Tänään mietin taasen jälleen kerran mikrossa lämmitettyjä juustoleipiä 24/7-tyttärellein laitellessa että se on sitten jälleen yhdet tällaiset - vasta... mitäs se onkaan... noin 25:es vuosi kun näitä "rakentelen". Näitä samoja ja tuiki tärkeitä hänen elämässään.
Kolmannen kerran kakkaista vaippaa vaihtaissain mietin että näin: tätä tuttua rataa. Kakkaahan tämä on, sitä samaa mitä me kaik ns. normaalit teemme suoraan pöntöön - eihän tämä sen kummempaa ole. Aika-ihmisen kakkaa vaine, ei pienen lapsen.
Neiti viihtyi hyvin ulkona jälleen vaikka sää ei ollutkaan mikään paras mahdollinen: mikäs oli viihtyissä kun "sai" koulia äidin perennapenkin kukkasia! Sieltä nousivat suit-sait sukkelaan ylle maan pinnan, niin Narsissien keväiset tsipulit kuin Esikkojenkin lehdet silputtaviksi ja sotkettaviksi hiekkalaatikon hiekan ja kukkapenkin multain kera.
Lähtiessään kotiaan taxin kyytiin hän vilkutti ( siis ihan oikeasti vilkutti ja ihan tarkoituksella juuri tässä hetkessä, tätä jäähyväistä varten! ) miulle hei-heit! Tyttärein tämä joka teki tämän nytten miun nähtein, tietäin, ja itsekkin hänen tämän tiedostain, toisen kerran elämässään! Ei mennyt kuin tämän 27 vuotta tätä taitoa opetellessa...
tiistai, 6. marraskuu 2018
Kommentit