Se on sitten jo kreippahasti ylitse puolenvälin tää tään kesäinen miun Töissäin käynti. Sananen sinne, toinen tänne, voneh lausumahan mutta enpää näin teekkään vaan sanon vaine kuten aikaisemminkin olen todennut: olen sankken kiitollinen ettäs miulla on olemasa tällainen paikka josa tehdä töitä. Ne ihanat asiakkaat, työkaverit ja etenkin pomo - pomo joka ei halua ettäs häntä "pomottelen" jotenka; ähät kutti, sanoimpas häntä taasen pomoksi - leikilläin.
Ja ennen kaikkea se ettäs saan LEIPOA. Enkää mitään sellaista tusina-tavaraa ( munkkeja tahi Tillikoita päivästä toiseen, yms. ) vaan todella keksien, etsien, löytäen, ja paikkamme mukaan sanoen, SOVELTAEN, kaikenlaista ihanaa. Niin makeita kuin myöskin suolaisia leivottavia. I-IH-NA-TA! Sanoinko jo. "IHANATA!"?
   Työ tää kuitsekin taasen loppuu kussa syssy saa ( ja mie en... ) jotenka eittämäti on alkanut ajatuksein malli jo kääntyä sinne päin katsoin tulevaan tietämättömyyteen kysellen jotta mitäs sitten - taasen? Töitä, niin töitä jostahii muttas mistä? Sitä tiedä en.
Sen tiedän kuiteskin ettäs olen alkanut jemmata ns. ylimääräisiäin "jemma"-nimiseen paikkaan sillä suunnitelmat ovat SUURET sille mitä tapahtuvi sit kunne Työ loppuu ja jos/kun ei uutta esille mirs-marssi: lähdemmä tien päälle, Maailmalle Mahtavalle, päälle tään Telluksen. Suuntana tod. näk. joku rannikko mutta misä suunnassa - sitäkää tiedä en. Muttas kuiteskin: lähden. Tai ainakin yritän... lähteä... Pakotan vaik ittein matkahan, äärelle tuntemattoman. Eiks vaine?
   Äärellä tuntemattoman, miulle tietämättömien asioiden, olen täsä muutoinkin vähälle aikaa ollunna kun sain taasen luovutella valokuviain. Kuvaset luovutin yhdelle taholle ja toiselle sitten kirjasin artikkelia kukistain näistä huushollini.
Kuvaset antelin ( ja syssymmälle juteltiin viel lisäkuvien annista! ) yhdelle Vesiensuojeluyhdistykselle, ja artikkelini ( se tuo samainen jonka skriivasin taanoin tänne kukistain ) meni erääseen nettilehteen joka pohjaa olemasa olonsa huonekasveihin.
Jep, ihan kivaa hommaa oikeestaan molemmat. Ei paha, ei.
   Pahaa on se etten ole kerennyt käymään olleskana mökillämme. Milloinkahan viimeksi siellä olen näkyillyt? Olisko tuo ollunna noin kuukausi sitten?
Ei vaine kerkiä Töiden ohella ja nekin muutamat hetket jotka ovat jääneet Töiden väliin, ne muutamat vapaapäiväin palaset, puoliskot, niin eipää niissä ole paljoa kerennyt ja ennen kaikkea jaksanut, kun on tuota matkaakin sinne mökille ajaessa sen verta pitkälti.
Tänäänkin mietin tällä puolikkaalla päivällä et joskoo tuota lähtisi... mutta kun siitä sit menee ajoon ns. puolet ajastansa niin käymättähän se sit jää. Meinuuseen vaine menee...
   Kuten sekin ettäs tytärtäin 24/7 näkisin! En jaksa Töiden lisäksi ottaa häntä tyköni, enkä hänen tykö lähteä.
Olen täsä muutamana päivänä muistellut viime kesää kuin käytiin kahelleen uimasa harva´se päivä kun silloin oli lämpimät kelit. Nyt nekin reissut ovat olleet "unta vaine" ihan jo kelienkin puolesta. Ei ole paljon helteitä näkyillyt. Ilma ja tila on ollunna sen verta koleaa.
