On se vaan niin pirullista omata vähäuninen kroppa ja sielu! On se vaan niin... sanonko mitä? On se vain niin epärehellistä että toiset vetävät hirsiä päivät pääskytysten ja sitten on tällaisia kuin mie, tällaisia sukujuuria omaavia ihmisiä kuin mie, jotka eivät sitten unta edes näe "samalla suoralla"! Kyllähän sitä ynmärtää vähäunisen yön silloin ja toisen tällöin muttas kun se alkaa olla niin kuin alvariinsa tapana niin hivenen kyrsii... Saatika sitten kun se on niin kuin tapana, poikkeuksetta tapahtuvana, itse ominaisuutena - ettenkö sanoisi. Ensinnäi ehtoolla ns. pelottaa mennä maate kun tietää ettei yö unta suo ja sitten että aamu lyhykäinen on. On aivan kuin ihan turhaan ittesä vaateriin laittais: turhaa työtä. Tai, vahi, sanoisko ettäs aivan yliarvostettua hommaa koko nukkuminen! "Ehtiihän sitä sit haudassa maata.".... Ou, jee! Vaikkas sitä kuin halajaiskin vuorokausiinsa lisätunteroisia jotta kerkeisi tehdä kaiken sen mitä meinaa niin en mie kuiteskaan tällattiis haluaisi. Mie haluan välleen NUKKUA! On puuhaa, on toistakin, joita haluaisi keretä tehdä aina. Näinhän se on. Tosin täytyy kyl rehellisyyden nimissä sanoa että on tätä vuosi-lisää tullut jo sen verta paljon jotta ei aina jaksaisi vaik haluaisikin tehdä. Ei sitten milläskänä. Vaik kuin haluaisikin. Ehtoisin sitä ajattelee että huomenissa mie sit teen tätä ja tätä. Sitten viel tuota ja tuota... Paljon kaikenlaista olisi tekemistä. Päivän valjetessa kunne touhunsa aloittaa ja päivän pitkän sit touhuaa, niin ehtoon korvalla huomaa vaine et puhti loppuu - ja en tuota olekkaan tehnä lähes kaikkeakaan sitä mitä meinasin. Mihkä se aika kului, mihkä se meni menojaan? Kuinkas täsä näin taasen kävi? Tosin sitten taasen toisaaltaan kun ajattelee että...

52306265_1867715190024786_62702557966138

...niitä tunteroisia lisää halajaa kuitenkin niin eiköös tuota saa niitä ihan "tarpeeksi" lisää kun aamunsa näin aikaiseen aloittavi? Kuten vaikkas tänäkin aamuna jälkeen kolmen kun sisäinen kello saneli jotta ois niin kuin ylösnousun aika jo... "Kerkesin" sit leipasta "ylimääräisillä" tunteroisillain tällaiset Kaikettomat Perunaleebuskat itsellein. Ja nyt ovat uunissa sit Siemennäkkärit tuloillaan. Päivän mittaan jos tekisi Kaikettomia sämpylän-pämpylöitä... ruokaa... kaikkea. Siihen hivenen asiain hoitoa puh-elimella, tietsikalla ja muuten vain papreiden kera täsä pöydälläin. Silittää kerkesin jo aamusella... Hivenen jos kerkeisin jatkaa tuota eilennä aloittamaani "ikuisuus-projektiani" jonka tekemistä mallailin eilennä ehtoon puolla...

