musee-rodin.jpg

   Ajattelija- ( itse etsin tätä netistä kopioimaani kuvaa nimikkeellä Miettijä ) tahi toiselta nimeltään Runoilija pronssinen patsas jonka on tehnyt Auguste Robin 1902. Tämän patsaan sanotaan kuvaavan ajatuksiinsa uponnutta miestä joka käy mielessään kamppailua - kenties tyyliin; "ollakko, vahi eikö olla"? Joka tapauksessa, tästä on tullut Robinin tunnetuin teos joka ihmisten mielestä kuvaa ihmisen älyllistä toimintaa.

   Olin eilennä ehtoolla löylyissä lämpimillä ylisen lillumassa kera Ystäväin, todella, Hyvän Rakkahan kera, ja hän siellä puolellansa samalla viisiin istuskeli - ja tuskasteli. Ihan kuin olisi ajatuksissaan tälla samaisella tavalla istunut ja pohtinut ettäs ollakko vahi eiköö olla? Mustallahuumorilla ajatellen voisin melkein sanoa, ettäs "ollakko vahi eiköö olla, päällä tään maan?", muttas en kuitenkaan, sillä Mieron miettehet nuo olivat varmahan aivan toisenlaiset nytten.

   Ihminen tuo kertoi miulle kuin paljon työtunteroisia oli täsä mennehenä aikana tehnyt. Se ei ollut mikään piskuinen työmäärä, se. Kun ajatuksella että päivässänsä sen noin 16-18 tuntia!
Samoin yssi muoskistain miun heitteli eilennä ehtoolla eetteriin määreen ettäs 38 tuntiin 24h25min työt! Ei sekään ihan hevillä "häviölle jää".
Sitten kun mietin itseni Töitä mm. viimeiseltä, menneheltä kesältä ja sen viikkotunteroisia suurimpia joista "parhaimmat" olivat ihan hiventä vajaata 40 tuntia, niin....

   Muistan elävästi, kuten muiltahin mennehiltä vuosiltain ja jouluin ajoilta, Töistäin, kuin sitä ventti ja naatti oli näiden tällaisten viikkojen jälkehen! Jo vähäistempienkin tunteroisten viikkoin jälkehen kun ajattelee, ettäs tää olo ja tila meikä Mummerolla ei ihan mitä parhainta ole... On ikää, on ruumillista onkkelmata, yms. remppaa.
   Se tunne, se tila, se naattius kun tuntuvi ettei evästänsäkään voine siirtää. Hyvä kun jaksan ain kotiain raahautua Töistäin, sillä useimmiten tuon matkain jalan stallade. Sitten ei kuin vaine jalkaset ojolleen johkin kohtaa huusholliain ja toivossa suuressa, väkevässä, ettei kukaan tule häirihtemään, ettei kukaan tule kylään, ei soita, ei tee kerrassaan mitään! "Antakaa miun olla!"
Silloin sitä ei ole elämässäin muuta kuin se Työ päivä-syvämellä, menot Töihin, tulot Töistä ja sitten yö nukkuin - jos vaine Uni-Jukkanen suo kunnia-arvoisen läsnäolonsa.

   Mietin tätä muoskain miun kuin se onkaan naatti siellä omassa kotonaan jälkeen töittensä?! Päivät jalkoin päällä ja ollen vastuussa monen, monen ihmisen elämästä! Siis henkisestikin varmahan raskasta työtä.
Itselläin on "vain" vastuuna, ettäs kaik on maukasta, hygieenisesti tehtyä ( ei tule tauteja asiakkaille ), kaunista ja houkuttelevaa. Sekä tietty, ettäs on tarjottavaa monenmoista, ja kaikenlaisia rajoituksia omaaville ihmisille omansalaista nautittavaa. Aikatauluissakin pitää pysytellä; ajoissa valmista.
Ystäväin, tämä Hyvä, Rakas... Vastuussa myöskin työnjäljestä työpaikkansa. Vastuussa toisista työntekijöistä: henkistäkin kuormaa siis olemasa on. Puhumatikaan että täysin FYYSISTÄ työtä koko ajan! Eikää ikä anna armoa, ei - vanhempi kuin mie.

   Voi, miten miusta tuntuvi pahalta ajatella tällaisia läheisiäin jotka irti-poikki-katki -asti itsensä ajavat tahi joutuvat ajamaan! Voi, mitenkä tunne tuskaa niistä säryistä, kivuista, ja henkisestä kuormastansa jota he kantavat!
Sanotaan ettei ihminen voi astua "toisen saappaisiin", muttas en mahda mitään, ettäs miusta tuntuvi jotta voinen ihan hyvin samaistua näihin heidän tuskiinsa suuriin, mitä hekin näiden töittensä takia kokevat, mikä onkaan olo ja tila heillä kun päivän työt ovat plakkarissa ja olisi aika sitten jo huo´ahtaa - ja kotityötkin vuottavat omaa tekijäänsä....
Ja sen tähden on todella tuskallista kuulla ettäs oma muoskain joutuu kärsimään. Sen takia on tuskallista katsoa siitä viereltä Ystäväin, Hyvän, Rakkahan, ja kuulla ne fyysiset tuskan parahdukset jota keho on saanut tuta ja sitten sen kokemansa jälkehen tuntee ne nahoissansa, nivelissään, hermostoissaan, jne., tietäin etten voi tehdä hänen hyväkseen oikeestaan mitään mikä oloaan ja tilaansa helpottaisi.
Läsnä voin olla kumpaisellekin. Kuulevainen korva, kyllä. Muttas se tuska joka on ja jyllää siellä kehoissaan?! Oih, tunnen tuskaa suurta siitä/niistä! ( Näin kun itse samaisiin tuskiin olen "saanut" tutustua... ja tunnistan/tiedän ne. )

