Tiedättehän te sen sellaisen must-listan jonka aina jotkut kirjaavat joskus johkin? Se sellaisen johka listataan joko paikkoina misä PITÄÄ elämänsä aikana käydä: Budapest, New York, Moskova, Peking, Sidney, Rio de Janeiro, jne.. Tahi sitten vaikkas; kiipeä Mount Everest´lle, ui Tonavassa, matkusta Idän pikajunassa, jne..
Ihan tuttua kauraa - eiköstä vaine?
   Olen ihaillut aina kaikkia heitä joilla tällaisia tavoitteita on olemasa, ja kadehtinut että he ne voivat sitten tavoittaa ja toteuttaakin ne. Itsellä kun ei sellaista mahdollisuutta ole.

   Mutta josko ovat suuret Maailmat Avarat, Tellus tämä mahtavainen ja ihminen sankkevan piskuinen sen rinnalla SUURINE haaveineen niin onhan se, hyvänen aika sentäs, olemasa siltikin Avara Maailma, piskuisen ihmisen kera, pienemmin haaveineen ja monine mahdollisuuksine!
   Täsä heräsin, erinäisistä tahoista miulle jo tulleine eri Ystävieni, Hyvien, Rakkahien, ehdotuksine, ettäs voinhan mie tehdä vastaavan listan itsellein kuhan teen sen aivan OMINE haaveineni ja sen puitteissa mitä voinen toteuttaa hivenen pienemmissä mittakaavoissa muttas että ne kuitenkin sellaisia SUURIA haaveita miun ITSENI ovat. Haaveita joita en suori ns. ihan jokahinen päivä ja jotka vaativat hivenen tahdon voimaa, viitselijäisyyttä, vaivan näköä ja rohkeuttakin SUURTA oman mittapuuni mukaan! Unelmia ja haaveita ihan vain miun itsein elämästäin. Tavoitteita joita olen aina haaveilut saavuttavani tahi toteuttavani muttas kun eihän...



   Ihan ensimmäisen tavoitteen asetin aivan isse ja issellein jo täsä aikaseen kevään korvalla.
Se oli ( voinen kait jo käyttää mennyttä muotoa sillä se täyttyi, merkitsin tehdyksi, jo tänään ) naku-kuvaus.
Ei siis enempää, eikää mitenkään vähäisempää kuin vaine "nuin vain" alastonna ja toisen ihmisen, tuntemattoman sellaisen vieläpä, kameran linssin eteen aseteleminen - ja suoraan nakuna!
   Jos totta puhutaan niin ei miuta näköjään ( kuten alkujaankin epäilin ) enää täsä iässä tee vaikeutta olla toisen ihmisen edessä nakuna mutta se ettäs olenkin siinä kameran linssin edessä valokuvattavana enkää sen kameran takana itse valokuvaamassa jotakin ihmistä, niin se on vaikiaa! Vitsi että se on vaikiaa olla valokuvattavana! Ei ole miun heiniäin se sellainen olo ja tila!
   Eihän siinä tiedä miten päin olla ja eleä? Ei tiedä mitä raajaa ojentaa tahi koukistaa, ja mihkä suuntaan sitten? Kuinkas paljon pitää ojentaa tahi koukistaa jos näin pitääkin tehdä? Miten kallistan kroppaani piskuista ja mille taholle; taivutanko paljon vahi vaine millin, kaksi....? Mihkä suuntaan katson, hymyilenkö ja miten hymyillään luonnollisesti ettei se näytä mitenkään väkinäiseltä?
Tietty valokuvaaja opastaa, neuvoo ja käskee tekemään siten, täten, ja tuollakin viisiin, muttas siltikin; on se vaikiaa.

