Tänään.
   Täsä laskeskelin tänä pänä, ettäs sitä olemma ollut "piilosa" glasien takana suunilleen sen vähintään3-46 vuotta.
   Ensialkuun miulla olivat ihan normaalit, yksitehoiset lasit ja vain ns. ajoittain käytössä. Varsinkin lukiessa ja tarkkaa työtä tehdessä.
Moninaiset kerrat olivat ne kun lasejani piti uusia pienellä koulukkaalla ko ne pruukkasivat aina särkyä....
Milloin ihan unohduksen takia siten, ettäs joku toinen ne josain sit särki, tahi sitten omain unohduksen kera kun en muistanut niiden olemasa oloa; ryykkäsin ne päässäin jotahin kohti kolhien otsalumpiotain, tai sitten vaikkas istuin niiden päälle ko en muistanut et juurihan ne tuohon TUOLILLE tahi muulle istuimena käytetylle taholle laskin päästäin.
   Sitten oli piskuinen välikausi tuossa yläkoulun ( silloinen yläaste ) tiimeellä kun lasit sainen kokonansa heittää "mäkeen": simmulekuri totesi et hyvin näät ilmankin nuita pidellen.
Kunne alkoivat päänsäryt sitten viimeisenä lukuvuotena sitä koulua ja glasit palasivat takaisin klyyvarillein miun.
   Tuosta lähtien lasit mukanain ovat ollehet alvariinsa. Paikassa joka ja joka paikassa. Ilman ei ole ollut menoja mihkään.
Ensin olivat edelleenkin yksitehoiset kussa sitten tuossa jotahin 30 vuoden jälkeen jo monitehoiset titimä tilailla käyttööni miun. Ensin ns. pääte/näyttö-lasit et koneella näkisin nakutella ja sittemmin jo ihan monitehoiset et näkisin likelle sekä kauaksikin samoilla kakkuloilla katsella.
Samaten kuin ensin alkuun ne olivat ihan perus-lasit ja aikain saatossa sitten jo aurinkolasi-ominaisuuksilla ja mahdollisimman kovapintaisina sekä laajaalaisimman näkökentän omaavina, glaseina. Sitä kun on iän tullessa, kypsyissä sanoisivat jotkut.... on tullut yhä herkemmäksi ja aremmaksi häikäisyille, kirkkaudelle, Aurinko Armahalle ja myöskin mukavuudemman haluisemmaksi siten et halajaa vaine nähdä mahdollisimman leviältä ja mahdollisimman hyvin. Sitä ei ole enää kelpuuttanut "kuhan näkee jotahin"-menttaliteettiä osakseen.
   Simmuleikkaukseen olisin ollut valmis jo tuosa vuosia muutamia sitten mut silloin kertoivat et mahdollista on vain leikata toinen kaukonäköön ja toinen likinäköön! Ei kiitos, ei miulle. Lekurikin sanoi silloin haastatellessaan miuta et ei, en pärjäisi niillä kun esim. käsitöiden teko olisi sit haasteellista miulle.
En tiedä.... tästä tällaisesta mahdollisuudesta eivät puhuneet tuolloin mitään. En tienyt et tällaista on olemasa?
Nimittäin tästä sainen kuulla nyt täsä vasta kuukausi sitten kun menin uusimaan niitä silloisia kakkuloitani uusiin puihin. Se tuli vaine sivulauseessa juttuun mukaan - vaikkas leikkaava lekuri kertoikin juuri eilennä miulle et, joo, tämä tekniikka on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia!

