On tietty olemassa tällä Telluksella ihan fyysisesti ja ruumillisesti sekä mielellisesti tapauksia, ettäs joltahin ihmiseltä viedään ihmisarvo. Tiedän. Siltikin sanon nyt et tiedän mitä on kun viedään ihmisarvo ihmiseltä. Tiedän kuinka se tehdään, miltä se tuntuu.
Tiedän myöskin, ettäs elämme vapaassa maassa ( onneksemme ainakin vielä ) ja itsekukin olemme aivan vapaita tekemään, olemaan ja niin edelleen, ihan siten kuin haluamme. Olemme vapaita joko olemaan läsnä tahi sitten lähtemään tilanteista poies. Ei, kukaan ei meitä viime kädessä pakota - ainakin näin normitilanteissa.
   Siltikin en voi olla ihmettelemäti miten sitä jotkut ihmiset eivät näe napaansa pidemmälle. Mitenkä he eivät näe kuinka he kohtelevat toisiaan. ( Nämä eivät ole kysymyksiä - sillä ei kysymysmerkkiä nyt lauseiden lopussa. ) Mitenkä itsekeskeisiä he kykenevät olla, ja ovat. Mitenkä oma "napa", oma ego, oma tila, omat hommat, omat jutut ja juttelut, ajatukset, sanat, tekemiset, tekemättömyydet, yms. ovat aina tärkeämmät kuin toisten.
Entäs sitten se et mitenkä he kykenevät käyttämään ihan puhtain mielin, "sinisine silmineen" toisia sumeilemati hyväkseen. Mitenkä heidän omatuntonsa ei kolkuttele ollenkaan näistä toimistaan. Mitenkä he automaattisesti olettavat et toiset tekevät "työtä käskettyä" ja kuten he sanovat. Mitenkä he olettavat et kaikki "tanssivat heidän pillin mukaan".
   Mitä tapahtuis jos "alempi kasti" ottaisikin ja rähkäisisikin et nyt riittää. Mitä jos joku asettuisi poikkiteloin ja mielensä ilmaiseisi. Jos joku kerrankin vastustaisi ja sanoisi et menen nyt hyvä ihminen itteesi kerrankin. Olet väärässä. Ei se nuin mene. Ajatteles hivenen toisiakin ihmisiä, ja etenkin toisten TUNTEITA!

   Haluaisin ihmisarvoisen elämän.
Haluaisin ettäs...
- miuta arvostettaisiin.
- miut huomattaisiin.
- olisin se ykkönen ja ensimmäinen, enkä aina toinen ja vasiten se päivän selvä tahi välttämättömyys.
- miuta kunnioitettaisiin.
- miulle juteltaisiin, kysyttäisiin mielipiteitä, tuntemuksia.
- suuniteltaisiin tekemisiä, kerrottaisiin mitä tehdään, mitä tapahtuu.
- pidettäisiin hyvänä, kainaloisena jopa.
- minuun koskettaisiin, nyvittäisiin, hiplattaisiin.
- anettaisiin ihmisarvo.

   Kyllä välleen tympii, ärsyttää, itkettää, kuin sitä voi olla toiset itsekeskeisiä ihmisiä! Ja olettaa et toiset jaksavat tällaista ihmistä, et ajattelevat et ei toisilla ole väliä; kyl ne siinä matkassa mukana pysyvät jos pysyvät... eikä niin väliä jos eivät pysykkään. "Onhan nuita kaloja vesissä."
Olisipa ihandeelinen tilanne ja juttu jos voisi joskus "näpättää" tällaista ihmistä ja antaa "omaa leipää" takaisin päin. Kopasta et "kuin kukko pissii" sit kun kana kerrankin laulaa? Voih, nauttisin, nauttisin, SUURESTI.