Nyt lupailee tälle viikolle todella hellettä ja ajattelin et joskoo täsä saisi ittein sen verta tsempattua että puristasin viimoiset rahkeet irti joku työpäivä Töiden jälkeen ja sitten lähtisin. Tosin taitaa olla valmiiksi tuhoon tuomittu aatos... Kutsui hän synttärikaffelleen; sinne olis ainakin urettava! Äiti!
   Äiti... niin äiti olen. Olen myöskin paljon muuta. Olen mm. avo-käly. ( Kait sen nuinkin voi ilmaista+ ) Sattuvi nimittäin niin jotta puolisoin veljen avokki tuli vähäksi aikaa samaan paikkaan kanssani töihin.
JA tästä sitten on aiheutunut se ettäs "AATOKSISSAIN on vain hän...": Ei mene päivääkään ettei puolisoin mielessäin olisi. Ei mene päivääkään ettei jotenkin ajatuksiini kulkeutuisi. Ei.
Sekin sattui täsä ettäs viikko, pari, sitten hän tuli käymään tykönäin ( nyt siis puhun henkimaailmoista, sellaisista valvetiloista joissa eletään - ei mitään unia siis! ) yksi yönseutu. Hyvin elävästi. Se oli sitten toinen kerta poismenonsa jälkeen, se. Kumpainenkin kerta hyvin mielessäin pysyen.
    Olen myös NAINEN. Niin, kuten täsä joskus aikaisemminkin pajatin niin olen kyllä Mummero ja siten mummokin muttas olen hokassut ettäs täsä VASTA tällä iällä alan tajuta ja löytää itsestäin naisen! Wau! Kliseistä tää kylläkin on muttas ompahan vaine hyvä jutska ettäs ihminen löytävi "olemasa olonsa", itsensä, nainen naisen ja tietty mies miehen, itsestään EDES tällä iällä! Ei tarvihhe hautaan mennä löytämäti sitä, katuen valintojaan, olemasa oloaan. Tekemättömyyksiään tahi tekemisiään. Vaan voi kokea, elää, tuntea, ja ennen kaikkea NAUTTIA tästä elämästään jo päällä tään Telluksen!
Sanoisinko ettäs voi toteuttaa perimmäistä olemassa olonsa syytä? Esim. mie naisena elää kuin nainen. Pukeutua, käyttäytyä, jne., kaikkine "naisellisine metkuine"? O-ou, nou - ihanko totta?
   Kuten vaikkas sitä ettäs sitä nuortuu, tuntee itsensä, hyvinkin nuoreksi tyttöseksi kun "herras-seuraan" pääsee. Vaikkas mie vaine tään miun erään henkilön seurassa.
Voi mitenkä sitä nauttiikaan kaikesta mitä silloin saa itselleen toiselta ja toisesta. Kaikesta siitä huomiosta mitä toinen "ripotelyy" miun suuntaan, ja mitä voin vastaavasti antaa hänelle NAISENA! Se tunne kun toinen käsittelee miuta kuin naista, kun hän osoittaa sittenkin ettäs on mustasukkainen MIUSTA jollehin toiselle! Siis MIUSTA! "Olenko - nainen? Nainen josta pitää olla mustis?" Wau - onpas mahtava tunne; joku voi ajatella miuta naisena, naisena josta kandee hivenen pitää ja ilmaista ettäs olet muuten miun oma! I-HA-NA-TA! Eka kerran MIUN elämässäin.
   Ei eka kerta, ei toka kerta, muttei vika kertakaan - nyt pitää Mummeron tään ( vaik kuin nainen olenkin... ) ottaa ja lähtiä maate. Se on nimittäin taasen huomenissa Työ edessä ja rankka sellainen. Touhua täynä, tekemistä riittää.
Joteska "Hyvää yötä, Hanna ja lapset!" - Mummero häippäseen nyt.