   Näin "uuden ajan" tullen, kun ovat ollehet nää kännykät käytössä kaikkine näköpuheluineen ja selfie-mahdollisuuksine, olemma miekin opetellut pikku hiljaa niitä omia kuvia itsestäin ottamaan. Olemma opetellut mikä "kulmaus", mikä "kantti", mikä ele, ilme, tms. olisi "edullisin" suunta napata moinen "suuruus", tahi olla esillä näköyhteydessä - se kun tuo tietoliikenne hivenen erilailla näyttävät pärstä-läpimme, kuin mitä se olisi face-face-modyylillä.
( Olipas se ennenmuinoin helppoa kun ei tällaistakaan tarvinnut osata, ei taitaa, eikä tehdäkkään! )
    Nyt, huomasin täsä tänä pänä, ettäs tää-kin on sitten meikä Mummeliinilla uuden opettelun edessä....
Miksi?
No, kun käväisin eilennä simmuleikkauksessa ja jos kaik´ onnavi hyvin, niin kallkulat näköiset ovat VIHDOINKIN sitten tuon pääle nelisenkymmenen vuoden jälkehen meikä Mummeliinin osalta "mennehen kevään lumia" ( sivumennen mainiten: Se muuten tällä levelillä jo kerkesi liki pitäin kaik´ lumet sulatella päältä tään maamme kamaraisen, mutttas juurikin VIIME yön aikana anteli useamman sentin lunta, valkiaa, höttöistä! Sitä taasen on sit joka paikassa, ja vasiten paikassa joka, ihan tarpeeksi asti! ) ja nyt sit kun en voikkaan enää piiloutua niihin olemasa olevien ( nyttemmin olemattomien ) kakkuloihin taakse, niin kaikki näkyy!
Nyt pitää nenga opetella mikä "kulmaus", mikä "taho", mikä paree, mikä hyvempi.... Huh!


    Eilen.
   Pelkäsin ko ruttoa, ko spitalista, ko.... koronaa! tulemasa olevaista leikkausta vaikkas kaik´ asianomaiseen operatioon osallistuvat asianomaiset kertoivatkin alvariinsa et ei se tunnu, ei se satu, mie vaine tiedän ja tiedostan et jotahin tehdään silloin silmääni. "Ja esilääkityksenä annaetaan rauhoittavaa." "Sekä kunnon puudutukset, tietenkin itse ennen laikkausta."
Kaikista näistä huolimata jännitin todellakin. Verenpaine ennen operazuunea oli kohillaan - ei se konsa ole siitään muuttunut vielä, muttas sydämen sykkiväisen sykkehet - ne ns. taivaassa vaeltelivat. Pelotti.
    Ajatuksilla et sen mitä olen sopinut, sen teen, kerran olen tähän leikkiin ryhtynyt, tään kestän, kerta tänne asti olemma tullut tätä operaatiota varten, niin sehän sit tehdään - pelotti tahi ei, menin ja kärsin.
Kärsin todellakin.
En itse operaatioista, en. Sehän oli todellakin loppuin lopuksi iisi-biisi jutska. Ei sattunut, ei paljon tuntunut. Tiesin ja tiedostin vaine, ettäs nyt tehdään jotain. Ja ne "jotain" tiesin myöskin siitä et ihanaisesti lekuri kertoi jutellen jokahisen eri toimenpiteen leikkauksen tuon edetessä! Hän kertoi aina kaiken mitä teki. Käski välleen olla aivan hiiskumati paikoillaan, välleen katsomaan tuonne tahi tuonne suuntaan, jne.. Todella kiitollinen lekurille tuolle niistä sanoistaan olen. Kiittelinkin lekuria koko leikkauksen jälkeen työstään oivallisesta, kerronastaan tuosta, kuin myöskin kärsivällisyydestä tällaisen hupakko Mummeliinin.
    Ihan vaine lähtökohtaisesti senkin takia kiitosta lausuen, kun ne simmuihini laitettavaiset puudutustipat, ne sattuivat ja ilmi kerrooin sen.
Sekä senkin takia et se valo, se kirkas valo siinä leikkauksen näkyvyyden parantamiseksi, siinä itse operaation yläpuolella, se oli miulle todella kärsimystä SUURTA. Ymmärrän se et leikkaava lekuri sitä tarvitsee, jotta kykenee näkemään paree työskennellä. Ymmärrän et leikkauspaikka pitää nähdä hyvin, jotta leikkaus onnaavi oikein ja hyvin. Muttas ko se oli liian kirkas miulle herkkä simmuiselle Mummeliinille.
Ei mitä jos se olisi ollut vain "näytillä" siellä valaisten paikkoja, muttas ko sitä piti TILLOTTAA koko ajan kohtisuoraan! Oih, ja voih. En vaine voinut, en kärsinyt.
Onneksein lekuri ratkaisi onkkellman tään siten et hän pyysi hoitajia laskemaan sen loistetta ensin johkin 30 ( asteeseen? ), sitten 29...28... ja olisiko ollut sit alhaisimmillaan 20? Silloin kykenin jo joten-kuten sitä tillottelemaan ja lekurikin viel näki mitä teki!
   No, muttas toimenpide tehtiin, tai siis toiset sen tekivät ja mie reporankana makasin leikkauspöydän päällä seljälläin. Selvisin hengissä! Ja tajuissain. Siiryin seurantahuoneeseen ja sitä myöten sitten vävyin töistä kotiin palumatkallaan miut mukaansa otteli. Apteekin kautta kotio. Apteeksita ns. rasvaisempia simmutippoja kosteuttamaan silmiäin noin kuukaudeksi eilisestä lähtien ja antidiottisia tippoja noin viikoksi-kahdeksi.
( Lekuri joutui taiteilemaan asioissa: tipat nuo sellaiset et en niistä saa reaktioita niiden sisältämien aineosasten takia, leikkaushanskat, yms. käytettävät mateeriaalit eivät kumia, eikä kenties silikooniakaan. Eikä sitten myöskään mitään tabumuotoisia lääkkeitä jotka reaktioita aiheuttasivat kuten jotkut ennen ovat tehneet. Onni lekuri ymmärsi hyvin nämä rajoitteet ja löysi ihan kivasti "korvaavia" lääkkeitä, välineitä, yms.. )