   Arsenaalia oli sovitusti miulla mukana tilanteeseen tuohon mennessäin, ja valokuvaajalla itselläänkin omansa vaihtoehdot.
Tiesin itse omani puitteet ja tunsin missä "kotonain olen". Valokuvaajan ehdotuksista karsin poies het´ sillään kaiken krumeluukin ja kimalteen sisältävän materiaalin. Ei pahalla millään valokuvaajaa tuota kohden, muttas kun tilanne oli vaine sellainen että tarkoitushan oli ettäs olen niissä valokuvaissain "minä itse". Sellainen kuin olen - luonnollisenana minänäni enkää minää kaunistettuna ja laitettuna. Täten ei sitten mukaan mitään miulle ns. kuulumatontakaan. Ja kimalle sekä säihke eivät kuulu minuun!
   Aloitimme, jos voinen sanoa; pikku-tuhmasta, vaikkas eihän se sellaista ollut oikeesti. Ihanhan se siistiä hommaa oli kokonansa ja ihan siten ettäs koska vaine, ja kuka vaine, olisi voinut sinne sisälle tilaa tuota astua ja kestänyt olisin "päivänvalon" aivan koko ajan!
Joo, muttas siis... vaatetta tavallista ylläin ja kuvaten, poseraten. kotvasen kuluttua lähtivät rintsikat poies, ja kuvattiin, poserattiin.
Kunne sitten siiryttiin vaine kankahan peittämiin oloihin ja tiloihin. Kangas tahi kaksi. Kaksi tahi yksi. Ei enää liivejä, eikä pikkareitakaan. Vaine näitä kankaita lävitsensä näyttäviä.
   Sillä eihän sitä kuitenkaan enää näillä vuosikymmenillä IHAN nakuna; linssithän siinä olisivat jo särkyneet, hyvänen aika sentäs! "Jotenka kohtuus kaikessa ja - pullo päivässä....", eiköstä vaine. Sopivasti lävitsensä päästäväisten kankahien laskokset täyttäin ja peittäin kaikki ne sopimattovimmat kohdat. Kaikki ei-simmut-kestäväiset niemet, notkot ja saarelmat. Sellaiset kohdat joita jo "maanvetovoima" puoleensa vetävi. Ja sitten vastaavasti itse nostattain tahi muutoin kohentain niitä kehenoimpia kohtia, mm. käsivarsin ryntäitäin roikkuvaisia ylöspäin, tahi lantiotain ylöspäin työntäin jotta lantionkaaret esille tulevat kera peppusen täten pyöreämmän. Tahi vaikkas leukaa ylöspäin ojentain jottei "heltat" roiku kanasella tään ikäisellä....
   Mietin täsä ( nämä kolme seuraavaa kappaletta ovat jälkilisätyt yhden nukutun yön jälkehen ) ettäs se ettei ujostuta olla nakuna toisen edessä niin sehän on varmahan peruja tästä supi-Suomalaisesta kansanperinteestämme josa ollahan totuttu siihen että mm. saunoissa ollaan ilman rihmankiertämää ihan sulassa sovussa ja ilman erilaisia sukupuolijakaumiakin! Me, ja miekin, emme ajattele sitä alasti oloa aina ensimmäisenä hävelijäänä asiana tahi mitenkään seksuaalisesti. Se on sen verta luonnollista meille jo perimäntämme mukana tulleena argumenttina ja tottumuksena! Tosita se on varmahan nuissa kulttureissa joissa ollahan ilman saunaa ja hyvä jos suihkuhun tahi vastaavaan peseytymistilaan menhään useamman henkkevän kera vosekkimaan itteään?
Ja jo senkin taatta ettäs olen itse oppinut sitten nuoruuteni ajan jälkehen ystävä ja kaveri porukkain kera siihen että "se ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön". Jos siis meinahan esim. siihen aikaan olla porukoissa mukana ( joka ei kyl mitään vaikiaa, eikää "meinaamista" ollunan vaan ennemminkin ilo ja riemu - kunnia ja para´hultaisuutta suurinta! ) niin silloin ei kyllä arasteltu ettäs kuka on kenenkin "oma", ketkä "saavat" keskenään käydä vaikkas vain papin aamenen mukaan saunassa ja olla ns. ilkosillaan toistensa simmuin edessä. Kun sauna lämpesi niin sitä mentihin saunaan sitä mukaan kun kereettiin, oli ylisillä sit ketä tahansa meistä. Ja jutut jatku sitten siellä löylyissä lämpimissä istuissa edelleen. Ei siinä toisiamme tiirailtu "sillä silmällä".
Samaten olen nyt sitten senkin jälkeen tehnä: ystävien uusien kera löylyihin vaine.
Samaten yritin opettaa aikoinaan omat muoskain miun ( liekkö mitenkä onnannut? ) ja nyttemmin muoskain mukelot ettäs alastomuus ei ole häpiä. Tietysti en ole ja elä mitenkään irstaillen, ei titeenkään, kun on kyse nuorista ja jälkikasvusta yleensäkin. Ei, sitä ei mielein salli. Ja sukupuolijakauma tulee jo siinä vaiheessa väliin sekä eteen; ei, ei samalla kertaa esim. saunaan jos mie olen paikalla ja se heistä sillä kertaa huolehtiva aikuinen! Muttas ettäs naisten ( sukumme on naisia omaavainen "matriarkaalinen" yhteisö ) kesken ilman mitään ikäjakaumaa ( isomummot/vanhemmat ja muoskan mukelot voivat saunoa samalla syssyllä ) ja silleensä. Ihan sallittua Suomalaisissa puitteissa.
   Lopuksi sitten viellä hulluteltiin ja napattiin muutamia kuvia miusta ihan ittenäin. PITKÄ, musta, hamonen ylläin. Siihen vitivalkia paita pitsinen, isot kultaiset korvarenkaani, hiukset vapaina ja ei-kusta-vaine menoksi! Pyörin, hyörin, liitelin, kaartelin ja pompin. Annoin vaine mennä kun toinen lisää vauhtia pyysi. Ihanaa!
   Kokoon toden näköisesti saatiin ihan kattava "kardetoria" ( vahi mikä se sananen nyt sitten onkaan? ) ja ihan siedettäviä valokuvia; tään ikäisestä "nakuilijasta". Vasiten kun ajatttelee etten tavallaan ole edes vaattehet ylläin kameran linssien edessä...
Oikein jännityksellä vuotan ettäs mimmottiis valokuvia sieltä esille tuleekaan kunne tämä valokuvaaja niitä miulle esikatseluun lähettävi aikanansa netin kautta? Onnasivatko - vahi särkyikö kameransa sittenkin? Onkoo siellä edes yhtä katselukelpoista vahi ovatko kaik "tuhoon tuomitut"? Onkoo tästä kropasta enää mihkään vahi "urkeneeko" sittenkin ihan kokonansa "ura uusi" tästä tällaisesta mallina olosta ( leikki leikkinä sittenkin.... )?