   Ymmärrän, ymmärrän kenties liikaakin, tällaisiakin ihmisiä. Kenties olen liiankin ymmärtäväinen toisia kohtaan. Olen ns. kynnysmatto - tiedän. Vaikkas pidän kaikesta huolimati sen "välin", ettäs jos tullahan iholle, tullaan kiini, tullaan.... poljetaan kunnolla, niin täältä kyllä pesee silloin! Tiedän rajani, tiedän pisteen viimeisen! Tietyn pisteen yli EI TULLA!
   Olen huomannut, kun kertaan suhteita ihmisten välisiä entisiäin, sekä nykyisiäkin olevaisia ( ihan vaine ystävyys-perusteisiakin ), ettäs olen enempi sellainen joka kuuntelee, ajattelee, pohtii, mielessään. Harvemmin mitään sanon tahi rätkäytän.
Aina yritän katsoa ( ja katsonkin ) asioita myös toisen ja toisten näkökulmasta, sillä ajattelen et ei ole olemassa vain yhtä näkökulmaa ( muuten - juttelin tästä asiasta juurikin viime kertaisessa skriivauksessain "Matkalla jonnehin? " ). Sekö sitten onkin se "kompastuskivi" itsellein? Se et näin ymmärrän ja haluan ymmärtää toisia? Pitäisi ollakkin enempi MINÄ-tietoinen? Pitäisi tuoda kärkkäämmin omat ajattelut, mielipiteet, tuntemukset, yms. esille? Pitäisikö ns. loistaa parrasvaloissa eikä toimia siellä sivussa ja taustalla?
Saisinko sitten enempi arvostusta. Huomattaisiinko miut paree. Sellaisenako miusta pidettäisiin, tykättäisiin.

   Niinpä - miten saadaan ihmiselle ihmisarvo, miten se "myönnetään" jollahin?
Onko toisilla oikeus ( synnynnäinen esim.? ) polkea toisia, viedä ihmisarvo toisilta, ja toiset sitten laitetaan täten vaatimaan ihmisarvoaan?
   Miksi ihmisarvo pitää "ansaita"? Miksei se ole automaattinen oikeus kaikille? Vahi onko niitä sellaisia ( tällaisia ) ihmisiä olemasa jotka eivät vain halua pitää meteliä itsestään ja silloin katsotaan, ettäs tuo on automaatista, "päivänselvästi" aina olemassa josain taustalla - ei tuohon ihmiseen satsata sen kummemmin mitään lisää sillä; "Kyllä se tuolla aina pysyy."
   Miks´ ei anneta "kaikien kukkien kukkia"?
 

  Jälkikirjaus jälkeen yhden päivän.
  Meni eilinen tsempatessa jälleen itseäin. Kasasin palasia kokoon, rakentelin raunioista rakennetta kantavaa, paikkasin paikkoja parsien. Kokonaista pari mukillista kafeeta se vaati koko päivän tuon aikana, kera parin palasen Leipäsiäin sekä palasen pannaria. Ei muuta.
Itkuin itkin, keittelin Hiirulaisille saunavedet ( no, on se hyvä et voi olla toisille samalla hyödyksi vaikkas isselleä huonosti saman aikaisesti meneekin ).
Yritin nukkuakin - mie?!. Päikkäreinä meinasin vedellä hirsinä perässäin, muttas eihän siitä mitään tullut kun Sukumme Mummo soitteli tietenkin juuri silloin ja sit perään yssi ystävä viestitteli. Tiedän. Olisin laittanut äänettömälle - juu. Arvatkaas mikä älä-mölö olisi siitä sit noussut! "Kun ei saa kiini...", "Missä olet?", "Onko jotain sattunut?", "Miksi ei vastaa....?", jne. Niin et - "kokoa itses Puppe" siin sitten!
Muttas näin jo päivän tuon mennehen jälkeen ja päiväin pääskytysten toisiansa seuraten:
Kyl tää viel tästä - taasen. Vuottakaas vaine. Onhan tähän jo opittu, tähän tällaiseen; välleen taivaissa, välleen maan raossa...
"Vielä mie tästä nousen. Parsin vaine ensin ittein parin tuuman parsinneulalle ja sitten, sitten mie nousen!"