    Jälkihoitona on pölyjen, kuuman, yms. aineellisen asian välttäminen silmiini täsä parisen viikkoa ainakin.
Ei saunaan, ei aurinkoon ylen määrin. Ei pihanmaan krapsutusta kevääseen ja kesään. Ei leivontaa jauhopölyineen. Siivouksenkin voinen laistaa nytten vähän aikaa.
Simmuja ei saa käsin koskea pariin viikkoon. Eikä yleensäkään liikoja hieroskella.Yölliseksi ajaksi sellaiset teipein kiinitettävät, muoviset, suojat taippailen silmien päälle suojaksi etten vaikkas unissain heiroskele. Ihanasti ne suojat ovat läpinäkyväiset ja reijityty jotta ilma niissä kiertää. Viime yön perusteella sanoisin et heti kun vaine voinen ne heittää poies käytöstäin, niin tervemenoa! Ne teipit kasvoillain ovat aikas "altis" jutska.
Autolla saan ajaa heti kun kynnelle kykenen. Ajossa vain hämärä ja yöllinen aja saattaa olla ensialkuun haasteellista. Samaten kun vastaantulevien yms. ynpäristössäin näkemäin valot, kirkkaudet, kirkkaat/häikäisevät esineet muodostavat ynpärilleensä silmissäin sädekehiä, haloja ja ovat tosi kirkkaita, muttas niidenkin pitäisi aikaa myöten hävitä ja pienentyä - jos hyvin sattuu.
Ja Aurinkoisen Armahan kakkulat sitten kaiken mahdollisen häikäisyn estämiseksi, pienentämiseksi sekä mahdolliseksi roiskesuojaksi, ainakin nyt pariksi viikoksi ulkona ollessain, ajaessain sekä jos on tarvista niin sisälläkin touhuissa. ( Ovat muuten mainiot sisälläkin ollessa!  Tarviin! Ajoittain. )
Ne tippaset simmujen ovat toiset käytössä nyt sit pitemmmänkin tovin. Niitä pitää muistaa tiplotella sit yhteensä menkein joka toinen tunteroinen! Tosia laittelen päiväin aikana ( onneksi ei yölliseen aikaan tarvii! ) joka viides tunteroinen ja toisia sit seitsemän ja puolen tunteroisen välleen.
   Täsä kun on jälkitarkastus noin kuukauden kuluttua, niin silloin tarkistetaan et kaik´ on kuten pitäisikin. Varmaan kyselevät silloin myöskin et misäs menhään nyt näön kera tuntemuksin arkielämässäin? Miltä tuntuu? Pärjäänkö?
Sillä kertoivat et ihan aina ei kaik´ mene hyvin, ei.
Voi jäädä pysyvät halot näkyville. Voi olla et terävyys kärsii kauko- tahi likinäkökyvyssä ja täten voi joutua hankkimaan jommat-kummat lasit itselleen?! Ja aurinkoisetkin kakkulat; niitä ainakin voi joutua käyttämään sit tästä lähtien jos sattuu et simmut eivät pidä auringosta. ( Miulla eivät pidä, eivät pitäneet ennenkään, jotanka niitä varmahan sit kantelen mukanain tästä lähin kuitenkin vaik´ kuin varsinaisista kakkuloista pääsisinkin irti. )


