"Yksi kuva kertoo enempi kuin tuhat sanaa" jotenka piirisimmä kuvasen teille oi, Armaat Lukijain miun, asiasta tällaisesta kuin...



   Astelippa miuta vastahan piskuinen koulukas ( tuo tuossa piirustuksessain täsä ylhäällä olevainen henkilö ) tuolla taajamassamme läsnä olevaisella, kun olin vienyt Arvauskeskukseen poistoon muksuni 24/7 auton asento- ja tukiyön sekä siinä samalla jumppa-huittiain heittelemessä jälkehen aamuisten lumitöitteni miun.  Mie tietenkin sit häntä vastaan myöskin.
   Ajatuksella, ettäs enhän mie voi oikoa tällaista risteävää risteyttä tosta vaine suoraan ns. omalta puolelta ylitsensä, koska suojatie on ihan tuossa vieressäni JA mikä se sellainen esimerkki ja liikennekasvatus olisikaan tuollaiselle alakoulu-ikäisellä lapselle joka kouluunsa asteli reippahasti ja joka hädin tuskin isompi oli kuin seljässään kantamansa koulureppunsa tuo mahtavainen?
Näinpä sitten kiersin ihan siististi ja kiltisti piirtämäni reittiä pitkin ylitse ajotien suojatietä pitkin.
    Mitä teki tämä koulukas piskuinen, kuis hän kulki, mistä asteli askelensa?
No, hänpä otti ja oikoi. Ei suojatietä käyttänyt ollenkaan.
   Mietin, mietin hämilläni ja ymmälläni... melkeinpä meinasin ääneen rähkäistä hänelle, tuolle ihmistaimelle piskuiselle, ettäs mitä?! "Eikö liikennesääntöjä siulle ole opetettu olleskana?"
Tokihan mie, kuten hänkin onneksi, katsoi ja näki ettei risteäviä ajoneuvoja ollut mailla ei halmeilla, muttas kuiteskin! Roti se pitää olla kuitenkin!



  
   Täsä taasen toista päivää perätysten hoidellut muksuin 24/7 asioita erinäisiä ja jotahin asiaa tuolta arkistoistani etsiessäin vastahain tuli tää tällainen kirjeeni muksujeni erään ystävien perheille. Elikkäs tuihin suttaamiini nimien paikoille voinette ajatella noin suunilleen vuorotellen kahden eri ihmisen nimet jotta selkoa tästä saatte.
   Muttas pointtina se, ettäs tästä tällaisesta sitä on ihmiselo näidenkin muksujeni kera lähtenyt. Ns. alkumetreiltään asti olen ollut ja pysynyt aikas ripi-rinnan vierellänsä itsekunkin heidän ja tietojeni sekä taitojeni mukaan avittanut heitä luomaan kaverisuhteita, kontakteja, sosiaallisuutta - kuin myös sitten ollut avoin kuin "hollin talli" kaikille vieraille perheemme erilaisesta lapsesta ja hänen sairauksistaan, ettei hän miksikään kummajaiseksi jäisi. Emmekä me muutkaan perheenjäsenensä siinä sivussa.
Sillä olisi ollut kauheaa, ettäs erilaisen lapsen sisaruksia olisivat toiset kylämme lapset vieroksuneet sen takia kun eivät tiedä mikä on ja miksi on!
Mielestäni aikas hyvin onnistuin tässä. Usein oli pihanmaamme ympäri vuosien "kansoitettu" kaikenlaisilla kaveriporukoilla erinäisien leikkien kera. Samaten kuin talomme sisälläkin. Kavereita kävi ja oli - yökylässäkin.
   Täsä eilennä pohdin yhden muksuin kera hänen aloitteestaan, ettäs mitä olen antanut heille eväitä maailmalle ( kaiken arkisen opetuksen, arkiaskareiden käytäntöjen, jne. muun sellaisen lisäksi ), mitä on sellaista, että se kantaa heitä matkallansa Maailmalle Avaralle?
Kasaan hän sai: avarakatseisuus, kaikkien huomioon ottaminen, vähäisemmänkin ylösnostaminen, tasavertaisuus. Ja isoimmaksi tämä muksuin miun nimesi sen, ettäs on oppinut miulta tavan katsoa asioita laaja-alaisesti. Ei suppeasti, eikä silleen puolueellisesti vaan arvostelemati ketään, mitään, mitenkään. Vaan ettäs osaa tuoda faktat faktoina pöytään ja esille. Ketään, mitään, tuomitsemati. Kuunellen kaikkia saman arvoisesti, saman vertaisesti.
   Pohdinta kääntyi sitten että miksi näin? Mitä on erilaista siihen kun esim. Sukumme Mummo on kasvanut yksinhuoltaja äidin kasvatettavana evakon lapsena ja omani, tämä muksujeni sisarussarjakin, pääosin ns. yksinhuoltaja äidin ( miun ) toimesta?
Samanlaisuutta löhtökohdin, muttas myöntäen ihan suoraan, ettäs Sukumme Mummo on mielipiteiltään todella suora. Ei ole avarakatseinen, ei suvaitsevainen, tms.. Mikä siis on erilaista, missä on menty ns. eteenpäin, mitä on tapahtunut täsä jo yhden sukupolven aikana sellaista, ettäs on/olen voinut kasvattaa muksuni näin avarakatseisiksi?
Päätelmämme oli, ettäs evakon lapsi kärsii/kärsi evakkoudesta, sodasta ja muusta sellaisesta ja täten ne sodan traumat peilaavat mm. siihen kuin on lapsensa kasvattanut. Samaten kuin sen aikaiset lasten kasvatusopit ja tiedotkin, siihen sivuun.
Sitten tultiin minun aikuisuuteen ja sen aikaisiin kasvatusoppeihin, joita tietenkin myös vanhempi, tuo Sukumme Mummon aikainen, sukupolvi myös yritteli neuvoa ja opastaa omien tietojensa ja taitojensa mukaan. Se miun sukupolveni oli jo suvaitsevaisempi lasten mielelle, lasten mileipiteille, ja ajateltiin enempi, ettäs lapsillakin on oma tahto ja hekin kykenevät ajattelemaan itse!
Puhumatikaan siitä, ettäs meillä oli oma "koulu" kotonamme Majassamme Matalaisessa jossa asustin muksujeni kera. Meillä oli tämä yksi erilainen lapsi ( toisten lievemmin vaikeuksien kera olevaisten muksujeni ) joka olemasa olollansa opetti meitä KAIKKIA ottamaan meidät kaikki ja siinä sivussa monet muutkin ihmiset, huomioon! Me, ja variten muksuin miun,  saimme ns. äidinmaidossa jo sen "uskon" että kukaan meistä ei ole vähäisempi kuin toinen meistä. Kukaan ei ole sen kummemmin erilainen kuin joku toinen - meitä vain on niin moneen lähtöön olevaista ihmistä ja ihmisen tainta.
Me kaikki olemme olemassa, meillä kaikilla on väliä, me tunnemme, ajattelemme, tiedämme, taidamme ( kukin kykyjemme mukaan ) - sydämemme sykkii. toiselle toiseen tahtiin ja hivenene erilailla, muttas kuitenkin - se sykkii!