51773396_317893688832863_375439253305294

... tuohon tupani seinälle. Olenhan tästä jo ennenkin haastanutkin teille Armaat Lukijani? Siitä kuin suunitelmissain on/olisi saada tuohon yhteen tupani seinän pätkään jotahin piirustain. En vaine ole viel saanut issestäin selville mitä se "jotahin" olisi kunne se nyt sit miulle valkeni täsä muutamien päiväin aikana. Onpaa se muuten aikas jänskä hommeli mitenkä se sitten loppuin lopuksi päähän pälkähtää, se idea, se mitä sitä haluaa piirustaa. Ilkiä en kuitenkaan viellä kertoa, edes teille, ettäs mitä suunittelen, mistä haaveilen tuohon seinällein mutta annas Aika Raudan rauhassansa tikutella ieleh-järilöih ja kassotaan sit aikain saatossa tuleeko tuosta nyt edes "lasta da paskoa"... vahi kuis sen sanoisi paremmin? Joskoo siitä ei mitään tulekkaan niin onhan siin sit se mahdollisuus että otan jostahin jotahin seinämaalia ja rotjaan kaiken tuon piirustamiseni päälle uutta "uskoa". Olenkin jo suunnitellut mielessäin jotta mikä se olisi se väri sitten tuohon seinään jos sen rotjaamaan "joudun" jollahin maalilla. Se olisi varmaankin oranssi väri. Keltainen olisi kyl kanssa kiva mutta kun täällä Humisevallaharjulla on jo ihan tarpeeksi beissiä niin en voi kuvitella tänne kaiken sen beissin rinnalle sit viel keltaista. Tulisi ihan liikaa samaa väriä, ja kun mie vaine jostahin syystä nyt halluisin ettäs täsä koissain ei olisi vaien väriä tahi kahta. Eikää vasiten valkiaa joka paikassa kuten alkujaan on ollut - kera tuon beissin. Haluan väriä! Haluan väriä elämääni vaikkas muutoin olenkin musta-ihminen itse. Musta ja hamaanhelmojen heiluttelija kuten olen täsä parin viimo viikkosen sisällä skriivannut erääseenkin työpaikkahakemukseeni kuvaillessa itseäin niihin ja vastaanottavan työnantajan, -paikan, luettavaksi. Tosiaankin - likemmä kymmenkunta "anomusta" maailmalle olen laitellut menemään ihan avoimiin paikkoihin ja sitten myös avoimina työpaikkahakemuksinakin. Se vaine jänskä juttu, tahi siis sanoisin oikeestaan mieluummin jotta outo juttu, että melkeinpää järiään on tullut paluupostissa vastausta että heillä on jo ensi kesän kesätyöpaikat täytetty! Siis mitä? Täytetty - ja jo? Mitä, mitä? Nyt jo? Ja vasta on näin alkuvuosi meneillään? Ei voi olla totta? Millonkas sitä olisi miun sit pitännä olla jo liikenteessä? Viime kesänäkö ne on tään kesän paikat jo päätetty ja täytetty, vahi kuis tään nyt sit menee, kuis toimii? Aivan uskomatonta! Yssi paikka tosin pyysi tulemaan haastatteluun ja se sovittiin ensi viikolla. Hyvä sinällään että edes johkin... ja ettäs se on suhteellisen lähellä kotiain se paikka jossa se työ olisi... muttas ei ihan itseni top-ten -työpaikka. Ei ihan se parhain mahdollinen esim. nuista joihin hain. Tosin jos taasen mietiskelen sitä ettäs mitä, misä, ja milloin, niin onhan se nyt hyvänen aika sentäs, kuitenkin hyvä että edes yssi paikka näistä kaikista hakemistani paikoista on sen verta kiinnostunut miusta hakemusteni perusteella että haastatteluun kutsuvat! Se on sitten toinen juttu, se, että haluavatko enää tämän haastattelun jälkeen miut tyköönsä töihin - ja mitenkä sit mie; olenko itse kiinnostunut siitä paikasta kun saan kuulla heistä lisää siinä jutellessamme? Muttas "Toivossa ( ihmisessä siis... Toivo nimisessä... ) on hyvä elää, sanoi täi tervassa."; kuten täsä eilennä tuumasin yhdellä saitilla nettisfääreissä kun juttelimma kukkasistamme joista siinä silloin oli kyse... On se jänskä jutska nuo/nämä kukkasetkin joita meikäläinenkin muutaman kipaleen omistavi. Ne ovat, josko voisi sanoa, kuin joku lemmikki olisi talossan. Sitä hoitaa, huolehtii, murehtii, iloitsee, ja kaikkea muutakin mitä nyt ain tulevi vastaan kun jotain kasvattaa - muoskista ei nyt puhuta, joita niitäkin kyllä kasvatetaan... joskin oikeestaan HE kasvata meitä vanhempiaan... Muttas alkuperäiseen juttuun kiinni: siis kukkasiin. Niitä kun kasvattelee niin surkuhan se tulee puseroon ja hiipii syvänalaan kun ja jos huomaa ettäs joku meinaa itsarin tehdä. Ja sitten mitenkä sit riemuitsee kun huomaa jotta joku tekee uutta alkua uljasta!