   Mutta mitä tästä opin? Mitä tunsin? Mitä jäi mielen päälle - kuten valokuvaaja tää lähtöhetkillä siinä kysyi: "Miltä tuntui?"
   No, "ei hassunpaa, ei hassunpaa..., Jellonaksi sitä minäkin ensin luulin"; erään lasten värssyn mukaan Auttamattomasta Pekasta, kun hän villakoiran kylätiellä näki kävelemässä... mie totean samoin sillä...
Voisihan sitä ajatella ja kuvitella että nakuilu on jotahin kauhiaa. Vasiten kameran edessä, vento vieraalle ja etenkin toisen sukupuolen omaavan henkilön edessä, mutta kuten alussa jo totesin niin eihän mitä - ei se miulle ainaskaan mitään onkkelmata ole! En osaa ujostella tätä kroppain, tään ikäistä, enää.
   Ei, ei se tarkoita että sinut olisin kroppain kera, tahi itsein kera. En suinkaan. En tunne siten. Vaan ajattelen vaine aina ettäs se KENKÄ EI KESTÄ katsoa tällaista vartaloa, tään ikäistä vartaloa, olkoon se sitten samaa tahi eri sukupuolta olevainen katsoja ja simmuin omistaja, niin se on sitten HÄNEN HÄPIÄnsä, se. Ei miun. Mie olen mie enkää muuksi muutu. Kroppain on jo tään ikäinen ja sillä selvä. Ei tää tästään muutu tahi nuorene.
   Hyvänen aika: olen sen seittemän biologisen lapsen synnyttänyt ihminen! Joista yhdet ovat tuplat; on siinä mahanahka saanut venyä ihan tarpeeksi!  Mihkäs ne kaikki ihopoimut, mahamakkarat ja -rullat laittelet? Et mihkään, vaan mukanasi kannat, ja kannan!
   Se kuitenkin opin ettäs... niin - no - opinko sentäs? Ei, en oppinut: en edelleenkään osaa olla kameran valokuvattavana, en osaa poserata, en. Viellä on siis ihmisellä tällä, Maan Matosella matavaisella, Kulkijalla Kummajaisella, opittavaa ainaskin täsä asiassa!
Siinä maksaissain ulospääsyäin tästä toimitukseta juteltiinkin, heitettiin huulta, ettäs jos vaikka sitä viikottain alkaisi käymään heillä valokuvattavana niin oppisikohan sitä joskus "olemaan", poseraamaan? Kenties.... se vaine ettäs ne "poserausasentojen" vaihtoehdot saattaisivat sillä menolla loppua sit jo....