    Tänään.
   Nyt olen huomannut, et nyt ainakin, tällä hetkellä, näen JO ilman niitä lasejain ollehia, ihan tähänkin tietokoneellein tätä tekstiäin nakutella. Pikkasen joutuvat simmuin "työskentelemään", vähän on hajoa terävyyksissä, vähän häikäisyäkin joka ei aina tule tosin itse tekstistä tahi tästä koneeltain, vaan se heijastuu ns. näkökykyni ympäriltä, ympäristöstä, hivenen häiriten keskittymistäin tekstin tuottamiseen, tahi jonnehin katsomiseen.
Kauaksikin näen mielestäin jo ihan hyvin, enempi ko auttavasti. Terävyysttä puuttuu vielä.
Sanelivat et kaikki nää hakevat aikansa paikkaansa. Menee aikaa kunne silmän hermostot tottuvat olosuhteisiin uusiin, kunne aivot oppivat ytöstämään uusia viestejä silmien ja täten sit muodostamaan näkemästään terävemmän kuvan sekä nopeampaan toimimaan näön "tulkkina" et mihkä katson millohin, ja mitä näen, kuin terävästi pitää nähdä ja minne asti?

    Huomasin siis tänään et toi "näkökulma" pitää alkaa opetella ja nähdä nyt sit uudestaan, uudelta kulmalta.
Nää on näitä nykyajan vaatimuksia jos haluaa niiden kera olla tekemisissä. Jos halajaa itsään pitää esillä nettisfääreissä, vasiten ns. sinkkumaailmassa....
   Negatiivarisena on nyt myöskin se et nyt KAIKKI niemet, notkot, saarelmat.... KAIKKI rypyt, rypyttömyydet, kaik´ simmupussit, naaman kärsimykset, simmuin ympäristön iho ja sen kärsimät aikan tuomat muutokset, vahingot, yms. NÄKYVÄT todella hyvin kun ei ole enää niitä glaseja joihin taakse piiloutuisin ja samalla ne sinne taaksensa piilottaisin!. Kuvaappas siin/täsä sit itteänsä jostahin "kauniista kulmasta"!

    Muttas huomasin mie jotahin hyvääkin jo nytten-kin tästä!
   Nyt näkyilevät miun KAUNIIT harmajat simmut! 
Ei, ne eivät ole enää siniset - miusta on siis tullut vanha? No, eikä. Miul on aina olleet harmajat simmut jotka vivahtavat siniseen, hivenen vihiriään. Ja sit "kiihtyessäin" ( mm. rakastellessa ) ovatkin siniset!
Tiedä mihkä täsä viel "joutuu" kun lekuri tuo leikkaavainen saneli et jotkut sanovat, jottas nää tällaiset "silmät" sit loistavat eri tavalla kuin normaalit, aidot, alkuperäiset! Nämä kuuleman saattavat peilata kuin lasit ikään toisten katsoissa näihin! ( Miteinkin täsä jo kotvasen äskettäin et onko miusta tulossa robotti ko jo on vaihettu nääkin elimistöstäin teko-sellaisiksi?! )
   Sekin toivoin mukaan osoittautuvi nyt positiivariseksi tään myötä, ettäs nuhain, allergiset reagtizuunet, helpottuisivat?
Sillä ne nuo kakkuloihin nenutyynyt aina ovat painaneet jo valmiiksi ahtahia nenukäytäviäin lyttyyn nillä kakkuloihin painollansa. Eivät ne painavat sinällään ole ollehet ko aina pienimpiä olen itsellein havitellut, löytänyt ja ottanut, muttas kuiteskin - kyl nekin aina ovat omansa osaneet painaa.
Nyt ovat noi Aurinkoisen kakkulat, muttas niissäpä ei olekaan tyynyjä! Ne on tyynyttömät ja painantakohtansa on hivenen toisessa kohtaa nenuvarttain ja ne painelevat viel köykäisemmin ko varsinaiset glasit.
Täsä täten toivosa-suuresa- väkevässä elellään tuonkin suhteen nytten...
   Toivosa positiivarisuuteen lisäävinä elementteinä on myöskin se et enää ei tarvii ( tarvitsisi ) ottaa kuumassa työskennellessäin ( esim. Töissä keittiössä ) lasejain. Ei tarvii muistaa uuniin kuikkaissa niitä poies simmuiltain ottaa. Eikä muutoinkaan esim. uimaan mennessä kesäisin, talvisin mahd. uimahalleissa. Eikä muuten SAUNAANkaan mennessä! Wau! Ylisille lämmä ilman laseja! Ihanaa!
Enää eivät talviset Pakkas-Poijan kirpakkuudet huurruta lasejain klyyvarillain olevaisia, ko niitä ei siinä enää ole olemasa. Ainakaan varsinaisia näkölaseja.....
Eikää tarvii vartoa et ne johkin kohtaan kolauttaisin! Ettäs ne johkin kohtaan unehuttaisin ja sit niitä etsiskelisin ( sitä ei tosin näin enää aikuisena tapahtunutkaan! ) tahi "hyvässä" lykyssä päällensä astuisin tahi istuisin, tahi sit  jotkut toiset kanssa eläjäiset!
    Ja sen minkä nyt investoin tähän koko rumbaan-sambaan, niin sen sit voitan pitemmällä juoksulla itsellein jos se tuo Ukko-Ylimmäinen vaine elinvuosia tarpeeksi miulle antelevi! Jos vaine ikä-lisää tarpeeksi itsellein saanen. Ei siis ole luvassa ( ainakaan ylenmäärin ) uusien glasien ostoja kun näkökyvyn pitäisi sit täten paikallansa pysytellä.
Sillä tää oli nyt juuri tapahtuvainen operatzuune: ikänäkökykyni oli "pysähtynyt", asettunut aloilleen, muutamien vuosien aikana ja tään pitäisi olla nykytietämysten mukaan se miun viimeinen näkövahvuus, näkökyky. Linssit nuo simmuihini asennetut ovat tään hetkisen näkökykyni mukaiset - eivätkä muuksi muutu. Ei ole tarvista muuttaa, koska se oli sit nyt täsä - jos ei ihan ihmehiä tule tapahtumaan.....