51356432_2328266277206765_66167540355652

Kuten esimerkiksi tämä Savolainen Vijeräaleuka ( Alias Rönsyinen Lilja jota Bonnieksikin kutsutaan... ) josta hokasin eilennä että siihen oli sit eilen aamuna noussut pinnalle multain jälleen YKSI uusi "itunen" sitten toissa aamusta! Voi että mitenkä ihanaista! Sitä oikein puhtia uutta saa itseensä kun näkee ja tuntee että josakin "edes" onnaa! Sitä aivan kuin tajuaa että miekin osaan, miekin taijan, vaikkas nyt näin kukkain kasvatuksessa vain. Tiedä sitten mitenkä kävisi tuossa yhdessä jutussa joka niin ikään eilennä heräsi "eloon" Ystävien, Hyvien, Rakkahien, kera jutskatessa naamataululla. He kun esittivät että alkaisin-ko tekemään KIRJAA?! Yksi ehdotteli runokirjaa, toinen runokirjaa kera valokuvien, tahi sit valokuvia kera runojen - kumpsin jompsin vaine... itse lisäsin "pökköä pesään" ja tuumasin jotta miksei vaikkas kirjasta kaikesta tästä mitä kirjoitan tännekkin? Ja vasiten nuista ajoista menneistä joita muistelen sillöin tällöin? Lapsuudestani ja sen aikaisesta elämästä joka on monella silloin eläneelläkin viellä muistissaan ja sit toisaaltaan taasen monelle nykyajan lapselle ihan outoa ja kummallista? Kenties sellaista jota he eivät uskoisikaan että näinkin on joskus oltu ja eletty? Muttas asiassa kun on kuitenkin muutama ISO "mutta". Ensinnäkin miekö muka skriivaamaan? Ja jotahin kirjaa? Ei tod.! Kuinka mie osaisin sellaista kirjoitella? Mistä mie kirjoittaisin? Kuka sen "oikolukisi", kuka sen kansan kielelle kääntäisi? Ja kiinostaako ketään sit loppuin lopuksi tällaiset tekstit kuin mitä miekin skriivailen? Ketäpä, ketä... Sen sijaan itse tiedän mikä miuta isseäin kiinnostavi! Kuten vaikkas se ettäs tutkailin täsä taanoin sellaistakin juttua netin kautta kuin että mitä maksaisi jokin kropan "häiritsevän yksityiskohdan" leikkauttaminen poies? No, maltaitapa tietenkin. Kysehän on tästä miun "iän ikuisesta" itsetuntoni "kohottajasta" elikkäs masustani "piskuisesta" joka alvariinsa näyttävi kuin viidennellä kuulla raskaana olisin... Ja kun sen näin sitten tutkaillen liian kallihiksi totesin kukkarollein "Matin" siellä alvariinsa asustaissa, niin totesimpas että kokeilen jotahin aivan muuta. Ja se muu on sitten sellainen jutska että lupasin issellein jotta yhtä paljon kuin se leikkaus maksaisi niin niin paljon teen sitten punnerruksia, vatsan rutistuksia, ja kassotaan sitten kunne tää summanen on "yhes koos" jotta miltäs sit näyttävi? Onkoo tää onnannut vahi ei? Onkoo tästä "vaihtokaupasta" mitään hyötyä vahi onko toillaan kyse siitä, kuten olen itse ajatellut, että se mikä on ollut iät ja ajat matkassain mukana ain pikku pennusta lähtien, niin se sit on ja pysyvi? Sil ei vaine mahda mitään. Muttas sen sijaan mahdan jotahin asialle sellaiselle kuin tyttärein 24/7 DVD-leffat. Hän kun omistavi näitä elokuvia ainaskin sen noin 35 kipaletta. Siihen sit viellä kaik DVD-pelit ja CD-levyt! O-ou! Tiedän, tiedän vasiten hyvin että tää määrä ei ole mitään ns. tavan ihmiselle joka näitä tällaisia itse omistavi ja käyttää niitä muttas kun onkin kyse siitä että tyttärein tämä näitä käyttää mutta ei sitten itse kykene ain