Valokuvanen tää elämäni ns. muisti-aikana, isona, yssin ollen, ekalta reissultain Luovolle. Syssyisen vuodenajan alkaissa, myrskyn pauhatessa tienoilla näillä. Hyistä, kylmää ja tuulista oli. Palelsi. Muistan tään.
Se ylläri-pylläri ettäs siitä on aikas lailla päivällensä vaine sen parisen vuotta! Ei yhtään pidempään?
Ja jo siitä asti, tuosta reissustain lähtien olen mie Mummero suunannut sinne uudelleen, ja uudelleen, ja uud...
Olen tuosta reissuistain lähtien suunitellut ( tahi nyt ainaskin haaveillut! ) myöskin sitä ettäs jos mie viel joskus täällä/tuolla olisin ja asuisin? Olisiko se mahdollista? Olisiko konsa toteutettavissa?
Jokahinen reissuin olen tehnä aina siten että olen käynyt katsomassa erinäisiä mahdollisuuksiain siellä. Jos en muuta niin ainaskin asumuksia ettäs josko niistä olisi miulle omaa...? Viel ei ole tärpännyt. Surku.
Se jääpi ain kiini joko siitä ettäs ovat liian kallihia, mahdottomassa paikassa tahi sitten ovat ilma ja tilaltaan sellattiis ettäs tällaisen henkilaitasen "sielun syvyydet" eivät siellä kauan kuppaisi kun jo kuoppaa saisi niile ( tälle Mummerolle ) kaivaa ihan oikeestikin - näin mustalla hyymörillä sanoin.
Ja tällaisenä Reissaaja-Lissinä ollen olen nauttinut itse reissaamisesta, kuin sitten myöskin Taivaanrannanmaalarina ollen kaikkinaisesta valokuvaamisesta.
Eikää pie unhoittaa sitäkään ettäs...
Aina, AINA, kussa mie nyt esim. tänne Luovolle pääsen, niin mikä sysäys se onkaan syvämellein sykkiväiselle, se tunne kun näen ensin ne Tuuliset Myllyt horisontissa; kotiin! Sitten tuleevatkin "kaaheet, aakeet, laakeet" muodossa Perämeren aavojen aukeavien. Lisää "kotiin"-efektiä, näin "raa´asti" ilmaistuna - sori, mut kun ei sitä oikein voi muutoinkaan kuvata... Ja viimeisenä "niittinä" se, kun pääsen Luovolle, "hurautan" lävitsensä, parkkeeraan Hepo Hopiain Marjaniemen rantaan, astelen tassuillain aivan sinne aallonmurtajan kokkaan ja katseeni luon ulapalle tuolle avautuvalle; "Seuraava etappi on sitten Ruotsi." -nimityksellä. Se maisema, se tunne, ne tyrskyt, se meri - koti.
En tiedä, onko teillä muilla Armahat Lukijain miun, tällaista tunnetta, tällaista tilaa, muttas miulla ainaskin on olemasa - ja sen tunnenkkin. Kuten olen aikaisemminkin "hehkuttanut", niin se tuo vesistö ( vasiten meri ) ja mie, se on "kutta-perkaa", jos taasen näin saanen ilmaista... omallain tavalla. Se tunne, kun kaikki olksahtaa paikallensa, kaikki on "täsä ja nyt", eikää muuta sit olekkaan. On vaine se aika, se paikka, ja "me kaksi":
Nyt, nyt sit on kyse "elämästä ja kuolemasta" - nyt tällä tulevaisella reissullain. Se on joko-tahi, tai sitten ei olleskana. Jos ei nyt sitten jotahin syystä, jotenhin, "maailmankirjaset" sekaisin mene ja uuteen uskoon niitä luoda?
Nyt olen lähdössä täsä kotvasen kuluttua Reissaaja-Lissinä Taivaanrannamaalariksi Luovolle. Menen sinne, menen... niin - sanoisin kotiin, muttas kun ei, kotini ei ainaskaan viel siellä ole. Enkähän tuota tiedä viel että tuleeko olemaankaan?
Muttas tarkoitus olisi käväistä taasen paria vaihtoehtoista asumusta tsekkaa lävitsensä. Jopas niinkin, ettäs olen sopinut "koe-makaavani" yhden niistä! Saan tuta ihan konkreettisesti, ettäs kestävikö klyyvarini, ja sitä tietä koko kroppain tää, sen asunnon ilman ja tilan? Olisiko siitä kotia kaipaavalle, koti Mummerolle tälle?
Samoin tein, tietty, tosiaankin Taivahanrannanmaalarina ollen.
Meiningissä oli Keskiniemen reissu, kun mennä viikolla sen verta hyvä sää ja tilaa lupaili hollille tälle reissuin. Ihan varta vasten suunittelin siihen YHDEN vapaapäivän väliinsä jotta sitten, sitten lähden ja stalladen sinne, ja nautin!
Pettymys suuri ( loineh jopa lausumahan tään pettymyksein äänehen tuossa mennä yön seutuna muoskain mukelolle joka tykönäin yötä oli ) kun eilennä ehtoolla sitten ne nuo Sään Ilmeilijät kertoivatkin töllötettävän eetteristä, ettäs se onkin sit juurikin sinä pänä MYRSKYÄ ounasteltavissa Luovon levelille! "EI-KÄ!"
"Mitäs... miten... kuinka, mie sitten?"
Onneksi "hätä ei ole tään näköinen" ja iloksein hokasin heti tään lausunto-tulvain jälkehen ettäs hei, miehän voinen sitten "istua-nakottaa" siellä lähirannalla ja valokuvata tyrskyjä mahtavia, maininkeja myrskyäviä! "Wau! Hetki valokuvaukselle sopivanmoinen!"
Niinpä, "onni yksillä, kesä kaikilla" ja täten sitten olkohan sää tahi tila tulevainen mimmottiis tahansa, niin meikä Mummero valokuvaa joka tapauksessa - tai ainaskin näin meinahan... "Saa tiijä, jos vaikkas mainingit kohavat liiankin kanssa - kuis sit suu pannahan Mummero hyvä?"
Tällä hollilla suunittelen tätä reissuain tulevaista. "Mitä, misä ja milloin?"; silleen vimpan päälle. Tietty: "muuttuja-tekijät" huomioon ottain.
Eväät valmiiksi mukaan kopattavaksi.
Muoskan mukelolle sydärilahja mukaan; vien ohitse ajaessain joko mennessäin tahi tullessain ovellensa sen.
Pyyhe ja liinavaatteet mukaan....
"Ai niin, ja se patja sinne koe-makuuseen!"
"Hepo Hopiain liekakin varuilta mukaan - joo."
"Kamera - kyllä."
"Omat tropit - chek."
Vaelluskengät, ulkovaatteet tuulta pitäväiset...
"Passi ja hamppiharja."
Ja kukkaset nää pitää muistaa "ruokkia" ennen lähtöäin! "Heureka, meinasivat unohtua!"
Jne.....
Jep, jep - reissuian vuottain, jännä kutku nasupohjassain ja mietinnät kovat mitä tuleman pitää, mitä se tuo Kohtalo miulle on suunitellut osaksein?
perjantai, 30. lokakuu 2020
Kommentit