oli puhetta kera erinäisten ystäväisteni jotta milloin sitä niin kuin kesälomalle...? Kertoilivat yksi jos toinenkin ettsä tätä heinäkuulla... "Kolmen viikon päästä." "Kuun toiseksi viiveisellä viikolla." "Nyt on menossa jo toinen viikko, kaksi viel edessä." "Loma alkaa huomenna."
Voih, ja oih - voi miuta "Raukka-Parkaa" kun ei sellaista ihanuutta miulla tänäkään kesänä ole - snif! Se on sitten nytten jo neljäs kesä perätysten kunne "kiinni" olen; ei kesälomasta mitään tietoa, ei kesästä mitään tietoa.
Muistan kun silloin neljättä kesää sitten käväisin reissulla tuolla itäisessä Suomessa ja sitten sieltä kotiini, Majaani Mahtavaiseen palattuain, sain kutsun Töihin. Tälle nykyiselle ihanaiselle Työ-paikallein. Onni onnettomuudessa tietty ettäs miulla tämä nytten on olemassa ja ettäs silloin "kerkesin" sen reissuin tehdä muttas kun... "Ihminen ei ole tytyväinen oloonsa ja tilaansa" vaik asiat kuin hyvin olisivat. Niin miekin nyt näin sit protestoin!
Halluun miekin päästä nauttimaan kesästä tästä pitemmän kaavan mukaan! Halluun kesän ja loman! Halluun! Vaikkas samalla olenkin näin tytyväinen samalla ettäs miul nyt ylipäätään on töitä ja saan rahnaa jotta elää voin. Jotta syödä voin, jotta kotini pitää voin.
   Tytyväinen olen siihenkin jotta täsä päivänä eräänä laittelimma mie huushollini uuteen uskoon - taasen:36532370_1996467437053319_10101262673552

Nyt on tuvassain tilaa vaik piirileikkiin tahi tanhuu sillä se on sen verta avointa tilaa tulvillaan par´aikaa. Kyökkini tää sen sijaan aikas lailla täynänsä on kun EKA KERRAN täällä asuissain nyt tosiaan jo... hetkinen.... kohta neljän vuoden aikaan on KYÖKISSÄIN PÖYTÄ! Wau!
Pöytäin olen pitänyt tähän asit tuvan puolla kun se sinne paljon paree mahtuvi ja sitä siellä tarvihhen. Nytten siirsin kyökkiini sen. Aikas ahdasta tuli. Vasiten kunne porukkaan tupaani tulee, Majaani Mahtavaiseen astusi... siin on sitten "temput tehtävä" jotta porukalla tuolla tilassa ahtaassa pyöritään pöytäin ynpärillä! Ja kaikukin on nyt tullut kyökkini tään päähän kun ei ole enää pehmoisia nojatuolia kankaineen pehmittämässä tilaa tätä, jossa ne ennen olivat ja näin akustiikkaansa pehmensivät . Nyt ovat sit tuvan puolla ne penkit "evakossa".... "Evakossa" sanon kun miusta vaine tuntuvi ettäs ei varmaan mene hyvinkään kauan aikaa kunne Mummero tämä Humisevanharjun ottaa ja kääntää koko hela hoidon entisille sijoilleen! Tulee taasen muutto eteen....
   Passais se oikiankin muuton etehen jo tulla. Tain välittäjän poies jo pistin ja ei ole misään tää ihanainen kotini miun nytten julkisesti myynnissä. Mutta silti - voisi tästä kyl luopua ja muuttaa pienempään boxiin. Sinne Pahvilaatikkoon. Pitis ottaa johkin välittäjään yhteyttä ja taasen laitella myyntiin... Surku.
   "Surku rannalle jääviä laivoja."... sillä elämä on ja tapahtuu juurikin siellä muualla misä me itse kulloinkin olemme.
Näin me luulemme :(