niitä käyttäissään katsomaan että ovatko ne järjissään vahi eivät? Elikkäs hän kyllä osaa käyttää niitä, laitella niitä pyörimään ja sitten vaihtaa uusiin vastaaviin jutskiin mutta että hän osaisi reagoida siihen että mikä on viellä kunnossa ja mikä ei - se kun on se käyttäminenkin aivan jotahin toista kuin tavallisella, ns. normi ihmisellä... niin sittempäs hän vain jätää sen risaisen levyn junnaamaan paikallensa tahi vaihtaa sen johkin uuteen levyyn ja on aivan tytyväinen kun se kenties toimii. Eikää osaa ilmoitella kellekään että nyt on yssi risana, ei pyöri, hävitetään se poies ja uutta kenties sit tilallensa. Ei, ei osaa. JOTENKA sitten se olen mie se ihminen joka ain silloin tällöin käy nämä KAIKKI levyt lävitse pyörittäin en alusta loppuhun asti ja katson/kuuntelen jotta ovatko ne järjissään? Hyvät palautan takaisin tyttärellein tälle, ja kehenot laitan "mäkeen". Nyt olen jo täsä kolmatta päivää katselemassa, kuuntelemassa, näitä levyjään. Pistän aina uuden ja uuden levyn pyörimään entiseen tietsikkaani, jonka annoin aikoinaan tyttärein huusholliin muoskain mukleoihin käyttöön elokuvien katsontaa varten ( siinä kun on viellä olemasa levyasema, jota taasen ei sitten uusimmissa tietsikoissa - kuten miun uusimmaisessain - ole olleskana ), sekä kuuntelen korvain hörölään jotta onko se kondiksessa, kun teen hommiani siinä samalla pitkin huusholliain. Näin ei sitten tarvihhe istua äärellään katselemassa näitä elokuvia nokka kiinni tietsikassa pitkät päivät pääskytysten vaan homma klaaraa muutoin. Olisikin se tylsää katsella esim. nuo kaikki hänen Rölli-elokuvansa ( olikohan kaikkiaan yhdeksän kipaletta? ) peräjälkeen tahi vaikkas toisetenkin elokuvien kera vaihdellen. Ei paljon kiinostaisi miuta ainaskana. Se tosin jotta tänä vuonna tajusin "ulkoistaa" osan näiden katsomisesta muille tutuilleni! Muutaman katselivat muoskain mukelot puolestain ja nytten iltamana muutamana kysäisin tästä Kulmakunnamme asujamistosta eräiltä naapureilta jos pieniä pirpanoita on, jotta haluaisivatko he vietellä "elokuva-iltoja"? Kerroin kyllä heille mikä on asiani, pyyntöni, tämän tarkoitus ja he sanoivat että totta kait. Kyllä se heille käy. Kyllä he haluavat katselle näitä elokuvia, ja valkkasivatkin sitten varmaan yhden kymmenkunta DVD:tä katsoakseen. Wau! Olipas ihanaa: ei miun tarvihhe alvariinsa ja myöntäänsä sekä kaikkia nuita, isse käydä lävitse! Lävitse kävin eilennä ehtoolla tyttärein tämän kuukausittaisen ruokalaskulistasen. Huomataksein vaine taasen ettäs sinä heittoa oli hivenen... Alkujaan jo puuttui yksi syöminki viime kuun osalta koko listasta jota sitten kyseleinkin ( jälleen ) perän että mitä ja miksi? Vastauksen tähän sain täydentävän ja tytyväinen siihen olin. Kunne sitten sain itse laskun ja huomasin ettäs siinäkin tosiaan heittoa oli: nyt maksua ylimääräistä suhteessa siihen mitä on merkitty hänen syöneen listaan tuohon ensimmäiseen verratessa! Ei muuta kuin tänä pänä sit soittelemaan ( taasen ) "perään" ja tivaamaan että mitenkäs se nyt näin? En vaine meinaa maksella kun ei ole tuossa eka listassa sellaista "ruksia" mukana että hän olisi sen aterian syönyt!