   

   Asento- ja tukivyö autoon.
   Hankittu anoen mustaa valkoisella parikin kertaa muksullein 24/7 olemasa olo aikanansa hänen käyttöönsä. Viimeisimpänä sitten tuossa vuonna 2011 pyytäin silloisen taksikuskin hävittämän yhden osasen uudelleen saantia, jotta voinen käytellä tätä koko vyöstöään oikein ja tarpeen mukaan. Pisku-piskuinen osanen, muttas sitä ilman esim. olisi silloin muksuin tää "limboillut" itsensä näistäkin vöistä ala kautta poies ja irti auton kuin auton matkustamoon!
   Laskeskelin tuossa papereitansa arkistoihin laitellessain, nottas se olisi nykyrahoissa tääkin vyöstö kaikkinensa koottuinensa tarpeen mukaisine vöineen ja osasineen yhteensä noin 2500-2600 euroa maksavainen "hökötys" - vähintään.
Kallis, muttas tuolloin meilläkin muutamia erinäisiä aikakausia ollen, todellakin tärkiä ja asiansa ajavainen apuväline oli!
Asuinpaikkansa henkilökunnan kera pohdimme eilen kokoustain erään toisen asian tiimoilta, ettäs se taitaa tääkin vyöstö olla nyt jo nykyisten lakien ja asetusten mukaan kielettyä kamaa? IMO-päätös ( ItseMääräämisOikeus -  ei laki ) taitaisi olla "veetollaan" sellainen jutska et se ei sallisi tätä pitämän, eikä käyttää?
No, onni onnettomuudessa....
   Nytten sitten tänä pänä luovutimma tään jo sankkevan kulahtaneen ja pidetyn näköisen vyöstön poies - tarpeettomana!
Ihan siis tuntuu oudolta, tuntuu "kauhialta" ajatella, ettäs muksuin tämä, tämä 24/7 muksuin miun, on jos "kasvanut" sen verta "isoksi", ettäs hän taitaa jo autossa olon ja matkustamisen! Ihanaa! Kauheaa ja ihanaa samalla kertaa.
"Oppi on mennyt perille" vuosien näiden saatossa. Hän on "aikuistunut" - biologiselta iältänsä jo sen päälle 30-vuotias aikuinen.
Tosin hänellä on nyttemmin ollut autoilla matkustaissa "turvanaan" sellainen piskuinen pelikonsoli joka vie hänen huomionsa itse matkustamisesta.... Se on aika epeli peli tällaisiin juttuihin ja matkoihin. ( Miun kera matkustaissa autolla, Hepo Hopiain "selässä", ei ole, emme käytä, tuota peliä ollenkaan vaan matkustamme aina ilman sitä! )


   Matkustamisesta puheen ollen...



   Sitä tuli täsä eilennä vastahan tällainen pläjäys vastaan tuolta naamataulultani miun.
   Ajattelin tätä katsoissa et kyllähän tuota lähtisi - matkaan. Kyllä, muttas kun aamupalani oli juuri tuolloin hyvinkin pahasti kesken! Hyvänen aika sentäs; "aamupala - päivän tärkein ateria!". Eihän sitä voi kesken jättää!
Jotenka saivat nämäkin poijankossit sit iellehen mennä, mennä menojaan - ilman miuta. Kiitos.