   PS. Epäilen syvästi ettäs "sattuneesta syystä" tuskinpa vaine valokuvia tähän skriivaukseeni tästä haasteestain tulen liittämään niihin valmistuttua....


   
   Yssi uuden uusi Ystävä, Hyvä, Rakas, harrastaa yläilmoja ja siellä liitelyä kera kahden siiven kantavaisen. Heitti hän jo ihan alkumetreillä ystävyyttämme uusittua jälkeen yläkouluaikojen, että sitten kerran lähdet mukaan!?
Reaktio ensimmäinen oli ettäs miekö? EI IKINÄ! En kyllä lähde! Ihminen joka on tällainen korkeanpaikankammoinen? "Hei, haloo!?"
Muttas niin vaine on Ystävä, Hyvä, Rakas, tämä pehmitellyt miuta jo muutamia kertoja ja tiedä vaikkas täsä vielä joskus...
Luvannut en ole. Enkä lupaakkaan. Mutta sen verta periksi olen antanut jo jotta ainaskin kentälle asti mukaan voinen tulla - ilmojen halki liitämistä en vielä tiedä... Huh!


  
   Toinen Ystäväin, Hyvä, Rakas, viel pitkäaikaisempi ( syntyneet samana vuonna olemme ja siitä lähtien tunnettu olemme toisemme enempi ja vähempi ) osti sitten emäntänsä kera "ulkoillakseen" moottorisen pyörän -sellaisen.
Vasiten varmahan tietävi hän ettäs kade olen siitä hänelle; tästä kun ollahan jo aikaisemminkin keskenämme jutskattu, niin nytten sitten kun hän tuolla naamaisella taululla siitä hankinnastaan kertoili ja mie sitten tämän kateuteni hälle suurehen äänehen siellä huusin, hän loinen lausumahan jotta sit kerran mukaansa ja!
   Saa tiedä koska aika tuo sitten tulee vastahan mutta se on taasen yssi tälläinen juttu ettäs "must"! Ja aivan pakosta kerran tarjottukin on!


  
   Neljäs "konkka -rokka" on miulla sitten vasta suunittelun päällä. Ja varmahan monen moisen kymysyksenkin takana sillä luulen jotta toteutuakseen se vaativi jonkustanlaisia lupia ja jostahin taholta....
Tästä en viel pakise tään enempää. "Kassotaan niin samme elää" - kenties.