    Mikä ajaa ihmisen tähän oloon ja tilaan?
    Hyvätahtoisuus ja raha.
   Hyvätahtoisuus siinä mielessä, ettäs taidamme esim. me kaikki kolme olla tapauksia sellaisia et emme tohdi oikein sanoa toisille ihmisille ( jotka kenties meille esittävät vaateitaan tyyliin että tekisitkö tään.... auttaisitko vielä tuossa.... en voi sinulta pyytää mutta... ): "EI!". "Ei kiitos, en tee/en auta." Tahi: "Työaikani loppuu tuolloin ja tuolloin. Silloin poistun työistäni."
Tai sitten meillä vaine sattuvi olemaan sellaiset työt joissa ei voi niin kuin kellokortilla nakuttain päättää päivänsä töitä, vaan nämä sattuvat olemaan töitä joissa ihmisen pitää vaine yksinkertaisesti joustaa näiden/niiden toisten osapuolien takia. Toisella puolella sattuu jotahin ja totta kait silloin muoskain joustaa; tekee pitempää päivää. Tilaukset toimitetaan myöhässä jostahin syystä, työpaikallensa; Ystäväin, Hyvä, Rakas, joustaa ja vuottaa toimituksia töissään - ja tekee siin sivussa vuottaisaan viel lisää ruumillista tuota työtänsä. Entäs mie... no, miulla kans sanelee aikas´lailla tilanteet, asiaksamäärät, -virrat, tilaukset, yms. että milloin "painetaan" Töitä, milloin sit ei.
Senkin olen hokassut ettäs olemma kaik´ nämä esimerkkitapaustain, perfenionisteja! Hyvänen aika sentäs - eihän työpäivä ole päättynyt ennen kuin kaik on kohillaan! Kaiken pitää olla ojennuksessa, siististi, järjestyksessä, puhtaana, yms.. Tottahan toki me kaikki varmahan voisimme joustaa AINAKIN tästä puolestamme, kun eihän sillä ole aina niin väliä onko "rikka rokassa" vahi rokka puhtahana? Vahi voimmeko?
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voinen loineh lausumahan jotta emme, emme voi. Vaikka me kuin opettelisimme, ettäs antaapaaha nyt olla - jätän kaiken tähän näin; kyl ne huomenissa siitä taasen löytyvät, tahi joku puolestain ne siitä "korjaa poies" tahi tekee valmihiksi, niin emme osaa. Emme yksinkertaisesti osaa olla ja eliä näin. Ei vaine pirtamme periksi anna vaikka järki ja kroppamme toista sanoisikin.
Elikkäs typerää olla perfeonisti, ja hyväntahtoinen ihminen.
   Raha. Niin raha. Rahanhan mahdin me kaikki tiedämme ja tunnemme.
Miulla Matti Kukkarossain jotenka ei ole ollenkaan paha, ettäs näin kausityöläisenä painan Töitä silloin kun niitä on, ja saan.
Muoskain ja Ystävä, Hyvän, Rakkahan, taloudellista tilannetta tiedä en ( olen sitä vanhaa sukupolvea joka ei rahasta pakise ääneen, saati sitten kysele toisilta, ettäs miten on siulla/teillä; onko rahaa, onko velkaa, mihkä rahat menee, tms.? ) muttas voinen kuvitella, sen mitä sivusta seurannut olen heitä ja muita ihmisiä, ettäs on rahnalle aina tarvista.
Ihmisillä on olemassa velkoja muodoissa asuntolainat, autolainat, opintolainat, yms.. On hankkeita johka rahnaa pitävi kerätä; ajokorttia, huushollin remppoja, asuntojen remppoja, autojen remppoja. Ja jos vielä on tarkoitus hankkia uutta autoa, asuntoa, maita tahi mantuja... Elääkin pitäisi ( misä välissä, kun vuorokaudet täyttyy suurimmalta osiltaan töillä? ); ruoka, yms. elämiseen kuuluvainen, maksavainen, tarve.
Rahna aina kelpaa. Ei kukaan varmaan rahnan "sylje päälle" jos sitä vaine on saatavilla.
Pahulaisen "kapitalismi"! Miksi sitä pitää ihmisillä olla tällaiset haaveet, tarpeet sekä investoinnit? Ja sitten raataa "niska limassa" kaikkien näiden edestä - oman hyvinvointinsa kustannuksella, sen ylitse, sen unohtain.

   Olen sankkevan murhaallinen.