    Operazuune:
   Ensimmäiseksi silmien mustuainen laajennettiin silmätipoilla ( tää ei sattunut yhtään ) hoitajan toimesta.
Ennen toimenpidettä salissa jo ollen, hoitajat pohdistivat ensin simmurajat, ne nuo simmuriprien tiemeet, pumpulipuikoin puhdistusaineella. Laske: mie joka en meikkaa, niin olipas vaikia operaatio tääkin jo pelkästään. Ole siin räpyttelemäti räpsjä kun joku toinen vosekkii "tikulla" silmääsi! Vaikkakin silmäripsiä, mut kuitenkin. Enhän nuita itsekkään voseki.
Sitten kulloinkin leikattavan simmuun tiputettiin vuorotellen omat puudutusaineita - ne sattuivat miulle lot of!
Seuraavaksi hoitajat asettivat leikattavan simmuin päälle leikkaussuojan; toinen silmäin vuotti piilosa, siellä sisällänsä vuoroaan.
Täsä vaiheesa lekuri "astui kehiin" ja hän teippasi sekä ylä- ettäs alaripseni teipein kiini ylös ja alaspäin etteivät ne siinä leikatessa leuhuisi lekurin työn edessä, miun niitä räpsiessäin. Operazuune tää tapahtui/tapahtu siis potilaan hereillä ollen.
Lääkäri laitteli myöskin itse taiteillen luomien luomituet paikoillensa, jotta luomet eivät vilahtele myöskään työskentelyalueelle eteensä tullen. ( Inhottava vaihe, en tykkää. )
    Sitten mentihin/menhään jollahin kummalla fako-ultraääni - tekniikalla;
Sarveiskalvon reunaan teki lekuri muutamien millien pituisen avauksen.
Ultraääni-instrumentillä lekuri pehmitti miun luonollisen, alkuperäisen, aidon ja ehdan ( jo ikäin heikentämän ) mykiöni ja poisti sen kapselipussistansa poies!
Tään jälkehen hän huuhteli pariin-kolmeen otteeseen sen kapselipussin joillahin puhdistuslitkuilla sekä tarkisti täten, ettäs se -pussukkain pitää nestehet sisällään. Toisin sanoin ettei itse lekuri tehnyt vääriä viiltoja ja puhkaissut sitä jostahin päin, jostahin syystä! Tahi mie sit vahingossa liikuttanut päätäin, silmääni, katsettain, juuri tuolloin tuota pussia aukaistessa, niin et se menikin mönkään koko jutska! Arvatkaas muuten jännitinkö hirmusesti juuri tuolloin kun lekuri käski olla liikkumati! Ja kuin sitä siinä kaikin konstein olin mahdollisimman liikkumati!
Ja tämän jälkeen kun tää ehta-epeli oli poistettu simmustain, niin lekuri "tuikkasi" sinne täten tyhjään, tyhyjennettyyn, kapselipussiin uuden, teknisen, lasisen ( vahi oliko se muovinen? ), mykiön! Mykiön jos on ne juurikin tällä hetkellä miun tarvihtemain näkökyky astehet sekä kulmat. Korjattuna piskuisen taittovirhehenkin siin samalla, ja tätä taittokulmausta sen tuo lekuri sit tarkistelikin vakaasti sekä varmasti, suunnaten sitä juurikin oikiaan kulmaukseen katseeni sekä simmuin kera.
Hän ns. keskiöitti sen linssini siihen kulloiseenkin simmuuni optimaallisimpaan suuntaan, paikkaan ja mustuaisaukkooni!
    Lopuksi purkain kaik´ edellä olevat esivalmistelut, asentain toiselle simmulle uudet vastaavat ja operazuune uudelleen sille simmulle alusta alkain. Huh!
( Sivumennen mainiten jällevän täsä jotahin: On muuten lekureilla näillä aikas hyvät tuntiliksat varmaan ko yksi tällainen silmäparin leikkaus maksaa jo maltaita ja itse operazuuneen, lekurin läsnäoloon, operointiin, meni sen noin 10min/simmu! )


    Piilosa?
    Ei enää. Toivon mukaan. Nyt vain häätyy oppia olemaan ilman "suojaa", ilman "vakiovarustustain".
Pitää oppia et ei tarvii enää niitä muistaa ripustaa klyyvarillein, eikä esim. aamuisin ekas´ teks´ haluta käsiini jotta päivät saattaisivat alkaa näkykykyin kera uuteen uraansa.
Pitää oppia hyväksymään et tältä mie OIKEESTI näytän, tään näköinen olen. Eivät tummuvaiset linssieni pinnat piilota miuta tummuuksiensa taakse, eivät vaihtuvaiset sankainmallit, värit ( miulla aina mustat, mahdollisimman näkymättömät, piskuiset, kapiat, olleet! ), miuta taaksensä kätke ja ulkonäköäin joksikin toiseksi muuta ja- piilota sinne niiden ominaisuuksiensa taakse.
Tosin onneksi "vielä" ovat käytöassäin ainakin tovisen noi Aurinkoiset kakkulat jotka tuossa tekstini tään alussain päässäin ovat; on "edes" jokin piilo johka piiloudun jos halajan.....
   "Pitää oppia" myöskin kertomaan toisille ihmisille et menkää nyt ihmeessä jos vain on varaa ja mahdollisuutta moiseen leikkaukseen! "Ei se satu."

---------------------------------------

   Viikkonen jälkeen leikkauksen:


   
   Pikkasenko pistää hymyilyttää ( kaiken kiputilojen keskellä )!
   Lekuri laikkaavainen sanoi saatesanoinaan silloin leikkauspäivänä et ei sit roskaa, ei rikkaa "rokkaan" mukaan - simmuja leikattuja pitää sen verta sit varjella.
No, eilennä pinnain ei enää kestänyt vaan menimpä koklaa kuin onnavi perennapenkkini putsi putsistaminen talven jäljiltä? Onnasihan se hyvin, mut rikan simmuin sainen sitten palkaksein! Huuhtelin, lääkitsin ja lekurille soittelin leikkavaiselle; "suoralinja" kun annettu oli.
Puheli hän et jos huomenissa ( tänään siis ) samainen tunne on, niin tule lääkäriin.
   No, olihan se tunne "tallessa" tänä aamunakin. Soitin ajan pikaisen ja kotvasen kuluttua lääkärin toisen edessä istuinkin, koskapa itse leikkaava ei töissä tänään ollut.
Tutki, hutki ja totesi sitten et kaik´ on ok. Ei tulehduksia, ei haavoja. Ihan ovat kuosissaan simmuin nämä.
JA jopa siten et jos hän ei näkisi tiedostoista nuista muistiin laitetuista et vasta viikkonen sit leikattu ovat, niin hän atvaileis, ettäs siitä jo vähintään kuukausi olisi! Ovat sen verta nopsaan parantuneet!
Myöskin loineh lausumahan tämä lekuri katsojainen, ettäs näkökykykin on todella hyvin lähtenyt toipumaan. "Lentäjäpiloottien vaatimia tasoja parempi näkökyky jo nyt."
   Arvatkaas Armaat Lukijain miun - ketä hymyilyttää!!